30.11.2011

Orkney Dark Island Reserve

Omaa tenttiahdistustani helpottamaan ja kumppanin ensimmäisen tieteellisen artikkelin julkaisun kunniaksi nappasin kaapista skottipanimo Orkneyn Dark Island Reserven, jonka olen tuliaispullona haltuuni saanut. Taannoin kokeilemaani ja varsin päteväksi havaitsemaani perusversiota selvästi tanakampi, pyöreät 10 % vahva Reserve on RB:n luokittelun mukaan barley wine. Tämä vahvempi versio on myös viettänyt kolme kuukautta Dalmore-viskitynnyrissä. Tyylikkäästi etiketöity, patenttikorkilla suljettu ja sinetöity 0,75 l pullo on täytetty melko tarkalleen vuosi sitten (25.11.2010). Ennakkokehujen perusteella tässä pitäisi olla aika herkku jaettavaksi.

Dark Island Reserva on väriltään synkän ruskea, niukka mutta kermainen vaahto on sekin rusehtava. Tuoksussa viskitynnyri ei onneksi ole dominoiva elementti, vaikka selkeästi erottuukin. Tasapuolisen vahvasti mukana on makeasti paahteista limpunkuorta, aavistus savua, kuivattua taatelia ja persikkaa sekä viinikumimaista hiivaisuutta. Huoneenlämpöön päästessään olut on tuoksu avautuu entisestään, ja aromilasia pyörittelemällä olin löytävinäni myös aavistuksen appelsiinikuorta ja karviaismarjaa. Luultavasti alkoholin ja paahteisuuden yhteisvaikutuksesta syntyy myös hieman lääkemäistä yrttisyyttä ja lakritsia. Tynnyrikypsytys tuo olueen hienostuneen puumaisen ja aavistuksen vaniljaisen säväyksen. Maku alkaa lakritsisen suolaisena ja samaan aikaan karamellisen makeana sekä paahteisena. Mitenkään yltiömaltainen tämä ei voltteihinsa nähden ole ja jälkimaku on yllättävänkin kuiva. Napakan puumainen ja viipyilevasti suklainen, aavistuksen kahvinen ja alkoholin ansiosta hieman lämmittävä loppuveto. Katkeroita on monien skottioluden tapaan niukasti. Lievä maitosokerisuus korostaa samettisen liukasta vaikutelmaa. Perinteisen "ohraviinimäinen" tämä ei ole, sillä suutuntuman täyteläisyys jää oppikirjojen siirappisia esimerkkejä ohuemmaksi. Sehän on kuitenkin vain keinotekoisen luokittelun, eikä itse oluen ongelma. Dark Island Reserve vaatii tiettyä perehtymistä ja pyörittelyä päästäkseen täysin oikeuksiinsa, mutta vaiva palkitsee mielenkintoisella ja monimuotoisella olutelämyksellä. Mitään sessiokamaa tämä ei siis ole. Kypsytyspotentiaalia luulisi kuitenkin löytyvän, mutta eipä ole mitä kypsyttää. PISTEET: 38/50

29.11.2011

Kotiolutta suunnitellessa: Utsjoen elinkautinen ja muuta höpinää

Kiirettä pitää olutrintamalla ja varsinkin sen ulkopuolella. Perjantaina pitäisi onneksi helpottaa, kun saan lopputentin tehtyä ja 6,5 vuotta kestänyt yliopistotouhu loppuu toistaiseksi. Jos siis en kuse sitä tenttiä. No joka tapauksessa pian on taas aikaa olennaiseen. Uusi olutsatsi lähteekin tulille heti lauantaina. Tämä erä menee graduohjaajalleni, joka tykästyi taannoiseen barley wine -tyyliseen tekeleeseeni ja halusi jotain vähän vastaavaa juodakseen. Taitelijan vapauksiani hyödyntäen (ja koska vanhan reseptin toistaminen olisi tylsää) lähdin työstämään täysin uutta reseptiä vähän kuivemmasta ja paahteisemmasta lähtökohdasta. Suunnittelin mallaspohjan enemmän portterien ja stoutien suuntaan hukkaamatta toivottavasti kaikkea barley winen makeudesta, jota tältäkin oluelta kuulemma halutaan. Mitään palopommiakaan ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä, vaan enemmänkin kohtuullisesti paahtunut ja makeahko juoma. Tyyliltään siis joku sekasikiö tai epämääräinen strong ale. Vahvuutta tulee olemaan arviolta 8 %, joka on siis hieman vähemmän kuin barley winessäni oli (ja on edelleen, hyvältä maistuu). Humalointi on vielä pieni arvoitus, mutta valtavan katkeraa tästä ei tule. Aromipuolelle varasin East Kent Goldingsia ja Fugglesia. Hiivaksi valikoitui Wyeast London Ale III, jonka pitäisi jättää kohtalaisesti jäännössokereita ja antaa reilusti hedelmäisyyttä. Tein juuri hiivallle spraymaltaasta startterin, joten vierteelle pitäisi olla tarjolla oikein virkeää tavaraa.

Nappasin myös pienen näytteen viikon kuivahumalien kanssa muhineesta Bland Lager?:sta. Päädyin kuitenkin humalateen sijasta nakkaamaan 10g Amarilloa ja 30 g Hallertauer Mittelfürhia suoraan pönttöön. Vähän jännitti, onko tulos liian ruohoinen (niin ne jotkut isot pojat väittää lagereita kuivahumaoitaessa käyvän) ja miten hienostuneen yrttinen saksalainen ja reilummin sirushedelmäinen jenkki sopivat yhteen. Taisin jännittää turhaan, sillä tuoksu oli todella lupaava. Mittelfürhin makea yrttisyys oli voimakas, mutta kaukana ruohoisuudesta. Amarillon panos oli pienen näytteen perusteella vielä pieni kysymysmerkki, mutta siltä hainkin lähinnä kevyttä sitruksista sävyä. Olut vaikuttaa joka tapauksessa varsin lupaavalta. Viikko vielä, ja on aika pullottaa kuukauden lageroitumisen tulos.

Joulu tuli Leskiseen

Oulun henkireikä, Oluthuone Leskinen, on saanut viimeaikona elävyyttä valikoimiinsa erityisesti Pikkulinnun maahantuontien ansiosta. Trendi jatkuu onneksi myös jouluolutkaudella, ja herkkusuiden lahjalista löytyy kokonaisuudessaan täältä. Valtaosa pullouutuuksista tuli saataville tänään, joten yhdistimme naapuriblogin Arden kanssa voimamme ja kävimme maistelemassa harvinaisemmat vierailijat alta pois.

Makunystyröiden kalibroimiseksi otimme alkuun hanasta annoksen porilaista Beer Hunters Mufloni Huurupukkia. Kevyehkö, 4,5 % portteri on lähes musta ja vaahdoltaan kermainen. Tuoksu alkaaa kuivan paahteisena, hieman palaneen leipäisenä je kehittyy lopulta hennon suklaiseksi ja aavistuksen hedelmäiseksi. Kuiva ja melko paahteinen maku on aavistuksen hapahkolla otteella paahteinen ja kevyen katkeraan jälkimakuun ilmaantuu myös hieman pähkinää. Kevyt olut väistelee vetisimmät ojanpohjat kiitettävästi, eikä pehmeässä suutuntumassa ole juuri valittamista. Miellytävä olut kaikin puolin. PISTEET: 33/50.

Seuraavaksi askel vahvempaan suuntaan ohiolaisen Hoppin Frogin Frosted Christmas Alen (8,6%) merkeissä. Tämä jenkki ei ulkonäöllään kosiskele, sen verran mutaiselta punaruskea ja niukkavaahtoinen olut vaikuttaa. Tuoksua hallitsevat voimakas kanelisuus ja karamelli, mausteinen raparperipiiraka tästä ehkä tulee eniten mieleen. Maku mukailee tuoksua. Makeutta, jälkimakussa kitalaessa kihelmöivää inkivääriä. Ei juuri humalaa. Kuohkea juotavuus ja näennäinen keveys takaavat kuitenkin hyvän juotavuuden. PISTEET: 33/50.

Synkkyyttä uhkuu Suomen talvi, joten Imperial Stout on luonnollinen jatke edellisille. Kalifornialaisen Port Brewingin Santas Little Helper (10 %) on selkeasti talvikauden olut ilman maustekikkailujakin. Olut kaatuu lasiin öljyisen mustana, ohut vaahto on sekin tummemmasta päästä. Tuoksu on intensiivisen paahteinen, lähes palanutta limpunkuorta muistuttava ja siitä irtoaa reilusti kahvisia ja suklaisia aromeja. Makeaa maltaisuutta on myös reilusti, samoin kuivattujen luumujen tiivistettyä hedelmäisyyttä ja aavistus alkoholia. Makeahko maku on ylellisen maltainen, hieman mallassiirappinen ja lakritsaisen suolainen. Jälkimaun kohtalainen katkeruus tasapainottaa makeutta, mutta ei hallitse. Täyteläinen olut maistuu mainiosti, vaikka ei ehkä aivan monimuotoisimpia tyylinsä edustajia olekaan. PISTEET: 40/50.

Lopuksi vielä toimintansa lopettaneen tanskalaispanimo Ølfabrikkenin Winter Porter (11 %) vuodelta 2007. Tyyliltään tämä on balttilainen porter, ja pantu siis pohja (eli lager) hiivalla läntisemmistä sukulaisistaan poiketen. Harvoin näin ikääntyneitä oluita saa lasiinsa näillä nurkilta. Olut väriltään musta, ja beigeä vaahtoa muodostuu niukalti. Oluen ikä on aistittavissa tuoksun sherrymäisestä kuivahedelmäisyydestä, josta löytyy mm. rusinaa ja raikkaampia punaherkukkaisia ja kirsikkaisia sävyjä. Hieman suklaisuutta on säästetty myös oluen eläkepäiville, ja aavistus vaniljaista mausteisuuttakin on aistittavissa. Maku on alussa hieman siirappinen, lopussa lähes puumaisen kuiva ja hienostuneen hedelmäinen. Humalointi on odotetusti on jo kaikonnut miltei havaitsemattomiin. Lämmitystehoa on, mutta se kuuluu toki asiaan. Täyteläinen, sherrymäinen ja matalahiilihappoinen suutuntuma korostavat ikääntynyttä vaikutelmaa. Monimuotoinen ja ehdottomasti mielenkiintoinen olut, jota maistan mielelläni uudelleenkin, mikäli tilaisuus (eli jakoseura) järjestyy. PISTEET: 38/50.

Hintaa jakamillamme pulloilla (jenkit 0,66 l, tanskalainen 0,75 l.) oli varsin inhimilliset 16 €/kpl, joten kannattaa käydä kokeilemassa. Hienoa, että olutkultturi löytää pikkuhiljaa tiensä myös tänne periferiaan!

P.S. Tyrkkäsin Ardelle viekä lähtiäisiksi kouraan pullollisen Pale Birthday Alea, joten vähemmän subjektivisia arvioita tuoreimmasta panoksestani lienee lähiaikoina luettavissa.

27.11.2011

Stadin Panimo Sörnator


Olutkaappi saa piakkoin uutta täydennystä länsinaapurista, joten entisiä "täytyy" raivata tieltä. Juoksulenkin ja linssicurryn päälle teki mieli jotain suhteellisen mutkatonta hörpittävää, joten nappasin kaapista stadilaista tummaa tuplapukkia. Vahvuutta 6,8 %, katkeroitakin on käpyhumalilla saatu 40 IBU:n verran.

Sörnator kaatuu lasiin tumman punaruskeana kuohkean vaahtokukkasen kanssa. Tuoksu on rusinaisen hedelmäinen, reilusti viinikumimainen ja alkoholinenkin. Hapanta marjausuutta erottuu myös, samoin yrttisen arommikkaat humalat. Vaikka tuoksu jo vähän epäilyttikin, yllättää maun hapan marjaisuus ja lähes polttava viinaisuus: tämä yksilö taitaa olla pilalla. Kovin vaikea on ainakaan uskoa näin selvän happamuuden olleen tarkoituksena, varsinkaan kun se ei tähän perinteiseen oluttyyliin kuulu. Yleisilme on muutenkin ihmeen kuiva ja suutuntumakin ohut, mikä myös vahvasti viittaa kontaminaatioon. Neljäs hörppy oli jo liikaa ja päädyin viemäröimään oluen. Pilaantuneen oluen pisteyttäminen olisi järjetöntä, joten jätetään se tekemättä. Sepä siitä mutkattomasta hörpittävästä, prkl!

21.11.2011

Beer Hunters Mufloni CCCCC

Leskisen tuoreinta hanauutuutta ei löytynyt vielä edes taululta, mutta onneksi tuli kyseltyä tilannetta henkilökunnalta. Niinpä sain tämän porilaisen tupla-ipan eteeni, ja olenkin jo pidemmän aikaa halunnut tätä maistaa.

Utuisen punaoranssin oluen vaahto on ohutta ja kermaiseksi kalvoksi pinnalle kutistuvaa sorttia. Tuoksussa sitruksinen pirteys sekä makeamman mangoinen, siitepölyinen ja hieman marjainen hedelmäisyys ovat päällimmäisinä, mutta karamellista mallasta on myös reilusti mukana. Maussa makeus pysyy kohtuullisella tasolla ja hieman pihkaisena purevalle katkeruudelle jää tilaa jälkimaussa, jossa on karamellin lisäksi hieman kuivahedelmää. Jotenkin yksiulotteinen perusmaku ehkä kuitenkin on, vaikka toki varsin miellyttävä. Purevuuden kesto ei sekään ole aivan parhaiden juomieni jenkkiversioiden tasoa. Suutuntuma on kyllä pehmeä ja liukas, melkeinpä tyylin liikaakin. Nykyään tuntuvat hieman kuivemmat ja rapeammat oluet maistuvan paremmin, joten tältäkin odottelin vähän karskimpaa katkeruutta. Ei tämä onneksi kuitenkaan ole läheskään sokerisimmasta päästä tyylin edustajia. Mukavaa juotavaa, joka ei kuitenkaan räjäytä tajuntaa. PISTEEET: 32/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

19.11.2011

Kotiolutta lasissa: Pale Birthday Ale


Lukijani synttäriolueksi taannoin panemani, ja kieltämättä täysin mielikuvituksettomasti nimeämäni Pale Birthday Ale on nyt ollut pullossa vajaat kolme viikkoa. Oluen lähtökohtana oli varsin simppeli ja perinteinen American Pale Ale ja avainsanoja Cascaden ja Amarillon aromit, keveys sekä helppo juotavuus. On siis aika korkata toinen testipullo. Viikko pullotuksesta avaamani yksilö ei ollut ilmesisesti täysin hapottunut ja vaikutti siten vähän keskeneräiseltä, mutta nyt jo pitäisi oluen todellisen potentiaalin olla arvioitavissa.

Pirteä sihahdus korkin auetessa kertoo hiilihappojen olevan nyt siellä missä pitääkin. Lasiin kaadettaessa olut näyttää utuisen oranssilta, aavistuksen punertavalta ja sen ohuehko vaahto on kermainen ja pitsinen. Hiilihappojen myötä humalien tuoksu on nyt ensimmäistä testiyksilöä vahvempi. Tutut ja turvalliset jenkkilajikkeet antavat sitruksisia ja hieman hunajamelonisen makeita hedelmän aromeja, mustaherukan lehteä muistuttavaa mausteisuutta ja aavistuksen pihkaa. Humalointi on tuoksussa pääosassa, mutta taustalta kurkkii kevyt karamellimaltaisuus. Maku alkaa kuivana ja yrttisen katkerana, loppua kohti kehittyy kevyttä paahtoleipäisyyttä ja keramellimaltaisuutta. Katkerohumaloinnin voima kasvaa hiipivästi ja jälkimaku jatkuu yrttisen katkerana kiitettävän pitkään. Aavistus jotain pähkinään viittaavaa paahdetta ilmaantuu katkeroiden sekaan oluen valahdettua kurkusta jo aikoja sitten. Kokonaisuus on reilusti humalapainotteinen, mikä oli tarkoituskin. Aavistuksen enemmän jäännössokereita ehkä kuvittelin saavani. Lähtökohtana oli kuitenkin selkesäti IPA:a kevyempi olut (tässä n. 5,6 %), joten eipä tältä toisaalta kovin täyteläistä otetta voinut odotellakaan. Itse kyllä pidän oluen kepeästä raikkaudesta ja viipyilevästä katkeruudesta, ja tämä taitaakin olla rapsakammasta päästä panemani oluita. Toivottavasti maistuu tilaajallekin.

Tilannepäivitystä myös Bland Lagerin osalta. Tilaamani Wyeast Urquell-hiiva osoittautui sudeksi, joten jouduin turvautumaan Brewfermin kuivahiivaan. Käyminen lähti onneksi nopeasti käyntiin uudella hiivalla ja olut on viettänyt jo pari viikkoa lagerointilämmössä (mun jääkaapissa ~ 3 astetta). Kuivahumalointia pitäisi lisäillä lähipäivinä. Vaihtoehtoisesti ajattelin käyttää "humalateetä", eli hauduttaa humalia teen tapaan kuumassa vedessä ja lisätä haudukkeen vasta lähempänä pullotusta. Katsotaan, kummalle kannalle vaakakuppi lopulta kallistuu.

Lopuksi mainittakoon juuri tekemäni tilaus ruotsin Humlegårdenista. Sieltä pitäisi saapua lähiaikoina reilu satsi humalia mm. Uudesta-Seelannista, jenkkilästä ja briteistä. Jokunen hiiva ja vesikemikaaleja tuli myös napattua. Samalla hamusin myös täydennystä mallasvalikoiman tummimpaan päähän, joten "Raksilan panimolta" on luvassa jotain todella synkkää lähitulevaisuudessa.

17.11.2011

Beer Here Høst Citra


Tanskalaisen Beer Heren syysolut löytyi kaverin kaapista jaettavaksi. Systembolagetin ohjelmistoon tämäkin kuuluu. Jonkinlainen Brown Ale tämän pitäisi etiketin mukaan olla, muodikasta Citra-humalaa on mukana. Citra on maistunut ainakin miedommissa ja vaaleammissa oluissa, joten sitruunaisen lajikkeen kyvyt on mielenkiintoinen testata tässä tummemmassa oluessa.

Väriltään Høst Citra on hyvin tumman rubiininpunainen, vaahto on ohuehko ja hyvin kermainen. Tuoksussa iskee ensin voimakkaasti pihkainen ja sitruksinen humalointi, josta lasia pyörittelemällä irtoaa myös kukkaisen makeita aromeja. Myös ylikypsää, luumuista hedelmäisyyttä ja tummia karamellin sävjä erottuu. Intensiivinen humalointi on kuitenki selvästi tuoksun hallitseva osapuoli. Maun alkuvaiheissa yhdistyvät pehmeä, aavistuksen paahteinen ja vain aavistuksen karamellinen maltaisuus. Vähän myöhemmin iskee rankka katkerohyökkäys, joka pihkaisena ja mahtavan sitruksisena valtaa koko suun. Humalailottelua kestää lähes loputtomasti, ja jostakin taustalta ilmestyy jälkimakuun vielä annos tummapaahteista kahvia ja pähkinäisyyttä. Silkkisen liukas, keskitäytäyteläinen suutuntuma on petollisen miellyttävä 7 % vahvaan olueen. Todella nautittava ja helposti juotava olut, todella piristävä poikkeus syysoluiden joukossa. PISTEET: 40/50

11.11.2011

Jever Fun

Alkoholiton versio tunnetusta saksalaispilsistä tarttui mukaan stokkalta. Onkohan tästä mihinkään?

Vaahto on ainakin varsin komea kuohkea ja se saa kultaisen oluen näyttämään houkuttelevalta. Tuoksua löytyy alkoholittomaksi varsin muhevasti ruohosen humaloinnin muodossa. Holittomille ominaista saunavihtaa ei tässäkään tapauksessa ole saatu vältettyä, mutta keskimääräistä paremmin se ehkä on piilossa. Kuiva, kevyen jyväinen ja hyvin neutraali maku päätyy aavistuksen metallisen katkerana. Vetinen tämä toki on, mutta muistuttaa sentään olutta. Samaa ei läheskään kaikista holittomista voi sanoa. PISTEET: 22/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

4.11.2011

Karhupanimo Musta Karhu

Karhupanimon oluisiin en olekaan Oulussa ennen törmännyt, joten tartuin oitis tilaisuuteen Graalissa. Aiemmin olen tältä Sinebrychoffin Poriin unohtalamalta yksiköltä juonut Meskikämmen Extra Pilsiä, jonka äitelä ja keinotekoinen hunajaisuus tökki sen verran, että puolet tuopista jäi juomatta. Jonkinlainen schwarzbier tämän pitäisi olla, voltteja tasan 5 eikä yhtään yli.

Olut on colajuoman värinen, vähäinen vaahto on kermainen. Kylmänä tuoksu on mitätön, aavistuksen siirappinen ja paahteinen. Sattaa tässä jotain määrittelemätöntä yrttisyyttäkin olla, jos tarkasti nuuhkii. Lämpeneminen ei paranna tilannetta. Hyvin kevyt, jyväinen maku sisältää hieman suklaista paahdetta ja melassia, eikä sitten juuri muuta. Nahkea, kevyen hedelmäinen jälkimaku jää kovin tyhjäksi häipyen lopulta vetiseen tyhjyyteen. Täysin turha olut, jonka juominen loppuun olisi ajan haaskausta. PISTEET: 19/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

3.11.2011

Mikkeller Santa´s Little Helper 2011


Jouluoluiden saapuminen Alkoon jaksaa aina piristää. Vuotuisesta tarjonnasta riippuen tulee ensimmäiseen ostosreissuun panostettua paljonkin, etteivät himotuimmat vain pääse loppumaan. Monet jouluherkut myös ikääntyvät hienosti jopa vuosikausia, joten tätäkin puolta täytyy huomioda ostoksia suunniteltaessa. Tänä vuonna Alkon valikoimiin kuuluu 23 jouluolutta, joista melkoinen osa on ennestään tuttuja ja toinen mokoma vähemmän kiinnostavia, mutta löytyy sieltä ostettavaakin. Niitä ruoditaan varmaan tässä lähitulevaisuudessa. Nyt kuitenkin Mikkellerin Santa´s Little Helperin kimppuun. Vuosittain vaihtuvasta resepistä on nyt tullut maistettua kahta edeltävää versiota, joista molemmat maistuivat hyvin. Tänä vuonna tuoteseloste lupailee kahta sokeria, mausteita ja vehnähiutaleita itsestäänselvyyksien lisäksi. Pantu tämä on tuttuun tapaan De Proefilla. Edellisistä vuosista poiketen olut on nyt saatavissa vain pienessä pullossa (hinta 6,19 €). Tästä on hyvä potkaista sesonki käyntiin.

Hyvin tumman rubiininpunainen olut kaatuu lasiin todella näyttävän, paksun kermaisen ja väriltään vaalean beigen vaahdon. Tuoksu on varsin makea, varsin sokerin vaalean suklaisuuden ja kahvin paahteisuuden siitä ensimmäisenä huomaan. Lisänä on reippaasti pihkaiseta aromihumalaa ja makean hedelmäistä belgihiivaa. Mausteitakin on selvästi käytetty, luultavasti ainakin appelsiininkuorta ja mahdollisesti jotakin lakritsista kuten anista tahi fenkolia. Mitenkään ylimaustettu tämä ei silti ole, sillä mausteisuutta saa haeskella muun runsauden alta. Maku on hyvin makea, hieman jopa sokerinen. Tummaa karamellisuutta on kevyeen rommimaisuuteen asti ja siihen sopii toistaalta hyvin rusinainen hedelmäisyys. Jälkimakuun latautuu mukavasti hapahkoa kahvia ja suklaisuutta. Hyvistä hetkistä huolimatta Santa´s Littele Helper ei täysin vakuuta. Maltaisuutta ei nimittäin ole selvästikään tarpeeksi. Maku tuntuu tulevan lähinnä sokereista ja on siltä osin kyllä varsin miellyttävä, mutta kunnon mallasrungon puute saa oluen vaikuttamaan vahvuuteensa (10,9 %) nähden kovin tyhjältä ja ohuelta. Jälkimaku varsinkin jää yksiulotteisen kahviseksi ja mausteilla kuorrutetun makeaksi, eikä keskivahvana kuvioihin ilmaantuva katkeruuskaan saa tuotosta enää lentoon. Muistikuvat edellisitä versioista ovat selvästi maltaisemmat ja muutenkin monipuolisemmat, joten pettymykseksi tämän vuoden versio selvästi muodostuu. Perusteet ovat ehkä päässeet vähän unohtumaan sokerien kanssa pelatessa. PISTEET: 33/50