Sain kuin sainkin eilen sahtini käymistilaan! Rankkaa oli, mutta olihan se hauskaakin pitkästä aikaa.
Uuden reseptin rustasin jo edeltävänä iltana. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, oli tästä sahdista tuleva selvästi modernisoitu versio, joten resepti tuottikin reilusti päänvaivaa. Tällä kertaa en tyytynyt Viking Maltin sinänsä pätevään sahtimallassekoitukseen, sillä halusin tietää tarkalleen, mitä kattilaani viskaan. Omaan sekoitukseeni kelpuutin pils-, munich- ja vaaleaa karamellimallasta, sekä tietysti ruismaltaita. Halusin sahdistani kohtalaisen vahvaa, mutta en varsinaista "tupulisahtia", joten ominaispainoksi tuli laskennallisesti 1,080. Yllättävän tarkasti, tai oikeastaan täsmälleen tähän myös osuin nelisen tuntia kestäneellä vaihemäskäysohjelmallani. Jotkut voivat olla vahvastikin sitä mieltä, että sahtia ei tehdä mittaamalla vaan perstuntumalla, mutta minulle hieman kontrolloidumpi ote sopii paremmin. Lämpömittari toisessa ja mäskilapio toisessa kädessä olo on vähän turvallisempi!
Luovuin kokonaan katajan käytöstä ja halusin sahtiini reilun humaloinnin. Aluksi mietin humalien lisäämistä mäskiin tai ns. ensivierrehumaloinnin tekemistä, jotta välttyisin vierteen keittämiseltä (yleensä sahtivierre vain kiehautetaan). Näiden tekniikoiden edut normaaliin keittohumalointiin nähden ovat kuitenkin tässä tapauksessa varsin kyseenalaisia, joten päädyin keittämään vierreteen. Samapa tuo, ei tässä ihan perinteisellä linjalla mennä muutenkaan. Lyhensin kokonaiskeittoaikaa tavanomaisesta tunnista 45 minuuttiin. Hain tällä iskevän katkeruuden sijasta pehmeämpää humalan tuntua ja tietysti tuoksua. Lajikkeiden valinta oli ehkä se kaikkein raastavin tehtävä, mutta mielikuvaharjoittelun ja humalapussien nuuskimisen jälkeen päätin käyttää pääkatkerointiin Magnumia ja aromipuolella East Kent Goldingsia, Cascadea ja Saazia. Saaz ja Amarillo pelaavat loistavasti yhteen ainakin belgihiivaisessa La Chouffe Double Houblonissa, joten miksei Amarillon kaltainen Cascadekin voisi toimia tsekkihumala Saazin ja pullahiivan kanssa. Tähän soppaan EKG antaa toivottavasti vielä omaa mausteisuuttaan.
Pullahiiva alkoi työnsä iloisesti verteestä valmistamassani esikäytteessä ja jo tuntien kuluttua hiivaamisesta käymisastia alkoi pulista. Nyt, vajaa vuorokausi myöhemmin, siirrän astian käymiskaappiin ja alan laskea lämpötilaa vaiheittain ~10 asteeseen, jossa sahti saa käydä loppuun. Lopulta pudotan lämmön alle viiteen asteeseen, jossa kypsyminen ottaa jokusen viikon. Kypsytysvaiheessa voin lisätä vielä kuivahumalia, mikäli se tuntuu tarpeelliselta.
Vielä on aikaista veikkata voittajaa, mutta käymisastian liepeillä leijaileva tuoksumaailma lupailee hyvää! Sitten vain odotellaan.
Moi, samantyyppistä ideaa on tullut itsekin mietittyä ja nyt pitäisi siirtyä tuumasta toimeen. Kun ei ole sahdin humaloinnista aiempaa kokemusta ja aina ennen on tullut mentyä 'perinnereseptin' varassa, niin passaisiko kysyä tarkempia vinkkejä prosessiin? Varsinkin humalan määrä mietityttää, suhteessa muihin ainemääriin?
VastaaPoistaHieno blogi.
-Eero
Moro,
PoistaEn tiedä taustojasi humaloinnissa tai oluen valmistuksessa muutenkaan, joten kovin tarkkoja vastauksia on paha antaa. Tässsä pari ajatusta kuitenkin.
Humaloinnin toteuttaminen riippuu täysin haluamastasi lopputulokseta. Jos pitää pysyä perinteissä ja jättää vierre keittämättä, niin katkeraa et sahdistasi humalia lisäämällä saa. Lisäämällä humalia kuuman vierteen laskun yhteydessä ja/tai kuivahumaloimalla pääkäymisen jälkeen käymisastiaan saat kuintekin sen mahtavan humalan tuoksun. Kuivahumalia voi käymisastiassa pitää vaikka 3-7 vrk. Jos vierteen keitto on OK, niin 30-60 minuuttia kihutusta humalien kanssa antaa katkeruutta. Nyrkkisääntönä keitossa on: mitä enemmän humalia ja kauemmin keittoa niin sen katkerampaa tulee. Tuntia pidemmällä keitolla ei tosin saavuteta enää juuri lisähyötyä katkeroiden suhteen. Lyhyempi keittoaika vähentää saatavaa katkeroa, mutta jättää toisaalta enemmän aromia. Niinpä humalia lisätään yleensä useammassa erässä. Ns. aromihumalointi tehdään usin keiton viimeisten minuuttien aikana. Myös humalalajikkeissa on valtavia eroja niiden antaman katkeruuden ja tuoksun suhteen.
Ainemääristä on hyvin vaikea sanoa mitään tietämättä tekemiäsi sahtimääriä, valitsemaasi humalointitekniikkaa, mitä humalalajikkeita haluat käyttää ja ennen kaikkea sitä haluamaasi lopputulosta. Sanotaan nyt kuitenkin vaikka näin, että 15 litraan sahtia reilu kourallinen tai pari humalankuntoja (sanotaan vaikka ~ 10-40 g) käymisastiaan antanee jo mojovasti tuoksua. Jos samaan erään haluaisin vielä katkeruutta, niin riippuen humalalajikkeesta voisin keittää vierrettä vaikka sen 60 minuuttia 10-20 humalagramman kanssa. Monimuotoisemman lopputuloksen saa esim. keittämällä 10 grammaa 60 min ja 20 grammaa 20 min. Samalla vaivalla nakkaisin vielä keiton viimeisillä minuuteilla ainakin sen 20 g humalia antamaan tuoksua, jolloin kuivahumalointia ei enää välttämätä olisi tarpeen tehdä. Kuvasikohan tämä yhtään humaloinnin logiikkaa? Vaihtoehtoja on joka tapauksessa loputtomasti, mutta siinähän tämän harrastuksen hienous piileekin :)
Toivottavasti näistä oli edes jotakin apua. Humalointiin liittyen löytyy kyllä paljon juttua netin syövereistä, esim kotiolut.com on lukemisen arvoinen kotiolutfoorumi.
-Timo
Hei,
VastaaPoistaIso kiitos tietopaketista. Täysin harrastepohjalta tätä on tullut kokeiltua, joten kaikki vinkit aina paikallaan. Vierteen keittäminen on ihan ok.
Kiitos myös noista ainemääräarvioista. Vaikka kokeilemalla tässä tuntuu oppivan parhaiten, mutta aina mukava tietää, että kannattaako lähteäkö yhdestä, kahdesta vai kymmenestä kourallisesta liikkeelle :)
Idea kokeiluun tuli muuten juuri tuosta sinunkin jossain aiemmassa postauksessa maintsemasta Schneiderin tap 5:stä, joten jotain siihen suuntaan olisi tarkoitus lähetä hakemaan. Siis humaloinnin kannalta.
-Eero