3.4.2013

Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils


Mallaskoski puskee maitokauppamarkkinoille mielenkiintoista Pilsin ja Stoutin käsittävää Valioluokka-sarjaa. Valioluokka Pils on keväisenä oluena ensimmäisenä pyrkimässä kauppoihin. Kyseessä on 4,7 %  täysmallasolut. Maltaina on käytetty suomalaista ohraa ja humalin 35 EBU:n edestä saksalaisia Perle ja Saphir-humalia. Käymisen on hoitanut Mallaskosken perinnehiiva. Panimon omistajataho (oluiden maahantuoja tunnettu Servaali Oy) otti taannoin yhteyttä usemman muun olutbolggarin tavoin yhteyttä myös meikäläiseen lähettääkseen näytteen Valioluokka Pilsistä. Mielelläni otin mielenkiintoisen tuotteen kokeiltavaksi. Mainitaan varalta kuitenkin se itsestäänselvyys, että arvioin oluen täysin samoin kriteerein kuin itse hankkimani juomat.

Tölkistä kaatuu kirkas, kauniin kultainen olut kuten tyyliin kuuluu. Ilmava vaahto on hieman limonadimaisen isokupkaista ja hupenee melko nopeasti. Täysin se ei silti katoa, vaan ohut pitsirengas jää kirtämään lasin reunoja. Tuoksuteltaessa olut vaikuttaa oikeaoppisen kepeältä ja hyvin puhtaalta. Maltaan tuoreen viljainen aromi saa aivan kelvollisesti vastinetta humalien kuivakan heinäisestä ja hieman maatunutta lehtikariketta (joo, olen biologi, aina kärsä maassa) muistuttavasta tuokusta. Maku on sitä, mitä tuoksu enteilee: hieman leipäisen makean maltaan ja kuivakan katkeroinnin yhteenliittymä, ei voimakas, mutta puhdas ja tasapainoinen. Katkeroiden kevyesti puuduttama suu maistaa jälkimaussa tuoreen jyväistä mallasta kohtuullisen pitkään. Hienoinen makeus ja kevyehkö katkeropurenta vievät kartalla hieman etelämmäs Saksaan. Itse pidän enemmän pohjoisen Saksan rutikuivista ja purevamman katkerista pilseistä, mutta siitähän ei nyt maisteltavaa olutta voi syyttää. Pieni katkerolisä ei ehkä kuitenkaan olisi haitaksi. Mallasrunko on pilsiin sopivan kepeä, eikä vetisyyskään vaivaa. Huomioni kiinnittyi kuitenkin maistelun edetessä melko matalaan hiilihappoisuuteen, joka sai oluen tuntumaan hieman lattean öljyiseltä. Havainto häiritisi sen verran, että sain hyvän tekosyyn napsauttaa toisenkin pukin auki :) Tässä yksilössä on kylmiltään juuri sopiva hapokkuus, mutta lasia pyöriteltäessä (kuten nyt maistellessa yleensä tulee tehtyä) ja oluen lämmetessä pientä väljähtymistä on havaittavissa. Eipä raikkaiksi ja suoraviivaisiksi käyttöoluiksi tarkoitettuja pilsejä ole toisaalta tarkoitettukaan tuntitolkulla snifferissä vemputettavaksi. Tässäkin tapauksessa kovempi hiilihappoisuus voisi kääntyä negatiiviseksi nakertamalla täyteläisyyden tuntemuksesta osan pois. Kokonaisuutena Valioluokka Pils kääntyy selvästi plussan puolelle. Kotimaisista laajan levikin maitokauppalagereista tässä on humalaa selvästi keskivertoa paremmin ja maltaisuuskin toimii. Puhtaudessa ja viimeistelyssä tämä hakkaa Kukko Pilsin, joka on tässä kategoriassa ollut itselleni jonkinlainen strandardisuora juo vuosia. Bulkkipanimoiden tärkkelyskuraan verrattuna rima on siis selvästi korkeammalla. Niin on toisaalta hintakin: 2,59 € olisi muistaakseni 0,33 l. purkki kustantanut Oulun Stockmannilla. Muualla hinta on luultavasti selvästi alempi. Itse ostaisin tätä näilläkin hinnoilla mieluummin kuin bulkkia, mutta tekisikö olutta nauttivan väestön valtaosa samoin? Se jää nähtäväksi. Sauna/janojuomaksi ja ruokapöytään Kuohu Valioluokka Pils on kuitenkin maitokauppojen lagervalikoiman paremmasta päästä. PISTEET: 31/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti