16.1.2012

BrewDog Abstrakt AB:07


Vuoroin vieraissa: jokunen aika sitten maistettiin kaverin kätköistä Abstrakt-sarjan jämäkän kakkososan, kaiveltiin nyt meikäläisen kaapista AB:07 kolmea janoista ilahduttamaan. AB:07 on tyyliltään kai lähinnä skottilainen wee heavy. Kyspsyttelyssä on hyödynnetty whiskytynnyriä ja alkoholia on sarjan muiden oluiden tavoin tanakasti (12,5 %). Koska skottioluet yleensä maistuvat, ovat odotuksen varsin korkealla.

AB:07 on jokseen colanruskea väriltään, eikä kolmeen annokseen kaadettuna vaahtoa muodostu kuin ohuen rinkulan verran. Tuoksu on intensiivisen kermatoffeinen, rusinaisen ja luumuisen kuivahedelmäinen ja hieman marjaisena alkoholisuutena. Erikoisempana yksityiskohtana löydän tästä karvasmantelia. Puukypsytys tulee sekin varsin selvästi esiin vaniljaisuutena ja (yllätys) hentona ja makeahkona viskisyytenä. Varsin suoraviivaisen makea, toffeinen ja kauttaaltaan marjainen ja alkoholinenkin maku tuntuu alkuun selvältä pettymykseltä lupaavan tuoksun jälkeen. Onneksi kuivahedelmät ja kuivakka puumaisuus tulevat taas jälkimaussa paremmin esille. Katkeroita on vain kevyesti, mutta eipä niitä tästä genrestä yleensä enempää löydäkään. Täyteläisen siirappinen ja matalahiilihappoinen, hieman alkoholin polttama suutuntuma on ehkä vähän lähmäinen ja nihkeä. Ei aivan täysin vakuuta, mutta melko miellyttävä vahva olut kuitenkin. Pullollinen olisi kyllä liikaa yksin imettäväksi. PISTEET: 32/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti