30.6.2011

Cigar City Sea Bass


Hapanta farmiolutta Floridan Tampasta. Meribassia on melko turha Alkon hyllystä haeskella, esim. saksanmaalla voi tärpätä paremmin. Panimo on kovassa maineessa, omia kokemuksia ei ennen tätä ole. Ennakko-odotukset on hilattu kohtuu korkealle joka tapauksessa.

Olut on väriltään hyvin tumman rubiininpunainen, pilvimäisen kuohkea vaahto meinaa väkisin pursuta yli tulppaanin reunojen. Tuoksu hurmaa välittömästi. Valtavasti makeanhapanta hedelmää ja herukkahilloa, lähes hunajaistakin meininkiä. Happamuus hyppää myös voimakkaasti esille, pientä maitohappoisuutta ja tallimaista maanläheisyyttä lambicien tapaan. Toisaalta hillomaista makeutta on reilusti tasapainottamaan happamuutta. Voimakkaan nahkainen ja lähes pistävä brettan maku kuitenkin hallitsee. Lisänä ylikäynyttä marjamehua ja upean kypsä, lähes tupakanlehteä muistuttava jälkimaku. Turhan lyhyeen tämä hupi kuitenkin loppuu, myöhäinen jälkimaku jää ihmeen tyhjäksi ja nahkeudessaan ohueksi. Ihan parhaiden "happoalejen" tai lambicien monimuotoisuuteen Sea Bass ei siis yllä. Juotavuus on kuitenkin ensiarvioisesti kohdallaan. Makeus ja happamuus ovat herkullisessa balansissa ja olut upposi helposti niin amatööriin kuin vähän kokeneempaankin maistelijaan. Kuohkean pehmeä ja mukavasti suutakuivaavan hapan suutuntuma tehostaa kepeähköä vaikutelmaa. Helppo ja laadukas kurkistus happamien alejen maailmaan, voin suositella. PISTEET: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti