On sitä sentään yksi omakin kotiolut pantu alulle, vaikka blogiteksti siitäkin on jäänyt roikkumaan. Nyt, Fuller´s Vintage Ale 2013 lasissa, on hyvä kertailla hieman kotipanimon pöhinöitä.
Kotiolutharrastuksen alkumetreiltä asti olen yrittänt saada oluisiini tiettyä persoonallisuutta. Jotain, jota ei suoraa kaupan hyllyltä saa. Tekniikkaharjoituksia on toki mukava väliin heittää vaikka täydellisen West Coast IPA:n tai puhtaimman pilsin merkeissä, mutta luovuuttaan näissä timantinkoviksi hioutuneissa tyyleissä on lopulta melko vaikea toteuttaa. Tällä kertaa teki siis mieli hieman kikkailla. Olen aina pitänyt Duvelista, mutta belgityylin Golden Strong Ale on aikomuksista huolimatta jäänyt panematta. Kun vielä tyyliä pidetään käsittääkseni hieman haasteellisena pantavana, oli tässä hyvä pohja kokeilulle.
Halusin noudatella tyyylirajoja päätymättä toisaalta tylsästi kloonaamaan Duvelia. Kuiva, mahdollisimman vaalea ja ~ 8 % vahva belgiale piristävällä humalonnilla oli siis tutkassa. Jotain kieroa tähän piti kuitenkin ympätä, joten katse käätyi itäiseen maustekkaap... eiku siis Aasiaan. Täsmällisemmin Kiinaan ja Sichuanin maakuntaan. Siellä, kuten melko laajasti myös muualla pallon tuolla puolen, yksi keittotaidon kulmakivistä on Sichuaninpippuri (tai anispippuri). Vaikka pippuriksi kutsutaankin, ei tällä pienellä punaruskealla pippuriruutapuun (Zanthoxylum piperitum) marjalla ole läheisi sukulaissuhteita meille länkkäreille ehkä tutumpiin mustapippuriin (Piper nigrum) tai maustepippuriin (Pimenta dioica). Sichuaninpippuri on etenkin paahdettuna huumaavan parfyyminen ja yllättävän voimakkaasti sitruksinen. Molemmat ovat piirteitä, joita on tehnyt mieli olueen naittaa. Duvelin omalaatuiseen hiivaisuuteen mausteen voisi kuvitella sointuvan. Toki täytyy muistaa, että Sichuaninpippuri, vaikka ei chilin tavoin potkikaan, aiheuttaa jo melko pieninä määrinä suun turtumista. Annostuksen kanssa saa olla tarkkana, mutta netin syövereistä tähänkin löytyy osviittaa (joku muukin hullu tätä on kokeillut oluenpanossa!). Sichuaninpippuri on sitruksisuudessaan melko karheaa mielestäni, joten pyöreämpiä hedelmän aromeja yritin varmistella lisäämällä keittoon vielä limen ja appelsiinin kuorta.
Oluen runko on golden strongille tyypilliseen tapaan pelkkää pilsmallasta ja sokeria. Sokeria lisätään melko reilusti, jotta soppa kävisi tarpeeksi kuivaksi. Humaloinnissa suositaan tavallisesti eurooppalaisia lajikkeita, mutta itse päädyin jälleen jenkkilään. En halunnut kuitenkaan liiaksi sotkea Sichuaninpippurin ja hedelmänkuorien aromia, joten hieman hillitympi Willamette päätyi reseptiin sekä falvori- että aromihumalointiin. Peruskatkeruuden sain aikaan Magnumilla. Katkeruutta reseptiin tuli laskennallisesti rapiat 30 IBU. Vesihuollossa luotin Oulujoen (eli paikallisen vesiyhtiön) pehmeähköön tarjontaan, mitä nyt pH-arvoa vähän säätelin. Mäskäsin 66 asteessa tunnin, tavoitteena oli 1.077 vahvuinen kantavierre. Töpeksin huuhteluvaiheessa sen verran, että kattilaan päätynyt kantavierre oli lopulta vain 1.070. Alisuoriutuminen oli ehkä osittain hyväkin juttu, sillä käyttämäni Duvel-johdannainen hiiva (Wyeast 1388) osoittautui odotettua persommaksi suokerisyöpöksi. Pääkäyminen nosti tarkotuksellisesti lämmöt eristetyssä pöntössä yli 24 asteen. Tykitysvaiheen jälkeen ominaispaino asettui lukemiin 1.008, mihin olen varsin tyytyväinen. Maku tässä vaiheessa oli erkoisen sitruksinen ja hieman puisen katkera. Simainenkin ja hiivaisuudessaan tietysti vielä karhea. Pippurin tuntee, mutta maltillinen annostus (6g/20 l) ei onneksi aiheuttanut suun turtumista. Toki myös kuiva pilsmallas erottui, eli ehkä maustaminen ei mennyt aivan överiksi.Viikko sitten pistin oluen lageroitumaan, mikä on oleellinen osa myös Duvelin kypsytysprosessia. Vielä pari lisäviikkoa kylmässä hionevat enimmät särmät ja toivottavasti kirkastavat olutta reilusti. Sitte Sichuan onkin valmis pullotettavaksi. Hiilihappoja tulee pulloon reilusti, kuten esikuvassakin. Mielenkiinnolla tässä taas aikaa tapetaan.
P.S. Tulevista suunnitelmista sen verran, että tarvikkeet tupla-ipaa varten on myös hommattuna. Pohjana ovat loistavasti onnistuneet Nick & Pete's sekä Dick & Creep's IPA, joten odotukset ovat tuplankin suuhteen varsin korkealla. Resepti on kutakuinkin valmis. IBU-lukemat heilahtivat reilusti yli 200:n. Ehtisi vain panemaan. Kaverit kun tuppaavat näköjään menemään naimisiin, joten pari hääsahtiakin pitää yrittää hoitaa. Nämä ovat kuitenkin niitä kuuluisia pikopanimon luksusongemia. On ne vaan mukavia nämä hiivahommat!
Panemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti