4.11.2010

Joulu tulla jolkottaa

... ja kauden oluet siinä samalla. Joulu on osaltani selkeästi se vuoden kuumin olutsesonki. Joulu- (toki muutkin) sesonkioluet ovat tiukasti osa oluen kulttuurihistoriaa. Niiden panemiselle on kiistatta aikansa ja tarkoituksensa, arvostipa "kristillisen joulun sanomaa" tai ei. Näin erityisesti pohjoisemmalla puolella palloamme, jonka pimeintä ja kylmintä vuodenaikaa on vaikea kuvitella ilman lämmittäviä ja vahvaluonteisia kausioluita. Niissä maltaita tai eksoottisempiakaan mausteita ei yleensä ole turhia säästelty. Vähän luksusta ankeuden keskelle juhlamieltä tuomaan, eikö niin? Jouluun perinteisesti osattu varautua jo hyvissä ajoin: parhaita joluoluita on perinteisesti vaalittu kellareissa usein vähintään kuukausitolkulla tulevaa talvea ajatellen. Monet jouluoluet vain paranevat jopa vuosien kypsytyksellä. Kohtalaisen hiljaisen olutsyksyn jälkeen ja iltojen yhä vain pimetessä onkin ollut vaikeaa olla kuolaamatta näitä runsaita ja monimuotoisia herkkuja, mitä talvi tuo tullessaan.

Tänä vuonna Alko hellii meitä ennätyksellisen runsaalla kattauksella joluoluita: peräti 23 kappaletta. Melkein hävettää myöntää, että parina edellisenä päivänä tuli jo tehtyä lähialkoon pari tyhjää reissua "millon ne oikeen tullee-kyselyineeen". Tänään ne sitte tuli, ainakin osittain ja ostoksilla piti toki käydä oikein repun kanssa. Vanhoja alkoratsuja ja todellisia legendoja on joukossa (esim Urbock, Ayinger Winter-bock, La Chouffe), mutta mielenkiintoisia debytanttejakin melkoinen liuta. Henk. koht. eniten kiinnostavat belgifanina Feuillienin, Rullesin ja Liefmansin keitot ja muista Nögne-jenkkilä-akseli, Anchor Christmas Ale ja Mikkellerin tuorein versio Santa's Little Helperistä. Myös Insanely Bad Elf tuli viime vuonna Leskisellä useampaan kertaan havaittua oikein näppäräksi Barley Wineksi , joten eiköhän sitäkin muutama kipale tule hankittua. Suunnitelmana on aluksi maistaa kertaalleen itselleni uusista mielenkiintoisimmat oluet ja nautiskella toki myös klassikoita, erityisesti Urbockia. Potentiaalisia kypsytettäviä aion hankkia myös varastoihin. Tänään homasinkin jo valmiiksi muutamista ennakkoon himotuimmista varakappaleet. Hyvältä vaikuttaa siis. Saa nähdä, mitä saavat Leskiseen hankittua. Myös Turussakin on tarkoitus käydä vielä ennen joulua, sielläkin saattaa löytyä jotakin jouluista kivaa.

Tässä vielä Alkon vakiovalikoiman joululista vielä kokonaisuudessaan:

Achouffe: La Chouffe
Anchor: Christmas Ale
Ayinger: Winter-Bock
Fuller's: Old Winter Ale
Kulmbacher: Kapuziner Winter-Weissbier
La Rulles: Rulles Triple
Liefmans: Cuvee-Brut
Malmgård: Arctic Circle Ale
Meantime: Winter Time
Mikkeller: Santa's Little Helper 2010
Nokia: Keisari Talvi
Nøgne Ø/Jolly Pumpkin/Stone: Special Holiday Ale
Ridgeway: Insanely Bad Elf
Saku: Porter
Samuel Adams: Winter Lager
Samuel Smith's: Winter Welcome Ale
Schlenkerla: Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock
Sinebrychoff: Jouluolut
St Feuillien: Cuvée de Noël
Stallhagen: Julbock
Svaneke: Julebryg
van Steenberge: Gulden Draak Vintage Ale
Wintercoat: Yule Ale

Eiköhän näillä alkuun päästä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti