29.1.2011

Three Towns St. Eriks Pilsner


Osa Systembolagetin tilauksissta oli saapunut ja ne noukittiin kyytin kalareissun yhteydessä Haaparannalta. Kaikki jenkit olivat vielä matkalla, nyt saamassani erässä oli parin Brew Dogin lisäksi lähinnä ruotsalaisia oluita. Länsinaapurin uusista tuttavuuksista ensimmäisenä testattava on ruotsalaisen Three Towns -panimon nimissä Slottskällansilla pantu St. Eriks Pilsner. Arde testasi oluen joulukuussa ja kehui kovasti, enpä tätä olisi muuten hoksannut tilata. Samalla hommasin pari muutakin St. Eriks-olutta. Tyylikäisiin pulloihin nämä on pakattu, lähes vastaavia käytetään Meantime-panimolla.

Vaalean kultaisena helmeilevä, pudas pilsin väri. Melko runsas ja isokuplainen vaahto. Erittäin raikkaan humalainen tuoksu pitää sisällään reilusti sitrusta, hieman makean parfyymistä yrttisyyttä ja korren tai kaksi kuivaa heinää. Kuiva, puhtaan ohrainen mallaspohja, jälkimaussa aivan aavistus makeutta. Humalointi on todella maukas, melko hedelmäinen ja pehmeä. Lopussa on pehmeydestä huolimatta potkua. Humalainen maku ja sen mukanaan tuoma suutuntuma jatkuvat pitkään nautinnollisina. Suutuntuman on katkera, melko liukas ja pehmeän hiilihappoinen. Sopivan kepeä tunnelma ei latistu vetisyyteen tai tunkkaisuuteen missään vaiheessa. Puhdas ja virheetön, ehdottmasti maukas pils. Ei tätä turhaa ole kehuttu. PISTEET: 35/50

1 kommentti:

  1. Tämä olut on tosiaan viime aikojen suuria positiivisia yllätyksiä.

    VastaaPoista