11.7.2013

Kotiolutta lasissa: LBC Batch #9 Rye IPA


Jatketaanpa liminkalaisten testailua, nyt mennään siis jo yhdeksännessä erässä. Ruis-IPA tuntuu kuuluvan ainakin rapakon toisella laidalla vähän jokaisen pienpanimon tarjontaan. Suomeen asti näitä kantautuu varsin harvakseltaan, eikä näistä rariteeteista ole toistaiseksi yksikään kolahtanut aivan täysillä. Lervigin versio Leskisen hanasta on maistamistani ehkä paras, se kyllä toimi hienosti. LBC:n rukiisessa ipassa on vahvuutta melko optimaalisen kuuloiset 7 %, pantu 6.2.13. Ruista on reseptissä normaalin ruismaltaan lisäksi karamellimaltaana sekä Limingan Niittymyllärin ruisryyneinä. Katkerohumaloinnissa Fuggle ja Citra, aromina Simcoe ja kuivahumalana Amarillo. Käymisen on hoitanut legendaarinen US-05.

Harri varoitteli oluen luultavasti kuohuvan avattaessa, joten suoritin operaation varalta lavuaarin päällä. Lasi oli heti valmiusasemissa, mutta sinnekkään tämä geysirin tapaan suihkunnut epeli ei tahtonut asettua. Sain pelastettua puolikkaan pullosta lopulta ehkä reilun desin, joka sekin on tietysti hiivan ja humalamujun sotkemaa. Harmi, sillä tämän suttuisen maistiaisen perusteellakin huomaa oluessa olevan potentiaalia. Pihkainen ja kukkaisen makeaa humalointi on tuoksusa voimakas, samoin rukiin tuoma omalaatuinen mausteisuus. Pientä hiivaisen hedelmäistä aromiakin erottuu. Maku on tukevan maltainen, mutta ei juurikaan makea, mistä tietysti plussaa. Pientä hapokkuuttakin tuntuu, mutta se johtuu luultavasti liiallisesta hiivasuudesta. Katkeruus tarttuu kitalakeen pihkaisen jäytävänä jo alkumetreillä, eikä hevillä hellitä otettaan. Humalasakkaa joutuu suuhun niin paljon, että kitkeryys lyö lopussa jopa yli. Aivan niin nautittavaa ei ole edes Amarillo, että sitä paljaaltaan pureskelee enemmälti. Suussa Rye IPA on liukasta, melko täyteläistä ja tuoreen tuntuista tavaraa. Hiivaisuus ja suussa pyörivä humalamuju valitettavasti laskevat nautittavuutta selvästi. Pisteyttäminen ei em. ongelmista johtuen olisi kovin mielekästä, joten jätän sen tekemättä. Potentiaalia oluessa selvästi on, kunhan koko käymis-kypsymisprosessi on saatu hallintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti