Kotiolutta lasissa: Predatory Brewing Hiivahommia 400 DIPA

 

Hiivahommien neljännensadan julkaistun tekstin kunniaksi juhlallisesti nimetty DIPA kypsyi sopivasti juomakuntoon juuri jouluksi. Hiilihappojen muodostuminen otti hieman tavallista pidempään, kuten näiden vahvojen ja voimakkaasti humaloitujen kanssa tuntuu yleensä olevan. Hiiva on kovilla! Parin turhan nuorena testatun putelin perusteella oluen potentiaali oli kuitenkin jo selvästi havaittavissa, mikä entisestään lisäsi odottelun tuskaa. Nyt kaikki on kuitenkin valmista ja "virallista" maistoa vailla. Huonomuistisimmat voivat kerrata oluen valmistusprosessia täältä. Nyt sitä humalaa lasiin!

Oluen utuisen oranssi ulkonäkö sopii muottiin, samoin keskikokoinen ja mukavasti pitsiä jättävä vaahto. Hiilihappojen ollesssa lopultakin kohdallaan, hallitsee tuoksua voimakas ja todella tuore humalointi. Sitruunaa ja verigreippiä on, mutta yhtä vahvana tästä aistii toisaalta aprikoosin ja hunajamelonin sävyjä sekä Columbuksen pihkaa ja maanläheisyyttä. Ehkä vielä leimallisemmin tuoksu on kuitenkin nimenomaan selkeän "humalainen", sillä niin aidosti saman fiiliksen saa tunkemalla nenänsä vasta avattuun humalapussiin. Kahteen kertaan tehdyn kuivahumaloinnin voima pääsee nyt todella oikeuksiinsa. Maltaan tuoksu jää taustalle, mutta tukevuus on kyllä aavistettavissa. Maku on vaalean perusmaltainen ja vain aavistuksen karamellinen. Katkero rutistaa alusta alkaen päättäväisen kokonaisvaltaisesti yltymättä kuitenkaan suuta raiskaavaan terävyyteen. Alussa greippinen hedelmäisyys hallitsee, mutta loppua kohti mennään pihkaisempaan suuntaan. Mallasrunko antaa tasapainottavaa makeutta ja rotevuutta näköjään aivan riittävästi kevyellä karkkimallasannoksella, kuten vähän ounastelinkin. Juotavuus säilyy maltaisuudesta ja vahvuudesta (~9 %) huolimatta kepeänä, mihin sokerilla lienee suuri vaikutus. Tuskin tämä olisi näin kuivaksi käynyt ilman raakaa sokeria. Alkoholi peittyy kuitenkin täysin muun runsauden taakse. Lopun kurkkuun takertuvan hartsinen purenta on ehtaa Columbusta, jostä riittää hupia pitkään vielä lasin tyhjennettyä (burrrrrrrp!). Itse tykkään tästä hieman piinaavasta kitkeryydestä enemmän kuin leppoisemmasta greipistä saati kukkaisesta makeudesta. Kokonaisuus on hyvin tekijänsä näköinen: voimakkaan katkera, aromaattiinen ja kuivahko DIPA. Kyllä tämän tunnistaa selvästi Dick & Creep´s IPA:n sukulaiseksi helposti. Pihkaisen katkeron ja maltaan tasapaino on melko lailla vastaava, vaikka tässä tuplaversiossa intensitetti on toki eri tasolla. Hyvä fiilis, kun tämä nyt onnistui näin mainiosti kovien odotusten ja käytetyn humalapaljouden jälkeen. Ei valittamista!

Kotiolutta lasissa: Predatory Brewing Sichuan

Paria päviää vaille kuukausi sitten pullottamani Sichuan alkaa olla juontikunnossa, joten laitetaanpa ajatuksia eetteriin. Sichuan on siis ~8,5 % vahva, belgityylinen Golden Strong Ale. Duvel lienee se ilmeisin esikuva ja reseptikin noudattelee pääpiirteissään tyylin rajoja. Maustamalla hain tähän kuitenkin persoonallisempaa otetta, joten keittovaiheessa hivautin sekaan Sichuaninpippuria sekä limen- ja appelsiininkuorta. Tavoitteena oli saada aikaan petollisen kevyt ja hedelmäinen, vahva belgiale. Panopuuhia voi kerata täältä.

Hiivaisen samea, väriltään kullankeltainen olut kaatuu lasiin voimakkaasti vaahdoten. Aivan Duvelin kaltaista vaahtopilveä ei synny, mutta eipä ole Duvelin uurrettua lasiakaan mihin kaataa. Hiitaasti vetäytessään vaahto jättää valkoista pitsiä lasin reunoille, kuten kuvasta näkyy. Voimakas sitrushedelmäisyys on tuoksun dominoivin elementti. Pirteään limeen sekottuu selvästi Sichuaninpippurille ominaista, erikoisen parfyymistä sitruksisuutta. Tässä pippurissa on melkein eukalyptuksen kaltaisia piirteitä, varsinkin oluen lämmetessä. Hiivaisuus lisää parfyymisen hedelmäistä meininkiä: ehkä lähinnä päärynäiseksi sen aromeja voisi kuvata. Meikäläisittäin harvinaisen maltillinen humalointi jää mausteiden ja hiivan jalkoihin, mutta ehkä sieltä jotain vehreän naulasmaista tai ruohoista sävyä voi löytää. Maltaiset vainut ovat lähes täysin kadoksissa, mutta tässä tyylissä ne ovat onneksi sivuseikka. Tuoksu on selvästi voimakkaampi kuin Duvelissa. Raikasta, mutta ehkä hieaman vappusimaista.

Suussa oluen tie on lyhyt ja ytimekäs. Alussa iskevät pirteät hiilihapot ja aavistuksen hapan, selvästi omenainen hiivaisuus. Ensivaikutelma on kuplivan kevyt, mutta silti ihmeen pehmeä. Mausteisuus ja hedelmäinen hiivaisuus hallitsevat läpi maun, mutta loppua kohti jyväisen kuiva pilsmaltaan maku nousee mukavasti esille. Hyvin kuiva mallasrunko päästää katkeroa läpi enemmän kuin tuoksu antaa odottaa. Runko katoaa liukkaasti jättäen jälkeensä mausteisen hiivaisen, sitruksisen jälkimaun. Juuri tätä efektiä lähdin hakemaan, mikä voi ehkä kuulostaa oudolta. Jokainen Duvelia maistanut ja sen kepeyteen ihastunut tietää kuitenkin, mitä tarkoitan. Raikas juoma katoaa suusta kuin itsestään, joten uutta suullista tekee nopeasti mieli. Alkoholia tästä ei haista tai maista, mutta yksi pullo riittää näin arki-iltana mainiosti...

Kokonaisuus on ehkä hieman ristiriitainen. Etenkin tuoksu on jo hieman tyrkyllä tavalla sitruksinen, joten hylkimisrekatioita saattaisi joillekin tulla. Pientä viilausta voisin ehkä noihin mausteisiin tehdä, sillä yksikin sitrushedelmä luultavasti riittäisi. Sichuaninpippurin annostus tuntuu onnistuneelta: sitä ei voi olla huomaamtta, mutta se ei dominoi saati turruta suuta missään vaiheessa. Erityisesti maussa moni asia meni nappiin. Kepeys, kuivuus ja raikkaus olivat suunnittelun lähtökohtia, ja niissä päästiin hyvin lähelle tavoitetasoa. Aivan näin kuivaa lopputulosta en uskaltanut edes odottaa. Tämä on erikoiella tavalla jotenkin hauska olut mielestäni, mikäli nyt juoma voi ylipäätään hauska olla. Sanat "veikeä" ja "vekkuli" (joista kumpikaan ei kuulu käyttösanastooni) tuntuvat vilisevän puheessani kuvaillessani Sichuania muille, joten jokin tässä oluessa kai saa ainakin minut positiiviseen vireeseen. Luultavasti korkeahko alkoholipitisuus ei yksin ole tähän syyllinen, joten lokikirjoihin voinee hyvillä mielin vetää plussan tämän reseptin kohdille.

Kotiolutta pöntössä: Sahtiviikonloppu

K: Mitäs panomies viikonloppuna? V: Sahtia.

Kuluneesta viikonloppusta päätellen perinneoluemme sahti porskuttaa vahvasti joulukuun ensipäivinä vuonna 2013. Minulla touhuun vierähti koko viikonloppu ja samoihin aikoihin puuhailivat pullahiivoineen sekä Reittausblogi että tässäkin blogissa useampaan otteeseen vieraillut Liminka Brewing Company. Sahtiveljillä siinsi mielessä perinteinen joulujuoma ja minua taas työllisti kaveripariskunnan uudenvuoden häät, joihin sain kunnian sahtia valmistaa. Blogin pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa, että tämä ei ole ensimmäinen hääsahtini. Juttu kesän 2010 operaatiosta löytyy täältä.  Välineistön kapasiteetti "pakotti" tälläkin kertaa hommaan kahtena päivänä, mutta enpä valita. Onhan nämä niitä hommista parhaita.

Sahdin teko on perinteisesti aikaa vievä projekti, jossa tuhrauttuu päivä melko äkkiä. Sahdin mäskäysajalla haetaan lopputuotteeseen erityisen muhevan maltaista makua. Homma vertautuu mielessäni väkisin perinteisten lagerpanijoiden monimutkaisiin keittömäskäyksiin. Paitsi maun vuoksi, oli uuttera mäskääminen entisinä aikoina usein vähintäänkin puolipakollista alkeellisten maltaiden vuoksi. Modernit maltaat mahdollistavat pienen oikomisen, mutta monet vannovat edelleen perinteisten menetelmien nimeen saadakseen maltaan herkulliset aromit parhaalla mahdollisella tavalla esiin. Minua nämä aikaa vievät mäskäyksen ovat aina kiehtoneet. Tälläkin kertaa mentiin varsin perinteisillä linjoilla.

Tein mallasseikoituksen itse, koska en oikein tykkää Viking Maltin sekoitukseen arvoituksellisuudesta. Laadukas seos se on, mutta mielelläni valitsen itse raaka-aineeni. Oma sekoitukseni sisältää tällä kertaa Pils-, Muninch-, Melanoidin- ja ruismallasta sekä ruishiutaleita. Perinteiesti sahti mäskätään vettä erissä lisäämällä ja siten lämpöä nostaen. Minä hoidin operaation suoraa kaasulla kattilaa lämmittäen. Sisäänmäskäsin 35 asteeseen ja nostin portaittain sakkarifikaatiolämpöihin siten, että enimmän aikaa mäski viipyili ~70 asteessa. Kaikkineen nämä vaiheet veivät yli nelisen tuntia. Lopuksi vielä kiehautin mäskiä varovasti ~10 minuuttia, joka tummensi hieman sitä hieman ja antoi toivottavasti aavistuksen makuakin. Huuhtelin mäskin normaaliin tapaan ja lisäsin ensivierteeseen mausteeksi katajanmarjoja sekä sulhon toiveesta reippaasti Chinook-humalaa (perinnetietoisten mielestä homma meni viimeistään tässä perseelleen). Kiehumisen aiheuttamaa haihtumista ei tarvinnut juuri ottaa huomioon, koska keitin vierrettä vain 10 minuuttia ja senkin lähinnä desinfiointimielessä. Humalista uuttuu siis lähinnä flvoria, ei niinkään katkeroita (kokeiltu katkeraakin: Sahti on the Hops). Keiton lopuksi nakkasin aromihumaliksi vielä toiveiden mukaisesti Cascadea. Vierteen ominaispaino asettui suunnitellusti 1.080:aan.

Otin huuhteluvaiheessa sivuun tuopillisen vierrettä, jonka kiehautin ja jäädhytin hiivan esikäytteeksi. Tuore pullahiiva on raivokasta tavaraa, joten esikäyte starttasi lähes välittömästi. Eipä tarvinnut kauaa odottaa päävierteen käymistäkään esikäyteen lisäämisen jälkeen, sillä iloinen pulputus kuului vesilukosta jo jokusen tunnin päästä. Molemmat erät viettivät vuorokauden huoneenlämmössä, joka jälkeen siirsin ne 10 asteeseen käymiskaappiin. Tänään suoritin ensimmäiset mittaukset: lauantain erä oli lukemissa 1.030 ja sunnuntain satsi 1.035. Melkoista vauhtia tuo pullahiiva pitää. Maku ja tuoksu oli jo hyvin sahtimainen molemmissa, vaikka aivan keskenhän se vielä on. Aikaahan tässä on reippasti, kun h-hetkeen on vielä nelisen viikkoa.

Panemisiin!

P.S. Sichuan alkaa kohta olla kypsää juotavaksi ja muutaman maistiaisen perusteella siitä tulikin melko veikeä tapaus. Tekstiä siitä luvassa piakkoin. 400 DIPA kyspsyy ennen pullotusta vielä muutaman päivän seuranaan rutosti kuivahumalia. Pienistä peloista huolimatta tämä vahva humalapommi kävi hienosti kuivaksi ja nosti viimeistään edellisellä ominaispainonäytteellä odotukset kattoon paitsi lukujen, myös aistien varassa arvioiden. Eiköhän tätäkin viimeistään jouluna maisteta.

Kotiolutta lasissa: LBC Batch #20 Dark Saison

 Lasissa tänään vaihteeksi vierailevaa kotiolutta LBC:tlä, Limingasta. Tuotantoa tuoremmasta päästä, erästä #20, on tämä Dark Saisoniksi nimetty, vahvuudeltaan 5,5 % tapaus. Reseptin mallaspuolesta yli 80 % koostuu Pils- ja Municmaltaista, molempia yhtä paljon. Loppu koostuu ~10 %:sta karamellimaltaita (pale ja Crystal 150) sekä sokerista ~3,5 %. Kateroita on laskennallisesti 77,3 IBU, mikä on paljon. Lajikkeina Centennial (vain katkerolisäyksenä), Nelson Sauvin, Cascade ja Willamette. Willamette paitsi loppuekiton aromilisänä, myös kuivahumalana. Hiivana White Labsin Saisonkanta (WLP 565). Ennalta reseptistä pistää silmään pistää melko runsas Munchmaltaan määrä ja voltteihin nähden rohkeat IBU:t. Mielenkiinnolla testaamaan.
  
Olut kaatuu lasiin punaruskeana ja samean hiivaisena. Kuohkea vaahto kutistuu, mutta jättää mukavasti pitsiä lasin reunoilla. Mukavasti parfyymisen saisonhiivan tuoksuun sekoittuu tummempaa, käynyttä hedelmää ja marjasuutta. Luumua tästä löydän, samoin käyneen hapahkoa mansikkaa ja ananassäilykettä. Hedelmämehuinen humalantuoksu sekoittuu mainiosti hiivaan ja nostattaa pihka-annoksellaan keitoksen raikkaustasoa roimasti. Nelson sauvinin rypäle-efekti on ihmeen vahva, vaikka se onkin mukana vain 30 minuutin keittolisäyksenä. Hyvin valitut laijikkeet! Pyöreän pehmeä maku on voltteihin nähden maltainen, Munichmaltaan ansiosta varamaan pitkälti. Leipäistä mallasta erottuu hiivan ja humalien takaa, kuten myös vaaleaa karamellia. Makea olut ei kuitenkaan ole, eli käyminen on mennyt riittävän pitkälle. Jälkimakua kuivattavat vielä yrttis-pihkainen katkeruus, joka hapahkon marjaisten hiivan makujen ohella viipyilee pitkäkestoisesti suussa. Katkeroa on tarpeeksi, mutta aivan laskennalliseen 77 IBU:n nähden ehkä ei. Pyöreähkö maltaisuus luultavasti syö osan humalista ja samoin vaikuttaa omien kokemusteni pohjalta myös luonteikkaat hiivat, kuten tässä. Ei se jenkkihiivoijen puhtaus IPA:n teossa ole huuhaata! Suutuntumassa on munchenerin liukkautta ehkä enemmän kuin puhdasoppiseen saisoniin (mistä tässä siis on tarkoituksella pyritty pois) kuuluu. Raikkaus hieman kärsii paksummasta maltasuudesta sekä tumman hedelmäisistä käymisaromeista, etenkin jälkimaun osalta. Raikas ja tasapainoinen tuoksu, varsinkin humalointi, paikkaa kuitenkin paljon. Hieman reippaampi hillihapotus saattaisi ehkä raikastaa vielä suutuntumaa. Ei aivan napakymppi, muuta maistuva kokeilu LBC:ltä. PISTEET: 33/50

Kotiolutta pöntössä: Predatory Brewing Hiivahommia 400 DIPA

Tästä lähtee näköjään 400. julkaistu Hiivahommia-teksti. On niitä vuosien varrella yllättävän monta kertynyt, vaikka tahti onkin selvästi hiipunut. Kotimainen blogitarjonta ylipäänsä on moninkertaistunut sitten Hiivahommien alkupäivien, mikä on ollut ilo huomata. Kaikkea ei kuitenkaan jaksa enää seurata ja luettavaksi päätyvät vain mielenkiintoisimmalta vaikuttavat postaukset. Omalta osaltani olen tarkoituksella vähentänyt olutarvioden rustaamista ja keskittynyt kirjoittamaan enemmän kotioluesta, joista ei ainakaan toistaiseksi ole ylitarjontaa. Sama trendi on ollut vallalla olutharrastuksessani muutenkin: pelkkä maistelu ei enää riitä. Tässäpä sitä panojuttua pienen alustuksen jälkeen sitten taas tulisi. Olkoon tuorein tapaus sitten mukavan tasaluvun saavuttamisen vuoksi vaikka blogin epävirallinen juhlaolut. Nimeksi tulkoon Hiivahommia 400 DIPA. Sunnuntai oli panopäivä, ja kutkuttava pihinä on kuulunut käymiskaapista eilisestä saakka

DIPA:n pohjana on löyhästi Dick & Creep´s IPA. Pelkkään ainemäärien skaalaukseen en kuitenkaan hommaa jättänyt. Muutoksin ajovat raaka-aineiden huono saatavuus ja osin reseptin viilaaminen tuplan-ipan muottiin ehkä paremmin sopivaksi. Kantavierre väkevöityi suunnitellupöydällä 1,083:een ja katkerot laskennallisesti ~250 IBU:n (Dick & Creep´s IPA: 1.068 / 84 IBU). Karamellimaltaiden jo ennestään melko ohut siivu leikkautui vielä ohuemmaksi, sillä vahvuus tuo makeutta varmasti muutenkin tarpeeksi. Melanoidinmaltaan säilytin, koska mielestäni se toimi mainiosti perus-IPA:ssa. Tuplan reseptissä on kuitenkin lisänä ihan reilusti sokeria, mikä paitsi nostaa prosentteja, myös auttaa (toivottavasti) olutta käymään riittävän kuivaksi. Kuivaa on siis tarkoitus saada, sillä liian makea ja karamellinen tupla-ipa voi olla melko raskasta juotavaa. Ja ne tärkeimmät, eli humalat. Katkeroita on teoriassa siis ~250 IBU, mikä saavutettiin ensivierrelisäyksellä ja keittolisäyksillä 90min + 20min + 0 min. Keittoaika siis kokonaisuudessaan puoli tuntia. Lajikkeet ovat osin samat (Simcoe, Centennial, Columbus), mutta hyödynsin myös aiemmin avatut pussinpohjat Magnumia ja Sorachi acea. Kuivahumaloinnin tulen tekemään tällä kertaa kahdessa erässä, luultavasti 7 vrk. + 3 vrk uuttoajoilla. Jos tuoksua haluaa vielä korostaa, on mahdollisuus lisätä myös humalaölyä vielä ennen pullotusta. Myös niinkin tärkeä elementti kuin hiiva vaihtui, tosin pakon edessä WLP:n Calforia Ale:n ollessa loppu. Nyt sokeria syö Wyeast 1056 American Ale, jota sitäkin sain vain yhden Activator-pussin. Olisin näin rankalle vierteelle toisenkin pussin mielelläni ottanut, varsinkin kun en koskaan saanut sitä startteria tehtyä... Toivotaan nyt, että käyminen menisi riittävän pitkälle ilman ongelmia.

Panopäivänä ainoastaan kaasun loppuminen tunnin keiton jälkeen aihettti ylimääräistä sykkimistä. Onneksi huoltoasema on lähellä, joten vartin päästä keitto pääsi jatkumaan. Tuskinpa tuolla suurta vaikutusta liene, kun aromi+flavorihumalointi oli vielä edessä. Yliarvioin haihtumisen ja keräsin vierrettä hieman liikaa, joten OG jäi 1.080:een. Keiton jatkaminen olisi tilanteen korjannut, mutta aromihumalat olivat tässä kohdassa jo kattilassa. Eipä tuo pikkuvirhe toisaala lopputulosta paljoa suuntaan tai toiseen heilauta. Vierettä kertyi pönttöön siis hiemen suunniteltua 20 litraa enemmän, vaikka humalat imivät oman suuren osansa. Kattilan pohjalle jäänyt humalamuju oli aika karua katsottavaa ja tuntui pienen hetken jopa haaskaukselta nakata ne kompostiin. Vierteen huumaava tuoksu kuitenkin työnsi nämä surkuttelut taka-alalle. Maku oli myös kohdallaan, sillä makeutta ja katkeroa oli massiivisesti. Loppu riippuu sitten hiivasta. Jos käyminen menee nappiin, voi lopputulos olla aika muikea.

Lauantaina pääsi myös Sichuan pulloon. Lagerointi vähensi sameutta, mutta aivan Duvelin kirkkauteen ei taideta päästä. Maku oli selvästi pyöristynyt kylmäkypsymisen aikana. Tuoksu oli edelleen melko vappusimainen, jopa vähän liiankin elävästi. Sichuanpippuri erottuu selvästi. Saapa nähdä, mihin suuntaan pullokypsytys tuoksua vie. Eiköhän tästäkin vielä aivan aisiallinen olut tule.

Panemisiin!