4.9.2010

Pivovar Herold Bohemian Wheat Lager


Tsekkiläisen Pivovar Heroldin suodattamaton vehnälager ilmestyi hiljattain alkon hyllyihin hintaan 1,98€/0,33l. Maistamani vehnälagerit (niitä ei ole monta) eivät ole juuri intohimoja herätelleet, mutta Heroldin tuote on toki pakko testata. Panimon Black Lager on nimittäin erittäin pätevä olut ja Granat maistuu myös meikäläiselle. Nämä kaksi olutta sävähdyttivät harrastuksen alkutaipaleilla ja panimon tuotteita tuli myös maisteltua ensimäisellä olutreissullani Prahassa.

Vehnälagerin ulkonäkö on täyttä vehnäolutta: pullon pohjalla jököttävä paksuhko hiivakerros tekee oluesta kaadettaessa hyvinkin samean. Orannssia nestettä koristaa melko kermainen vaahtokukka. Tuoksu on sekin hyvin vehnäolutmainen: makeaa banaanisuutta on reippaasti ja myös hieman pistävän mausteinen hiivaisuus on tuttu weizeneista. Hennon ruohoinen humalointi lisää mielenkiintoa. Maku alkaa makean vehnäisenä ja pullataikinaisena. Diasetyyli siis tuntuu ja se lisääntyy oluen lämmetessä. Lopussa kuvioihin ilmestyy selvästi myös kypsien mansikoiden makeutta. Loppua kohti kuivuva suutuntuma on lagermaisen kuiva, eikä muistuta tältä osin ainakaan kaikkein "pureskeltavimpia" vehniksiä. Pivovar Herold Wheat Lager on monipuolinen ja jopa mielenkiintoinen tsekkiuutuus. Sopii virkistystä hakeville ja varmasti myös monien ruokien kumppaniksi. Viilenevän syksyn uutuutena tämä ideaali kesäolut on kyllä hyvin tyypillistä Alkoa... Myynti olisi varmaankin ihan toista vähän lämpimämpänä vuodenaikana. Pisteet: 35/50

1 kommentti:

  1. Pitää käydä näköjään tekemässä uus kävijälaskuri tuolla web-counters.org -sivustolla.

    VastaaPoista