Tsekin Plzenistä tuleva ja nimensä saanut Pilsner Urquell on olutmaailman kiistattomia klassikkoja, jonka "syntymä" vuonna 1842 aloitti pohjahiivaoluiden maailmanvalloituksen. Jotain "pilseniläisten" pohjahiivaoluiden vaikutksesta kertoo se, että lähes kaikki maailman vaaleat lagerit yritetään kategorisoida pilsnereiksi, Pilsenin oluiksi. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko Pils on kotoinen tulkinta tyylistä. Myös Laitlan oluessa on käytetty tsekkiläistä Saaz -humalaa, kuten odottaa sopii. Molempia oluita olen jo useamman vuoden ajan nautiskellut melko säännöllisesti, mitä ei kovin monen oluen kohdalla tapahdu. Onnistuneita tuotteita siis molemmat. Nyt päätin sitten pistää pilsut samalle lähtöviivalle ja suorittaa pienen rinnakkainmaistelun. Molemmat oluet tulevat tölkeistä, kaatuvat identtisiin laseihin ilman suuntaan tai toiseen epäreiluja käden vapinoita ja ovat jääkaappilämpöisiä testiin lähdettäessä.Urquell kaatuu selvästi kuohkeaman ja kookkaamman vaahdon kera verrattuna Kukkoon ja on väriltään aavistuksen tummemmen kultainen. Molemmat ovat hyvin kirkkaita. Kukon vaahto laskeutuu mukavan kermaiseksi ja jää kauniina pitsinä lasin reunoille, kun taas Urquellin on hieman höttöinen ja isokuplaisempi sekä vähemmän pitsinen. Molempien tuoksussa tuntuu selvästi Saazin yrttinen ja heinäinen aromi, Urquellissa tosin voimakkaampana ja hieman parfyymisena. Urquellista löytyy myös voimaisen makeaa diasetyyliä, jota Kukossa en havainnut. Laitilan oluille ominainen pieni "hernekeittoisuus" vaivaa Kukkoa. Kukko maistuu kuivan pils-maltaiselle, ohranjyville ja hieman myös leipäiselle. Humalointi on melko rapsakka ja hieman karhea, mutta päättyy silti miellyttävän kuivana, tosin vähän metallisena. Urquell on mallaspohjaltaan selvästi pehmeämpi ja voimaisempana sekä hieman toffeisena makeampi, mutta päättyy silti kuivana. Humalointi on taattua Saazin juhlaa: erittäin pehmeää mutta salakavalan voimakasta. Katkerot puraisevat ikeniä ja rapeassa jälkimaussa yrttinen aromi säilyy pitkään. Kukko on suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja hieman kirpeän hiilihappoinen. Urquell on myös keskitäyteläinen, mutta kuohkeampi ja selkeästi pehmeämmän öljyinen. Molemmat ovat raikkaita ja virkistäviä. Laitila on selvästi suoraviivaisempi ja karheampi, vähän kuin kirveellä veistetty verrattuna Urquellin pehmeään tasapainoisuuteen. Aito tsekkiläinen on lähes kaikilla osa-alueilla vähintää askeleen edellä Kukkoa, tosin Kukossa on parempi vaahto ainakin tällä kaadolla. Urquell ei ole turhaan tsekkiläisen pilsnerin esikuva. Kukossa ilahduttaa tuulisähkön lisäksi se, että se on miltei ainoa kaikkialta löytyvä kotimainen olut, jossa on kerrankin uskallettu käyttää humalia. Lisäksi Kukkoon liitty (jälleen kerran) vahvoja muistoja Utsjoella viettämältäni kesältä, jolloin tätä jo edesmenneessä K-Merjuskassa myydyistä oluista selkeästi parasta tuli eräskin tölkki tuhottua saunan terassilla Tenon ilmapiiriä fiilistellen. Urquell sopii saunan lisäksi ihan silkaan nautiskeluunkin ja myös monien ruokien kumppaniksi. Molempien läsnäolon pitäisi olla pakollista jokaisessa ravitsemusliikkeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti