21.3.2012

Dresden 13.3.

"Sotahulluttelun jälkeen pommikuopista kivimurskasta uudelleen noussut Dresden on yhden yön pysähdyspaikaksi tarkoitettu välietappi, eikä minulla ollut rehellisesti sanottuna hajuakaan kaupungin olutskenestä. Hostellin nettiyhteys oli maksullisen salasanan takana, joten RB:n konsultointikin jäi väliin. Saamassani turistikartassa oli kuitenkin maininta omaa oluttaan myyvästä Bar Holdasta, joten joku kiintopiste sentään löytyi. Holda aukesi kuitenkin vasta myöhään iltapäivästä, joten keskustassa kaartelun yhteydessä oli aikaa testata suuremman paikallisen panimon tuotos eräässä satunnaisessa paikassa."

Feldschlößchen Pilsner
Kirkas ja kultaisen värinen pils, vaahto on nopeasti lässähtävä. Tuoksussa on ruohoista ja aavistuksen hedelmäistä humalaa sekä tunkkaista jyväisyyttä. Maku on jokseenkin tunkkaisen paperinen ja pilsiksi turhan makea. Lopussa on katkeruutta, mutta valitettavasti myös metallia. Keksitäyteläinen suutuntuma on kipristävän hiilihappoinen. Ei mitenkään erityisen miellyttävää tai raikasta. Täysin peruskamaa, ehkä reissun turhin olut. PISTEET: 20/50

Bar Holda
Pieni ja pelkistetyn moderni, kynttilävalaistu kuppila uuden kaupungin puolella Elbeä. Asiakaskunta on nuorta, luultavasti opiskelijoita. Vanha blues hellii korvia. Partasuinen baarimikko paljastuu Adler-Brauerei in Sachsenin toiseksi olutmaakariksi. Ehdimme kiireistä huolimatta jutella muutamaan otteeseen ja saan paremman kuvan Dresdenin meiningistä, joka ei kuulemani perusteella vaikuta kovin vireältä. Adler-Brauerein lisäksi Dresdenin läheisyydessä toimii ilmeisesti muutama panimoravintola/pienpanimo, muu tarjonta on isojen firmojen käsissä. Varsinaisia olutravintoloita ei kaupungissa ilmeisesti ole, mutta saan kuitenkin ohjeistuksen Neustädter Hausbrauerein oluita myyvään paikkaan. Adler-Brauerein historia ulottuu aina vuoteen 1444 saakka, mutta oluenpano tässä Dresdenin alueen viimeisessä yksityisessä panimossa loppui vuonna 1978 ja virvoitusjuomien valmistus vuonna 1996. Vuodesta 2006 saakka tätä vanhaa panimoa on herätelty henkiin Coswigissa, joka sijaitsee Dresdenistä luoteeseen. Mikäli käsitin oikein, panimon Lößnitz Pils oli aikoinaan paikallisesti suosittu olutmerkki, joka on siis nyt saatu uudelleen tuotantoon vanhoissa tiloissa. Lisäksi jollakin lähialueen panimolla teetetään vahvempaa Bockia kausiolueksi. Pääsin onneksi maistamaan näitä molempia, varsin mielenkiintoisen historian omaavia oluita. Vaikka molemmissa onkin mielestäni vielä parantamisen varaa, arvostan korkealle tyyppien yritteliäisyyttä ilmeisen hankalassa toimintaympäristössä. Kiitos mukavasta juttutuokiosta, tarjotusta bockista ja menestystä panimolle!  Lößnitz Pilsin pinssi laukkuuni kiinnitettynä jatkoin matkaani hyvillä mielin.

Adler-Brauerei Coswig in Sachsen Lößnitz Pils
Komean pilvimäisesti vaahtoava hanapils. Tuoksussa on kohtuullisen reilusti ruohoista ja heinäistä humalaa. Valitettavan vahvasti erottuu myös asetaldehydin raakaa omenaa muistuttavaa aromi ja hapan marjaisuus, jotka kielivät ongelmista valmistuprosessissa. Makukin on hedelmäinen, hieman vierremäinen ja pilsiksi selvästi liian makea. Jälkimaussa on kyllä yrttistä humalaa, mutta hapan marjaisuus ja hieman paperinen vetisyys vaivaavat. PISTEET: 21/50

Adler-Brauerei Coswig in Sachsen Bock   
Sain erän viimeisen pullon ilmaiseksi, josta iso kiitos. Syvän rubiininpunainen väri, kermainen vaahto katoaa lähes täysin. Tumman rusinainen, hieman maitosuklainen, mansikkainen ja yrttinen tuoksu. Turhan sokerinen maku, mutta viikunaisen kuivahedelmäiseksi kuivuva loppu toimii ihan hyvin. Runko on tässäkin turhan ohut, eivätkä sokerinen makeus ja hedelmäisyys ainakaan minun suussani yhdisty kovin miellyttäväksi kokonaisuudeksi. PISTEET: 23/50

Zum Bautzner Tor
Holdassa saamani vinkin perusteella hakeuduin Zum Bautzner Toriin Neustädter Hausbrauerein oluiden toivossa. Tämäkin paikka uuden keskustan puolella. Kookas ja selvästi hyvin suosittu illanviettopaikka. Ei turhan fiiniä, mutta jotenkin viihtyisää. Soittolistalta löytyy ainakin Beatlesia. Kolmesta hanasta löytyneestä Neustädter Hausbrauerein oluesta testasin kaksi. Se kolmas olisi ollut Radler.

Neustädter Hausbrauerei Bio-Neustadt Hell
Suodattamaton ja pastöroimaton luomulager on vaaleankeltaista ja hyvin sameaa. Vaahto on höttöisen ilmava ja runsaasti pitsinen. Tuoksu on jyväinen ja hiivainen ja yrttisellä humaloinnilla maustettu. Jyväisen kuivakkaa makua ja hapanta hiivaisuutta, aavistus marjaisuuttakin. Vähän häiritsevän kitkerä ja hapokas jälkimaku. Pehmeä koostumus, mutta ilmeisesti hiivasta johtuva kitkeryys nahkea kitkeryys vaivaa. PISTEET: 24/50

Neustädter Hausbrauerei Elbhang Rot
Tumman meripihkaista ja utuisen hiivaista, hieman saippuaisesti vaahtoavaa Viennaa. Vahvuus 4,7 %. Tuoksu on yksipuolisen viinikuminen ja hiivainen, maltaisuudesta tai humaloinnista ei paljoa irtioa. Marjahilloisen makeana alkava maku jatkuu tunkkaisena ja ohuena, loppu on vetinen ja nahkean hedelmäinen. Onkohan tämä ihan kunnossa? Jos on, niin hyvin vaatimaton tuotos. PISTEET: 19/50

”Dresden ei vaikuta yhden iltapuhteen perusteella varsinaiselta conoisseurin Eldoradolta. Tällä reissulla on toisaalta tullut maisteltua keskimäärin vain hyviä tai erittäin hyviä lageroluita, joten näiden hieman tavanomaisempien tapausten arvioinnissa tuli ehkä oltua liiankin ankara. Lagereiden opiskelu alkaa tältä joka tapauksessa riittää. Siispä päätin viettää reissuni loppupäivät niin laadukkaasti kuin suunnitella saatoin, ja polttaa reilipassini viimeiset päivät palaamalla Kööpenhaminaan.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti