28.12.2010

Dugges Lager No.1


Eilen tuli käytyä kalareissulla ihan ulkomailla asti, nimittän Ruotsin Kalix-joella. Joki lahjoitti näppärästi siikaa syömäkaloiksi ja ruokajuomaa hoidettiin samalla Haaparannan Systembolagetissa. Haaparannan liikkeen olutvalikoima on melko rajallinen, eikä tilaustakaan ollut tällä kertaa odottelemassa. Silti hajapulloja tuli haalittua parin surkean pienen systeemikassillisen verran, lähinnä ruotsalaisia mikroja. Ensimmäisenä pääsee testiin Dugges Lager No.1, jonkin sortin premium lager Göteborgin eteläpuolelta. Suodattamattomuus nostaa odotuksia. Alkoholia 4,7%.

Ulkonäkö on ainakin kunnossa. Kullankeltainen ja aavisuksen utuinen väri, erittäin runsas ja kuohkean pilvimäinen vaahto. Etiketissä mainitaan vehnääkin käytetyn, liekö sen ansiota voimakas vaahtoaminen. Tuoksu lupailee myös hyvää. Puhdas ja raikas ja hyvin tuore humalantuoksu tulavahtaa nenään jo kaadettaessa. Lajikkeina Cascade, Columbus ja Brewers Gold, minkä kyllä huomaa. Sitrusta on reippaasti, lisänä siitepölyistä kukkaisuutta ja tupsu tuoretta ruohoa. Melko kuiva mallasrunko, kevyesti jyväisyyttä ja lopussa vähän leipäisempää otetta. Hedelmäistä esterisyyttä tuntuu hieman, jälkimaussa selvästi havaittavaa hiivan makua. Voimakas ja kuivan rapsakka katkerohumalointi pitää tunnelman raikkaana loppuun asti, pihkaisuus kipristää mukavasti kitalaessa. Lämmetessä lopetus muuttuu aavistuksen karheaksi, joten parasta nautiskella tämä viileänä. Suutuntuman öljyinen liukkaus ja tietty kuohkea pyöreys viittaavat vehnän suuntaan. Maltaisuuden tuntua on vahvuus huomioiden saatu mukavasti mukaan, silti kokonaisuus pysyy hyvin virkistävänä. Erittäin pätevästi humaloitu jenkkityylin laatulager. On melko vaikea keksiä ihanteellisempaa saunakaveria. Varmasti toimisi myös monien mausteisten ruokien kumppanina. Kun hintakin 0,5 litran pullolla oli muistaakseni ~27 kr, ei voi kuin olla tyytyväinen ostokseensa. PISTEET: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti