28.1.2011

Nynäshamns Bedarö Bitter


Nynäshamnin höyrypanimon Bedarö Bitteristä tulevat mieleen olutharrastuksen alkuajat. Olutopas löytyi googlehaun kautta ja sieltähän paljastui jo silloin melkoinen tietopankki oluista, joista en koskaan ollut kuullutkaan. Eräs ruotsalainen Bedarö Bitter oli rankattu korkealle, samoin muuan Snake Dog IPA. Eikä tietenkään ollut toivoakaan päästä niitä maistamaan. Bedarötäkin sai vain jostain tietystä etelän pikkukaupasta. No, muutama vuosi meni Snake Dog debytoi Alkossa. Bedarötäkin kai saa nykyään ainakin etelän isoimmista marketeista. Silti pääsin tätä jossakin määrin legendaarisa bitteriä maistamaan ensimmäisen kerran vasta kuukausi sitten, kun nappasin niitä kolme koriini Haaparannan Systembolagetista. Nyt viimeistä viedään, joten viskataanpa joku muistijälki bittiavaruuden syövereihin.

Bedarö on bittereille tyypilliseen tapaan kuparinruskea väriltään. Vaahto on melko löysää ja vähän saippuaista, mutta kestää hyvin. Tuoksu on hyvin raikas ja humaloidun aromaattinen. Siinä erottuu yrttisyyttä, hieman saippuaista sitruunaruohoa ja persikkaakin. Mallaspohja on rapea ja kuiva, vehnämallas lisää makuun hieman makeampaa kuohkeutta. Maku on humalapainotteinen, mutta ei mitenkään yltiökatkera. Suutuntuma on öljyisen liukas ja matalahappoinen, lopun katkerot kuivahtavat kielen päälle mukavan puisevana. Bedarö Bitter on melko simppeli mutta maukas sessio-olut. Kevyehkön ja raikkaan oluen juotavuus on huippuluokkaa, tästä saisi kaverin vaikka saunaan tai ruokapöytään tai kesäiselle patiolle tai piknikille tai... PISTEET: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti