Tässä blogillinen olutta, olkaa hyvät! Kierroksen tarjoaa oululainen olutharrastaja, joka uusia oluita maistelemalla ja omiaan kotona valmistamalla eksyy yhä syvemmälle oluiden maailmaan. Uskallatko seurata?
11.3.2010
St. Feuillien Cuvée de Paques
Alkon tämän vuoden Pääsiäisoluista tämä edustaa Belgiaa. Feuillienin tuotteet ovat päässeet laajalla rintamalla Alkoihin, kohta jo Tripeliäkin saadaan Arkadian lisäksi normaaleista myymälöistä.
Kuvasta tuli taas kehno, oluen väri on oikeasti vaaleamman meripihkainen. Hiivaa ei ollut pullossa, joten tämä on kirkasta. Vaahto on suuri ja kuohkea, pitsireunus säilyy lasissa loppuun saakka. Tuoksu on reippaasti maustettu, inkiväärisen pirteä ja aniksinen. Hedelmänektarinen, lähinnä appelsiinia muistuttavaa makeus muuttuu astetta tummemmaksi oluen lämmetessä. Ruohoista humalaa on jonkin verran, ehkä enemmänkin olisi saanut olla. Alkoholi (7,5 %) puskee vähän läpi jälkimaussa. Karamellinen makeus ja hedelmäisyys määrittelevät perusmaun. Alkoholi tuntuu, jopa vähän häiritsevästi. Tähän kaipiaisin lisää blegeille ominasta hiivaisuutta, joka toisi monipuolisuutta ja varmasti tasapainottaisi myös terävimmän mausteisuuden ja alkoholin. Suutuntumakin jää vähän heppoiseksi, vaikka onkin muuten melko öljyisen pehmeä. Hiilihappoa on runsaasti, mutta belgeissä sitä jopa odottaa. Kokonaisuus on ehkä heikoin maistamistani maistamaani Feuillienin oluista, mutta silti melko pätevä tuotos. Pisteet: 33/50
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti