20.3.2012

Praha 10.-13.3.

”Reilut pari tuntia riittää siirtymään Plzenistä Prahaan. Hostelli sijaitsee lähellä Florencin metroasemaa, eli onneksi vähän kauempana vanhan keskustan turstilaumoista. Prahassa hostelliasuminen on todella halpaa näin talvikaudella: halvimmillaan sänkypaikka voi irrota alle neljällä eurolla ja mekin selvisimme alle kahdeksalla. Oluista innostunut kaverini sattuu vielä sopivasti työskentelemään lähistöllä, joten iskuryhmämme koko kasvaa kolmeen."

Nota Bene
Kaveri oli kuullut vinkin tästä IP Pavlovan metroaseman viereen hiljattain avatusta paikasta, muuten koko paikka olisi mennyt ainakin minulta ohi. Nota Bene on siisti ja valoisa, ehkä hieman ravintolamainen paikka. Pisteet savuttomuudesta. Kaikki eivät kuitenkaan ole syömäpuuhissa. Hanoja on kuusi, joista viidessä on tällä hetkellä valutettavaa. Kaikki ovat tsekkimikroja, enkä ole kuullut yhdestäkään aikaisemmin. Se on yleensä hyvä merkki.

Matuska Raptor IPA
Tulevien päivien aikana törmään tämän mikropanimon tuotteisiin myös muualla. Raptor IPA on vaalean oranssinruskea ja aavistuksen utuinen, vaahto on löysää ja pitsistä höttöä. Tuoksussa on jenkkityyliin sitruksista, makeamman persikkaista ja hieman mäntyistä humalointia, mutta intensiteettiä saisi olla enemmän. Hieman turhan makea ja karamellinen maku, nektarista hedelmä korostaa lievästi mehumaista vaikutelmaa. Loppu on kuitenkin mukavasti katkerana viipyilevä, muuta jotenkin valju. Kuivaa maltaan makua ei tunnu oikein löytyvän. Keskitäyteläinen suutuntuma on kuohkea ja pehmeä. PISTEET: 34/50

Uneticke pivo 12
Suodattamaton tai kvasnicovy, siispä hyvin samean keltaista. Vaahto on komea. Tuoksu on viljainen ja kevyesti yrttisen humaloitu, ehkä vähän vaisu. Tuoretta, mutta melko kevyttä maltaisuutta, hiivaisuus tuo melkein juustoista happamuutta. Jälkimaussa yllättää napakakka katkeruus ja hiivaleipäisenä viipyilevä maltaan maku. Pehmeä ja jokseenkin hiivainen suutuntua on sopivan hiilihappoinen. Oikein mukava lager alun pienestä velttoilusta huolimatta. PISTEET: 36/50

Trebonicke Aranka Aranka Tmava 16
Prahalaisen mikropanimon lähes musta olut, kermainen vaahto on hiekanruskea. Tuoksu on tuplapukkimaiseen tapaan hyvin rusinainen ja limppuisen maltainen. Paahteisuudessa on myös kahvisuutta. Makea, hyvin kuivahedelmäinen ja kevyen karamellinen maku, paahteisuudesta tulee pientä happamuutta. Jälkimakuun ilmestyy miellyttävää marjaisuutta ja kahvia leipäisen maltaan seuraksi. Täyteläinen ja ylellisen pehmeä suutuntuma viimeistelee todella maukkaan paketin. PISTEET: 38/50

Pivovarsky Dům
Prahan yksi tunnetuimmista panimoravintoloista ei ole kaukana Nota Benestä. Tilaa riittää, vaikka on lauantai-ilta. Panimolaitteistoa on laitettu näytille. Pikkunälkään napattu pivni sýr, eli haiseva olutjuusto sinapin, sipulisilpun ja leivän kanssa oli herkkua!

Dům Stepán Klasicky Cesky Lezak 
Samean hiivaista, vaalean keltaista pilsiä. Vaahto on ilmava, mutta hiipuu hieman. Tuoksussa on jyväisyyttä, makean yrttistä humalaa ja selvää hiivaisuutta. Kuiva ja jyväinen mallasrunko, jälkimakuun riittää hyvin katkeroa. Sopivan kevyt ja rapeaksi humaloitu pils. PISTEET: 34/50

Scotish Ale
Utuisuuden perusteella suodattamaton skottiale vaahtoaa vahvasti ja on väriltään vaalean meripihkaista. Tyylille ominaiseen tapaan tuoksussa on reilusti kermaista, tummaa karamellisuutta ja lisäksi parikoosista ja viinikumista hedelmää. Humalointi on kevyt. Toffeisen makeaa ja yllättävän voimakkaasti katkeraa, lopussa lopun hedelmäisyys on vähän nahkeaa. Koostumus on pehmeää ja hieman öljyistä ja täyteläisyys keskitasoa. Tuntuu jotenkin tasapainottomalta. PISTEET: 32/50

Ů Medvidu
Tästä panimoravintolasta jäi lämpimiä muistoja edelliseltä reissulta kohta viiden vuoden takaa. Silloin saimme hyvien oluiden lisäksit mukavaa palvelu todella hyvää ruokaa. Nyt kolmikkomme pysyy kuitenkin tiukasti nestemäisissä.

1466
Suodattamaton vaalea on panimon tuotteista ainoa uusi tuttavuus ja siten luonteva aloitus. Hyvin sameaa ja voimakkaasti vaahtoavaa tavaraa. Tuoksu on viljainen, hieman leipäinen ja maitoisen hiivainen. Humalointi on hyvin kevyttä. Makeahko, jopa hieman sokerinen maku, kevyesti erottuu myös yrttistä katkeroa. Samettisen pehmeää, lopussa hieman kitkerän yrttistä. Vähän turhan makea. PISTEET: 32/50

Oldgott
Syvän rubiininpunainen, sameahko olut paksun kermaisella vaahdolla. Tuoksussa on viinikumista hedelmää, leipäistä mallasta ja jo tutuksi tullutta, maitoista hiivaa. Makeahkona ja jotenkin sokerisena alkava maku muuttuu nopeasti kuivan viljaiseksi. Jälkimaku on kuiva ja hieman hedelmäinen ja kevyen puisevasti humaloitu. Pehmeä ja lattea suutuntuma. Ei iskenyt kyllä juurikaan, jotenkin muistikuvat olivat paljon paremmat. PISTEET: 30/50
 
"Olimme jo nukkumistarkoituksessa kulkeutuneet hyvin lähelle hostellia, kun kävelimme puolivahingossa Beer Museumin ohitse. Kellokaan ei ollut ehtinyt vielä liian pitkälle, joten sisään vain."
 

Beer Museum
Suuri olutravintola on tuore ja melko selvästi nuoremmalle väelle sekä turisteille suunnattu. Muistuttaa sisuksiltaan ja äänimaailmaltaan ehkä enemmän rokkibaaria kuin olutpyhättöä. Oluita kuitenkin löytyy melkoinen joukko: hanojakin on peräti 30. Asiallisessa menussa on lyhyt kuvaus kaikista oluista, ja useampi mielenkiintoinen pienpanimotuote osuu heti silmiin. Tarjoilijakunta auttaa mielellään oluen valinnassa, ja tikkejä rohmuava voi halutessaan koota sämplerilaudan haluamistaan tuotteista (5 tai 10 kpl). Kaikkiaan saatavilla on kolmea annoskokoa. Hinnat eivät ehkä ole Prahan halvimmat, mutta halpaahan täällä meikäläisittäin tietysti on. Ensimmäisenä iltana yksi olut riitti, mutta palasin vielä uudelle tutkimusmatkalle seuraavana päivänä. Tällaista tavaraa tuli vastaan:

Kocour IPA Samuraj
Tarjoilijan jutuista käsitin, että Kocour on tällä hetkellä maan kovimpia mikropanimoita. Panimo sijaitsee lähellä Pohjois-Tsekin Varnsdorfissa, lähellä Saksan rajalla. IPA on hieman utuista ja paksun kermaisesti vaahtoavaa. Tuoksu on vähä kesy: alkuun lupaavan kukkainen ja hedelmäinen humalointi hiipuu melko nopeasti. Maltaisuus on jyväisen leipäistä ja hedelmänektrista makeutta on melko reilusti. Katkeruus on kuhtuullisen voimakasta ja jälkimaku on oikeaoppisesti karamellivivahteinen. Selvästi hyvin tuoretta ja ehkä vähän hiivaistaistakin. Suutuntuma on humalointia myöten pehmeä, tässä tyylissä melkein liikaakin. Olisiko pitänyt käyttää kovempaa vettä? Pientä ontumista on havaittavissa, mutta ihan kelvollinen IPA tämä kokonaisuutena on. PISTEET: 33/50

Pivovar Hlinsko Rychtar Natur Kvasnicovy Lezak
Vaalean kultainen ja utuinen jämäkästi vaahtoava lager. Tuoksu on tuore ja viljaisen hiivainen, tutuksi ja miellyttäväksi tullutta maitoisuuttakin on mukana. Humalointikin on terhakka, yrttinen ja hieman kiwihedelmäinenkin. Maussa on tuoksua enemmän hiivaista hedelmäisyyttä ja marjaisuutta. Mukava mallarunko on sopivan kuiva ja katkerahko loppu pelaavat taas hyvin yksiin hiivaisen suutuntuman kanssa. Tämä tasapainoinen ja maukas lager läpäisee testin komealla arvosanalla. PISTEET: 37/50

Platan Prachenska Perla 14⁰
Melko syvän kultainen, kirkas, runsaasti vaahtoava olut. Erikoisen marjainen, hapahkon mansikkainen, kirsikkainen ja sitruksinenkin tuoksu. Vahvasti hiivaleipäistä maltaisuutta. Melko makeaa, mutta ei onneksi sokerisella tavalla. Katkeruus on marginaalista, jälkimaussa on lähinnä jyväisyyttä ja hedelmää. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja koostumukseltaan hieman öljyinen. Ehdin jo innostua, mutta lopulta tämä olikin hieman tylsä tapaus. PISTEET: 34/50

Kout na Sumave: Koutsky 18⁰ Tmavy Vanocni Special
Mielenkiintoisen panimon syvän rubiininpunaruskeaa olutta. Vaahto on ohuehko, mutta kermainen. Tuoksusta ei meinaa saada mitään selvää, kun vieressä joku vetää ketjussa röökiä. Ei paljoa naurata. Kun tarpeeksi yrittää, saan tästä irti limppuista mallasta, rusinaista kuivahedelmää, ylikypsää marjaisuutta ja hyppysellisen yrttistä humalaa. Maku on tukevan maltainen, hieman makeahkona alkava ja loppua kohti kuivuva. Jälkimaussa on kuivahedelmäisyyttä, suklaata, kevyelti yrttistä katkeroa ja kevyesti alkoholista tuntua. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeä, lopussa on hedelmäistä nahkeutta. Otollisemmissa maisteluolosuhteissa voisi toimiva vieläkin paremmin. PISTEET: 37/50

Päivä 2.
”Aamupäivästä kiertelin vanhan kaupungin katuja yllättävän kovassa turistiryysiksessä. Mitta tulikin nopeasti täyteen, ja pakenin Kaarlen sillan tuolle puolen Petrinin kukkulalle. Puistomaselle kukkulalle kiipeäminen kannattaa, sillä täältä avautuu hieno näkymä keskustaan ja Prahan linnaan. Loppukesäsästä Petrinin puisto on ideaalinen paikka pitää piknikkiä: jälkiruoan voi poimia tuoreeltaan alueen lukuisista kirsikka- ja luumupuista. Puolelta päivin alkaa hillitön kirkonkellojen kilke vähän jokaisesta ilmansuunnasta. Tämä oli sopiva lähtölaukaus myös päivän olutseikkailulle.

Ů Fleku
Prahan epäilemättä tunnetuin panimo-oluttupakompleksi on melkoinen turistirysä, mutta pakko kai täällä on jokasen olutturistin ainakin kerran käydä. Paikka muistuttaa paljon saksalaisia oluttupia. Haitari soi ja tarjoilijat tuputtavat alvariinsa shotteja houkutuksille alttiille turistiparoille. Talon ainoan oluen takia täällä kannattaa kuitenkin piipahtaa: tummaa lager on hyväksi tunnustettua tavaraa. (Ewan Rail antaa täydet viisi tähteä kirjassaan). Hintataso on prahalaisittain kova, sillä 0,4 l annoksen hinta taisi olla reilusti yli kolme euroa. Kaikesta huolimatta päätin tunnelman ja oluen tutkiskelun yhteydessä myös syödä, kun kreikkalainen salaatin sai varsin inhimilliseen hintaan. Hyvä salaatti olikin.

Flekovsky Tmavy Lezak 13
Dunkel on lähes mustaa ja pitsinen vaahtokin on saanut rusketusta. Liian kylmää, alussa tuoksusta ei saa mitään irti. Lämmittely auttaa, sillä lopulta limppuinen ja viljainen mallas, tumma suklaisuus ja yrttinen humalointi sulavat varsin houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Maltaisessa, kohtuullisen kuivassa ja hieman karamellisessa maussa on maitosokerisuutta ja katkeruuttakin. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeä. Korkealuokkainen dunkel. PISTEET: 36/50

”Iltapäivästä käppäilin sakemannin kanssa kohti U Slovanske lipy-pubia, joka on yksi harvoista Kout na Sumaven oluita tarjoavia paikkoja. Vastassa oli kuitenkin suljettu ovi, joten jouduimme turvautumaan varasuunnitelmaan.”

Pivovarsky Klub
Pivovarsky Klub ei todellakaan ole huono vaihtoehto, sillä tämä moderni olutravintola kuuluu Prahan ehdottomaan eliittiin. Kuusi vaihtuvaa hanaa, joista valuu enimmäkseen pienten tsekkipanimoiden tuotoksia. Pullovalikoimaa riittää kaiketi ~200:n oluen verran, tsekkien lisäksi erityisesti belgejä ja saksalaisia. Pulloja voi ostaa myös mukaan. Tätä ei kannata jättää väliin. Tarkempaan syyniin pääsivät:

Minipivovar Konicek Vojkovice: Konicek Nakurovany Special
Mielenkiintoinen, savustettu mikropanimo-olut hanasta. Sameaa, hieman rusehtavan meripihkaista ja hyvin pitsisesti vaahtoaavaa. Kinkkuista ja hieman tervaista savuisuutta on, muttei mitenkään kovin intensiivisesti. Yrttinen humalointi erottuu selvästi, samoin jyväinen ja hieman leipäinen maltaisuus. Tsekkityyliin hieman makeahko, pientä sokerisuuttakin lopussa. Mallaspankki tuntuu vaatimattomalta bambergilaisiin verrattuna, mutta ei tämä vetinen ole: melko kevyt vain. Jälkimaussa on melko reilusti katkeroa, mutta lievän sokerisuuden kanssa se kääntyy ehkä aavistuksen liimamaiseksi. Maukas viljaisuus ja loppua kohti tiivistyvä savu kuitenkin kääntävät kokonaisuuden plussan puolelle. PISTEET: 33/50

Minipivovar Lety MMX Stout
Taas uusi panimopinna. MMX Stout muistuttaa väriltään colajuomaa ja ohut vaahto on melko kermainen. Tuoksu on kuivan jyväinen ja limppuinen, paahteisuus on jopa hieman hiiltynyttä. Hyvin kuiva, jyväisen maltainen maku kehittää suklaisuutta kevyen katkeraan ja hieman happamaan loppuun. Kevyen oloista tavaraa, mutta mukavasti makua tästä silti irtoaa. Hiilihappoa on hieman kuohahtavasti, mutta tässä tapauksessa se tuntuu hyvällä tavalla korostavan kepeää ja kuivaa vaikutelmaa. PISTEET: 34/50

"Illemmalla suoritin oluiden osalta jo aiemmin kuvaamani täsmäiskun Beer Museumiin saksalaisen suunnattua kohti musikaalisempia illanviettopaikkoja. Beer Museumin jälkeen suunnistin yhdelle ”pakkorasteista” päättämään mukavan illan."

U Zlateho Tygra
Prahan pubikulttuuria perinteisimmillään tarjoilee lukemani perusteella ”kultainen tiikeri” aivan vanhan kaupungin sydämessä. Tässä pubissa ovat Prahan omat kuuluisuudet ja vierailevat tähden imeneet huiviinsa pastöroimatonta Urquellia ja tartarpihviä ties kuinka kauan. Paikka on lähes oluttupamainen, äärimmäisen tiivistunnelmainen ja savuinen, tiukasti vakiokasvojen kansoittama. Tarjoilijat tuntevat selvästi ison osan asiakaskunnasta, jonka ikähaitari on todella laaja. Vanhimpia ”vippejä” saatellaan käsikynkässä ovelle saakka. Hyvin kansanomainen paikka, jonka savuisuus ja tietty nurkkakuntaisuus eivät kuitenkaan ihastuttaneet pikavisiitin aikana. Täällä kannukset pitää luultavasti ansaita ahkerasti penkkiä ja Urquellia kuluttamalla.

”Jälkeenpäin selvisi, että myös saksalaisen oli ihan itsenäisesti hakeutunut Beer Museumiin. Tyyppi alkaa jo näyttää jo selviä hörhöytymisen merkkejä!”

Päivä 3.
"Päämäärätön vaeltaminen ei enää jaksa innostaa entiseen malliin, joten aika Prahassa alkaa täyttyä. Kolme mielenkiintoista olutkohdetta pitää kuitenkin kiireisenä myös viimeiseksi jääneenä päivänä."

Pivovar u Bulovky/Richter Brewery
Puolisen tuntia metro- ja ratikka-ajelua tuo jo selvästi keskustaa nuhjuisemmalle alueelle. Richter Brewery / Pivovar U Bulovkyn panimoravintola on kuitenkin siisti ja viihtyisään istuskeluun juuri sopivan kokoinen. Panimokuparit on laitettu herkullisesti esille salin nurkkaan. Ainakin lounasaikaan asiakaskunta näyttää olevan paikallisia ruokailijoita. Ehkä kuumempaan turistiaikaan toinenkin oluthörhö olisi voinut olla paikalla, sillä RB:ssä paikka on hyvässä maineessa. Panimomestari on saanut oppinsa sakassa, mikä näkyy talon oluttarjonnassa. Tsekkityylisten lisäksi täällä pannaan mm. mm. germaanista Weissbieriä, Dortmunder exportia, Hellesiä ja mielenkiintoisesti myös extra stoutia. Hanoja on ilmeisesti normaalisti toiminnassa neljä, mutta tällä hetkellä tarjolla ovat vain Lezak, 14 Tmave ja Weissbier. Paikka tuntuu pitävän yllä korkeaa tasoa paitsi oluiden, myös tunnelman ja tarjoilun suhteen. Tällä tuli heti jotenkin tervetullut ja kotoinen olo. Tarjoilijani englanti on rajoittunutta, mutta kaikki hoituu kuitenkin näppärästi. Oluiden tarjoilulämpötilakin on vaihteeksi täysin optimaalinen. Ehdoton kohde Prahan olutturisteille.

Svetly Lezak 12⁰
Melko samean keltainen pils, vaahto on poikkeuksellisen paksu ja pitsinen. Hurmaava tuoksu tarjoilee kuivakan leipäisen pilsmaltaan ohella roppakaupalla aromaattista humalaa, joka on yllättävän hedelmänektarista, sitruksista ja pippurisen mausteista. Maku on nautinnollisen katkera, loppuveto heinäinen ja viipyilevän maltainen. Tuoreen kuohkea ja napakasti pureva suutuntuma toimii hienosti. Kerrassaan mainio pils ja samalla ehkä ensimmäinen todella säväyttävä olut Prahassa. PISTEET: 38/50

Prazsky Hefe-Weißbier
Tämä näyttää samalta kuin enemmistö vaaleista vehnistä: oranssinkeltaista ja sameassa, kuohkeasti vaahtoa. Tuoksu erottaakin tämän harmaasta massasta, sillä jo ensinuuhkaisu kielii laadusta. Voimakkaasti hiivaisen hedelmäinen, harvinaisen selvästi purukuminen, mansikkainen ja jopa ananaksinen. Saksalaisia vähemmän banaaninen, kevyesti neilikkainenkin. Kuivaa maltaisuutta erottuu taustalta, mutta mehevä hiivaisuus hallitsee. Maku on kuivan vehnäinen, melko kevyt ja lopussa jopa witbiermäiseen tapaan hiivaisen mausteinen. Humalointi on hyvin kevyttä. Pehmeä hiivan ja maltaan maku jaksavat suussa hyvin. Keveä, maukas ja todella raikas: aika ihanteellinen kesävehnä tämä olisi. Näin viileään vuodenaikaan kaipaisin hieman lisää runkoa, mutta saivartelun puolelle tämä ehkä menee. Ehdottomasti laadukas vehnä. PISTEET: 36/50

Cerny Lezak 14⁰
Lähes mustaa dunkelia, vaalean beige vaahto on jälleen upean kuohkeaa ja pitsistä sorttia. Yllättävän raikas ja hedelmänektarinen tuoksu, jonka täytynee olla humaloinnin ansiota. Suklaista paahteisuuttakin erottuu, mutta maltaisuus on tuoksussa selvästi taka-alalla. Mausta kuitenkin löytyy: runsaasti hapahkoa paahteisuutta ja hieman tamarindin kaltaista, sitruksista hapokkutta. Jälkimakuun kehittyy rusinaa, aavistus diasetyyliä, anteliaasti tummaa suklaata ja napakasti katkeroa. Mallasta riittää lähes täyteläiseen suutuntumaan asti ja koostumuskin on samettista. Hienostuneesti viipyilevä, hapahkon limppuinen paahteisuus, aromaattisen humaloinnin maustama hedelmäisyys ja aavistuksen vaniljainen mausteisuus tekevät jälkimausta herkullisen. Kahden edellisen oluen jälkeen korkea laatu ei enää varsinaisesti yllättänyt, mutta onhan tämä silti aivan perhanan maukasta. Ja kaiken lisäksi persoonallista. PISTEET: 42/50

U Slovanske lipy
Maanantaina tämä U Slovanske Lipy on normaalisti auki, joten jo ensimmäiseltä illalta tuttu, kolmihenkinen porukkamme pörähtää Kout na Sumaven oluiden haukuttelemina paikalle. Työväenluokkaisessa kaupunginosassa, kaukana turistikatujen ryysiksestä, tämä kotoisasti kulahtanut kuppila tarjoaa tupakansavun ja laadukkaan oluen lisäksi ripeää ja ystävällistä palvelua.

Kout na Sumave Koutsky 10 Svetle Vycepni
Hiivaisiin 12 vahvuisiin verratakseni tilasin kevyemmän 10:n suodatettuna. Väri on vaalean kultaista, vaahto on vähän lattea. Tuoksu on yllättävän vahvasti maltainen, jyväinen ja hieman kermainenkin. Yrttinen ja hieman appelsiininen humalointi tulee hvyin esille. Kevyen oluen maltaisuus kuivan jyväistä ja jälkimaussa on raikkaasti yrttistä katkeroa. Suutuntuma on ihmeen paksu ja pehmeä, lattea hiilihappoisuuskin sopii jotenkin tähän pakettiin. Maltaisuudessa hakkaa paria pinnaa vahvemmat teollisuuslagerit mennen tullen. PISTEET: 32/50

Kout na Sumave 12 Kvasnicovy Svetle Lezak
Tämä lienee kvasnicovy, vaikka suodattamattoman nimellä myydäänkin. Utuista ja kullankeltaista väriltään, vaahto on höttöisen pitsinen. Melko makeahkon hedelmäistä ja yrttisen humaloitua. Kermainen hiivaisuus ja hieman voisen leipätaikinainen maltaisuus huokuvat tuoreutta. Maku on yllättävän maltainen tässä luokassa, mutta makeus pysyy hyvin kurissa. Hiivaisuus antaa pientä hapokkuutta ja loppu tasapainottuu melko voimakkaalla humaloinnilla, joka nappaa hyvin kitalakeen ja kielen päälle. Pehmeä koostumus korostaa sessioarvoa. PISTEET: 36/50

Kout na Sumave 14 Tmavy Special
Tumman rubiininpunainen väriltään. Hyvin pitsinen, ilmava vaahto. Ruislimppuista, hapahkon paahteista mallasta ja kuivahedelmää. Hieman makeaa ja aavistuksen sokeristakin, mutta mehevä kuivahedelmäisyys toimii hyvin. Jälkimaku on hieman suklaisesti paahteinen ja myös pientä yrttistä humalointia tuntuu. Melko maltaista tämä on, mutta syvyyttä ei löydy Richterin dunkelin tapaan. Suutuntuma on silkkisen liukas ja miellyttävä pientä sokerisuutta lukuun ottamatta. Ei aivan vastaa odotuksia. PISTEET: 32/50

Zly Casy
Sokerina pohjalle tämä Prahan olutravintola # 1, mikäli kaverin ensikäden tietoihin ja RB:n rankingiin on luottaminen. Tämä on jo sen verran kauempana keskustasta, että metro IP Pavlovalle ja lyhkäinen ratikka-ajelu ovat ehkä apostolinkyytiä järkevämpi lähestymistapa. Melko kookas olutravintola jakautuu kahteen kerrokseen, joista alakerta on savuton. Arki-iltanakin savuton puoli on täynnä, mikä jo kertoo jotain paikan suosiosta. Pöydän vapautumista odotellessamme on aikaa tutkailla mittavaa olutvalikoimaa. Hanoja on kaiketi ~25. Kovan luokan kansainvälisten lisäksi tarjolla on runsaasti tsekkiläisiä pienpanimo-oluita. Lyhyet kuvaksen oluista voi lukea onneksi myös englanniksi. Valinnanvaikeutta kasvattaa vielä kattava pullo-oluiden valikoima, josta löytyy saksalaisten ja belgien lisäksi mm. tiukkoja jenkkejä ja de Molenia. Pulloja voi ostaa myös kotiin. Ruokakin on ilmeisesti hyvää, sillä monet syövät. Eipä tarvitse ihmetellä paikan suosiota.

Matuska Zlata Raketa
Toinen IPA Matuskalta. Samean keltainen, todella kuohkea ja pitsinen vaahto. Tuoksussa on kuivaa mallasta ja runsaasti hunajaisen nektarista ja pihkaista humalaa. Turhan makea, hieman sokerinenkin, runsaasti hunajaista hedelmämehua. Jälkimaussa on kuitenkin kohtuudella katkeroa, mutta makea hedelmäisyys aiheuttaa pientä nahkeutta. PISTEET: 33/50

Matuska Cerna Raketa
RB väittää ”mustaa rakettia” portterikis, vaikka edellisen perusteella voisi ajatella Cascadian Dark Aleksi. Colajuoman väristä, ohuehko vaahto on kermaisen pitsinen. Humalointi on edellisen tapaan nektarisen hedelmäinen, hunajainen ja pihkainen. Paahtomaltaat tuovat mukaan limppuisuutta ja hieman kahvia. Makeahkona alkaa tämäkin, hedelmäisyys on runsasta ja loppua kohti rusinaiseksi muuttuvaa. Lopussa on hapahkon limppuista paahdetta ja karamellia. Katkeruutta on, mutta osa peittyy makeuden alle. Viipyilevä pihkaisuus toimii kuitenkin kohtuudella. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeä, mutta pieni sokerisuus vaivaa. Kun vain saisivat nämä vähän kuivempaan suuntaan, niin hyvä tulisi. PISTEET: 34/50

Modra Hvezda 16 Dobransky Dragoun
Hätäinen valinta toi pöytään tumman bockin. Vaahto on komeasti kermainen ja pitsinen. Makeaa ja viinikumisen hedelmäistä, hieman liimaista monien tummien ja makeiden tsekkilagereiden tapaan. Humaloinnista saa koivunlehtimäisen vaikutelman. Diaetyyliäkin erottuu. Makea, rommirusinainen maku loppuu nahkeana. Liukas ja hieman sokerinen suutuntuma, lopussa hedelmäistä nihkeyttä ja yrttisyyttä. Makeus vähän tökkii. PISTEET: 29/50

”Zly Casy vaikutti niin hyvältä, että olin jo aikeissa jäädä Prahaan vielä yhdeksi päiväksi. Aamuinen meditointi johti kuitenkin siihen tulokseen, että tutustuminen tsekkien mielenkiintoiseksi käyneeseen pienpanimotouhuun saa kuitenkin tältä erää riittää. Menojalkaa alkoi kutittaa liikaa, sillä reilipassissa ei ole enää montaakaan päivää jäljellä. Suunnittelemani paluu itäistä reittiä bussilla ei enää houkutellut, joten päätin hyödyntää junalipun päivät ja siirtyä vauhdikkaammin kohti pohjoista. Pian jo löysinkin itseni junasta matkalla kohti Dresdeniä.”

3 kommenttia:

  1. Kiitoksia tästä. Tämä tuli kuin kreivin aikaan, sillä 1,5 viikon päästä omakin matkani suuntaa kohti Prahaa.

    Tulostan tämän matkaoppaakseni, vaimo saa lainata kirjastosta Lonely Planetin ...

    - Miika -

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että näistä höpinöistä on mahdollisesti jotain konkreettista hyötyä myös muille!

    VastaaPoista
  3. Asia tekstiä. Praha kutsuu myös piakkoin. Olisko tiivistettynä viel tietoa mistä paikasta saa prahas pastöroimatonta ja suodattamatonta uruquellia? Vai onko sitä edes saatavilla?

    Joxi

    VastaaPoista