10.2.2012

Laitilan Kukko Kellariolut

Alkon juhlaoluista etukäteen yksi mielenkiintoisimpia on mielestäni Laitilan Kukko Kellariolut jo pelkästään siksi, että suodattamaton lager on näillä leveyksillä melko harvinainen tapaus. Kun vielä jokaisesta maitokaupasta löytyvä Kukko Pils on mielstäni muutenkin varsin pätevä tuote, on tämä uusi tuttavuus hyvinkin tervetullut testipenkkiin. Kellariolut ei kuitenkaan liene koknaan uusi resepti, vaan suodattamaton versio vanhasta tutusta Vahvasta Kukosta. Vahvuus ainakin mätsää (5,5 %).

Kaunis, utuisen kullankeltainen olut on vaahdoltaan kuohkea ja hyvin pitsinen. Tuoksusta erottuu melko vahvana makean humalainen yrttisyys sekä hiivan ja pilsmaltaan yhteisvaikutuksena tuore ja rehevä leipäisyys. Talon hieman hernerokkainen ominaismaku löytyy vaivatta, mutta se ei vaivaa kovin pahasti tällä kertaa. Diasetyyliä on hieman yllättäen lähes tsekkityyliin, mutta henkilökohtaisesti en koe tätä virheenä. Odotetummin myös hiivaista hedelmäisyyttä nousee lopuussa esiin. Tuore ja makeahkon maltainen maku on keskiasteisesti katkera ja loppussa mukavasti kuivuva ja katkeroituva. Mukava Saazin maku viipyilee pitkään suussa, samoin pieni hiivaisen hedelmäinen nahkeus. Keskitäyteläinen suututuntuma on sopivan miedosti hapokas ja mukavan liukas. Ehkä pientä karheutta on jäänyt aivan viimeisille jälkimaun rippeille. Humala kuitenkin puree melko mallikkaasti. Kokonaisuus toimii mielestäni hyvin, ja suodattamattomuus lisää selvästi vivahteita ja tuoreutta verrattuna suodatettuun versioon. Humalointi on Kukko Pilsissä aina toiminut, eikä suodattamattomuus näköjään pyöristä sitä liiaksi. Kellarioluelle soisi satunnaista vierailua huomattavasti pidemmän elinkaaren Alkon hyllyllä, eikä maitokauppavaersiokaan olisi noitumista. PISTEET: 34/50




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti