25.5.2010

Tumpelon haukiwok ja Litovel Premium

Alkon uusin tsekkipils, Litovel Premium, on jo entuudestaan hyvinkin tuttu tuotos ja mukava olut muutenkin. Hieman diasetyylisen, pehmeän maltaisen ja kohtalaisesti humaloidun pilsin voisi kuvitella olevan omiaan kalaruokien kaverina. Hauki taas on ruokakalana täysin turhaan aliarvostettu. Vähärasvaisena ja kohtuullisen mietona siitä saa monenipuolista syötävää, erilaisillä valmistusmenetelmillä ja maustekokeiluilla. Nyt testasin uutta, täysin hatusta kiskaistua wok-tyyppistä ratkaisua, jossa paritin hauen ruisjauhoilla leivitetyt filepalat sipulin, porkkanan, korianterin ja pippurien kanssa. Sitruunamelissalla ja sitruunamehulla hain sopivaa raikkautta kastikepohjaan. Lisukkeina täysjyväriisiä ja vihreitä linssejä. Hauki on tietysti itse Oulujoesta pyydettyä.

Kalan koostumus on sopivan kiinteä, eli kypsyysaste on sopiva. Leivytyksestä johten perusmaku on hieman makeahko, johon sitruunaisuus ja korianteri antavat piristävää vastapainoa. Valkopippuria tupsahti vähän turhan reippaasti. Parempaakin olen saanut hauesta aikaiseksi, mutta syöhän tätäkin mielellään. Livoelin humalointi on vähän turhan dominoivaa varsin miedolle kalalle, mutta jälkimaun diasetyyli ja ruohoinen raikkaus sopivat kuvaan ihan hyvin. Joku saksalainen helles voisi toimia vielä paremmin, esim. Ettaler Kloster Edel-hell tulee Alkon oluista mieleen. Miksei joku kevyt vehnäkin. Ei siis mikään jalat alta -yhdistelmä ollut tämä, mutta tulipahan testattua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti