Kotiolutta suunnitellessa: Nick & Pete's IPA

On aika polkaista käyntiin uusi kotiolutprojekti, joka onkin tällä kertaa henkilökohtaisesti vielä keskimääräistä mielenkiintoisempi. Kuten nimikin jo enteilee, on työn alla parin kaverin suuhun sorvattava "design-olut". Ehtaa India Pale Alea USA:n länsirannikon tyyliin! Kuivaa ja katkeraa, kuinkas muutenkaan. Tehtävä on vähintäänkin mieluisa: onhan tämä oluttyyli ehdottomasti myös yksi omista suosikeistani.

Mieleiseni jenkkityylin IPA on periaatteessa hyvinkin yksinkertainen olut, jossa huumaava humalointi dominoi jokaista osa-aluetta. Mallasrungon tehtävä on lähinnä luoda juuri tarvittavan vahva taustavoima, jotta kokonaisuus pysyisi hallinnassa ja oluen juotavuus erinomaisena. Tasapainoisuus onkin mielestäni se suurin haaste, jonka IPA asettaa panimomestarille. Joillekin IPA on aina "ylihumaloitua" eikä siten koskaan tasapainoista, mutta mielestäni rankasti dominoivan humaloinninkin voi saada hienoon harmoiniaan maltaisuuden kanssa. Yleensä makeutta on kaupallisissa tyylin edustajissakin liikaa suhteessa humalointiin, ja vain aniharvoin tilanne on keikahtanut toisin päin. Kotioloissakaan en ole toistaiseksi päässyt riittävän kuivaan ja katkeraan lopputulokseen. Syitä pohdiskeltuani lähdin uuteen yritykseen hieman eri lähtökohdista kuin ennen.

1. Keskity perusmaltaisiin ja vähennä karamellimaltaiden osuutta selvästi. Uusi reseptini sisältää yli 90 % pale ale mallasta ja CaraAmber-mallasta alle neljä %. Lisämaltaisuutta, mutta ei niinkään makeutta, pitäisi saada pienillä määrillä Munich- ja Melanoidinmaltaita. Ominaispainoksi laskin 1.070.

2. Mäskää riittävän alhaisessa lämpötilassa: 65-66 asteessa.

3. Lisäpotkua humalointiin. Kokeilen ensimmäistä kertaa ns. first wort hopping-menetelmää (FWH), jossa ensimmäinen humalasatsi lisätään keittokattilaan heti, kun mäskäys on ohi ja vierrettä aletaan laskea. Pitkän uutosajan alhaisessa lämpötilassa pitäisi edesauttaa katkeroaineiden isomerisoitumista ja antaa myös aromia. Kipsijauhetta pitänee nakata reilusti keittokattilaan. Raju kuivahumalointi kuuluu tietysti myös asiaan. IBUja tulisi laskennallisesti ~73, mutta FWH:n värittämä todellisuus on kyllä vaikea ennustettava. Riittävään katkeruuteen ole vielä koskaan päässyt, joten jotain vikaa voi olla myös laitteistoni kiehutuskyvyssä. Mennään nyt kuitenkin näillä laskelmilla tämä erä. Lajikkeina Columbus, Cascade, Centennial ja Simcoe.

4. Uusi hiiva: White Labs California Ale. Klassikkohiivan pitäisi sopia tyyliin ja tehdä työnsä puhtaasti. Käymislämpötilan voi antaa loppua kohti nousta, jotta riittävän kuiva lopputulos saavutetaan. Ominaispaino saisi tippua 1.015 tienoille, jopa alle.

Panopäivä on joskus ensi viikolla ja tyypit tulevat seuraamaan prosessia alusta alkaen. On mukava näyttää tätä hommaa jollekin, jota todella kiinnostaa. Beer - Connecting people, vai miten se meni?

De Halve Maan Straffe Hendrik Brugs Quadrupel

Bruggen tuttu De Halve Maan-panimo on päässyt Leskiseen oikein useamman oluen voimin. Mukava nähdä näitä Suomessa melko harvinaisia oluita tarjolla kotikaupungin ykkösmestassa. Straffe Hendrik-sarjan Brugs Quardupelia en muista nähneeni panimolla käydessäni, joten lieneekö uudehko tuote? Potkua Quadrupelissa on 11 %. Väri on tummanpuhuvan rubiininpunainen ja hiivaisuudessaan hyvin samea. Kuohkea, hieman mokkasävyinen vaahto kestää hienosti. Tuoksu on herkullisen tumma, kuivatun luumuinen ja käyneen marjainen. Alkoholi häivähtää asiaankuuluvasti tuoksussa yhdistyen melassimaiseen kandisokerisuuteen hienosti. Hiivaisuus tuo mukaan hieman piristävää päärynää ja banaanisuutta, ehkä hivenen myös neilikkaa. Hiiva myös kuivattaa jälkimaun upeasti yhdessä puumaisen kuivan humaloinnin kanssa, mikä päästää tummemman suklaiset ja hieman palaneen siirappiset maut esiin. Kokonaisuus on voimakas, mutta alkoholi peittyy täysin. Suutuntuma on ihmeen kevyt, kuohkean pehmeä ja miellyttävä. Mitenkään ohuelta tämä ei silti tunnu. Hienoa työtä panimolta, jotenkin tämä natsasi hetkeen erittäin hyvin. PISTEET: 40/50

Kotiolutta pöntössä: Sahti on the Hops

Sain kuin sainkin eilen sahtini käymistilaan! Rankkaa oli, mutta olihan se hauskaakin pitkästä aikaa.

Uuden reseptin rustasin jo edeltävänä iltana. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, oli tästä sahdista tuleva selvästi modernisoitu versio, joten resepti tuottikin reilusti päänvaivaa. Tällä kertaa en tyytynyt Viking Maltin sinänsä pätevään sahtimallassekoitukseen, sillä halusin tietää tarkalleen, mitä kattilaani viskaan. Omaan sekoitukseeni kelpuutin pils-, munich- ja vaaleaa karamellimallasta, sekä tietysti ruismaltaita. Halusin sahdistani kohtalaisen vahvaa, mutta en varsinaista "tupulisahtia", joten ominaispainoksi tuli laskennallisesti 1,080. Yllättävän tarkasti, tai oikeastaan täsmälleen tähän myös osuin nelisen tuntia kestäneellä vaihemäskäysohjelmallani. Jotkut voivat olla vahvastikin sitä mieltä, että sahtia ei tehdä mittaamalla vaan perstuntumalla, mutta minulle hieman kontrolloidumpi ote sopii paremmin. Lämpömittari toisessa ja mäskilapio toisessa kädessä olo on vähän turvallisempi!

Luovuin kokonaan katajan käytöstä ja halusin sahtiini reilun humaloinnin. Aluksi mietin humalien lisäämistä mäskiin tai ns. ensivierrehumaloinnin tekemistä, jotta välttyisin vierteen keittämiseltä (yleensä sahtivierre vain kiehautetaan). Näiden tekniikoiden edut normaaliin keittohumalointiin nähden ovat kuitenkin tässä tapauksessa varsin kyseenalaisia, joten päädyin keittämään vierreteen. Samapa tuo, ei tässä ihan perinteisellä linjalla mennä muutenkaan. Lyhensin kokonaiskeittoaikaa tavanomaisesta tunnista 45 minuuttiin. Hain tällä iskevän katkeruuden sijasta pehmeämpää humalan tuntua ja tietysti tuoksua. Lajikkeiden valinta oli ehkä se kaikkein raastavin tehtävä, mutta mielikuvaharjoittelun ja humalapussien nuuskimisen jälkeen päätin käyttää pääkatkerointiin Magnumia ja aromipuolella East Kent Goldingsia, Cascadea ja Saazia. Saaz ja Amarillo pelaavat loistavasti yhteen ainakin belgihiivaisessa La Chouffe Double Houblonissa, joten miksei Amarillon kaltainen Cascadekin voisi toimia tsekkihumala Saazin ja pullahiivan kanssa. Tähän soppaan EKG antaa toivottavasti vielä omaa mausteisuuttaan.

Pullahiiva alkoi työnsä iloisesti verteestä valmistamassani esikäytteessä ja jo tuntien kuluttua hiivaamisesta käymisastia alkoi pulista. Nyt, vajaa vuorokausi myöhemmin, siirrän astian käymiskaappiin ja alan laskea lämpötilaa vaiheittain ~10 asteeseen, jossa sahti saa käydä loppuun. Lopulta pudotan lämmön alle viiteen asteeseen, jossa kypsyminen ottaa jokusen viikon. Kypsytysvaiheessa voin lisätä vielä kuivahumalia, mikäli se tuntuu tarpeelliselta.

Vielä on aikaista veikkata voittajaa, mutta käymisastian liepeillä leijaileva tuoksumaailma lupailee hyvää! Sitten vain odotellaan.

Kotiolutta suunnitellessa: kohta sitä taas saa!

Aivan liian pitkä aika on taas ehtinyt kulua edellisestä keitoksesta. Elämäntilanne pitkine työkeikkoineen ja toistuvine muuttoineen ei ole todellakaan ollut olutharrastuksen kannalta kovin hedelmällinen. Jospa tässä nyt saisi jokusen kuukauden olla kutakuinkin kotosalla, jotta keittotaidot eivät pääsisi kokonaan ruostumaan. Uusia reseptejä on kuitenkin ollut aikaa miettiä, ja ainakin kolme panosta olisi tarkoitus ladata lähiaikoina. Näitä silmällä pitäen tein jo tilauksen Humlegårdeniin, josta pitäisi saapua paketillinen humalia, hiivoja ja maltaita ensi viikolla. Suunnitteilla on askarrella alkuun jotakin seuraavaa:

Modernisoitu sahti
Sahti on perinne, joka on syytä pitää elossa. Hyvin pantu sahti on kerrassaan herkullista ja onkin sääli, että kovin harva tämän perinnejuoman todellista luonnetta enää tuntee. Etenkin nuorempi polvi sekoittaa usein sahdin virheellisesti kiljuun, joka osaltaaan aiheuttaa ennakkoluuloja tätä mallasjuomaa kohtaan. Sahtia on tullut pantua useampia kertoja varsin perinteiseen tyyliin, ja hyvää on tullut. En kuitenkaan ole mikään tyylipuristi, joten ajattelin kokeilla pientä modernisointia sahtireseptini suhteen. Sahdin toimivimpien elementtien, jotka mielestäni ovat upeassa mallasrungossa ja pullahiivassa, yhdistäminen perinteistä reilumpaan humalien käyttöön katkeron ja aromin antajina katajan ohella/sijasta on mieleiseni lähestymistapa. Erityisesti jenkkien craft-oluiden maailmanvalloituksen myötä humalointi on modernissa oluessa usein pääroolissa, ja olen itsekin kovasti tykästynyt näihin humalapommeihin. Karskin humaloinnin on jo nähty toimivan mm. saksalaisessa vehnäoluessa vallan mainiosti (esim. Schneider Meine Hopfen-Weisse), joten miksei homma toimisi myös sahdissa? Mielestäni etenkin vahvojen vehnäbockien makumaailmassa on paljonkin yhtäläisyyksiä sahdin kanssa. Sahdissa on olennaista sen tarjoaminen mahdollisimman tuoreena, perinteisesti hiilihapottomana ja suoraan astiasta. Pullotushommiin en minäkään aio ryhtyä, mutta kenties kourallinen herkullisia humalankäpyjä tarjoiluastiaan antaisi vielä jotakin pientä ekstraa sahdillekin. Tiivistettynä ideani on siis hieman tuulettaa ja raikastaa kieltämättä joskus hieman raskaan (riippuu toki todella paljon sahdista) perinnejuoman ideaa. Saas nähdä, miten tässäkin käy! Tämä panos pamahtaa parin päivän sisällä.

West Coast IPA
Osittain tilaustyönä pitäisi panna parastaan jenkki-IPA:n saralla. Pari kaveria ovat kiinnostuneita näkemään panoprosessin alusta loppuun, joten panopäivä ja oma olut heille pitää toki järjestää. Paineita nostaa se, että toinen tyypeistä on asunut ikänsä juurikin Amerikan länsirannikon olutkehdossa ja on siis tottunut todella hyvälle. Kertonee jotain, että tyypin häissä oli tarjolla kegikaupalla täällä harvinaista ja himoittua Russian Riverin Pliny the Elderiä. Tilasin samalla kertaa tarvikkeita kahteen satsiin IPA:a, joten nyt on hyvä mahdollisuus kehitellä omaa IPA-reseptiä. Tämä on kuitenkin se tyyli, jonka todella tahtoisin hallita. Kunnon IPA:a on vaikea voittaa!

Talvi-saison
Pitäkästä aikaa aion panna myös jotain belgityylistä. Saisonin kuivakka, katkera ja mausteisen hiivainen olemus on tarkoitus pukea astetta synkempään talvikuosiin. Haen lisää synkkyytä niin ulkoasuun kuin makuunkin tinkimättä kuitenkaan liikaa saisonin raikkaudesta. Ehkä jotakin Cascadian Dark Alen tai katkeran Brown Alen tapaista vahvalla belgitwistillä?

König Boozer - Strong Lager
Kaverin puolittain hauskana sanaleikkinä heittämä nimi jalostui jo aikoja sitten ideaksi vahvasta lagerista. Maltainen, ehkä hieman alkoholinenkin, ja ehdottoman voimakkaasti humaloitu. Jaa, että miksi? Kaikkeahan pitää kokeilla, varsinkin kotipanimossa! Ja ovathan jotkin kaupalliset Imperial Pilsit osoittautuneet erittäin juotaviksi. Pitkää lagerointia ja runsasta kuivahumalointia kehiin, niin eiköhän tästä tule mainiota särvittävää.

Näitä ideoita toteuttaessa saankin luultavasti loppuvuoden tuhrattua. Seuratkaahan blogia, niin tiedätte missä mennään!

Dark Horse Reserve Special Black Bier

Michiganilaisen huippupanimon porter kruunaa kalastuksellisesti loistavan päivän Turun legengaaridessa Apteekissa. Todella tummaa, niukkavaahtoista, houkuttelevaa. Tuoksu on voimakkaan maltainen, synkeästi paahteisen tervainen, loppua kohti suklainen ja lakritsinen. Tumma suklaan, paahteinen hapokkuus ja hieman siirappinen mallas ovat loistavasti tasapainossa. Runkoa on, suutuntuma hivelee pehmeydellään ja humalointi kutittelee hienosti. Loistava, mallaspainotteinen porter. PISTEET: 41/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Van Den Bossche Lamoral Degmont Tripel

Siirtymä Mallaskukkoon, jossa pullohyllyt ovat ilahduttavasti pullollaan. Erityisesti belgejä on mukavasti tarjolla, mm. Abbaye des Rocsilta. Van den Bosschen tripel päätyi maistamattomana kuitenkin listan kärkeen.

Hiivojen kanssa sameahko, vaalean kullankeltainen olut kantaa kermaista vaahtoaan mukavasti. Tuoksussa käyneen hedelmäistä, hieman tiukan hapantakin hiivaa on reilusti. Selvästi brettaiselta vaikuttaa, lieneekö toivottua? Belgihiivan mausteisuus toimii kyllä vinkeässä terävyydessään hyvin. Maku jää tässäkin hieman ontoksi, kuivaksi, hieman hapokkaaksi ja lähinnä hiivaiseksi, eikä hedelmäisyys löydä tietääkö tietään loppuun asti. Humalaakaan ei ole ihan riittävästi makuuni. Suutuntuma tarjoaa hiivaista hiivaista nahkeutta ja kuohkeutta sopivassa suhteessa, mutta rungossa maltaisuus jää ontoksi. Ok tripel, mutta ei tyylinsä eliittiä. PISTEET: 32/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Koulu Oktoberbier

Blogisti liikkuu lähipäivät Turussa. Vaikka reissun päätarkoituksena onkin syksyinen haukijahti, riittää puhdetöinä virtaa vielä oluen metsästykseenkin. Siispä Turun reissun pakkorasti, Panimoravintola Koulu, on kohteena heti ensimmäisenä iltana. Tulkinta Oktobefestbieristä on luonteva valinta väljästi kansoitetun oluthallin tiskillä.

Melko tumma, kuparinen olut näyttää tummassa valossa hieman utuiselta. Kermainen, pienikuplainen vaahto on ohuehko. Tuoksu herää kunnolla eloon vasta oluen lämmettyä. Kevyesti makeaa, hieman toffeista mallasta, jyviä ja aavistuksen yrttisiä humalan haikuja tästä irtoaa. Maku on pettymyksekseni varsin valju. Oktoberfestbierin tukeva maltaisuus jää vajaaksi, vaikka peruskeskaria tukevampi tapaus tämä toki on. Jälkimaussa on onneksi pelastavaa potentiaalia, sitä syvemmän siirappista maltaan sävyä ja ripaus katkeroa mitä haetaan. Harmittavaan tyhjyyteen nämäkin hetket toisin loppuvat. Maltaan syvyys jää siis eniten puutteelliseksi tässä yksinkertaisilla raaka-aineilla pelaavassa tyylissä. PISTEET: 28/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

North Coast Old Stock Ale 2011

Pitkäkin työkomennus päättyy aikanaan, ja sen myötä blogihiljaisuus. Utsjoella perusbulkin ja purkkipapujen voimalla vietetyt 4,5 kk olivat omiaan nostattamaan kuumetta laadukkaamman juoman ja syömän saamiseen: nälkä ja jano on kova! Ensimmäinen isku kotikaupungin kulinaarimpaan elämään sai kutakuinkin ihanteellisen alustuksen ravintola Hellan erinomaisella kuha-kampasimpukka-annoksella. Jälkiruokaa siirryin nauttimaan luonnollisesti Oluthuone Leskiseen, jonka tarjonnasta kalifornialainen barley wine tunti ajatuksen tasolla täydelliseltä loppusilaukselta maistuvalle illalle.

North Coast Old Stock Alen vuosimalli 2011 on väriltään tumman rubiininpunainen, hieman luumumehuisen ruskea ja samea. Vaahto on tyylille tyypillisesti ohut ja täysin katoava. Tuoksu on voimakkaasti hedelmäinen, etupäässä luumuisen rusinainen. Sopassa on myös raikkaampaa aprikoosia ja toisaalta parfyymisyyttä, joka lienee hiivan tekosia. Alkoholi on 11,7 % vahvassa oluessa varsin voimakkaasti läsnä: tässä tapauksessa voimakkaana, käyneenä marjaisuutena. Oluen mallasmaisema tuntuu yllättävän tummalta paahtokaramelleineen, hentoine suklaisuuksineen ja rommiaromeineen, mutta nämä elementit tukevat hienosti kuivien hedelmien jykevyyttä. Makeutta on riittämiin, vaikka jälkimaussa voimakas katkerohumalointi vie kohti kuivemman sherryistä tunnelmaa. Vuosi tai pari lisää ikää tekisi potentiaalisille oluelle luultavasti vielä lisää luonnetta, jonka voisi nostaa sen lähemmäs tyylin parhaimmistoa. Juotavuus on toisaalta toivotulla tavalla raskas: täyteläisen herkkuoluen äärellä viipyy sen monimuotoisuuden ansiosta pitkään. Tällainen voimakas barley wine on jälkiruokana aina varma valinta. PISTEET: 37/50

Published with Blogger-droid v1.7.4