7.2.2012

Vakka-Suomen Prykmestar Hunajabock

Alkon 80. vuosijuhlan humussa monopoli tuo valikoimaansa erikoiserän kotimaisia pienpanimo-oluita. Kymmenen panimoa ja yhtä monta olutta, joista osa on ollut myynnissä jo muissa yhteyksissä (osa eri nimellä). Rajoitettu erä laskettiin myyntiin 6.2., ja kävinkin heti noukkimassa kiinnostavimmat kahdeksan talteen. Hyllyyn saivat jäädä jo entuudestaan tuttu Stallhagen IPA ja Teerenpelin Kaurakaapo, joka ei muuten vain herättänyt tarpeeksi kiinnostusta. Lähellä hyllytystä oli myös Vakka-Suomen Panimon Hunajabock, sillä en ole erityisemmin hunajaoluiden ystävä. Päätin nyt kuitenkin antaa tälle varsin laadukkaana pitämäni panimon hunajaiselle oluelle mahdollisuuden. 6,6 % vahvuinen vaalea bock on syönyt vakka-suomalaisen hunajan lisäksi pils-, wiener- ja münichmaltaita, Hallertauer Perle-humalaa sekä tietysti vettä ja hiiva. Hinta Alkossa 4,55€/0,5l.

Suodattamaton Hunajabock on väriltään utuisen kullankeltainen, ja se muodostaa lasiin kaadettaessa varsin kermaisen ja pitsisen vaahdon. Tuoksussa hunajan kukkainen makeus ja kitkerä yrttisyys hallitsevat. Siankärsämöä, pietaryrttiä ja ehkä mesiangervoa, yrttisyys tuntuu jopa lähes katajaiselta. Aavistus kontekstista tutumpaa humalan ruohoisuutta pääsee myös läpi. Maku on odotetusti kukkaishunajaisen makea ja hieman sokerinen, mutta onneksi myös rehevän leipäistä münichmaltaan makua on saatu mukaan. Lopussa erottuu tujaus alkoholia ja katkerohumalointi kuivuu kasaan juuri ja juuri tasapainoittavasti. Hieman vahamainen ja yrttisen kukkainen hunajan maku jää viipyilemään suuhun pitkäksi aikaa. Kuohkea ja maltaisen liukas suutuntuma vaikuttaa tuoreelta ja kuljettaa nestettä kohti määränpäätään huomattavasti odottamaani sutjakammin. Makeudesta huolimatta juotavuus säilyy kohtuullisena, eikä ilmeisen laadukkaan hunajan luonnollinen aromi synnytä sokerisen esanssisia mielikuvia. Varsin onnistunut olut kategoriassaan, ja siis ehdottomasti positiivinen yllätys. Voisinpa kuvitella ostavani toistekin, mikäli mahdollisuus eteen tulisi. PISTEET: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti