28.12.2011

Itchen Valley Russian Winter


Tulin Leskiseen Stonen pullouutuuksien perässä, mutta eivätpä olleet vielä näin pohjoiseen ehtineet. Etelässä niitä on kuulemma jo tänään vedetty kitusiin. Ehkä homenna? Nyt valikoitui juotavaksi real-pumpusta tämä ennen maistamaton brittiolut. Jonkinlainen stout on kai kyseessä, 5,3 % kun ei riitä imperial stoutiksi vaikka Ratebeer niin väittääkin.

Väri on hyvin tumman rubiininpunainen, liki musta. Kohtalaisen runsas, mutta jotenkin höttöinen vaahto ei ole parasta mitä riileiltä voi odottaa. Tuoksu on maltainen ja varsin puhdas, paahteista ohraa on saatu kohtalaisesti esille menettämättä pehmeyttä. Yrttistä humalointiakin on kohtuudella. Jälkimakuun nousee hieman karamellia ja keksiä sekä reilummin maitosuklaata. Pieni hedelmäinen sävykin tästä löytyy. Vähän nahkeaa happamuutta alkaa jälkimaussa olla, eli aivan parhaimmillaan tämä tuskin enää on. Sopivan täyteläinen suutuntuma kuitenkin miellyttää, pehmeä ja matalahappoinen olomuoto sopivat tyyliin. Varsin kelvollinen, talveen sopiva riili. Ei kuitenkaan herätä mitään suurempia intohimoja. PISTEET: 30/50

24.12.2011

Russian River Consecration


Tänään on kuulemma joku yleinen juhlapäivä. Tilanne tuntuisi siis vaativan jotakin spesiaalia, joten päätin nauttia kaverilta saamani Russian River -panimon Consecrationin. Jenkeissä villihiivakokeilut ovat jo pitempään olleet muodissa, tässä yksi esimerkki. Consecration on Cabernet Sauvignon-viinitynnyrissä kypsytetty, vahva (10 %) sour ale, jonka valmistamisessa myös herukoilla on ollut oma mielenkiintoinen osansa.

Ulkomuodoltaan varsin kaunis, punertavan ruskea ja aavistuksen samea olut. Vaahto on varsin niukka, eikä hiilihappojakaan tuntuisi juuri olevan. Tuoksu muistuttaa selvästi marja/hedelmälambiceja ollen intensiivisen maitohappoinen, viinimarjainen, karviaismarjainen ja hapankirsikkainen. Mukana on kuitenkin myös makeampaa rusinaa ja aavistus sherryä. Hienostunut vaniljan vivahdekin erottuu, luultavasti tynnyrikypsytyksen ansiosta. Perusmaku on greippisen hapan ja loppua kohti tiivistyvän nahkainen ja maitohappoinen. Hyvin kuiva ja kevyesti katkera jälkimaku tuo brettaisuudessaan väistämättä mieleen Orvalin. Tässä on kuitenkin selvästi enemmän hapanta hedelmäisyyttä, erityisesti greippiä. Herukan, tai ehkä ennemminkin herukanlehtien, maku voimistuu loppua kohti, mutta kokonaisuus on selkeästi enemmän kuin "vain" marjaolut. Todella mielenkiintoinen, selvästi tupakanlehteä muistuttava ja puumaisen tanniinen fiilis maku nousee esiin vasta hyvin pitkän maiskuttelun jälkeen. Vastaava olen havainnut vain joissakin gueuzeissa. Runko on voltit huomioiden korkeintaan keskitäyteläinen, mutta liiallinen rotevuus ei ehkä sopisikaan tähän hienostuneeseen tyyliin. Herkullinen ja todella monipuolinen "pöpöolut". Tämän myötä onkin hyvä toivottaa lukijoille hyvää joulukuun 24. päivän iltaa! PISTEET: 42/50

16.12.2011

Höss der Hirchbräu Holzar-Bier


Oulun tuore tsekkitulokas, Public House Pivo, tarjoaa pullosta entuudestaan maistamatonta, saksalaista kausiolutta Privatbreuerei Höss der Hirchräulta. Baarin listalla olut esiintyy nimellä Holgar, joten oikean identiteetin selvittämiseen meni hetki. Etiketin fonttivalinta oli kyllä perinteikäs, mutta kieltämättä aika kryptinen. Joka tapauksessa Holzar-Bier on RB:n mukaan Zwickel/Kellerbier/Landbier, eli suodattamaton lageria saksalaisittain. Tarkempaa jakoa suoritetaan ilmeisesti humaloinnin vahvuuden perusteella, mutta siihen minulla ei ole kykyjä harvojen verrokkien vuoksi. Vahvuutta löytyy varsin tavanomaiset 5,2 %.

Olut on väriltään tumman punaruskea, mutta varsin kirkas. Jokseenkin pitsinen perusvaahto on ehkä vähän saippuainen. Tuoksu on puhdas, reilusti viljaisen maltainen, makeahkon leipäinen ja ehkä aavistuksen karamellinen. Kuivan heinäistä humlan aromia, kevyemmin yrttisyyttä. Hedelmäisyyttä on luultavasti suodattamattomuuden ansiosta yllättävän reilusti, rusinaisia kuivahedelmän sävyjä lähinnä. Ehkä aavistus diasetyyliä, mutta se tuntuisi sopivan hedelmäisyyteen hyvin. Makeahkon viljainen perusmaku, ei kuitenkaan yhtä makeaa kuin esim. monet märzenit. Hedelmäinen, hieman kuivempi jälkimaku, katkeroita kevyesti. Varsin kelvollinen, keskitäyteläinen suutuntuma. Ehkä vähän lattea kuitenkin. Tuoreempaakin tämä voisi varmasti olla, kuohkeus ei ehkä ole aivan parhaimmillaan. Melko tasapainoinen, mutta vähän "sieluton" olut. PISTEET: 31/50

Perjaintai-iltapäivänä tunnelma baarissa oli leppoisa ja palvelu kohdallaan, suolapähkinöitäkin tultiin tarjoamaan. Hanavalikoima on edelleen kovin suppea, mutta pullorintamalla löytyy jo yhtä sun toista mielenkiintoista (mm. Black Tokyo* Horizon, 12 ja 30 v. Ola Dubh). Erityismaininta soittolistalle, joka risteili mielenkiintoisesti Rautavaasta hc-pnunkkiin.

15.12.2011

Cantillon Rosé de Gambrinus


Suu vääntyy irveeseen ja sylkirauhaset anovat armoa pelkästä kohta nautittavan oluen ajattelemisesta! Cantillonin lambicit ovat kautta linjan todella happamia, mutta vadelmien kanssa naitettu Rosé de Gambrinus muistuu niistä ehkä ärhäkkäimpänä mieleen. Vadelmien luontaisesti voimakas hapokkuus ja vahva tuoksu tuntuvat kuitenkin sopivan lambicien vinksahtaneeseen makumaailmaan kuin nenä naamaan, ja Rosé de Gambrinus onkin yksi parhaita maistamiani tyylin edustajia. Tämän pikkupullon ostin suoraan panimolta vuonna 2008, jonka jälkeen se on saanut kypsyä rauhassa kaapin perukoilla. Brysseliin asti ei kuitenkaan tarvitse lähteä tätä metsästämään, sillä ainakin Helsingissä ja Turussa olen päässyt Rose de Gambrinusta maistamaan.




Kypsyneessä pullossa tuntuu olevan happoja selvästi enemmän kuin tuoreissa, sillä todella kauniisiti roseenpunainen olut vaahtoaa kaadettaessa yllättävän reilusti. Tuoksu on taattua Cantillonia. Voimakas, sitruksinen ja hieman vatsahappoja muistuttava tuoksu viimeistään pistää syljenerityksen käyntiin, mikäli mielikuvaharjoittelu ei vielä riittänyt. Todella raikasta, hienostunutta vadelmaistuutta, makeaa mansikkaa, raparperia ja tummempia hapankirsikkaisia säyjä. Rajusti maitohappoista ja sitruunaista otetta, lähes suuta raiskaavaa kuivuutta. Nahkainen ja jotenkin savuinen Brettanomyces on ehkä enemmänkin taustajokoissa kuin keitoksen päätähti. Loppuun ilmenee hento ja kummallisen maanläheinen, ehkä lahoavaa puuta tai multaa muistuttava aromi. Kaikkiaan tämä on niin erikoilaatuista tavaraa, että jälkimaun puhdas vehnäinen maltaisuus yllättää. Pitkään jatkuva marjamehumaisuus sopii nahkean kuivaan ja hieman puumaiseen suutuntumaan. Erikoinen, mutta herkullinen ja raikas juomakokemus. Ei ehkä kuitenkaan kannata tarjota aloittelijalle ilman ennakkovaroitusta. PISTEET: 41/50

14.12.2011

Evan Rail: Good Beer Guide Prague & The Czech Republic


Lähden alkuvuodesta joksikin aikaa kiertelemään Eruooppaa. Vaikka tarkoitus on toki nähdä muutakin kuin olutravintoloiden seiniä, yritän tietysti kuljeskella myös mielenkiintoisten olutkohteiden kautta. Yksi reissun välietapeista on Tšekin Plzeň (eli Pilsen), jossa aion nauttia tuopin (tai pari) legendaarista Pilsner Urquell kvasnicovéa (johon on siis lisätty annos nuorta, vielä käyvää olutta). Prahan siltoja on myös tarkoitus tallata paremmin valmistautuneena kuin rapiat neljä vuotta sitten. Reissun suunnitteluavuksi tilasin otsikon mukaisen opuksen. Good Beer Guide Prague & The Czech Republic kuuluu CAMRA:n julkaisemien opaskirjojen sarjaan, jonka belgiosa oli korvaamaton kolmen vuoden takaisen reissun suunnittelussa. Tämä tsekkiversio on laadittu vuonna 2006, joten aivan tuoreeksi tätä uusintakaan laitosta ei voi enää kehua. Toimittja Evan Rail muutti Prahaan vuonna 2000, joten näkemystä on maan olutkulttuurista on varmasti kertynyt enemmän kuin pelkkänä olutturistina pyöriessä. Paikallista näkökulmaa ja asennetta nostetaankin usein kriittisestikin esille. Vesitetyt massalagerit ja niitä syytävät ylikansalliset megapanimot saavat ansiosta sapiskaa, kuten myös tuoppinsa sisällöstä välinpitämättömät tsekkikuluttajat. Mikorpanimoskenen noususta ja tyylikirjon laajnetumiseta osataan ollaan vähintään yhtä innoissaan kuin vanhojen klassikkojen säilymisestäkin.

Kirjan perusrakenne on belgioppaasta tuttu. Alussa esitellään ytimekkäästi ja mielenkiintoisesti alueen ja sen asukkaiden historiaa ja kehitystä nykyseksi Tsekin tasavallaksi ja kansaksi. Seuraavaksi on luvassa varsin kattava turistin infopaketti paikalla selviytymiseen ja liikkumiseen. "Asiaan" päästään olutturismia lyhyesti esittelevässä luvussa, jossa esitellään lyhyesti panimomuseot ja kalenterimuodossa tsekkiläisen olutvuoden tärkeimmät tapahtumat. Myös tsekkiläiset oluttyylit saavat oman lukunsa ja tyylie parhaista annetaan esimerkit. Lagerit luokitellaan noin karkeasti ottaen tummiin, puolitummiin ja tummiin, joiden sisällä kantavierrevahvuus (Balling-asteikolla) jakaa oluita edelleen. Erikoistyyleille on myös varattu jokunen rivi. Pintahiivoista esitellään erikseen vain pšeničné pivo eli vehnäolut. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä pintahiivoja pannaan tsekeissä häviävän vähän verrattuna lagereihin.

Kirjan parasta antia on yli 100 panimon ja niiden vakiotuotteiden (~450 olutta) esitteleminen, joka etenee 13 maantieteelliseen alueeseen jakautuen. Praha on ymmärrettävästi käsitelty omana kappaleenaan. Varsin kelvollisia karttoja ja kuvia tarjotaan runsaasti suunnistamisen avuksi ja silmän viihteeksi. Panimoiden historia, nykypäivä ja saavutettavuus käistellään tiiviisti, mutta informatiivisesti. Oluiden olemuksesta ei ymmärrettävästi ole voitu kovin laveasti runoilla, mutta jokusia adjektiiveja on kustakin yleensä saatu mukaan perinteisen tähtiarvioinnin lisäksi. Seuraavassa luvussa esitellään samaan tiiviiseen tahtiin vielä rapiat 100 valikoitua kuppilaa/ravintolaa Brnosta ja Prahasta. Lyhyen tunnelmakuvauksen, aukioloaikojen ym. perustiedon lisäksi esittelyissä mainitaan, minkä panimon oluiden perässä kyseiseen kuppilaan kannattaa suunnata. Tämä on tärkeä tieto oluenmetsästäjälle, sillä tsekkikuppiloissa on perinteissti tarjolla korkeintaan muutaman panimon tuotteita.

Tarkoituksellisen tiiviiksi opaspaketiksi tarkoitettu Good Beer Guide Prague & The Czech Republic on tarkoituksenmukasen rakenteensa lisäksi varsin viihdyttävästi kirjoitettu, minkä lisäksi runsas kuvitus keventää muuten tiukkaa asiasisältöä. Vaikka näiden oppaiden funktio onkin lähinnä selailussa ja tietojen tarkistelussa, jaksaa asiasta kiinnostunut varmasti tavata tämän kertaalleen kannesta kanteen. Minä ainakin jaksoin. Tässä on hyvä pohja reissun suunnittelulle ja paikan päällä kirja kulkee varmasti jatkuvasti mukana. Pientä tietojen nettipäivitystä esim. Ratebeeristä lienee kuitenkin syytä harrastaa ennen reissua painoksen iän vuoksi.

13.12.2011

Hornbeer Julehumle


Mielenkiintoinen joulu-IPA tanskalaiselta Hornbeeriltä on löytänyt tiensä Oluthuone Leskiseen. Maustamattomalla 6 % vahvalla IPA:lla on valmistajan mukaan haettu vastalääkettä makeiden ja mausteisten jouluoluiden perinteeseen. Tämän pitäisi olla kevyt, tasapainoisesti humaloitu ja raikas olut, jonka pitäisi sopia kuulemma ruokapöytää ja kuusen ympärillä sekoiluun. Koska ruoka ei nyt ole mielessä ja kuusileikeistäkään en perusta, aion nyt nauttia tämän ihan sellaisenaan.

Kirkas, punertavan meripihkainen olut, vaahto on hyvin pienikuplaista ja pitsistä sorttia. Todella raikkaasti humaloitu tuoksu sisältää runsaasti sitrushedelmää, havumetsän pihkaisuutta ja makeahkoa siitepölyä. Kevyt annostus karamellimaltaisuutta humalavyöryn taustalla. Suuhun päästyään Julehumle tarjoaa kuivan paahtoleipäistä, mutta aavistuksen keksistä ja karamellista maltaisuutta sekä herkullisen pehmeästi purevaa pihkaista katkerohumalointia. Loppuveto on katkera ja aavistuksen hedelmäinen. Lämmetessä jälkimaukuun kehittyy juuri ja juuri havaittavasti tunkkaista hernerokkaa, mutta eipä se haittaa jos juo oluen sopivan viileänä. Muutenkin ensihuuma vähän lässähtää lämpötilan noustessa, vaikka usein tapahtuu juuri toisin päin. Tämä johtunee Julehumlen yksinkertaisesta perusluonteesta: se ei tunnu kehittyvän oikein mihinkään ensihörppyjen jälkeen. Keskitäyteläinen, tuoreen kuohkea piristävän rapeasti humaloitu suutuntuma takaavat kuitenkin siinä määrin juotavuuuta, että kyllästymiseen asti tätä tuskin ehtii tuopissa hautomaan (varsinkaan jos ei samaan aikaan näpytä näitä blogitekstejä ja reittauksia...) Hyvän sessio-oluen elkeitä on siis ilmassa, mutta kovin vaarallinen on tuo 6 %:n alkoholipitoisuus. Kannattaa ehdottomasti testata, mikäli vastaan tulee. PISTEET: 38/50



12.12.2011

Kotiolutta lasissa: Bland Lager?

Bland Lager? alkaa olla valmis ensimmäiseen testiin, jonka olen perinteisesti tehnyt viikko pullotuksen jälkeen. Tässä vaiheessa olut ei yleensä ole vielä aivan parhaimmillaan, mutta hiilihapottumisen pitäisi olla suurinpiirtein valmis ja oluen siis "muodoltaan" kuten pitääkin. Muistutuksena sen verran, että Bland Lager? on vahvuudeltaan n. 5,8 % vaalea lager, jonka mallasrunko koostuu pils-, carapils ja biscuitmaltaista ja keittohumalointi Hallertauer Perlestä, Saazista ja Willametesta. Katkeroita pitäisi löytyä laskennallisesti ~50 IBU, mikä on kevyehkölle lagerille reippaasti (esim. humaloinnistaan tunnettu Pilsner Urquell = 34 IBU). Olut kävi vähän odotettua kuivemmaksi ja siten vahvemmaksi, mikä saattoi osittain johtua toimimattomaksi osoittautuneen Wyeastin Urquell-hiivakannan korvaamisella belgitoimittajan (Brewferm) S. uvarumilla. Oikeastaan tämä saattoi johtua x-määrästä tekijöitä, joita en (vielä!) tiedosta/kontrolloi. Tässäpä koko touhun suola pitkälti on. Joka tapaksessa olut lageroitui +2 asteessa kuukauden, jonka jälkimmäiselle puoliskolle se sai seurakseen vielä reilun satsin Hallertauer Mittelfrüh- ja Amarillo-humalia. Jännä tilanne tämä ensitesti on edelleen, vaikka jokusia satseja jo takana onkin.

Avattaessa sihahtaa sen verran, että happoja on selvästi muodostunut. Tuskin ihan täyttä määrää kuitenkaan. Suodattamaton olut on lasiin kaadettaessa hieman utuinen, mutta silti melko kirkas jo tässä vaiheessa. Väri on aavistuksen rusehtavan oljenkeltainen. Paksu, hyvin hienojakoinen vaahto jättää kutistuessaan lasin reunoille reilusti pitsiä. Tuoksua hallitsee aromaattinen ja hyvin raikas humalointi. Makeahkoa yrttisyyttä ja kukkaisuutta, hieman tuoretta ruohoa ja hunajaakin tästä löydän. Myös kuivahumaloinnin Amarillo tuntuu nyt tuovan aavistuksen sitrushedelmää mukaan. Pilsmaltaan puhdas viljaisuus erottuu humalien taustalla. Kesäisen raikas, puhdas ensivaikutelma. Maku on kautta linjan katkera, mutta pehmeästä vedestä johtuen ei kuitenkaan kovinkaan hyökkäävä. Reippaasti on humalan flavoria, joka ajoittain muistuttaa yrttisyydessään hieman minttua ja jopa mansikkaa. Toisaalta ehkä vähän keittovihanneksiakin oluen lämmetessä. Jännä cocktail joka tapauksessa. Maltaat tuovat katkeruutta tasoittavaa viljaisuuta, hieman hunajaista makeutta ja loppuun aavistuksen paahtoleipäisempää otetta. Viipylevän katkeruuden kuivattama, hedelmäinen ja yrttinen jälkimaku ei ehkä aivan täysin kätke korkeahkoksi noussutta alkoholipitoisuutta. Vielä hieman raa'alta ja siten karhealta vaikuttava suutuntuma on katkera laajalla rintamalla, happoja on sopivan kuohkeasti. Viikon-parin päästä tämän pitäisi kuitenkin olla jo selvästi elegantimpaa. Mitään yhdentekevää ja mautonta "bland lageria" tästä tuskin saa muuten kuin 50:50 lantraamalla, eli tehtävä on ns. suoritettu. Eipä tule heti mieleen mitään kaupallista vastinetta tälle sekasikiölle. Eräissä Imperial Pilseissä on ehkä ollut jotakin samaa, mutta kyllä tämä olut painii silti selkeästi kevyemmässä sarjassa etenkin mallasrungon osalta. Tykkään kyllä.

P.S. Pääsin tänään kotioluen tiimoilta osaksi kolmen mediapuolen AMK-opiskelijan harjoitustyötä. Tytöt tekevät jonkinsortin uutis- ja haastettelufilmatisoinnin projektia aiheenaan kotivalmisteiset alkoholijuomat. Olivat eksyneet tänne blogiin ja ottivat yhteyttä. Kävin tänään antamassa pikaisen videohaastattelun, jossa kysyttiin "mitä?miksi?milloin?"-tyylin peruskysymyksiä harrastuksen tiimoilta. Olisivat myös mielellään tulleet kuvaamaan ja haastattelemaan itse tekoprosessin aikana, mutta siihen eivät aikataulut nyt valitettavasti taipuneet. Seuraavaksi olivat menossa haastettelemaan jotakin kotiviiniharrastajaa. Heitä on kuulemma paljon helpompi löytää kuin kotiolutharrastajia, mitä en yhtään ihmettele laadukkaiden raaka-aineiden saatavuuden ollessa meillä varsin rajoittunutta. Toisaalta, eipä niillä jokaisesta marketista löytyvillä viinipakkauksilla mitään Burgundia aikaan saa, vaan vähintäänkin yhtä ankeaa maustettua kiljua kuin vastaavien kauppaketjujen olutuutteilla. Jotain tilanteesta kertonee myös se, että Oulussa viini- ja oluttarvikeita myyvävänä liikkeenä itseään mainostavan Pila-Palan henkilökunnalla ei ollut kiinnostusta osallistua tyttöjen projektiin. Tilataanpa siis vastakin tavaramme ulkomailta.

11.12.2011

Harviestoun Mr Sno'balls


Skotlantilainen Harviestoun oli yksi harrastuksen alkuaikojen suosikkeja lähinnä Old Engine Oilin ja Bitter & Twistedin ansiosta. Levikki oli Oulussakin kohtalainen, kun moottoriöljyä sai Alkoista ja B&T:tä ravintoloiden lisäksi myös joistakin maitokaupoista. Hyviä oluita ovat edelleen. Uudempi tuttavuus panimolta on talviolut Mr Sno'balls, jota on ainakin parin vuoden ajan näkynyt joulun tienoilla sekä maitokaupoissa että ravintolamyynnissä. Vuosi sitte tätä tuli kyllä maistettua, mutta arvio näkyy jääneen tekemättä. Tämä kevyehkö (4,5%) olut on RB:n luokittelussa bitter, ja tuotetiedoissa mainitaan karamelli- ja suklamaltaat sekä humalista challenger ja styrian golding.

Mr. Sno'balls on väriltään tumman meripihkanruskea ja kirkas. Ohuehko, mutta kermainen vaahto on sekin saanut hieman beigeä sävyä. Tuoksu on aromaattisen humaloitu, hieman sitruksinen, makean ruohoinen ja hieman mausteinen. Hedelmäistä, ehkä lähinnä kypsän luumuista hedelmää löytyy reilusti, samoin tummaa karamellimallasta. Paahteisuus on melko kevyttä, lähinnä paahtoleipäistä ja limpunkuorta muistuttavaa. Suklaamallasta lienee käytetty enemmänkin väriä kuin makua antamaan. Makeahkoon ja mukavasti maltaiseen perusmakuun sekoittuu hiivaista ja hieman marjaista hapokkuutta. Jälkimaku on kuivempi ja varsin raikkaasti katkera. Voltteihin nähden runsas suutuntuma on hyvin pehmästi hiilihappoinen ja melko liukas. Marjaisen hiivainen ja katkera loppuveto kestää kiitettävän pitkään. Varsin mainio talviolut kevyemmässä sarjassa. Luulisi sopivan joulupöydän yleisoluena amatöörininkin lasiin. PISTEET: 33/50

6.12.2011

Mikkeller Snowman Ralph FI X-mas porter

Leskisen hanassa taas uusi kausiolut, vähät tynnyrit kiertävät vauhdilla. Nyt saa vuoron Mikkellerin deProefilla teettämä jouluporter, joka on pantu erityisesti suomalaisten oluenhimoa tyydyttämään. Voimaa löytyy 5,5 % verran.

Sysimusta olut saa hanakäsittelyssä tiiviin kermaisen ja hyvin pienikuplaisen vaahdon. Tuoksu on aromaattisen hedelmäisesti ja aavistuksen pihkaisesti humaloitu, hieman paahtoleipäisen kuivasti maltainen ja paahteisen ohrainen. Aavistus hiivaista hedelmäisyyttä löytyy myös. Rehellisen maltainen, kuivahkon paahtoleipäinen maku kerää viimevetoihin runsaasti kuivaa ja hieman suklaisen kahvista paahdetta sekä kiitettävästi tuoretta ja aavistuksen pihkaista katkeruutta. Jotain aavistuksen kauramaista liukkautta ehkä, mutta olisiko tässä kuitenkaan kauraa? Pehmeän kuohkea ja oluen vahvuuteen nähden täyteläinen suutuntuma on mielestäni täydellinen, aivan äärimmäisen liukas ja juotava. Todellaan hyvä portteri Mikkelleriltä. PISTEET: 39/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

4.12.2011

Kotiolutta pöntössä: Utsjoen elinkautinen

Otsikosta varmaan voi varmaan arvata panohommia taas harrastetun viikonlopun aikana. Ja niinhän se on, että eilen laiton alulle graduohjaajani oluen, josta tuli jo aiemmin viikolla vähän kirjoitettua. Beer Smithillä reseptiä pyöritellessäni päätin viedä olutta vielä aavistuksen synkempään suuntaan kasvattamalla suklaa- ja mustamaltaiden osuutta. Lisäsin myös alunperin suunnittelemaani enemmän katkeroita. Painotin kuitenkin normaalia enemmän 30 min. lisäystä saadakseni pyöreämpää humalan flavoria kuin purevaa katkeruutta. Beer Smithin mukaan väriä pitäisi olla luvassa ~86 EBC ja katkeroita 60 IBU ja kantavierrettä 1,082 edestä. Panopäivä meni ilman isompia ylläreitä. Mäskäyslaatiokon uusi siivilä tuntuu todella pelittävän, ei tukkeutumisia tai mitään vastaavaa. Tehojakin tuntuisi löytyvän, sillä joiduin lopettamaan vierteen talteenoton jo 1.030:ssä astioiden puutteessa. Keittokapasiteetti on nyt todella vajaa, kun kaasukeittolevyä hyödyntävä 15 l. kattilan lisäksi vain pari säälittävää kippoa sopii uuden kämpän induktioliedelle. Täytyy näköjään jostakin hommata vaikka 10 l. kattila lisäksi. Käyminen oli startannut nopeasti ja nyt pönttö pullistelee nurkassa niin ettei vaahto meinaa sisään mahtua. Brittihumalien raikas aromi leijailee panimohuoneessa, joten lupaavalta vaikuttaa. Varsin kauas kuitenkin lopulta päädyttiin suunnittelun lähtökohdista, jotka oli enemmän barley winen suuntaista. Niinpä se usein tahtoo mennä. Onneksi ohjeistus oli kuitenkin varsin väljä, enemmänkin tyyliin "kyllä sinä tiedät mistä tykkään". Tuskin tästä liian paahteista tai katkeraa voi siis tulla tyyppille, joka tykkää mm. Koffin Portterista. Samalla saan hyvää harjoitusta suunnittelemaani imperial stoutia ajatellen. Tulevalla viikolla ajattelin kuitenkin panna vaihteeksi IPA:a tai Brown Alea. Hapan belgi pitäisi myös laittaa alulle. Nythän mulla on onneksi aikaa.

3.12.2011

AleSmith Old Numbskull

Panopäivän loppupuolelle sovimme kaverin kanssa pienet maistelut. Laatu korvasi tälläkin kertaa määrän, kun pöytään tärähti San Diegon kulttipanimon Old Numbskull-barley wine. Old Numbskull on AleSmithin ensimmäinen barley wine, jota on valmistettu vuosikertaperiaatteella ainakin vuodesta 1999 alkaen. Jämäkällä länsirannikon ohraviinillä potkua 11 %:n edestä ja tältä on maankolkalle ominaiseen tyyliin lupa odottaa myös voimakasta humalointia.

Olnd Numbskull hipoo ulkonäöllään täydellisyyttä: väri on syvän meripihkanruskea ja moniin tyylin lähes vaahdottomiin edustajiin verrattuna tämän kermainen ja pitsisen kestävä kuorrute on todella nätti. Tuoksu vakuuttaa välittömästi ollen todella raikkaasti humaloitu, mutta samalla voimakkaan maltainen. Humalarintamalta löytyy sitrushedelmiä, ananasta, makeaa siitepölyä ja raikasta havumetsän pihkaisuutta. Hiivan ja maltaan kombinaatiosta on syntynyt reilusti kypsää marjaisuutta sekä rusinaista kuivahedelmää. Jämäkkä, hieman paahtoleipäinen mallasrunko toimii todella jouhevasti välttäen liian makeuden. Voimakas katkeruus on hyvin tasapainossa mallasrungon kanssa. Jälkimakuun ilmestyy hieman happanmakeaa karamellimaltaisuutta ja aavistus pähkinää. Alkoholin lämmittää sopivasti, mutta ei maistu juurikaan. Suutuntuma on täyteläien ja samettisen pehmeä, jotenkin ylellisen oloinen. Todella herkullinen ja tasapainoinen barley wine talvea lämmittämään. PISTEET: 43/50

30.11.2011

Orkney Dark Island Reserve

Omaa tenttiahdistustani helpottamaan ja kumppanin ensimmäisen tieteellisen artikkelin julkaisun kunniaksi nappasin kaapista skottipanimo Orkneyn Dark Island Reserven, jonka olen tuliaispullona haltuuni saanut. Taannoin kokeilemaani ja varsin päteväksi havaitsemaani perusversiota selvästi tanakampi, pyöreät 10 % vahva Reserve on RB:n luokittelun mukaan barley wine. Tämä vahvempi versio on myös viettänyt kolme kuukautta Dalmore-viskitynnyrissä. Tyylikkäästi etiketöity, patenttikorkilla suljettu ja sinetöity 0,75 l pullo on täytetty melko tarkalleen vuosi sitten (25.11.2010). Ennakkokehujen perusteella tässä pitäisi olla aika herkku jaettavaksi.

Dark Island Reserva on väriltään synkän ruskea, niukka mutta kermainen vaahto on sekin rusehtava. Tuoksussa viskitynnyri ei onneksi ole dominoiva elementti, vaikka selkeästi erottuukin. Tasapuolisen vahvasti mukana on makeasti paahteista limpunkuorta, aavistus savua, kuivattua taatelia ja persikkaa sekä viinikumimaista hiivaisuutta. Huoneenlämpöön päästessään olut on tuoksu avautuu entisestään, ja aromilasia pyörittelemällä olin löytävinäni myös aavistuksen appelsiinikuorta ja karviaismarjaa. Luultavasti alkoholin ja paahteisuuden yhteisvaikutuksesta syntyy myös hieman lääkemäistä yrttisyyttä ja lakritsia. Tynnyrikypsytys tuo olueen hienostuneen puumaisen ja aavistuksen vaniljaisen säväyksen. Maku alkaa lakritsisen suolaisena ja samaan aikaan karamellisen makeana sekä paahteisena. Mitenkään yltiömaltainen tämä ei voltteihinsa nähden ole ja jälkimaku on yllättävänkin kuiva. Napakan puumainen ja viipyilevasti suklainen, aavistuksen kahvinen ja alkoholin ansiosta hieman lämmittävä loppuveto. Katkeroita on monien skottioluden tapaan niukasti. Lievä maitosokerisuus korostaa samettisen liukasta vaikutelmaa. Perinteisen "ohraviinimäinen" tämä ei ole, sillä suutuntuman täyteläisyys jää oppikirjojen siirappisia esimerkkejä ohuemmaksi. Sehän on kuitenkin vain keinotekoisen luokittelun, eikä itse oluen ongelma. Dark Island Reserve vaatii tiettyä perehtymistä ja pyörittelyä päästäkseen täysin oikeuksiinsa, mutta vaiva palkitsee mielenkintoisella ja monimuotoisella olutelämyksellä. Mitään sessiokamaa tämä ei siis ole. Kypsytyspotentiaalia luulisi kuitenkin löytyvän, mutta eipä ole mitä kypsyttää. PISTEET: 38/50

29.11.2011

Kotiolutta suunnitellessa: Utsjoen elinkautinen ja muuta höpinää

Kiirettä pitää olutrintamalla ja varsinkin sen ulkopuolella. Perjantaina pitäisi onneksi helpottaa, kun saan lopputentin tehtyä ja 6,5 vuotta kestänyt yliopistotouhu loppuu toistaiseksi. Jos siis en kuse sitä tenttiä. No joka tapauksessa pian on taas aikaa olennaiseen. Uusi olutsatsi lähteekin tulille heti lauantaina. Tämä erä menee graduohjaajalleni, joka tykästyi taannoiseen barley wine -tyyliseen tekeleeseeni ja halusi jotain vähän vastaavaa juodakseen. Taitelijan vapauksiani hyödyntäen (ja koska vanhan reseptin toistaminen olisi tylsää) lähdin työstämään täysin uutta reseptiä vähän kuivemmasta ja paahteisemmasta lähtökohdasta. Suunnittelin mallaspohjan enemmän portterien ja stoutien suuntaan hukkaamatta toivottavasti kaikkea barley winen makeudesta, jota tältäkin oluelta kuulemma halutaan. Mitään palopommiakaan ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä, vaan enemmänkin kohtuullisesti paahtunut ja makeahko juoma. Tyyliltään siis joku sekasikiö tai epämääräinen strong ale. Vahvuutta tulee olemaan arviolta 8 %, joka on siis hieman vähemmän kuin barley winessäni oli (ja on edelleen, hyvältä maistuu). Humalointi on vielä pieni arvoitus, mutta valtavan katkeraa tästä ei tule. Aromipuolelle varasin East Kent Goldingsia ja Fugglesia. Hiivaksi valikoitui Wyeast London Ale III, jonka pitäisi jättää kohtalaisesti jäännössokereita ja antaa reilusti hedelmäisyyttä. Tein juuri hiivallle spraymaltaasta startterin, joten vierteelle pitäisi olla tarjolla oikein virkeää tavaraa.

Nappasin myös pienen näytteen viikon kuivahumalien kanssa muhineesta Bland Lager?:sta. Päädyin kuitenkin humalateen sijasta nakkaamaan 10g Amarilloa ja 30 g Hallertauer Mittelfürhia suoraan pönttöön. Vähän jännitti, onko tulos liian ruohoinen (niin ne jotkut isot pojat väittää lagereita kuivahumaoitaessa käyvän) ja miten hienostuneen yrttinen saksalainen ja reilummin sirushedelmäinen jenkki sopivat yhteen. Taisin jännittää turhaan, sillä tuoksu oli todella lupaava. Mittelfürhin makea yrttisyys oli voimakas, mutta kaukana ruohoisuudesta. Amarillon panos oli pienen näytteen perusteella vielä pieni kysymysmerkki, mutta siltä hainkin lähinnä kevyttä sitruksista sävyä. Olut vaikuttaa joka tapauksessa varsin lupaavalta. Viikko vielä, ja on aika pullottaa kuukauden lageroitumisen tulos.

Joulu tuli Leskiseen

Oulun henkireikä, Oluthuone Leskinen, on saanut viimeaikona elävyyttä valikoimiinsa erityisesti Pikkulinnun maahantuontien ansiosta. Trendi jatkuu onneksi myös jouluolutkaudella, ja herkkusuiden lahjalista löytyy kokonaisuudessaan täältä. Valtaosa pullouutuuksista tuli saataville tänään, joten yhdistimme naapuriblogin Arden kanssa voimamme ja kävimme maistelemassa harvinaisemmat vierailijat alta pois.

Makunystyröiden kalibroimiseksi otimme alkuun hanasta annoksen porilaista Beer Hunters Mufloni Huurupukkia. Kevyehkö, 4,5 % portteri on lähes musta ja vaahdoltaan kermainen. Tuoksu alkaaa kuivan paahteisena, hieman palaneen leipäisenä je kehittyy lopulta hennon suklaiseksi ja aavistuksen hedelmäiseksi. Kuiva ja melko paahteinen maku on aavistuksen hapahkolla otteella paahteinen ja kevyen katkeraan jälkimakuun ilmaantuu myös hieman pähkinää. Kevyt olut väistelee vetisimmät ojanpohjat kiitettävästi, eikä pehmeässä suutuntumassa ole juuri valittamista. Miellytävä olut kaikin puolin. PISTEET: 33/50.

Seuraavaksi askel vahvempaan suuntaan ohiolaisen Hoppin Frogin Frosted Christmas Alen (8,6%) merkeissä. Tämä jenkki ei ulkonäöllään kosiskele, sen verran mutaiselta punaruskea ja niukkavaahtoinen olut vaikuttaa. Tuoksua hallitsevat voimakas kanelisuus ja karamelli, mausteinen raparperipiiraka tästä ehkä tulee eniten mieleen. Maku mukailee tuoksua. Makeutta, jälkimakussa kitalaessa kihelmöivää inkivääriä. Ei juuri humalaa. Kuohkea juotavuus ja näennäinen keveys takaavat kuitenkin hyvän juotavuuden. PISTEET: 33/50.

Synkkyyttä uhkuu Suomen talvi, joten Imperial Stout on luonnollinen jatke edellisille. Kalifornialaisen Port Brewingin Santas Little Helper (10 %) on selkeasti talvikauden olut ilman maustekikkailujakin. Olut kaatuu lasiin öljyisen mustana, ohut vaahto on sekin tummemmasta päästä. Tuoksu on intensiivisen paahteinen, lähes palanutta limpunkuorta muistuttava ja siitä irtoaa reilusti kahvisia ja suklaisia aromeja. Makeaa maltaisuutta on myös reilusti, samoin kuivattujen luumujen tiivistettyä hedelmäisyyttä ja aavistus alkoholia. Makeahko maku on ylellisen maltainen, hieman mallassiirappinen ja lakritsaisen suolainen. Jälkimaun kohtalainen katkeruus tasapainottaa makeutta, mutta ei hallitse. Täyteläinen olut maistuu mainiosti, vaikka ei ehkä aivan monimuotoisimpia tyylinsä edustajia olekaan. PISTEET: 40/50.

Lopuksi vielä toimintansa lopettaneen tanskalaispanimo Ølfabrikkenin Winter Porter (11 %) vuodelta 2007. Tyyliltään tämä on balttilainen porter, ja pantu siis pohja (eli lager) hiivalla läntisemmistä sukulaisistaan poiketen. Harvoin näin ikääntyneitä oluita saa lasiinsa näillä nurkilta. Olut väriltään musta, ja beigeä vaahtoa muodostuu niukalti. Oluen ikä on aistittavissa tuoksun sherrymäisestä kuivahedelmäisyydestä, josta löytyy mm. rusinaa ja raikkaampia punaherkukkaisia ja kirsikkaisia sävyjä. Hieman suklaisuutta on säästetty myös oluen eläkepäiville, ja aavistus vaniljaista mausteisuuttakin on aistittavissa. Maku on alussa hieman siirappinen, lopussa lähes puumaisen kuiva ja hienostuneen hedelmäinen. Humalointi on odotetusti on jo kaikonnut miltei havaitsemattomiin. Lämmitystehoa on, mutta se kuuluu toki asiaan. Täyteläinen, sherrymäinen ja matalahiilihappoinen suutuntuma korostavat ikääntynyttä vaikutelmaa. Monimuotoinen ja ehdottomasti mielenkiintoinen olut, jota maistan mielelläni uudelleenkin, mikäli tilaisuus (eli jakoseura) järjestyy. PISTEET: 38/50.

Hintaa jakamillamme pulloilla (jenkit 0,66 l, tanskalainen 0,75 l.) oli varsin inhimilliset 16 €/kpl, joten kannattaa käydä kokeilemassa. Hienoa, että olutkultturi löytää pikkuhiljaa tiensä myös tänne periferiaan!

P.S. Tyrkkäsin Ardelle viekä lähtiäisiksi kouraan pullollisen Pale Birthday Alea, joten vähemmän subjektivisia arvioita tuoreimmasta panoksestani lienee lähiaikoina luettavissa.

27.11.2011

Stadin Panimo Sörnator


Olutkaappi saa piakkoin uutta täydennystä länsinaapurista, joten entisiä "täytyy" raivata tieltä. Juoksulenkin ja linssicurryn päälle teki mieli jotain suhteellisen mutkatonta hörpittävää, joten nappasin kaapista stadilaista tummaa tuplapukkia. Vahvuutta 6,8 %, katkeroitakin on käpyhumalilla saatu 40 IBU:n verran.

Sörnator kaatuu lasiin tumman punaruskeana kuohkean vaahtokukkasen kanssa. Tuoksu on rusinaisen hedelmäinen, reilusti viinikumimainen ja alkoholinenkin. Hapanta marjausuutta erottuu myös, samoin yrttisen arommikkaat humalat. Vaikka tuoksu jo vähän epäilyttikin, yllättää maun hapan marjaisuus ja lähes polttava viinaisuus: tämä yksilö taitaa olla pilalla. Kovin vaikea on ainakaan uskoa näin selvän happamuuden olleen tarkoituksena, varsinkaan kun se ei tähän perinteiseen oluttyyliin kuulu. Yleisilme on muutenkin ihmeen kuiva ja suutuntumakin ohut, mikä myös vahvasti viittaa kontaminaatioon. Neljäs hörppy oli jo liikaa ja päädyin viemäröimään oluen. Pilaantuneen oluen pisteyttäminen olisi järjetöntä, joten jätetään se tekemättä. Sepä siitä mutkattomasta hörpittävästä, prkl!

21.11.2011

Beer Hunters Mufloni CCCCC

Leskisen tuoreinta hanauutuutta ei löytynyt vielä edes taululta, mutta onneksi tuli kyseltyä tilannetta henkilökunnalta. Niinpä sain tämän porilaisen tupla-ipan eteeni, ja olenkin jo pidemmän aikaa halunnut tätä maistaa.

Utuisen punaoranssin oluen vaahto on ohutta ja kermaiseksi kalvoksi pinnalle kutistuvaa sorttia. Tuoksussa sitruksinen pirteys sekä makeamman mangoinen, siitepölyinen ja hieman marjainen hedelmäisyys ovat päällimmäisinä, mutta karamellista mallasta on myös reilusti mukana. Maussa makeus pysyy kohtuullisella tasolla ja hieman pihkaisena purevalle katkeruudelle jää tilaa jälkimaussa, jossa on karamellin lisäksi hieman kuivahedelmää. Jotenkin yksiulotteinen perusmaku ehkä kuitenkin on, vaikka toki varsin miellyttävä. Purevuuden kesto ei sekään ole aivan parhaiden juomieni jenkkiversioiden tasoa. Suutuntuma on kyllä pehmeä ja liukas, melkeinpä tyylin liikaakin. Nykyään tuntuvat hieman kuivemmat ja rapeammat oluet maistuvan paremmin, joten tältäkin odottelin vähän karskimpaa katkeruutta. Ei tämä onneksi kuitenkaan ole läheskään sokerisimmasta päästä tyylin edustajia. Mukavaa juotavaa, joka ei kuitenkaan räjäytä tajuntaa. PISTEEET: 32/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

19.11.2011

Kotiolutta lasissa: Pale Birthday Ale


Lukijani synttäriolueksi taannoin panemani, ja kieltämättä täysin mielikuvituksettomasti nimeämäni Pale Birthday Ale on nyt ollut pullossa vajaat kolme viikkoa. Oluen lähtökohtana oli varsin simppeli ja perinteinen American Pale Ale ja avainsanoja Cascaden ja Amarillon aromit, keveys sekä helppo juotavuus. On siis aika korkata toinen testipullo. Viikko pullotuksesta avaamani yksilö ei ollut ilmesisesti täysin hapottunut ja vaikutti siten vähän keskeneräiseltä, mutta nyt jo pitäisi oluen todellisen potentiaalin olla arvioitavissa.

Pirteä sihahdus korkin auetessa kertoo hiilihappojen olevan nyt siellä missä pitääkin. Lasiin kaadettaessa olut näyttää utuisen oranssilta, aavistuksen punertavalta ja sen ohuehko vaahto on kermainen ja pitsinen. Hiilihappojen myötä humalien tuoksu on nyt ensimmäistä testiyksilöä vahvempi. Tutut ja turvalliset jenkkilajikkeet antavat sitruksisia ja hieman hunajamelonisen makeita hedelmän aromeja, mustaherukan lehteä muistuttavaa mausteisuutta ja aavistuksen pihkaa. Humalointi on tuoksussa pääosassa, mutta taustalta kurkkii kevyt karamellimaltaisuus. Maku alkaa kuivana ja yrttisen katkerana, loppua kohti kehittyy kevyttä paahtoleipäisyyttä ja keramellimaltaisuutta. Katkerohumaloinnin voima kasvaa hiipivästi ja jälkimaku jatkuu yrttisen katkerana kiitettävän pitkään. Aavistus jotain pähkinään viittaavaa paahdetta ilmaantuu katkeroiden sekaan oluen valahdettua kurkusta jo aikoja sitten. Kokonaisuus on reilusti humalapainotteinen, mikä oli tarkoituskin. Aavistuksen enemmän jäännössokereita ehkä kuvittelin saavani. Lähtökohtana oli kuitenkin selkesäti IPA:a kevyempi olut (tässä n. 5,6 %), joten eipä tältä toisaalta kovin täyteläistä otetta voinut odotellakaan. Itse kyllä pidän oluen kepeästä raikkaudesta ja viipyilevästä katkeruudesta, ja tämä taitaakin olla rapsakammasta päästä panemani oluita. Toivottavasti maistuu tilaajallekin.

Tilannepäivitystä myös Bland Lagerin osalta. Tilaamani Wyeast Urquell-hiiva osoittautui sudeksi, joten jouduin turvautumaan Brewfermin kuivahiivaan. Käyminen lähti onneksi nopeasti käyntiin uudella hiivalla ja olut on viettänyt jo pari viikkoa lagerointilämmössä (mun jääkaapissa ~ 3 astetta). Kuivahumalointia pitäisi lisäillä lähipäivinä. Vaihtoehtoisesti ajattelin käyttää "humalateetä", eli hauduttaa humalia teen tapaan kuumassa vedessä ja lisätä haudukkeen vasta lähempänä pullotusta. Katsotaan, kummalle kannalle vaakakuppi lopulta kallistuu.

Lopuksi mainittakoon juuri tekemäni tilaus ruotsin Humlegårdenista. Sieltä pitäisi saapua lähiaikoina reilu satsi humalia mm. Uudesta-Seelannista, jenkkilästä ja briteistä. Jokunen hiiva ja vesikemikaaleja tuli myös napattua. Samalla hamusin myös täydennystä mallasvalikoiman tummimpaan päähän, joten "Raksilan panimolta" on luvassa jotain todella synkkää lähitulevaisuudessa.

17.11.2011

Beer Here Høst Citra


Tanskalaisen Beer Heren syysolut löytyi kaverin kaapista jaettavaksi. Systembolagetin ohjelmistoon tämäkin kuuluu. Jonkinlainen Brown Ale tämän pitäisi etiketin mukaan olla, muodikasta Citra-humalaa on mukana. Citra on maistunut ainakin miedommissa ja vaaleammissa oluissa, joten sitruunaisen lajikkeen kyvyt on mielenkiintoinen testata tässä tummemmassa oluessa.

Väriltään Høst Citra on hyvin tumman rubiininpunainen, vaahto on ohuehko ja hyvin kermainen. Tuoksussa iskee ensin voimakkaasti pihkainen ja sitruksinen humalointi, josta lasia pyörittelemällä irtoaa myös kukkaisen makeita aromeja. Myös ylikypsää, luumuista hedelmäisyyttä ja tummia karamellin sävjä erottuu. Intensiivinen humalointi on kuitenki selvästi tuoksun hallitseva osapuoli. Maun alkuvaiheissa yhdistyvät pehmeä, aavistuksen paahteinen ja vain aavistuksen karamellinen maltaisuus. Vähän myöhemmin iskee rankka katkerohyökkäys, joka pihkaisena ja mahtavan sitruksisena valtaa koko suun. Humalailottelua kestää lähes loputtomasti, ja jostakin taustalta ilmestyy jälkimakuun vielä annos tummapaahteista kahvia ja pähkinäisyyttä. Silkkisen liukas, keskitäytäyteläinen suutuntuma on petollisen miellyttävä 7 % vahvaan olueen. Todella nautittava ja helposti juotava olut, todella piristävä poikkeus syysoluiden joukossa. PISTEET: 40/50

11.11.2011

Jever Fun

Alkoholiton versio tunnetusta saksalaispilsistä tarttui mukaan stokkalta. Onkohan tästä mihinkään?

Vaahto on ainakin varsin komea kuohkea ja se saa kultaisen oluen näyttämään houkuttelevalta. Tuoksua löytyy alkoholittomaksi varsin muhevasti ruohosen humaloinnin muodossa. Holittomille ominaista saunavihtaa ei tässäkään tapauksessa ole saatu vältettyä, mutta keskimääräistä paremmin se ehkä on piilossa. Kuiva, kevyen jyväinen ja hyvin neutraali maku päätyy aavistuksen metallisen katkerana. Vetinen tämä toki on, mutta muistuttaa sentään olutta. Samaa ei läheskään kaikista holittomista voi sanoa. PISTEET: 22/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

4.11.2011

Karhupanimo Musta Karhu

Karhupanimon oluisiin en olekaan Oulussa ennen törmännyt, joten tartuin oitis tilaisuuteen Graalissa. Aiemmin olen tältä Sinebrychoffin Poriin unohtalamalta yksiköltä juonut Meskikämmen Extra Pilsiä, jonka äitelä ja keinotekoinen hunajaisuus tökki sen verran, että puolet tuopista jäi juomatta. Jonkinlainen schwarzbier tämän pitäisi olla, voltteja tasan 5 eikä yhtään yli.

Olut on colajuoman värinen, vähäinen vaahto on kermainen. Kylmänä tuoksu on mitätön, aavistuksen siirappinen ja paahteinen. Sattaa tässä jotain määrittelemätöntä yrttisyyttäkin olla, jos tarkasti nuuhkii. Lämpeneminen ei paranna tilannetta. Hyvin kevyt, jyväinen maku sisältää hieman suklaista paahdetta ja melassia, eikä sitten juuri muuta. Nahkea, kevyen hedelmäinen jälkimaku jää kovin tyhjäksi häipyen lopulta vetiseen tyhjyyteen. Täysin turha olut, jonka juominen loppuun olisi ajan haaskausta. PISTEET: 19/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

3.11.2011

Mikkeller Santa´s Little Helper 2011


Jouluoluiden saapuminen Alkoon jaksaa aina piristää. Vuotuisesta tarjonnasta riippuen tulee ensimmäiseen ostosreissuun panostettua paljonkin, etteivät himotuimmat vain pääse loppumaan. Monet jouluherkut myös ikääntyvät hienosti jopa vuosikausia, joten tätäkin puolta täytyy huomioda ostoksia suunniteltaessa. Tänä vuonna Alkon valikoimiin kuuluu 23 jouluolutta, joista melkoinen osa on ennestään tuttuja ja toinen mokoma vähemmän kiinnostavia, mutta löytyy sieltä ostettavaakin. Niitä ruoditaan varmaan tässä lähitulevaisuudessa. Nyt kuitenkin Mikkellerin Santa´s Little Helperin kimppuun. Vuosittain vaihtuvasta resepistä on nyt tullut maistettua kahta edeltävää versiota, joista molemmat maistuivat hyvin. Tänä vuonna tuoteseloste lupailee kahta sokeria, mausteita ja vehnähiutaleita itsestäänselvyyksien lisäksi. Pantu tämä on tuttuun tapaan De Proefilla. Edellisistä vuosista poiketen olut on nyt saatavissa vain pienessä pullossa (hinta 6,19 €). Tästä on hyvä potkaista sesonki käyntiin.

Hyvin tumman rubiininpunainen olut kaatuu lasiin todella näyttävän, paksun kermaisen ja väriltään vaalean beigen vaahdon. Tuoksu on varsin makea, varsin sokerin vaalean suklaisuuden ja kahvin paahteisuuden siitä ensimmäisenä huomaan. Lisänä on reippaasti pihkaiseta aromihumalaa ja makean hedelmäistä belgihiivaa. Mausteitakin on selvästi käytetty, luultavasti ainakin appelsiininkuorta ja mahdollisesti jotakin lakritsista kuten anista tahi fenkolia. Mitenkään ylimaustettu tämä ei silti ole, sillä mausteisuutta saa haeskella muun runsauden alta. Maku on hyvin makea, hieman jopa sokerinen. Tummaa karamellisuutta on kevyeen rommimaisuuteen asti ja siihen sopii toistaalta hyvin rusinainen hedelmäisyys. Jälkimakuun latautuu mukavasti hapahkoa kahvia ja suklaisuutta. Hyvistä hetkistä huolimatta Santa´s Littele Helper ei täysin vakuuta. Maltaisuutta ei nimittäin ole selvästikään tarpeeksi. Maku tuntuu tulevan lähinnä sokereista ja on siltä osin kyllä varsin miellyttävä, mutta kunnon mallasrungon puute saa oluen vaikuttamaan vahvuuteensa (10,9 %) nähden kovin tyhjältä ja ohuelta. Jälkimaku varsinkin jää yksiulotteisen kahviseksi ja mausteilla kuorrutetun makeaksi, eikä keskivahvana kuvioihin ilmaantuva katkeruuskaan saa tuotosta enää lentoon. Muistikuvat edellisitä versioista ovat selvästi maltaisemmat ja muutenkin monipuolisemmat, joten pettymykseksi tämän vuoden versio selvästi muodostuu. Perusteet ovat ehkä päässeet vähän unohtumaan sokerien kanssa pelatessa. PISTEET: 33/50

23.10.2011

Kotiolutta pöntössä: Ger Pils

Eilinen tiivistyy aika hyvin sanoihin keittomäskäys ja kuivahumala. Panimomestarileikit siis jatkuivat, tällä kertaa pantiin lageria ja kuivahumaloitiin edellinen keitos.

Lager lähti liikkeelle Urquell:n tyylisestä, puhtaasti saaz-humaloidusta tsekkipilsin pohjalta, mutta kehitellessä ajauduin kuitenkin vähän eri linjoille. Halusin lisää syvyyttä ja monipuolisuutta mallasrunkoon, jota lähdin hakemaan korvaamalla osan pilsmaltaasta paahteisemmalla pale alemaltaalla ja lisäämällä vähän carapilsiä ja mausteeksi biscuitia. Tein kolmivaiheisen mäskäyksen, joista noston sakkarifikiaatiosta ulosmäskäykseen toetutin keittämällä. Jospa tuokin lisätyö palkittaisiin astetta herkullisemmalla mallasrungolla. Katkeruutta halusin kohtuullisen reippaasti ja annoin vetovastuun Hallertauer Perlelle. Aromihumaloiksi nakkasin Saazin lisäksi Willamettea, joka on hienon yrttinen lajike sekin. Käytämästäni vedestä puolet oli deionisoitua, joka vie vesijohtovettä vähän enemmän Pilsenin oloja muistuttavaksi ja auttaa toivottavasti löytämään haluttua pehmeyttä sekä humalointiin että maltaisuuteen. Hiivavalintana Wyeast Urquell Lager, mikäs muu. Osittain tuon akkuveden kanssa lotraamisen ja hörhöillä ajoittain ilmenevän lagereiden lähtökohtaisen dissaamisen vuoksi annoin tälle nimen Bland Lager? Toivottavasti nimi ei ole liian enteellinen. Asia selvinnee parin kuukauden päästä.

                                                    Kuva: Keittomäskäämisen ihanuus

Mäskäimen modaaminen tuntui onnistuneelta. Lämpö pysyi nyt ehkä vähän paremmin uuden eristekerroksen myötä, mutta piti sitä lämpöä vieläkin antaa kuumaa vettä lisäilemällä. Kai tuo on vain hyväksyttävä kun näin pieniä massoja yrittää pitää lämpimänä. Ollapa Uusi suodatinkin toimi, ei tukkeutumisia tai muutakaan ongelmaa. Hidastin myös vierteen laskemista litrasta lähemmäs puolta litraa/minuutti tehokkuuden nousun toivossa. Ja nousihan se selvästi. Enemmänkin olisin saanut vierrettä kuin olin laskenut, kattilat vain eivät riittäneet. Parempi silti näin päin.

Hikisen panourakan jälkeen siirsin vielä viikko sitten startanneen APA:n sekudääriin ja nakkasin perään Amarilloa ja Cascadea. Ominaispaino oli tippunut 1,012:een ja käyminen on lopussa. Mittaamisen yhteydessä otettu huikka nosti hymyn huulille, joten hyvältä vaikuttaa. Viikon päästä on sitten pullotushommia tiedossa.

Public House Pivo - avajaiset


Ouluun aukeaa sen verran harvoin edes laimeasti kiinnostavia baareja, että Public Housen Pivon avaaminen ylittää kirjoituskynnyksen komeasti. Café Miloun paikalla (Asemakatu 21) startannut pubi tulee omistajien mukaan olemaan rokkihenkinen tsekkibaari, josta löytyy laaja ja nopeasti vaihtuva olutvalikoima. Kuulosti sen verran kiinnostavalta, että pitihän paikka käydä avajaisiltana katsastamassa.
Porukkaa oli liikkeellä pienehkön pubin täydeltä. Tila oli rempattu ja sisustettu moderiksi, mustaa kiviseinää, nahkasohvia ja puiset arkut pöytinä. Baaritiskillä on tilaa useammalle tyypille istua, samoin pitkällä ikkunatiskillä. Rokki soi ja myös näkyy tiskin takana. Ne tärkeimmät, eli tarjottavat, olivat ymmärrettävästi vielä vähän keskeneräisessä tilassa. Kuudesta hanasta käytössä vain kaksi, niistä löytyi Urquell ja tumma Budvar. Pullovalikoimaa oli oululaisittan ihan hyvin, mm. Affligem Blond, Kwak, Chimay Blue, Anchor Steam ja Brew Dog 77 Lager. Ei kuitenkaan mitään todellista helmeä tai harvineisempaa kulkijaa mukaa. Pullolistaa en nähnyt, toivottavasti tilanne korjautuu. Belgeille löytyi sopivia pallolaseja ja Urquell laskettiin oikeaoppisesti nimikkolasiinsa. Hinnat parin pullon perusteella normaalia baaritasoa: Affligem Blond 6 €, Kwak 7,5 €.







Ihan peruspositiivinen fiilis paikasta jäi. Suhteemme eteneminen riippuu pitkälti valikoiman kehityksestä. Jos saavat yhteenkin hanaan tiuhaan vaihtuvaa laatukamaa ja elävyyttä sekä mielikuvitusta myös pullovalikoimaan, voi Public House Pivosta tulla mukava pistäytymispaikka.

22.10.2011

Three Floyds Dreadnaught Imperial IPA


Tupla IPA:a Indianasta, keveri toi pullon jaettavaksi. 9,5 % humalakeitto onkin juuri se, mitä ihminen hikisen kotipanimopäivän (josta juttua huomenna) jälkeen tarvitsee. Sen pidemmittä löpinöittä asiaan.

Vaalean meripihkainen olut on varovasti kaadettuna kirkas, vaahdon hienojakoinen kermaisuus ja kestävä pitsi ovat kuin oppikirjasta. Tuoksu on aluksi humalatarhoineen huumaavan pihkainen, mutta lämmetessään enemmän sitrushedelmiin ja mangoon sekä kukkaisnektareihin suuntautuva. Hieman karamellia ja keksiä pölähtää myös nenään. Tuore, raikas ja puhdas ensinuuhkaisusta alkaen. Todella pehmeä, kohtuullisen maltillisesti karamellinen mallasrunko antaa humalien juhlia antaen silti hienon selkärangan ylimakeuteen sortumatta. Dreadnaught ei ole katkerin tyylinsä edustaja, mutta sen humalointi on upean laaja-alaista ja jykevyydestään huolimatta pehmeästi purevaa. Suutuntuma on silkkaa samettia, upean kuohkea ja lopussa hieman kasviuutemaisen katkera. Eipä tästä enempiä jorinoita pysty säveltämään, hyvin yksinkertainen oluthan tämä lopulta on. Mutta samalla niin herkullinen ja äärimmäisen miellyttävä juotava. PISTEET: 43/50

17.10.2011

Kotiolutta: Täyttä höyryä kotipanimossa

Pitkään odoteltu viikonloppu alkaa olla takana. Reilun puolen vuoden ”pakkoloma” panimoleikeistä oli tarkoitus katkaista juhlavasti viettämällä sekä lauantai että sunnuntai kattiloiden äärellä. No, ihan kahteen panokseen en alla luettavista syistä yltänyt, mutta touhua riitti silti kiitettävästi. Kämpän nurkasta kantautuva pulina ja ilmassa leijuva jenkkihumalan aromi kertovat, että jotain sain aikaankin.

Lauantaina hyökkäsin blogin lukijan synttärioluen kimppuun. Tehtävänantoon kuului loihtia helposti juotava, kevyehkö olut Cascadehumaloinnilla. American Pale Alelta haiskahtaa ja sellaista lähdin myös ruuvaamaan. Reseptin pidin varsin simppelinä, mallaspuolelle pale alea, kahta karamellia ja pari vehnänjyvää. Katkerohumaloinnin pyöräytin Magnumilla ja aromia haettiin Cascaden lisäksi myös Amarilloa. Kuivahumalointia on jatkossa luvassa, lajikkeet C ja A käyttöön siihenkin.

Panopäivä meni suuremmitta ongelmitta. Sen verran piti kuitenkin kaivaa verta nekusta, että täytin keittokattilan vähän turhan optimistisesti. Tuloksena oli ansaitusti ”boiling over” sekunnin sadasosan sisällä ensimmäisen humalapelletin putoamisesta kattilaan. Siivoamista siis riitti. Enemmän kuitenkin huolestuttaa alhaiseksi jäänyt mäskäystehokkuus. En oikein keksi muuta syytä kuin mäskin huonon huuhtoutumisen, joka taas pistää epäilemään suodattimeni toimintaa. Jokunen litra jäätiin siis tavoitteesta, mutta pönttöön tuli sentään täytettä. Ja siellä se nyt pöhisee, tai on pöhissyt jo toista vuorokautta.

Sunnuntaina oli tarkoitus panna alkuun uusi lagerviritelmä. Koska en lauantaina ehtinyt hakea oluessa tarvitsemaani deionisoitua vettä, täytyi hommaa siirtää viikolla. Keittomäskäilyssä menee kuitenkin sen verran aikaa, että tuon panemiseen varaa mielellään koko päivän. Päätin kuitenkin rakentaa rakennella uuden suodattimen mäskäinlaatikkoon ja lisätä samalla vähän eristystäkin. Samalla sain haettua kaupasta Sitä Vettä, joka oli yllättävän tyyristä (lähes 1 €/l).

Jenkkilässä rst-sukasta tehdyt ratkaisut ovat suosittuja, joten päätinpä kokeilla. Tämä viritys on jotakuinkin hepoin mahdollinen.
Lähtökohtana on Kärkkäiseltä haettu 40 cm pitkä pesukoneen vesiletku (alle 6€) ja sopiva päätyhattu (alle 2 €).


Ensin katkaistaan letkun päädyistä turhat liittimet ja kiskotaan kuminen sisäletku ulos. Käteen jää tympeiden metallitikkujen lisäksi ontto, teräspunoksinen rst-sukka, joka siis läpäisee nestettä ja toimii suodattimena. Toisen pään kiinnitin klemmarilla vanhastaan laatikossa olleeseen nippaan ja avoimen pään tukin tulpalla. Valmista tuli.


Eristeeksi alumiinikerroksellista retkipatjaa (alle 6 €/180 cm), joka laatikon kylkeen jeesusteipattuna tuo koko hoitoon tiettyä tuhmuutta. Eri asia sitten, oliko näistä toimista yhtään mitään hyötyä. Jos tehokkuus ei nouse, pitää tosissaan alkaa pohtia tekemisiään.









14.10.2011

Kotiolutta lasissa: Mäntti-Antin First Encounter


Pistin tuossa taannoin panovehkeitä kiertoon ja nyt palautuksen yhteydessä sain kouraani pullollisen poikien ensimmäistä täysmäskättyä keitosta maaliskuulta. First Encounter on belgityylinen IPA, luultavasti La Chouffen IPA Tripel on ollut tälle esikuvana mikäli yhtään toista panomiehistä tunnen. Belgihiivaa ja jenkkihumalaa on siis odotettavissa, tarkempia speksejä en kuitenkaan hoksannut kysyä. Sain vielä puhelimitse kehotuksen varata puoli tuntia pullon avaamiseen, sen verra eläväistä tavaraa kuulemma on luvassa. Suojalasit päähän ja hommiin... (ei oikeesti).

Ei siinä mennyt kuin vartti. Hissuttelun jälkeen sain lasiin hiivasen sameaa, kellanruskeaa ja voimakkaasti vaahtoavaa olutta. Jo availlessa nenään puskeneet humalan aromit ovat nyt paremmin tutkailtavissa. Reippaasti sitruksinen, aprikoosinen ja kohtalaisen pihkainen tuntuisi olevan. Selvästi erottuu myös kypsää marjaisuutta, joka on luultavasti hiivan tekosia. Voimakkaimipia belgihiivapläjäyksiä tämä kuitenkaan ole, ilmeisesti hiiva hukkuu humalien alle. Mallasrunko on hyvin kuiva ja ohuehko, mutta melko pehmeä. Vähän lisää jäämäsokereita ja pyöreyttä tämä kaipaisi. Oliko tässä muuta kuin perusmallasta? Asiaankuuluvasti katkeruuta on reippaasti, jälkimaku varsinkin on voimakkaasti pureva. Belgihiivan hapanta makua on sopivasti. Jotain pientä kitkeryyttä löytyy myös, mutta en yhdistä sitä humalointiin. Olisiko maltaista irronneita tanniineja? Eipä tuo juotavuutta juuri haittaa. Suutuntuma on jostain kevyen ja keskitäyteläisen väliltä, vähän tukevampikin voisi siis olla. Jämäkkä katkerus lopussa on kuitenkin nautittavaa. Tuoreena humaloinnin voima on varmasti ollut vielä luokkaa kovempi, mutta mukavan virkistävä humalakeitto tämä on vieläkin. Tästä on hyvä lähteä kehittelemään reseptiä eteenpäin. PISTEET: 33/50

8.10.2011

Stadin Panimo Ultimator Vaalea Dopplebock


Jatketaanpa StaPa:n koeajamista. Eiliseen Bismarckiin on varmasti hyvä vertailukohta tämä vaalea doppelbock (Arkadian Alko: 6,03 €/0,33 l). Odotettavissa on luultavasti leipäisempää menoa miedommalla humaloinnilla. Vitamiineja on peräti 9,4 %, mikä vähän pelottaa. Tuon määrän kätkeminen kun vaatii vaalealta oluelta jo melkoisesti ja liika makeus on väistämättä uhkana. Vaalea tuplapukki yltääkin vain harvoin jos koskaan tummempien versioiden monimuotoisuuteen, eikä tyyli suosikkeihini kuulukaan. Syksyn kausioluita nämäkin kuitenkin ovat, joten ei muuta kuin kahvatuoppi kouraan testaamaan.

Vaalea Ultimator on yllättäen vaalea, hieman utuisen kullankeltainen väriltään. Melko ohut vaahto osoittautuu jokseenkin kestäväksi ja kermaiseksi. Tuoksussa on paljon samaa kuin Bismarckissa, eli makeaa mallasta, aavistus karamellia sekä kohtuullisesti makean yrttistä humalaa. Rusinainen hedelmäisyys korostuu nyt kuitenkin selvästi ja alkoholikin on aistittavissa. Makeaa, leipäisen hedelmäistä jyvälientä, jossa katkerohumalaa on vain mausteena. Näin "isolta" oluelta olisi ehkä odottanut enemmän syvyyttä mallaspuolelta, mutta sitä lienee vaaleilla maltailla hyvin vaikea saavuttaa. Maltaan määrän huomioiden suutuntuma on yllättävän juokseva, eikä juurikaan alkoholin polttama. Kyllä tällä silti posket punaa, kuten kunnon doppelbockilla kuuluukin. Ihmeekseni makeus ja kevyt alkoholisuus eivät nouse liian hallitseviksi tai ala muutenkaan tökkiä, joten tasapainottelussa on taas onnistuttu ihan kiitettävästi. Varsin juotava olut kaikenkaikkiaan siis. Viltti niskaan ja parvekkeelle ihmettelemään auringonlaskua, siihen hommaan tämä doppelbock on omiaan. PISTEET: 32/50

Nils Oscar Rökporter

Pitkästä aikaa kantabaarissa, keskustan remontin jäljiltä patiokin iskussa. Tarjolla jokusia uusia pikkulinnun herkkuja, joista nyt testissä länsinaapurin Nils Oscar Rökporter.

Syvä rubiininpunainen väri, niukka beige vaahto. Mehevän savuinen tuoksu, savukinkkua ja maltaista limpunkuorta. Olisiko jopa aitoa Bambergin savumallasta mukana? Tummaa kuivahedelmää, rusinoita ja rukiista happamuutta. Humalointi tuo mukaan yrttisyyttä, joka tasapainottaa mallasprofiilia. Leipäinen ote vie kohti suklaisen paahtunutta ja hapahkoa jälkimakua, joka säilyy pitkään miellyttävänä. Voltteihin (5,9 %) nähden täyteläinen maku, pehmeä hiilihappoisuus sopii kuvaan. Nautittava olut, tämän haluaisin syksyn riistaruokien kaveriksi ja miksei joulupöytäänkin. PISTEET: 37/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

7.10.2011

Orkney Dark Island


Skotlannin tuliaisten maistelu jatkuu, tällä kertaa neste tulee Orkneyn saaren luoteiskulmalta. Orkneyn panimo on harrastajien varsin korkealle rankkaama, mihin lienee osittain syynä panimon miedompien oluiden kohtuullinen saatavuus paremmin varustelluista maitokaupoista. Myös nyt testaamani Dark Island on maitokauppalevikissä, mutta jotenkin on jäänyt maistamatta. Nythän tulee tämäkin virhe korjattua. Dark Island on 4,6 %:n vahvuinen Old Ale. Skotit osaavat erityisesti näiden hieman tummempien oluiden salat, joten melko kovin odotuksin tätä lähden maistamaan..

Olut on väriltään erittäin tumman rubiininpunainen, lähes musta. Beige vaahtorinkula on melko vaatimaton, mutta se vähä on kermainen ja pitsinen. Hieman liian kylmäksi jäähtyneestä oluesta ei aluksi tahtonut irrota muuta kuin hiiltynyttä, lähes savuista paahdetta. Vähitellen olut kuitenkin avautuu ja siitä alkaa löytyä yrttistä humalaa, skottihiivan marjaista fenolisuutta ja kermatoffeeta


Mallasrunko on kuivahko, hieman keksinen, tumman karamellinen ja siihen sulautuu tuoksun savuinen paahde sekä annos suklaata. Vanhaan hyvään malliin olut myös hieman hapan. Jälkimaussa on hyvin nautittava, hienostuneen paahtunut ja kuivahedelmäinen, katkeroitakin jää kohtuudella suuta kuivaamaan. Kuiva, nahkean hapako suutuntuma on hyvin matalahiilihapponen, mutta se sopii oluen makumaailmaan hyvin. Tässä saattaisi olla real-käsiteltynä todella nautittava olut. Hyvää tämä on toki pullostakin. Ehkä aavistuksen tukevuutta kaipaisin kuitenki lisää. PISTEET: 34/50

P.S. Sitä kaivattua täyteläisyyttä tarjoaa luultavasti oluen 10 %:n viskitynnyrikypsytetty Reserve-versio, jonka Hiivahommat testaa lähitulevaisuudessa.

Stadin Panimo Bismarck


Bismarck on StaPa:n tulkinta imperial pilsistä, eli vahvasta (tämä 7 %) ja voimakkaasti humaloidusta vaaleasta lagerista. Tyyli on kiinnostava ja haastava, sillä vaalean lagerin puhtaan mallasrungon alle on vaikea kätkeä niin panimoteknisiä ongelmia kuin vahvuuden mukanaan alkoholisuutta. Aromaattinen humalointi on tässä tärkeässä osassa, mutta sekään ei saisi jyrätä maltaisuutta täysin alleen. Kuten niin usein, tasapaino on avainasemassa. Lagereiden lähtökohtaisesti puhtaampi luonne tekee kuitenkin tasapainon löytämisestä vielä haastavampaa kuin pintahiivaoluiden tapaiksessa. Pahimmillaan imperial pils voi olla yltiömakea ja alkoholinen "viinalager", parhamillaan taas voimakkaan katkera ja aromaattisen humalainen nautinto lagerin liukkaalla juotavuudella. Mikkellerin jenkkihumaloitu Draft Bear on edelleen suosikkini tässä tyylilajissa. StaPa:n versio on humaloitu saksalaisilla jalohumalilla, joita on lisätty myös kypsytysvaiheessa "kuivahumalointina" antamaan vielä lisää aromia. Panimon pullotuokset ovat ollee poikkeuksetta vähän pliisuja, toivottavasti Bismarck potkii terhakammin. Oman testiyksilönsä voi noutaa Arkadian Alkosta hintaan 5,98 €.

Bismarck on vaalean kuparinruskea väriltään, keskikoinen vaahto on hyvin kermainen ja houkuttelva. Tuoksu on käytetyille humalille tyypillisesti hienostuneen yrttinen, makeahko ja hieman kukkaisen hunajainen, ruohoinen ja jopa herukkainen. Myös selkeä maltaan makeus tuntuu nenässä vaikuttaen aaivistuksen karamelliselta. Ote on hento mutta houkutteva, eikä merkkiäkään epäpuhtauksista ole havaittavissa. Makukokemus alkaa voimakkaan maltaisena ja leipäisenä, mutta onneksi ei kovinkaan makeana. Katkerutta ei ole liiaksi, mutta kauttaaltaan riittävästi tasapainottamaan maltaan makeutta. Mallas kehittää bockeista tuttua hedelmäisyyttä, joka tässä tapauksessa menee lähelle kuivattuja viikunoita ja aprikooseja. Hedelmäisyyttä ikään kuin kuorruttaa kevyt karamellinen vivahde, joka ovelasti ilmaantuu myöhäisessä jälkimaussa. Alkoholi lämmittää lopussa kohtalaisesti, maistuukin hieman ja tekee suutuntumasta hieman nahkean, mikä on kuitenkin melko pieni kauneusvirhe kokonaisuuden ollessa muilta osin näin hyvin reilassa. Keskitäyteläistä suutuntumaa kuljettaa kuohkea hiilihapposuus, eikä panimon tuotteita vaivannut latteus onneksi vaivaa. Miellyttävä, selvästi mallaspainotteinen imperial pils, johon on saatu monimuotoisuutta luultavasti hyvin yksinkertaisilla raaka-aineilla. Kun vielä juotavuuskin on kohdallaan, ei tästä voi kuin tykätä. Viihtyy hyvin yksikseen, mutta varmasti myös tuhtien ruokien kaverina. PISTEET: 35/50

6.10.2011

Arran Blonde


Kotona Oulussa. Ja mikäpä on ollessa, kun kaappiin on ilmaantunut kuukauden aikana tuliaisoluita niin Skotlannista kuin Helsingistä. Reittaussuman purkaminen ei voisi tuntua juuri miellyttävämmältä tehtävältä Utsjoen tarjottavien jälkeen. Aloitetaanpa Arranin saaren nimikkopanimon 5 %:n golden/blond alella. Arranin panimon tuotteita ei ole ennen tullut vastaan, tislaamotuotteita sen sijaan on joskus tullut maistettua. Tuoteselosteen mukaan Blonden pulloversio sisältää tapetussa muodossa (pastöroitu + filtrattu) ohra- ja vehnämallasta. Luultavasti myös humalia, hiivaa ja vettä, vaikkei niitä mainitakaan.

Kullanoranssi olut on kirkas ja valkoista vaahtoa muodostuu kaadettaessa niukalti. Tuoksusta löytyy humaloinnin ja luultavasti osittain myös hiivan seurauksena hunajaista hedelmänektaria, aprkoosia, reilusti tuoretta ruohoa ja yrttisyyttä. Vehnän makeus erottuu myös selvästi. Ruohoinen makeus alkoi lähes tökkiä lasin puolivälistä alkaen. Maku on selvästi odotettua kuivempi, hieman paahtoleipäinen ja vehnän pyöristämä. Hedelmäisyys jatkuu hieman nahkean hiivaisena ja loppuun ilmaantuu aavistus pähkinää. Katkeruutta on kohtalaisen napakasti ja jälkimaun hedelmäisyys ja kuivuva maltaisuus sointuu siihen mukavasti. Aavistuksenomainen pahvisuus tässä ehkä tuntuu. Kesitäyteläinen ja hieman öljyinen, matalahiilihappoinen suutuntuma on aavistuksen ryhditön, mutta ihan miellyttävä. Varsin tasapainonen olut, vaikka meneekin hiivaluonteeltaan selkeästi maistamiani brittilän ja jenkkien golden aleja hedelmäisempään suuntaan. Pieni pahvisuus laskee vähän pisteitä ja makean ruohoinen humalointi alkoi lasin puolivälissä vähän kyllästyttää. Kelpo olut silti. PISTEET: 30/50

16.9.2011

Laitilan Kukko Ale

Ivalon k-marketista löytyi tämmöinen Laitilan uutuus testiin. 4,3 %:n pintahiivaolut sisältää niukan etiketin mukaan vettä, ohraa, hiivaa ja 20 EBU:n edestä humalia.

Vaalea meripihkainen väri, vaahto on harvahko ja hieman limonadimainen. Kevyen yrttisesti humalainen ja hedelmäinen tuoksu vaikuttaa vähän vaisulta. Ehkä aavistus pähkinää jälkimaussa, myös panimolle tyypillinen vihannessekoitus pyrkii esille. Mallasrunko on periaatteessa ihan kiva; hieman karamellinen ja paahtoleipäinen eikä mitenkään toivottoman ohut. Loppu on sentään hieman vetinen. Katkeroa löytyy kohtuudella, ja kuivuva maltaisuus lisää rapeutta. Hieman öljyinen ja liukas koostumus on vähän kirpeä ja terävä, luultavasti karuhkon humaloinnin ansiosta. Kokonaisuus jää valitettavan vaisuksi. Kievari-sarjan tölkkidebytantit Humalainen ja Red Ale olivat selvästi luonteikkaampia oluita. PISTEET: 26/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

2.9.2011

Oscar Blues Dale's Pale Ale

Katkerofestarin jämillä Leskisessä. Tölkillinen Coloradolaista pale alea vie toivottavasti sieniretken tuoman janon.

Utuisen oranssi väri, tölkkikaadoksi vaahto on ohuehko. Hedelmäinen tuoksu, sitrusta ja ehkä enemmän makeampaa aprikoosia. Vähän yrttisyyttäkin. Maku on vähän tukkoinen, ei kovin raikas. Karamellia melko reippaasti, katkeroa saisi olla tasapainon kannalta enemän. Jälkimakukin jää vähän latteaksi, yrttisen karamelliseksi. Suutuntuma on liukkaan öljyinen ja melko paksu, kuohkeampi ote sopisi paremmin. Ei nyt oikein iske. PISTEET: 31/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

1.9.2011

Kotiolutta: Pikopanimo tähyilee tulevaisuuteen


Katselin jokin aika sitten "panovihkoani" ja totesin kaihomielellä edellisestä satsista vierähtäneen jo reilut puoli vuotta. Puoli pitkää vuotta tilanteessa, jossa kotiolut kotioluelta tärkeämmäksi kasvaneen harrastuksen toteuttamiseen ei ole ollut varaa entiseen malliin. Rakkaudella raksatut panovälineet ja vaatimattomasta kokemuspohjastani pusertamat neuvotkin lainasin kaveripiirin aloitteleville panimomestareille pois nurkista pölyttymästä. Antaa hyvän kiertää.

Sitten sain sähköpostiini pyynnön panna erän kustomoitua olutta lähiaikoina oululaistuvan blogin lukijan kekkereihin. Tällainen pyyntö oli mieluisa ja kohotti kotikokin mielialan lattioita nuoleksimasta. Hienoa, että kotiolutkulttuuriin riittää uskoa! Ja miksipä ei riittäisi, kun katsoo autotalleista ja keittiökomeroista maailmalle kirmanneen craft beer-kulttuurin kukoistusta vaikkapa Ison Veden takana Amerikassa. Eikä tarvitse mennä niinkään kauas, kun jo kotimaisten pienpanimoiden näkee porskuttavan eteenpäin ylikansallisten teollisuuslagereiden ristiaallokossa. Kotikaupungissakin on selvästi sähköisempää kuin vielä jokunen vuosi sitten, ja kuuleepa blogistin korva välillä melko jänniä porinoita. Jotain saattaa vielä tapahtua, ja ehkä sitä voisi itsekin olla mukana vielä siinä jossakin, vielä joskus? Kipinä elää. Ja halu oppia lisää.

Syyskuuksi sovitusta pohjoisen työkeikasta jäänee laskujen jälkeen jokunen lati taskuun, joten päätin ilman muuta hommata tarvikkeet "tilaustyötä" varten ja ehkä siinä samalla jotain pientä itsellekin. Jos sitä edes yhden erän raskisi, mielessä kun on puolen vuoden kuivan kauden aikana pyörinyt resepti jos toinenkin. Suurin uupelo on tietysti perusmaltaista, joita ei ikävä kyllä saa tarvittavia määriä kotimaasta kovin järkevästi hommattua. Vaikka Viking Malt Lahdessa onkin alan suuria nimiä, on näiden maltaiden saaminen Ouluun asti ihmeen vaikeaa ja kallista. Yritetty on. Siispä katse siirtyi taas kerran Ruotsiin ja edelleen Belgiaan. Ja sitten ostoskorista löytyi 50 mallaskiloa, hiivoja ja humalia. Jotain pientä itselle... Pitkä tovi puntarointia, käsien vääntelyä, itsesyytöstä, järkiperusteita ja tunnesyitä. Lopulta painoin tilausnappia. "Persaukisuus ei estä hurahtamasta..." tai jotain vastaavaa lukee jo blogin esittelytekstissä, joten eletään sitten kuten saarnataan! Mitäpä järkeä tässä olemisessa on, jos ei voi tehdä mitä haluaa. Minä haluan tehdä olutta. Ja tämän tilauksen jälkeen kattilat höyryävät raksilassa pitkään, kunhan vain pohjoisesta kotiudun. Sitten vain reseptejä vääntämään!

31.8.2011

Slottskällans Red Ale


Uppsalan Slottskällans panee kokeilujeni perusteella poikkeuksetta laadukkaita oluita. Ei välttämättä kovin hätkähdyttäviä, mutta tyylissään toimivia ja maukkaita suorituksia joka tapauksessa. Useampia panimon tuotteita on nähty myös Alkon hyllyllä. Levikki on tietysti paremmin kohdallaan lahden toisella puolella myös meille finjeveleille, jos Systembolagetissa vierailu ei ole ongelma. Myös nyt maistettava Red Ale kantautui tuliaispussissa Tukholmasta Pohjanlahden perukoille. Red alena myydään monentyylistä yrittäjää ja sekä hyviä että huonompia on tullut kokeiltuja. Tyyli ei välttämättä kuulu ihan suurimpiin suosikkeihini, vaikka kieltämättä esim. Sigtunan Red Ale:ssa oli sitä jotakin. Slottskällansin 5,0 % versio on RB:ssä luokiteltu Irish Aleksi, mutta toivottavasti siitä ei löydy liikaa Kilkennymäisiä piirteitä (eli vettä).

Olut on varsin nimensä värinen, eli rubiininpunainen pienellä mahonginruskealla vivahduksella. Vaahto on ohuehko, mutta upean kermainen ja pienikupalisena pitsinen. Tuoksu lupailee raakaa persikkaa ja mansikoita, myös yrttistä humalointia erottuu kohtuullisesti. Kuivahko, melko puhdas ohramaltaan maku, johon erityisesti jälkimaussa sekoittuu ruislimpun kuorta muistuttava paahteisuus ja yllättäen ripaus kahvia. Hedelmäisyys pysyttelee enemmän taka-alalla. Loppuveto on kuiva ja kevyen humalanpuraisun iskiessä vähän nahkea. Kevyttä hapokkuutta ehkä on, mutta ei mitään pilaantumiseen viittaavaa kuitenkaan. Vähän tuhdimpi ote ei olisi pahitteeksi, vaikka ei tämä varsinaisesti vetinen ole. Jälkimaku jää kuitenkin melko yksioikoiseksi ja laimeaksi. Suutuntuma jää samettisesta liukkaudesta huolimatta vähän latteaksi, ehkä juuri ohuehkon rungon takia. Red Ale ei yllä aivan parhaiden Slottskällansilta maistamieni oluiden tasolle, vaikka ihan mukava olut onkin. PISTEET: 32/50

24.8.2011

Vakka-Suomen Prykmestar Wehnäbock



Vakka-Suomen pirteän panimon tuorein uutuus Alkon hyllyssä on varsin mielenkiintoinen Wehnäbock. Tyyli on parhaimmillaan (lue: Schneider Aventinus) todellista herkkua, silkkaa samettisen pehmeää runsautta. Vakka-Suomen tulkinnassa on potkua pari piirua Aventinusta vähemmän eli 6,2 %,ja se on humaloitu perijenkkiläisellä Cascadella. Lieköhän tässä lähdetty jäljittelemään Schneiderin toista loistavaa weizenbockia, eli Alkossakin piipahtanutta Hopfenweissea, joka myös hödynsi jenkkihumalia? Weihnäbock on saanut varsin mukavia arvioita kanssaharrastajilta, joten kyllä tältä väkisin joutuu odottaamaan hyvää suoritusta.

Suodattamaton Wehnäbock on hyvin samea ja väriltään likaisen ruskeanoranssi. Vaahto on melko ohut ja lähes täysin katoava, mutta kestonsa ajan jokseenkin pitsinen. Tuoksussa erottuu aluksi vähän yllättäen reilusti raakaa omenaa (asetaldehydiä), joka kuitenkin onneksi häviää nopeasti. Tilalle astuu rasvaisen pullataikinainen maltaisuus ja makean hedelmäinen ja hieman neilikkainen hiivaisuus. Humalointikin pyristelee esille varsin raikkaan hedelmäisenä. Makeuttaa riittää lähes liiaksi asti, eikä se tunnut kääntyvän suussani haluaimaani kuivahedelmöisyyden suuntaan. Lopussa kohtalainen katkeruus taittaa siitä osan ja tuo soppaan lisäksi oman pähkinäisen vivahteensa. Suutuntuma on keskitäyteläinen, melko liukas ja matalahiilihappoinen. Vähän lattea kokonaisuus ehkä, kuohkeutta uupuu. Turhan yksioikoisen makeana tämä ei pääse Aventinuksen tai Hopfenweissen tasolle mitenkään. Ihan hyvä yritys silti, kannatti tämä maistaa. PISTEET: 31/50

19.8.2011

Mikkeller Not Just Another Wit

Kohta menneen kesän mielenkiintoisimpia uutuuksia Alkossa oli ehdottomasti Mikkellerin Not Just Another Wit. Kuten nimestä voi päätellä, tämä on hieman pidemmälle viety versio belgialaisesta witbieristä. Alkoholia löytyy peräti 7,6 %, joka on rapiat pari pykälää normaalia witiä enemmän. Humaliksi on valittu jenkkiläiset Cascade, Amarillo ja tsekkiläinen Saaz ja niitä lienee käytetty turhia säästelemättä. Perinteisempää witiä kunnioittaen keitos on maustettu korianterilla ja appelsiininkuorella. Witbier perinteisimmillään on raikas janonsammuttaja ja käyttöolut myös ruokapöytään vaikka kalan kanssa. Toivottavasti virkistävyys on saatu mukaan tähän vahvempaan variaatioon, sen verran veti reipas uintipyrähdys hapoille.

Oluen väri on hiivaisen oranssi, jonkin verran perus witbieriä tummempi. Valkoinen vaahto on upean kuohkea ja voimakkaasti pitsinen. Touksussa sekoittuvat jenkkihumaloitu belgiale (esim. La Chouffen Double Houblon IPA Tripel), saison, witbier ja saksalainen vehnäolut. Makean hedelmäinen, sitruksinen ja selvästi pihkainen humalointi ei jää huomaamatta. Witbierille ominainaiset appelsiininkuori ja hieman saippuainen korianteri sopivat näköjään hyvin yhteen jenkkihumalien kanssa. Hiivaisuus tuo mieleen sekä saisonit että perinteisemmät vehnät: melko selvää neilikkaisuutta voi erottaa ylikypsien hedelmien, mansikan ja pirteän pippurisuuden lisäksi. Melko kevyt mallasrunko on raikkaan vehnäinen ja voltteihin nähden yllättävän kuiva, mikä tässä tapauksessa toimii hyvin.

Jälkimaun kohtuullisen voimakas katkerohumalointi yhdessä hedelmäisen hapahkon hiivaisuuden kanssa muistuttavat Schneiderin loistavaa Hopfenweissea. Mausteet, lähinnä korianteri, jäävät suuhun pyörimään vielä katkeroiden häivyttyä. Suutuntuman raikas ja kepeä ote takaavat hyvän juotavuuden. Jotenkin hilpeä ja aurinkoinen kokonaisuus toimii vallan mainiosti, vaikka ei kovin säväyttävä välttämättä olekaan. Onnistunut vahva witbier vaikka piknikille, ruokapöytään, saunailtaan, puuhapussiin tai melkein mihin vain. PISTEET: 36/50

6.8.2011

Evil Twin Soft Dookie


Evil Twin Brewing on melko tuore tanskalainen yhden miehen sopimusvalmistaja. Nimistöllään lähinnä pissakakka-tematiikalla leikittelevistä oluista on vastuussa Jeppe Jarnit-Bjergsø, joka on sattumoisin Mikkelleriä luotsaavan Mikkel Borg Bjergsøn velipoika. Evil Twinin oluita on pantu ainakin Amagerilla, de Molenilla, Fanø Bryghusilla ja BrewDogilla. Soft Dookie on vaniljalla höystetty imperial stout, lähtöisin Amagerin laitteistoista. Aika surkuhupaisa nimi oluella. Haiskahtaa lähinnä jenkkimarkkinoille suunnatulta hommalta. Täytyy myöntää, että Soft Dookien chilillä maustettu versio, Burning Asshole Edition, sai vähän hymähtämään. Jos pökäleen perusversio kiinnostaa, niin Systembolagetista voi käydä omansa hakemassa.

Soft Dookien ulkonäkö on normaalia impyä: väri lähes sysimusta, beige vaahto ehkä aavistuksen tavallista kermaisempi ja runsaampikin. Ei kuitenkaan näytä nimeltään, kuten etiketissä vihjaillaan. Tuoksustakaan en pökälettä löydä, muuta vaniljaa onkin sitten reilusti. Ja selkeää savuisuutta, joka yhdessä vaniljan kanssa saa aikaan todella elävästi vaniljasikaria (tai mitä ne mustassa rasiassa tulevat sweetsit nyt on, joku sikaroiva voi ehkä valaista) muistuttavan aromin. Tummaa, kuivattua luumua muistuttavaa hedelmäisyyttä on havaittavissa. Lakritsi ja lääkehiili häilyvät jossain taustalla, mutta humalat peittyvät vaniljan alle. Maun alussa iskee alkoholi 10,4 %:n voimalla vain hukkuakseen lähes välittömästi voimakkaasti paahteisen, hieman hiiltynyttä imelälimpun kuorta muistuttavan maltaisuuden alle. Paahteinen, limppuisen makea maltaisuus ja lakritsin suolaisuus dominoivat aikansa, kunnes ruokatorven puolivälin vaiheilla tummien kuivahedelmien, erittäin tumman suklaan ja tummapaahtoisen kahvin aromit alkavat viedä juojaa vauhdilla kohti kuivuvaa ja katkeroituvaa jälkimakua. Lopulta kahvisuus sulautuu vaniljajäätelön pehmeyteen ja ripaukseen pähkinää katkeroiden kuivattaessa suuta ja alkoholin hieman lämmittäessä jossain alempana. Maku ja suutuntuma sekoittuvat makean kahvisen maitovaahdon kaltaiseksi kuohkeudeksi, jota öljyisen täyteläisenä juokseva mallasliemi kannattelee. Lopussa voimakas katkerohyökkäys muuttaa kaiken nautinnollisen kuivaksi ja lähes puumaiseksi hukkaamatta kuitenkaan maun hienoimpiakaan sävyjä. Pullo kuluu harvinaisen hitaasti ja silti pihistelemättä. Valtava kehitys tuoksun dominoivasta vaniljaisuudeta makumaailman aggressiiviseen, mutta saumattomasti toimivaan monimuotoisuuteen säväyttää. Aggressiivisuudella en tässä tarkoita hyökkäävyyttä, vaan nopeaita muutoksia suunnasta toiseen, joihin näin jälkikäteen haluan myös tuoksun odottelevan luonteen kuuluvan. Kiehtova ja vaikuttava olut ristiriitoineen kaikkineen. Voi olla, että huomenna tämä ei maistuisi lähellekään yhtä hyvältä. Pari viimeistä tuntia pelkästään lasin sisältöön keskitettyneitä ajatuksia ilmeisen oikeassa mielentilassa muistuttavat kuitenkin siitä, miksi juon olutta. Juokaa ihmeessä muutkin. PISTEET: 43/50