21.11.2011

Beer Hunters Mufloni CCCCC

Leskisen tuoreinta hanauutuutta ei löytynyt vielä edes taululta, mutta onneksi tuli kyseltyä tilannetta henkilökunnalta. Niinpä sain tämän porilaisen tupla-ipan eteeni, ja olenkin jo pidemmän aikaa halunnut tätä maistaa.

Utuisen punaoranssin oluen vaahto on ohutta ja kermaiseksi kalvoksi pinnalle kutistuvaa sorttia. Tuoksussa sitruksinen pirteys sekä makeamman mangoinen, siitepölyinen ja hieman marjainen hedelmäisyys ovat päällimmäisinä, mutta karamellista mallasta on myös reilusti mukana. Maussa makeus pysyy kohtuullisella tasolla ja hieman pihkaisena purevalle katkeruudelle jää tilaa jälkimaussa, jossa on karamellin lisäksi hieman kuivahedelmää. Jotenkin yksiulotteinen perusmaku ehkä kuitenkin on, vaikka toki varsin miellyttävä. Purevuuden kesto ei sekään ole aivan parhaiden juomieni jenkkiversioiden tasoa. Suutuntuma on kyllä pehmeä ja liukas, melkeinpä tyylin liikaakin. Nykyään tuntuvat hieman kuivemmat ja rapeammat oluet maistuvan paremmin, joten tältäkin odottelin vähän karskimpaa katkeruutta. Ei tämä onneksi kuitenkaan ole läheskään sokerisimmasta päästä tyylin edustajia. Mukavaa juotavaa, joka ei kuitenkaan räjäytä tajuntaa. PISTEEET: 32/50
Published with Blogger-droid v1.7.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti