Kotiolut voi Oulussa käsittääkseni hyvin, vaikka foorumien perusteella himoharrastajia ei vielä aivan ruuhkaksi asti ole. Tuoreimpana tuttavuutena tällä saralla on Oluthuone Leskisen baarimestari Mikko Karjalainen, joka lienee niitä ainoita alan koulusta saaneita kotikokkeja. En tunne Mikon harrastustaustaa tarkemmin, mutta pari hänen oluttaan on jo esiinynyt Arde arvioi -blogissa (Brown Ale ja Saint Amandus Ale). Mikko tyrkkäsi näistä jälkimmäistä pullollisen kouraani jo joki aina sitten, mutta en ole aiemmin ehtinyt panetua aiheeseen. Nyt kuitenkin löytyi soipiva rako tälle mielenkiintosielle oluelle. Baarimestareiden suojeluspyhimyksen mukaa nimetty Saint Amandus Ale on 5,1 % vahva olut, jota tekijänsä taisi stoutiksi luonnehtia. Maltaina Pale Ale, Munich ja Black, humalina Magnum ja Challenger. Hiivana on käytetty US-05:tä. Reseptin perusteella on siis lähdetty ennakkoluulottomasti sekoittelemaan ainakin brittiläisiä, amerikkalaisia ja miksei mannereurooppalaisia vivahteitakin.
Sain Amandus Ale on hyvin tumman ruskeaa ja melko hiivaisen sameaa, runsaan mokkaisella vaahdolla varustettua olutta. Tuoksu on hieman limppuisen maltainen ja kevyen suklaisesti paahtunut. Taustalta erottuu kepeästi humalien hieman makeahkon yrttistä aromia, mikä sekoittuu hieman käyneen hedelmäiseen hiivaisuuteen. Melkein voisin luulla brittihiivalla tehdyksi. US-05 tuottaa kuitenkin jenkkialkuperästään huolimatta ainakin lämpimissä olosuhteissa tätä makeaa hedelmän tuoksua. Suussa Saint Amandus on sekoitus liukasta, alkoholipitoisuuteen nähden ruokaisaa maltaisuutta ja mustamaltaan hivenen hapanta palaneisuutta. Mallas on ennemminkin siirappisen imelälimppuista kuin karamellisen makeaa, mikä toki on loogista huomioiden Munich-maltaan käytön ja karamellimaltaiden käyttämättömyyden. Katkerohumalointi tuntuu alkuun melko kevyeltä, mutta lopussa kitalakeen ilmaantuu vääjäämättä pumaista humalan tuntua. Paahteisuus saa kestävässä jälkimaussa hieman kahvisia piireitä ja myös hiivan hapokkuus erottuu. Hiilihappoja on pyöreään mallasrunkoon nähden sopivan pehmeästi. Reseptin monikansallisesta luonteesta huolimatta tämä synnyttää minussa selvimmin brittihenkistä värinää. Kokonaisuus on mallaskekseinen ja hiotun oloinen. Mallasrunko on makuuni jopa erittäin hyvä: tukeva mutta ei liian makea. Maistuva olut kaikin puolin, kiitos vain Mikolle maistiaisesta! PISTEET: 38/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti