Highland Dark Munro

Mildia real-pumpussa Leskisellä. Leppeä tarjoilutapa vetää 8,8 €:n hinnasta huolimatta puoleensa. Viileä pyöräilysää vaikuttanee tähän. Tuoksu on hivenen karamellinen ja tuoreen paahdettu, parfyyminen hiiva luo mukavasti brittitunnelmaa. Pehmeää ja hivenen pähkinäistä maltaan makua, josta lopun paahteinen nahkeus leikkaa makeuden vähiin. Mallas katoaa jälkimausta vikkelästi, mutta pähkinän vivahde kestää kohtuudella. Jotenkin hampaaton kokonaisuus silti, pureksittava kuohkeuskin jää haaveeksi. PISTEET: 28/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Tilquin Gueuze

Paluu etelään pitkän työkomennuksen jälkeen ja suuntana tietysti heti kotikaupungin helmi: Oluthuone Leskinen. Valikoima pyörittää Utsjoen jälkeen päätä, mutta harvinainen hana gueuze on helppo valinta kurkunkostukkeeksi.
Samean oranssi olut saa hanasta ohuen, mutta kermaisen vaahtokukan. Tuoksu huokuu pistävää maitohappoisuutta, sitruunamehua, karviaista ja aromaattista herukkaa. Hieman vaniljaista tynnyriä sekoittuu tähän kaikkeen. Pirteän sitruksisesti hapan, gueuzeksi keskikuiva ja vaalean maltainen maku. Lopussa puisevuus ja happamat vadelman kivet pistävät suun mukavasti rullalle. Maku jää ehkä avustuksen ohueksi, mutta viimeaikojen särpimien tunkkaiset jämät tämä räjäyttää hienosti suusta. Mukava olla taas kotona! PISTEET: 38/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Kotiolutta lasissa: LBC Batch #14 IPA

Tällä haavaa viimeinen LBC:n olut testissä, tyylinä mikäs muu kuin kotipanijoiden ikisuosikki India Pale Ale. Tätä IPA:a on lähdetty rakentamaan ensimmäisenä maistamani Batch #3:n kloonina. Aivan samoja raaka-aineita ei kuulemma kuitenkaan ollut käytettävissä ja varsin merkittäviä poikkeavuuksia löytyy näköjään myös muualta reseptistä (esim. Super Alpha ja Centennial ovat tässä erässä korvanneet Simcoen ja Citran). Kantavierrevahvuus on hieman pudonnut, kuten myös käymisaste (hiivakannan vaihtumisen ja karkkimaltaiden suuremman osuuden seurauksena?), joten olut on lasennallisesti nyt 0,6 % kevyempää (5,6 %).

IPA sieltä asteikon tummemmasta päästä: samea olut on väriltään syvän meripihkanruskea, valoa vasten lähes punainen. Kohtalaisen runsas ja pitsisen kestävä vaahto. Humalointi tuo tuoksuun pihkaista ja kypsän hedelmäistä humalaa, aavistuksen makeaa ruohoa sekä parfyymisia vivahteita. Tumma, hieman kermatoffeinen maltaisuus huokuu humaloinnin takaa. Maussa on pyöreää ja liukkaan karamellista ja hieman keksistä mallasta. Hieman yrttisenä ja brittibittereiden tyylisesti puisevan kuivana pureva katkeruus ilmesiesti leikkaa enimmät sokerit, sillä makeus pysyy yllättävän hyvin aisoissa. Lopussa puisevan karhea purevuus tiivistyy, mutta humalien raikasta hedelmäisyyttä ei oikein löydy. Tumma karamellimaltaisuus säilyy loppuun saakka selvästi havaittavana. Ei täysin asetu jenkkien tai brittienkään IPA:ksi. Mallasprofiili vetää jopa ESB:n suuntaan, mutta tyylille pakolliset brittihiivan käymisaromit tietysti puuttuvat (hiivana tässä US-05). Kokeilepa Harri heittää brittihiiva tähän reseptiin, saattaisi toimia! Hyvin tuoretta ja vahvuisekseen maltaista tämä nykymuodossaan on, mutta samalla kokonaisuutena hieman tasapainoton. Ympäri palloa kasattu, luonteeltaan varsin erilaisten humalien cocktail ei toimi ainakaan minulle kovin hyvin. Myös lajikkeiden aikataulutus tuntuu varsinkin Super Alphan osalta vähän erikoiselta, mutta ehkä tässä on ollutkin tarkoituksena testata lajikkeen aromiominaisuuksia. En yhtään ihmettelsi, että joku muu saattaisi pitää nimen omaan humalointia oluen parhaana ominaisuuttena. Olipa vaikea pisteytettävä, mutta jotakin oli pakko antaa. PISTEET: 32/50

P.S. Kiitos kovasti LBC:n Harrille maistiaisista! Suurella mielenkiinnolla näitä lähdin maistelemaan, eikä oluidesi jo tässä vaiheessa korkea laatu tullut yllätyksenä. Keep on brewing!

Kotiolutta lasissa: LBC Batch #13 Rye Saison NZ

Liminka Brewing Companyn tuoreemmasta tuotannosta löytyy tämä pelkästään Uuuden-Seelannin lajikkeilla (Nelson Sauvin ja Super Alpha) humaloitu, rukiinen saison.  Ruista on tässkin sekä maltaana että hiutaleena, mutta tekijän mielestä ne eivät tule esille riittävän voimakkaana. Appelsiinin kuorta on myös käytetty, tottakai. Väkevyys on jenkkiversiota maltillisempi, ja saisonille ehkä sovinnasempi 6,8 %. Ei kun testaamaan.

Lasiin kaatuu houluttelevan utuista, väriltään vaalean meripihkanruskeaa olutta. Hieno vaahto on hyinin pienikuplaista ja kestävää. Varsin hiivaisen maisteinen tuoksu, kuten odottaa sopii. Viinikumikarkkeja ja aavistuksen hapanta viinimarjaisuutta, ehkä myös käynyttä mansikkaa. Humalista irtoaa raikasta ruohoisuutta, vihreää omenaa ja jotakin sitruunaa selvästi makeampaa hedelmää. Appelsiinkin kuori voi toisaalta sotkea näitä aistimuksia. Varsin tukevan maltaista, mutta silti kuivaa tavaraa. Ruikiin huomaa kuivan limppuisena aromina, joka saa oluen vaikuttamaan ulkonäköään tummemmalta. Hienoinen nahkeus jälkimaussa voisi myös olla rukiin tuomaa, mutta hiivallakin on siinä luultavasti osansa. Pihkaisen hedelmäinen katkeruus on voimakasta ja pitkäkestoista, mutta pehmeästi purevaa. Kevyesti hapan hiivaisuus nousee aivan loppuun, mutta aivan klassikkosaisoneiden tasolle ei päästä tässäkään. Myös tukevahko maltaisuus ja sen tuoma hienoinen raskaus etäännyttävät tätä ainakin belgisaisoneista, joiden valmistuksessa käytetään usein sokeria maltaiden lisäki. Monien belgityylien raikkaiden ja petollisen juotavuuden kannalta tuo sokeri on juuri se taikasana, jonka lausumista ei kotikokkienkaan pitäisi turhaa kainostella. Tuoretta, virhemautonta ja aiemmin maistamiani siloitellumpaa tämä on, mutta itse resepti ei ehkä ole vielä aivan loppuun saakka viety. PISTEET: 33/50

Kotiolutta lasissa: LBC Batch #11 American Saison

 

"Tarkoitus oli tehdä tyypillinen jenkki-ipa, mutta käyttää se saison-hiivalla. Ihan ei päästy kyllä sille saison-tasolle mitä tavoittelin, mutta tulipahan ainakin erilainen. Hiiva maistuu selvästi, en sitten tiedä onko se hyvä vaiko paha."

Näin valottaa Harri Vaarala LBC American Saisonin syntyhistoriaa. Kumman tutulta pohdiskelulta kuulostaa, näinhän se usein juuri menee uusien resepti-ideoiden kanssa. Mielenkiintoinen olut joka tapauksessa on kyseessä. Potkua saisoniksi tuhdit 7,8 %, maltaina Pilsin lisäksi saisoneista harvemmin löytyvää Viennaa ja paria laatua karamellimaltaita. Katkeruutta on haettu Challengerilla ja aiemmista kokeilluista poiketen on tehty myös 20 minuuttin keitolla "flavorihumalointi", sekin Challengeria. Aromipuolella Warrioria ja Amarilloa, kuivahumalina Amarillo ja klassisesti Centennial. Saisonille tyypilliseen tapaan myös appelsiinin kuorta on lisätty. Kuulostaa melko herkulliselta paketilta.

Nyt hiilihappoa on sopivasti, eikä kuohumisia tapahdu. Vaahto on runsas ja kestävästi pitsinen, itse olut samean rusehtavan oranssi. Tuoksussa kypsän hedelmäinen (hunajamelonia, aprikoosia, luumua) ja pippurisen mausteinen sekä aavistuksen maanläheinen belgihiiva on leimaavin tekijä. Maanläeisyys n tässä tapauksessa ehkä lähimpänä kosteaa maakellaria, maatuvia lehtiä ja onpa siinä jopa jotain hauskan juustoista. Jenkkityyliin raikkaan havuinen, mehukkaan hedelmäinen sekä kevyelti hunajainen humalointi tulee hyvin esiin ja antaa raikkaan vastapainon hiivalle. Saisoniksi maku on ehkä hieman turhan roteva ja alkuun makeakin. Tämä osuu todellakin ehkä lähemmäs belgi-ipoja, kuten Ardekin näkyy havainneen. Hiivaprofiili jää parhaiden saisoneiden mausteisesta monimuotoisuudesta, mutta jännää pippurisuutta on tässäkin. Kakeruutta on enemmän kuin monissa belgi-ipoisssa, saati saisoneissa. Sehän tietysti ilahdutaa. Korkeahko alkoholiptisuus peittyy petollisesti raikkaan humaloinnin ja hiivan alle. Kuohkea ulkonöäkö ei aivan ulotu suutuntuman saakka, joka lopussa kääntyy hieman latteaan/nahkean hedelmäiseen suuntaan. Tämä ei johdu hiilihappojen puutteesta, vaan joku muu ominaisuus tämän tuntemuksen saa aikaan. Kyse voi olla hiivasta, ja ehkä myös vahvuus alkaa tehdä työtään. Myöhäisen jälkimaun nipistelevä katkeruus on kuitenkin nautittavaa, kuinkas muuten. Belgi-IPA:na tämä menisi aivan täydestä ja olisi jopa keskitasoa parempi esimerkki tyylistä mielestäni. Laadukasta olutta jälleen, ostaisin jos voisin. PISTEET: 38/50