Vaaralan Harrin Liminka Brewing Company puskee taas parin oluen verran uutta tuotantoa arvioitavaksi. Ensimmäisenä näistä otetaan vuoroon Stout. Harri antoi toki tarkan respetin ohjeeksi oleunsa syövereihin, mutta päätin ennakko-oletusten välttämiseksi jättää speksit (ja Arden tekemän arvion) lukematta. Eipä niitä tavan kuluttajakaan olutta hankkiessaan yleensä näe. Ehkä tällä metodilla saan tuorempaa kritiikkiä arvioon (tämä on tekijän toiveissa). Reseptiikan tarkastelu ja siihen liittyvät kommentit voi lukea varsinaisen arvion alta, joka tulee tässä:
Ulkonäkö ei ainakaan petä: tämä musta olut kaatuu lasiin paksuna ja komean beigen vaahtokkan koristamana. Tuoksu on paahteinen, mutta ei valtavan voimakas. Maltaisuus on pääosin limppuista, mutta siinä on mielenkiintoisesti mukana myös pientä savun vivahdetta, ehkä hiven tervaakin. Oluen lämmetessä vaaleahko suklaisuus korostuu tummempien paahtojen kustannuksella. Samalla esiin nousee turkinpippurikarkeista tuttua, hieman esanssisen mehuista hedelmää. Hedelmäisyys voisi tulla joko humalista tai hiivasta. De Molenin oluissa on ollut tätä samaa fiilistä. Nimestähän selvenee (ja muistan Harrin maininneen) vaniljaa käytetyn, mutta paahteisuus ehkä blokkasi sen nenästäni tällä erää. Makumaailma ei aivan yllä monipuolisen tuoksun tasolle. Pidän voimakkaan paahteisista ja kuivista stouteista, joissa katkeroakin saa olla reippaasti. LBC Stout on hieman makeahkon karamellinen, eikä paahteisuus niemenomaan maussa nouse aivan riittävästi esille. Jälkimaku kääntyy karamelliseen, jotenkin vanukasmaiseen maitosuklaaseen. Mieluummin löytäisin sieltä kuivaa ja jopa hieman hiiltynyttä paahdetta sekä nipistävämmän katkeroinnin. Suutuntumaltaan olut kuitenkin sopii makuun kuin nenä naamaan: mukavan pehmeää ja karamellimaltaiden ylelliseksi liukastamaa. Hiilihapot ovat juuri sopivalla tasolla suhteessa oluen runkoon. Maukas ja pitkälle hiotun oloinen olut kaikin puolin. Toisaalta ehkä aavistuksen tylsä juurikin siloitellun otteen vuoksi. Kritiikki on kuitenkin enemmän tikulla kaivelua, sillä pidän tästä stoutista paljonkin. Varmasti tällekin oma fanikuntansa löytyisi helposti. Hyvin helposti lähestyttävä ja laadukas suoritus. PISTEET: 38/50
Vahvuuden (6 %) puolesta runko on kohdillaan. Savuisuus selittyy turvesavumaltaan käytöllä, mielestäni se oli erityisesti tuoksussa hyvä lisä. Reseptissä on crystalia, kauraa, ruista ja vieläpä ruiskaramellimallasta ynnätynä melko reilusti. Ei siis ihme, makeutta on ja suutuntuma on liukas. Ruskeaa sokeriakin on, mutta tuskin tuo määrä vielä tätä makeuttaa, ehkä melkein päin vastoin. Suklaavanukkaan maku saattaisi olla ruiskaramellin (sekä tietysti suklaamaltaan) ansiota, mutta omia käyttökokemuksia ei ole. Jos lähtisin omaan makuuni tätä jatkojalostamaan, niin ehkä pudottaisin ja ehkä ruishiutaleet ja ruiskaramellin pois ja korostaisin perusmaltaan sekä mustamaltaan osuutta. Nyt reseptissä on peräti yhdeksää mallasta/hiutaletta + uutetta + sokeria. Ehkä tässä on jo varakin vähän karsia, jolloin tiettyjä osa-alueita on helpompi korostaa. Humalointi on nyt taka-alalla, mutta samoilla humalamäärillä saisi ehkä enemmän vaikutusta, mikäli olut olisi hivenen kuivemempi ja "yksinkertaisempi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti