Hiivahommia

Plevnan Pispalan Portteri

2012-01-31T14:46:00.000+02:00

Mielenkiintoinen portteri (5,6 %) Tampereelta sopinee jo edellistä paremmin arktisiin olosuhteisiin. Olut on pantu Olutravintola Pikkulinnun 11 v. juhlaolueksi. Valmistuksessa on käytetty neljää viljaa, ohran lisäksi siis vehnää, kauraa ja ruista. Mukana on myös turpeella savustettua viskimallasta.

Mustaa portteria komistaa ruskettunut, kermaisen pienikuplainen vaahtokerros. Kylmää on taas, mutta tuoksua löytyy silti ilahduttavasti. Selvästi tervaista savun aromia, tummaa suklaata ja melko reilusti myös makeahkoa hedelmäisyyttä. Selvästi samoja elementtejä kuin De Molenin Rook & Vuur-chilioluessa, johon olen tykästynyt. Chilin poltetta tamperelaisesta ei sentään löydy, ja hedelmäisyyskin lienee humaloinni ja ehkä hiivan ansiota. Hieman ruislimppuisen hapahkoa maltaisuutta on vahvuuteen nähden tukevasti. Viskimaltaan kanssa on maltettu pysyä kohtuudessa, ja tervainen turpeen maku sulautuu loistavasti tummaan suklaaseen ja tummalle oluelle yllättävän pirteään hedelmänektariin. Humalointi on melko kevyt, mutta jälkimaussa riittävästi maltaan makeutta tasapainottava. Juotavuus säilyy erittäin hyvänä keskitäyteläisen ja kuohkean tuoreen suutuntuman ansiosta, joskin hiilihappoa on ehkä hieman enemmän kuin olisi tarpeen. Ryhdikäs ja mielenkiintoinen portteri, jota joisi mielellään toisenkin. PISTEET: 37/50

Stallhagen IPA

2012-01-31T13:54:00.000+02:00

Alkoihinkin saapuva Stallhagen IPA on saatavilla Oulussa myös hanatuotteena, Leskisessä tietysti. Kotimaista IPAa täytyi lähteä testaamaan hyytävästä ilmanalasta huolimatta. Jospa IPA toisi talveen vaihteeksi vähän eteläisempää eksotiikkaa viikonlopun hihtovaelluksen jälkeen.

Varsin tumma, kuparisen meripihkainen IPA. Vaahto on ohuehko, mutta mukavan kermainen. Tarjoilu on melko kylmä, mikä flunssan jälkimainingeissa vaikeuttaa tuoksun hahmottamista. Humalointi ei tunnu kovin voimakkaalta. Viinikumimaisen, hieman mansikkaisen makea hedelmäisyys tuntuu olevan päällimmäisenä. Yrttisyyttä erottuu myös. Puhdas ja kuiva, hieman paahteisen keksinen pale ale mallas on pohjalla, tummahkoa karamellia on kevyelti lähinnä jälkimaussa. Hieman rusinaista hedelmäisyyttäkin ehkä. Lämmetessä karamellisuus lisääntyy, samoin mansikkainen hedelmäisyys. Katkeroita on ihan jämäkästi, mutta ote on vähän karkea ja hiomattoman oloinen. Jälkimaun kuivakka meino on kuitenkin melko miellyttävä lievässä pihkaisuudessaan. Myös pientä pähkinäisyyttä yrittää nousta humaloinnin takaa esille. Suutuntuma jää on vähän valjuksi ja jälkimaussa ehkä aavistuksen ohueksikin, mutta koostumus on sinänsä melko kuohkea. Kohtuullinen IPA-tulkinta Ahvenanmaalta, mutta kovin kovaa tämä ei nyt iske. Kesäisen lämmin patio olisi varmasti otollisempi nautintaolosuhde. PISTEET: 32/50

Kotiolutta: Utsjoen elinkautinen

2012-01-20T17:44:00.000+02:00

Perjantain ratoksi kirjoittelen vaihteeksi omista kokkailuistani. Utsjoen elinkautinen on graduohaajalleni pantu erä, ja näistä opiskelu/työkuvioista tulee oluelle nimikin. Olutta kalamieheltä kalamiehelle tjsp. Joka tapauksessa, oluen vaiheista voi lueskella arkistoista marraskuulta ja toistamiseen joulukuulta. Paahteinen ja makeakin olut on kai tyyliltaan lähinnä stout tai porter. Potkua löytyy n. 7,5 % ja katkeroitakin ~58 IBU. Olut on saanut kypsyä pullossa kohta kuukauden, joten potentiaali alkaa luultavasti olla esillä. Pikaisen maistiaisen otin edelisen vuoden viimeisinä tunteina, mutta lasin kiertäessä en mitään muistiinpanoja ehtinyt tehdä. Lupaavalta kuitenkin vaikutti jo silloin, se tuli useamman maistajan suulla todettua.

Olut on väriltään lähes musta. Kuohkea ja beigen värinen vaahto kutistuu kermaisen pitsiseksi ja hyvin kestäväksi kerrokseksi tumman nesteen pinnalle. Tuoksu on tukevasti maltainen, jokseenkin limppuisen leipäinen ja suklaisen paahteinen. Brittihumalien yrttisyys pysyy taustalla, mutta kyllä sen havaitsee. Maku on pitkälti samaa kuin tuoksukin. Makean leipäinen maltaisuus hallitsee, mutta mukana on nyt selvemmin myös tummaa karamallia ja runsaasti kypsän tummaa hedelmäisyyttä. Ehkä myös aavistus raikkaampaa aprikoosia, mahdollisesti humalista tai hedelmäisyydestään tunnetun hiivakannan ansiosta. Loppua kohti limpunkuorinen paahteisiuus lisääntyy ja hieman maitsokerista suklaata on jopa reippaasti. Jälkimakussa pehmeä katkeruus nousee mukavasti esille kuivattaen sopivasti makeampia maltaan sävyjä. Suklainen paahteisuus ja hedelmäisyys jäävät mukavasti viipyilemään suuhun. Alkoholi kätkeytyy tehokkaasti. Paksu, täyteläisen maltainen suutuntuma on kuohkeasti hiilihappoinen, samettisen liukas ja vielä tuoreen oloinen. Kypsytyspotentiaalia riittänee vuosiksi eteenpäin. Oikein miellyttävän oloinen, maltainen olut. Sen verran tyytyväinen täytyy olla, että mielelläni pitäisin tämän satsin itsekin. Toiaalta on mukava pistää onnistunut olut eteenpäin.

Kotiolutta: Mt. Rusko Dark Ale

2012-01-17T20:55:00.000+02:00

Tänään maistettavana on vaihteeksi kotikeittoön hedelmiä, vaikka tästä oluesta en aikaisemmin ole juuri juttua blogissa heittänyt. Mt. Rusko Dark Ale, tai oululaisittain Ruskotunturin Tumma, on ensimmäinen yritelmäni (ah, niin muodikaasta) Black IPAsta tai Cascadian Dark Alesta, ihan miten vain. Nimensä olut sai Kaskadivuorten kotoisemmasta vastineesta, eli Ruskon kaatopaikkakukkulasta (taitaa olla Oulun korkein mäki, suunnittelevat laskettelurinnettäkin sinne). Oluen makumaailmassa on toivottavasti samaa intensiteettiä kuin rakkaassa kaatopaikassamme, mutta toivottavasti vähän "hiotummassa" muodossa. IPA:ksi kevyehkö mallasrunko (OG 1.065) koostuu valtaosin pale ale-maltaasta. Lisksi käytin kahta karamellimallasta ja luonteen vuoksi ruismallasta. Tumma väri ja paahteisempi mallasaromi tulee suklaamaltaasta ja vielä paahteisemmassta Carafa II -maltaasta. Katkerohumaloinnin tein Chinookilla ja aromipuolella on Chinookin lisäksi ikisuosikkiani Cascadea sekä uunituoretta (se muodikkuus...) uusiseelantilaista Wai-Itia. Panimourani toistaiseksi röyhkeimmän kuivahumaloinnin toteutin samoilla lajikkeilla. Kaikenkaikkiaan katkeroita pitäisi löytyä 64 IBU:n verran, mikäli Beer Smithiä on uskominen. Hiivana käytin SafAle US-05:tä, jonka kanssa olen viimeaikoina jäänyt jostakin ihmeen syystä saanut varsin alhaisia käymisprosentteja. Nytkin jäätiin melko selvästi odotettua korkeampiin loppuominaispainoihin. Alkoholia syntyi pullokypsytyksen jälkeen arviolta 6,2 %. Enempää voltteja en kaipaisikaan, mutta toivottavasti olut ei jäänyt liian makeaksi. Kohtahan tuo selviää. Olut on nyt kypsynyt pullossa viikon verran eli sopivasti perinteiseen ensitestiin.

Ulkonäkö lupailee hyvää. Hyvin tumman ruskea, juuri ja juuri läpinäkyvä olut kaatuu lasiin kermaisen ja hyvin pitsisen vaahdon saattellemana. Hiilihappoja tuntuisi olevan ja kypsyminen on siis päässyt vauhtiin. Tuoksu on humaloitu, mutta ei niin räväkkä kuin odottelin. Siitä erottuu sitruksisuutta sekä makeampaa applesiinia ja hedelmäkarkkeja, ehkä vähän pihkaakin. Melko lämpimässä oluessa esiinty myös jotakin minttuun tai eukalyptukseen vivahtavaa mausteisuutta. Maltaisuus ei tuoksussa ole kovin voimakasta, mutta rukiin mausteisen aromin luulen tuntevani. Paahteisuus tulee esiin hieman hiiltynyttä leipää muistuttavana. Maku on melko runsaan maltainen ja hieman hapahkon ruislimppuinen. Paahteisuus on melko kuivaa, selvästi paahtunutta leivänkuorta muistuttavaa ja erityisesti jälkimaussa myös suklaista. Karamellisuutta en juuri havaitse ja mallasrungossa painopiste olikin muualla. Pelkäämääni makeutta ei ole juurikaan ja jälkimaku on jopa yllättävän kuiva korkeaksi jäänyt loppuominaispaino huomioiden. Kohtainen katkeruus kuivattaa loppuvetoa lisää, mutta ei tästä(kään) mitään varsinaista katkeropommia tullut. Hiivaista karheutta on toisaalta melko runsaasti merkkinä keskeneräisestä kypsymisestä, joten eiköhän humalointi pomppaa selvemmin esille muutaman viikon kypsymisen jälkeen. Suutuntuma on jo tässä vaiheessa melko kuohkea ja pehmeä. Eiköhän tästä hyvä olut tule, mutta tuskin ihan napakymppi. Ei vain tunnu tuo humalointi juuri koskaan olevan ihan sitä mitä siltä odottaa.

BrewDog Abstrakt AB:07

2012-01-16T21:15:00.000+02:00

Vuoroin vieraissa: jokunen aika sitten maistettiin kaverin kätköistä Abstrakt-sarjan jämäkän kakkososan, kaiveltiin nyt meikäläisen kaapista AB:07 kolmea janoista ilahduttamaan. AB:07 on tyyliltään kai lähinnä skottilainen wee heavy. Kyspsyttelyssä on hyödynnetty whiskytynnyriä ja alkoholia on sarjan muiden oluiden tavoin tanakasti (12,5 %). Koska skottioluet yleensä maistuvat, ovat odotuksen varsin korkealla.

AB:07 on jokseen colanruskea väriltään, eikä kolmeen annokseen kaadettuna vaahtoa muodostu kuin ohuen rinkulan verran. Tuoksu on intensiivisen kermatoffeinen, rusinaisen ja luumuisen kuivahedelmäinen ja hieman marjaisena alkoholisuutena. Erikoisempana yksityiskohtana löydän tästä karvasmantelia. Puukypsytys tulee sekin varsin selvästi esiin vaniljaisuutena ja (yllätys) hentona ja makeahkona viskisyytenä. Varsin suoraviivaisen makea, toffeinen ja kauttaaltaan marjainen ja alkoholinenkin maku tuntuu alkuun selvältä pettymykseltä lupaavan tuoksun jälkeen. Onneksi kuivahedelmät ja kuivakka puumaisuus tulevat taas jälkimaussa paremmin esille. Katkeroita on vain kevyesti, mutta eipä niitä tästä genrestä yleensä enempää löydäkään. Täyteläisen siirappinen ja matalahiilihappoinen, hieman alkoholin polttama suutuntuma on ehkä vähän lähmäinen ja nihkeä. Ei aivan täysin vakuuta, mutta melko miellyttävä vahva olut kuitenkin. Pullollinen olisi kyllä liikaa yksin imettäväksi. PISTEET: 32/50

Stone 15th Anniversary Escondidian Imperial Black IPA

2012-01-11T21:00:00.001+02:00

Todella mielenkiintoinen Stonen juhlaolut vie uudehkon oluttyylin, Black IPA:n (tai Cascadian Dark Alen, joka on mielstäni kuvaavampi ja käytän siis jatkossa sitä), toiseen ulottuvuuteen pakkaamalla mallasta mukaan sen verran runsaasti, että alkoholiakin on syntynyt 10,8%:n verran. Kiinnostusta lisää entisestään se, että pullotin eilen ensimmäisen yritelmäni Cascadian Dark Ale:sta. Omani tosin on ~6,2% vahvuisena lähtökohdiltaan varsin erilainen tähän verrattuna. Huhujen perusteella tässä Stonen tuotoksessa pitäisi kuitenkin olla yksi tyylisuunnan malliesimerkkejä.

Ölyisenä lasiin kaatuva olut on juuri niin musta kuin olla voi. Ohuehko, kermaisen pitsinen vaahto on sekin saanut beigeä väriä. Humalaa löytyy taas kukkurakaupalla, tällä kertaa aromi on hieman kiperämmän pihkaista ja yrttistä sorttia, mutta makeamman persikkaista hedelmää tässäkin on taustalla. Maltaisuus on tuoksussa harvinaisen massiivisena mukana, kuivakka paahteisuus muistuttaa lähinnä palanutta limpunkuorta ja hieman vaaleapaahtoista kahvia ja lakritsaistakin. Paahde sekoittuu hienosti makeampaan karamellisuuteen oluen lämmetessä. Muistuttaa selvästi kevyemmän pään imperial stouteja, mutta makea kuivahedelmäisyys on tässä marginaalista. Jykevästi maltaisessa maussa karamellinen makeus pysyy taustalla rehellisen ohraisuuden hallitessa, voimakas paahteisuus kääntyy hieman suolaiseen suuntaan. Jälkimaussa on kuitenkin se muikea karamellin sävy, jota kaipaan voimakasta katkeruutta tasapainottamaan. Vahvuuteen nähden hyvin kuiva jälkimaku on nautinnollisen katkera, hienosti on humalien hedelmäistä makua saatu säilymään myöhäisiin vaiheisiin saakka. Kuivahumalointi lienee ollut melko röyhkeä. Paksu, silkkisen pehmeä suutuntuma kuljettaa makunautintoa kauniisti alusta katkeraan loppuun. Kokonaisuus tuntuu todella hiotulta, rohkealta ja ryhdikkäältä. Vakuuttavimpia juomiani oluita pitkään aikaan, en keksi tästä oikeastaan mitään huomautettavaa. PISTEET: 43/50

Stone Oaked Arrogant Bastard

2012-01-11T19:43:00.001+02:00

Seuraava Stone maistettavana, tällä kertaa maineikkaan Arrogant Bastard-alen (7,2 %) tynnyrikypsytetty versio.

Kauniin kirkas, syvän punaruskean värinen olut. Vaahto on edellisen tapaan harvahko, mutta mukavan pitsinen. Tuoksun voimakas, eksoottisen makea humalointi muisttaa sekin IPA:a, muuta tässä karamellinen maltaisuus kantautuu nenään selvästi vahvempana. Maku on alkaa karamellisen maltaisena ja hieman rusinaisena, mutta nämä maut peittyvät pian valtaisan katkerovyörytyksen alle. Humalien todellakin tuntee hyökkäävän yhtenä aaltona limakalvoille, mikä on kyllä hauska ja hop headille nautittava tunne. Jälkimaussa rusinaisuus, tumma karamelli ja tiukka tammisuus nousevat hienosti estradille humaloinnin alta. Hieman vaniljaista ja pippurista mausteisuuttakin tässä tuntuu. Todella pitkä jälkimaku onkin sitten katkeruuden, karamellin, kuivahedelmien ja kuivakan tynnyriluonteen yhteispeliä - ja hyvin nautittavaa sellasta. Kuohkea, sopivan täyteläinen ja katkerasti nipistelevä suutuntuma tihkuu voimaa joka siemaisulla. Rohkea ja persoonallinen olut niille, joita voimakas katkeruus ei pelota. PISTEET: 41/50

Stone IPA

2012-01-11T19:12:00.000+02:00

Vihdoin pääsee Leskiseen saapuneita Stoneja maistamaan! Onhan näiden vuoksi jo tapaninpäivästä asti tullut tehtyä useita kertoja viikossa tyhjiä tarkistusreissuja. Nyt siis asiaa.

Stone IPA vaahtoaa ja muodostaa reilun, mutta höttöisen vaahtokukan utuisen oranssin oluen pinnalle. Tuoksu on voimakas, herkullisen trooppisesti hedelmäinen. Humaloinnista löytyy viinikumikarkkien makeutta, makeaa kukkaishunajaa ja kevyemmin yrttisiä ja pihkaisia sävyjä. Puhdas, hieman keksimäisesti paahteinen ja kuiva mallasrunko on mukavan tukeva ilman liiallista karamellin makeutta. Jälkimakuun karamelli kuitenin antaa sopivasti monipuolisuutta ja auttaa kantamaan jykevän katkerohumaloinnin kunnialla. Humaloinnin voima tuntuu todella pitkään viipyilevänä katkeruutena, joka korostaa oluen raikasta luonnetta. Suutuntuma on kuohkea ja tuoreen oloinen, ja siinä on mukavasti maltaan tuomaa, lähes öljyistä viskositeettia. Herkullinen, tyylipuhdas IPA länsirannikon tyyliin. PISTEET: 40/50

BrewDog Abstrakt AB:02

2012-01-06T19:24:00.001+02:00

BrewDogin erikoisempiin ja vahvoihin oluisiin keskittyvä Abstrakt-sarja ehti kahdeksanteen osaansa ennen kuin saan ainuttakaan huulilleni. Kaapista löytyy kyllä #7, mutta vielä ei ole sille sopivaa tilaisuutta tullut vastaan. Kakkososan toi kuitenkin kaveri jaettavaksi loppiaisen kunniaksi. AB:02 on kai tyyliltään lähinnä barley winea, potkua löytyy peräti 18 %. Panimon oman luonnehdinnan mukaan tämä on imperial red ale, johon on lisätty kuivahumalaakin peräti kolmeen kertaan. Melkoista siirappia on siis odotettavissa. Olut on kypsyny lähes päivälleen puolitoista vuotta, pullotuspäivä nykyy olevan 16.10.2010.

Likaisen oranssinruskea olut on ohutvaahtoinen eikä näytä isossa snifferissä kovin kummoiselta. Tuoksussa löytyykin sitten massiivisuutta. Hunajaisen ja kukkaisen makea jenkkihumalan tuoksu on voissaan kypsyttelystä huolimatta. Humalointi tuntuu kääntyvän jopa vähän märän ruohoiseen tai vihannesmaiseen, ei niin kovin miellyttävään suuntaan. Humaloinnin ohella kuivahedelmäsyys on todella jykevää, eikä taateleita tai rusinoita sen paremmin kun aprikoosihilloakaan tarvitse juuri etiskellä. Kevyttä suklaisuutta on myös taustalla, olisiko suklaamallasta käytetty? Alkoholikin vähän pölähtää, mutta se tulee esille enemminkin käyneiden marjojen kaltaisena aromina kuin tiukkana viinaisuutena. Siirappisen maltaista makua piristää kuivahedelmien kypsempi ja kuivempi tatsi. Jälkimaussa on jenkkityylisesti pihkaan vivahtavaa katkeruutta, joka kuitenkin sekoittuu alkoholin lämmittävyyteen. Yllättävän vähän korkeat prosentit kuitenkaan häiritsevät, vaikka vähempikin kyllä riittäisi. Hienoimmat nyanssit saattoivat peittyä alkoholisuuden taakse, sillä kovin monimuotoisena barley winenä Abstrakt 02:ta ei voi pitää. Öljyisen liukas ja paksun maltainen suutuntuma on lähes hapoton, eikä alkoholi pilaa sitä liiallisella karheudella tai polttavuudella. Kokonaisuus säilyykin miellyttävänä ainakin puolikkaan pikkupullollisen ajan. Barley winelta odotan kuitenkin hieman hinostuneempaa otetta. PISTEET: 35/50

De Molen Bed & Breakfast

2012-01-04T19:50:00.000+02:00

Toisena vähän erikoisempi, kuubalaisella kahvilla maustettu aamupalaolut keveillä volteilla (4,4 %). Väri hieman rusehtavan oljenkeltainen ja samea, vaahtoa taas ylitsevuotavaisesti. Toksu on todella voimakkaasti kahvinpapuinen, jopa hieman kitkerä. Vaaleaa paahtoa, ei juuri suklaisuutta tai muita tummempia sävyjä. Hieman marjaistuutta ja vääntämllä kukkaista humalan aromia, mutta kahvi kyllä peittää lähes kaiken alleen. Maku on hieman tasapainoisempi, mutta toki kahvin happamuus tulee siinäkin voimakkaasti esiin. Kevyehkö ja kuiva mallasrunko, jälkimaussa on hieman karamellisuutta. Voimakkaasti kahvinen, mutta myös humalilla reippaahkosti katkeroitu jälkimaku onnistuu kuitenkin olemaan jokseenkin miellyttävä. Kuohkea, kevyehkö suutuntuma on hieman vaahtoava. Varsin erikoinen olut, joka ei kyllä täysin vakuuta edes kahvinystävää. Kaiken jyräävä kahvisuus ei kyllä mielestäni sovi näin kevyeen olueen. PISTEET: 28/50

De Molen Donder & Bliksem

2012-01-04T19:22:00.004+02:00

Leskiseen on myös ilmaantunut viisi De Molenin olutta, joita tietysti aloimme porukassa testaamaan. Ensimmäisenä on vuorossa tsekkipils Donder & Bliksen (Thunder & Lightning). Voltteja tyyliin nähden reippaan puoleisesti 6,2 %. Humalana pelkkää saazia, tietysti.

Melko samea, stiruksenkeltainen olut vaahtoaa panimolle ominaiseen tapaan voimakkaasti. Saazin voimakas, yrttinen ja heinäinen tuoksu on heti nenillä, mutta myös pilsmaltaan viljaisuus tulee hyvin esiin. Diasetyyliä, monien tsekkipilsien tunnusmerkkiä, en kyllä tästä löydä. Viljainen, hieman leipäisen ja vähän turhan makea perusmaku yhdistyy kauttaaltaan melkovoimakkaaseen katkerohumalointi, joka saa melko selviä appelsiinimehumaisia piirteitä. Kuivuva, hieman hunajaisen yrttisesti humaloitu ja katkerahko jälkimaku on varsin miellyttävä. Todella kuohkea, mutta ei häiritsevästi hiilihappoinen suutuntuma. Tasapainoinen, varsin onnistunut olut. Ei tämä silti kovin tsekkiläiseltä tunnu. PISTEET: 35/50

Theakston Old Peculier

2012-01-04T18:40:00.000+02:00

Varsin mielenkiintoinen Old Ale (5,6%) on löytänyt tiensä Leskisen riilipumppuun. Tumman rubiibinpunainen olut on lähes kirkas, höttöisen epämääräinen vaahto ei juuri houkuta. Kypsän hedelmäinen tuoksu, ehkä lähinnä ylikypsää luumua tai perikkaa, ehkä keyttä kirsikkaisuuttakin. Kevyen pippurinen maustevivahdekin tässä on, liekö hiivan vai humalan tekosia? Katkerointi on kuitenkin asettunut varsin pehmeästi taustalle. Loppua kohti kuivahtava, mutta kevyen karamellinen ja hieman vaniljaisen puumainen ja kevyen hapan jälkimaku on jopa hieman viinimäinen. Pehmeä ja miellyttävä kokonaisuus on hienostuneesti tasapainossa. Parhaita maistamieni riilejä pitkään aikaan. PISTEET: 37/50

Rogue Yellow Snow IPA

2012-01-02T22:43:00.001+02:00

Publichouse Pivo petraa pullo-osastolla jatkuvasti. Jokunen aika sitten muistan lukeneeni pubin fb:stä otsikon oregonilais-ipasta ja Foundersin Dirty Bastardista ja nyt paikalle päästyäni oli sortimenttiin ilmaantunut myös Evil Twinin parivaljakko Yin ja Yang. Aito jenkki-ipa on kuitenkin Oulussa vielä niin harvinainen vieras, että oli helppoa pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja maistaa keltaista lunta.

Samean oranssin oluen vaahto on ohut, mutta erittäin kermainen ja kestävä. Hyvin raikas sitrushumaloitu ja makeamman persikkainenkin tuoksu. Kukkaisen hunajaisia ja aavistuksen yrttisiäkin tuulahduksia erottuu. Todella kuiva, vain aavistuksen karamelliin vivahtava mallasrunko antaa humalien juhlia, mutta sitruksisen katkeraan jälkimakuun löytyy kuitenkin tasapainottava annos makeutta. Melko puhdas humalaolut, ja sellaisena juuri niin raikas kuin Oregonin tuotteelta sopii odottaa. Mallikas suoritus. PISTEET: 40/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Itchen Valley Russian Winter

2011-12-28T20:15:00.000+02:00

Tulin Leskiseen Stonen pullouutuuksien perässä, mutta eivätpä olleet vielä näin pohjoiseen ehtineet. Etelässä niitä on kuulemma jo tänään vedetty kitusiin. Ehkä homenna? Nyt valikoitui juotavaksi real-pumpusta tämä ennen maistamaton brittiolut. Jonkinlainen stout on kai kyseessä, 5,3 % kun ei riitä imperial stoutiksi vaikka Ratebeer niin väittääkin.

Väri on hyvin tumman rubiininpunainen, liki musta. Kohtalaisen runsas, mutta jotenkin höttöinen vaahto ei ole parasta mitä riileiltä voi odottaa. Tuoksu on maltainen ja varsin puhdas, paahteista ohraa on saatu kohtalaisesti esille menettämättä pehmeyttä. Yrttistä humalointiakin on kohtuudella. Jälkimakuun nousee hieman karamellia ja keksiä sekä reilummin maitosuklaata. Pieni hedelmäinen sävykin tästä löytyy. Vähän nahkeaa happamuutta alkaa jälkimaussa olla, eli aivan parhaimmillaan tämä tuskin enää on. Sopivan täyteläinen suutuntuma kuitenkin miellyttää, pehmeä ja matalahappoinen olomuoto sopivat tyyliin. Varsin kelvollinen, talveen sopiva riili. Ei kuitenkaan herätä mitään suurempia intohimoja. PISTEET: 30/50

Russian River Consecration

2011-12-24T23:38:00.001+02:00

Tänään on kuulemma joku yleinen juhlapäivä. Tilanne tuntuisi siis vaativan jotakin spesiaalia, joten päätin nauttia kaverilta saamani Russian River -panimon Consecrationin. Jenkeissä villihiivakokeilut ovat jo pitempään olleet muodissa, tässä yksi esimerkki. Consecration on Cabernet Sauvignon-viinitynnyrissä kypsytetty, vahva (10 %) sour ale, jonka valmistamisessa myös herukoilla on ollut oma mielenkiintoinen osansa.

Ulkomuodoltaan varsin kaunis, punertavan ruskea ja aavistuksen samea olut. Vaahto on varsin niukka, eikä hiilihappojakaan tuntuisi juuri olevan. Tuoksu muistuttaa selvästi marja/hedelmälambiceja ollen intensiivisen maitohappoinen, viinimarjainen, karviaismarjainen ja hapankirsikkainen. Mukana on kuitenkin myös makeampaa rusinaa ja aavistus sherryä. Hienostunut vaniljan vivahdekin erottuu, luultavasti tynnyrikypsytyksen ansiosta. Perusmaku on greippisen hapan ja loppua kohti tiivistyvän nahkainen ja maitohappoinen. Hyvin kuiva ja kevyesti katkera jälkimaku tuo brettaisuudessaan väistämättä mieleen Orvalin. Tässä on kuitenkin selvästi enemmän hapanta hedelmäisyyttä, erityisesti greippiä. Herukan, tai ehkä ennemminkin herukanlehtien, maku voimistuu loppua kohti, mutta kokonaisuus on selkeästi enemmän kuin "vain" marjaolut. Todella mielenkiintoinen, selvästi tupakanlehteä muistuttava ja puumaisen tanniinen fiilis maku nousee esiin vasta hyvin pitkän maiskuttelun jälkeen. Vastaava olen havainnut vain joissakin gueuzeissa. Runko on voltit huomioiden korkeintaan keskitäyteläinen, mutta liiallinen rotevuus ei ehkä sopisikaan tähän hienostuneeseen tyyliin. Herkullinen ja todella monipuolinen "pöpöolut". Tämän myötä onkin hyvä toivottaa lukijoille hyvää joulukuun 24. päivän iltaa! PISTEET: 42/50

Höss der Hirchbräu Holzar-Bier

2011-12-16T18:57:00.000+02:00

Oulun tuore tsekkitulokas, Public House Pivo, tarjoaa pullosta entuudestaan maistamatonta, saksalaista kausiolutta Privatbreuerei Höss der Hirchräulta. Baarin listalla olut esiintyy nimellä Holgar, joten oikean identiteetin selvittämiseen meni hetki. Etiketin fonttivalinta oli kyllä perinteikäs, mutta kieltämättä aika kryptinen. Joka tapauksessa Holzar-Bier on RB:n mukaan Zwickel/Kellerbier/Landbier, eli suodattamaton lageria saksalaisittain. Tarkempaa jakoa suoritetaan ilmeisesti humaloinnin vahvuuden perusteella, mutta siihen minulla ei ole kykyjä harvojen verrokkien vuoksi. Vahvuutta löytyy varsin tavanomaiset 5,2 %.

Olut on väriltään tumman punaruskea, mutta varsin kirkas. Jokseenkin pitsinen perusvaahto on ehkä vähän saippuainen. Tuoksu on puhdas, reilusti viljaisen maltainen, makeahkon leipäinen ja ehkä aavistuksen karamellinen. Kuivan heinäistä humlan aromia, kevyemmin yrttisyyttä. Hedelmäisyyttä on luultavasti suodattamattomuuden ansiosta yllättävän reilusti, rusinaisia kuivahedelmän sävyjä lähinnä. Ehkä aavistus diasetyyliä, mutta se tuntuisi sopivan hedelmäisyyteen hyvin. Makeahkon viljainen perusmaku, ei kuitenkaan yhtä makeaa kuin esim. monet märzenit. Hedelmäinen, hieman kuivempi jälkimaku, katkeroita kevyesti. Varsin kelvollinen, keskitäyteläinen suutuntuma. Ehkä vähän lattea kuitenkin. Tuoreempaakin tämä voisi varmasti olla, kuohkeus ei ehkä ole aivan parhaimmillaan. Melko tasapainoinen, mutta vähän "sieluton" olut. PISTEET: 31/50

Perjaintai-iltapäivänä tunnelma baarissa oli leppoisa ja palvelu kohdallaan, suolapähkinöitäkin tultiin tarjoamaan. Hanavalikoima on edelleen kovin suppea, mutta pullorintamalla löytyy jo yhtä sun toista mielenkiintoista (mm. Black Tokyo* Horizon, 12 ja 30 v. Ola Dubh). Erityismaininta soittolistalle, joka risteili mielenkiintoisesti Rautavaasta hc-pnunkkiin.

Cantillon Rosé de Gambrinus

2011-12-15T20:26:00.000+02:00

Suu vääntyy irveeseen ja sylkirauhaset anovat armoa pelkästä kohta nautittavan oluen ajattelemisesta! Cantillonin lambicit ovat kautta linjan todella happamia, mutta vadelmien kanssa naitettu Rosé de Gambrinus muistuu niistä ehkä ärhäkkäimpänä mieleen. Vadelmien luontaisesti voimakas hapokkuus ja vahva tuoksu tuntuvat kuitenkin sopivan lambicien vinksahtaneeseen makumaailmaan kuin nenä naamaan, ja Rosé de Gambrinus onkin yksi parhaita maistamiani tyylin edustajia. Tämän pikkupullon ostin suoraan panimolta vuonna 2008, jonka jälkeen se on saanut kypsyä rauhassa kaapin perukoilla. Brysseliin asti ei kuitenkaan tarvitse lähteä tätä metsästämään, sillä ainakin Helsingissä ja Turussa olen päässyt Rose de Gambrinusta maistamaan.

Kypsyneessä pullossa tuntuu olevan happoja selvästi enemmän kuin tuoreissa, sillä todella kauniisiti roseenpunainen olut vaahtoaa kaadettaessa yllättävän reilusti. Tuoksu on taattua Cantillonia. Voimakas, sitruksinen ja hieman vatsahappoja muistuttava tuoksu viimeistään pistää syljenerityksen käyntiin, mikäli mielikuvaharjoittelu ei vielä riittänyt. Todella raikasta, hienostunutta vadelmaistuutta, makeaa mansikkaa, raparperia ja tummempia hapankirsikkaisia säyjä. Rajusti maitohappoista ja sitruunaista otetta, lähes suuta raiskaavaa kuivuutta. Nahkainen ja jotenkin savuinen Brettanomyces on ehkä enemmänkin taustajokoissa kuin keitoksen päätähti. Loppuun ilmenee hento ja kummallisen maanläheinen, ehkä lahoavaa puuta tai multaa muistuttava aromi. Kaikkiaan tämä on niin erikoilaatuista tavaraa, että jälkimaun puhdas vehnäinen maltaisuus yllättää. Pitkään jatkuva marjamehumaisuus sopii nahkean kuivaan ja hieman puumaiseen suutuntumaan. Erikoinen, mutta herkullinen ja raikas juomakokemus. Ei ehkä kuitenkaan kannata tarjota aloittelijalle ilman ennakkovaroitusta. PISTEET: 41/50

Evan Rail: Good Beer Guide Prague & The Czech Republic

2011-12-14T14:39:00.002+02:00

Lähden alkuvuodesta joksikin aikaa kiertelemään Eruooppaa. Vaikka tarkoitus on toki nähdä muutakin kuin olutravintoloiden seiniä, yritän tietysti kuljeskella myös mielenkiintoisten olutkohteiden kautta. Yksi reissun välietapeista on Tšekin Plzeň (eli Pilsen), jossa aion nauttia tuopin (tai pari) legendaarista Pilsner Urquell kvasnicovéa (johon on siis lisätty annos nuorta, vielä käyvää olutta). Prahan siltoja on myös tarkoitus tallata paremmin valmistautuneena kuin rapiat neljä vuotta sitten. Reissun suunnitteluavuksi tilasin otsikon mukaisen opuksen. Good Beer Guide Prague & The Czech Republic kuuluu CAMRA:n julkaisemien opaskirjojen sarjaan, jonka belgiosa oli korvaamaton kolmen vuoden takaisen reissun suunnittelussa. Tämä tsekkiversio on laadittu vuonna 2006, joten aivan tuoreeksi tätä uusintakaan laitosta ei voi enää kehua. Toimittja Evan Rail muutti Prahaan vuonna 2000, joten näkemystä on maan olutkulttuurista on varmasti kertynyt enemmän kuin pelkkänä olutturistina pyöriessä. Paikallista näkökulmaa ja asennetta nostetaankin usein kriittisestikin esille. Vesitetyt massalagerit ja niitä syytävät ylikansalliset megapanimot saavat ansiosta sapiskaa, kuten myös tuoppinsa sisällöstä välinpitämättömät tsekkikuluttajat. Mikorpanimoskenen noususta ja tyylikirjon laajnetumiseta osataan ollaan vähintään yhtä innoissaan kuin vanhojen klassikkojen säilymisestäkin.

Kirjan perusrakenne on belgioppaasta tuttu. Alussa esitellään ytimekkäästi ja mielenkiintoisesti alueen ja sen asukkaiden historiaa ja kehitystä nykyseksi Tsekin tasavallaksi ja kansaksi. Seuraavaksi on luvassa varsin kattava turistin infopaketti paikalla selviytymiseen ja liikkumiseen. "Asiaan" päästään olutturismia lyhyesti esittelevässä luvussa, jossa esitellään lyhyesti panimomuseot ja kalenterimuodossa tsekkiläisen olutvuoden tärkeimmät tapahtumat. Myös tsekkiläiset oluttyylit saavat oman lukunsa ja tyylie parhaista annetaan esimerkit. Lagerit luokitellaan noin karkeasti ottaen tummiin, puolitummiin ja tummiin, joiden sisällä kantavierrevahvuus (Balling-asteikolla) jakaa oluita edelleen. Erikoistyyleille on myös varattu jokunen rivi. Pintahiivoista esitellään erikseen vain pšeničné pivo eli vehnäolut. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä pintahiivoja pannaan tsekeissä häviävän vähän verrattuna lagereihin.

Kirjan parasta antia on yli 100 panimon ja niiden vakiotuotteiden (~450 olutta) esitteleminen, joka etenee 13 maantieteelliseen alueeseen jakautuen. Praha on ymmärrettävästi käsitelty omana kappaleenaan. Varsin kelvollisia karttoja ja kuvia tarjotaan runsaasti suunnistamisen avuksi ja silmän viihteeksi. Panimoiden historia, nykypäivä ja saavutettavuus käistellään tiiviisti, mutta informatiivisesti. Oluiden olemuksesta ei ymmärrettävästi ole voitu kovin laveasti runoilla, mutta jokusia adjektiiveja on kustakin yleensä saatu mukaan perinteisen tähtiarvioinnin lisäksi. Seuraavassa luvussa esitellään samaan tiiviiseen tahtiin vielä rapiat 100 valikoitua kuppilaa/ravintolaa Brnosta ja Prahasta. Lyhyen tunnelmakuvauksen, aukioloaikojen ym. perustiedon lisäksi esittelyissä mainitaan, minkä panimon oluiden perässä kyseiseen kuppilaan kannattaa suunnata. Tämä on tärkeä tieto oluenmetsästäjälle, sillä tsekkikuppiloissa on perinteissti tarjolla korkeintaan muutaman panimon tuotteita.

Tarkoituksellisen tiiviiksi opaspaketiksi tarkoitettu Good Beer Guide Prague & The Czech Republic on tarkoituksenmukasen rakenteensa lisäksi varsin viihdyttävästi kirjoitettu, minkä lisäksi runsas kuvitus keventää muuten tiukkaa asiasisältöä. Vaikka näiden oppaiden funktio onkin lähinnä selailussa ja tietojen tarkistelussa, jaksaa asiasta kiinnostunut varmasti tavata tämän kertaalleen kannesta kanteen. Minä ainakin jaksoin. Tässä on hyvä pohja reissun suunnittelulle ja paikan päällä kirja kulkee varmasti jatkuvasti mukana. Pientä tietojen nettipäivitystä esim. Ratebeeristä lienee kuitenkin syytä harrastaa ennen reissua painoksen iän vuoksi.

Hornbeer Julehumle

2011-12-13T15:02:00.000+02:00

Mielenkiintoinen joulu-IPA tanskalaiselta Hornbeeriltä on löytänyt tiensä Oluthuone Leskiseen. Maustamattomalla 6 % vahvalla IPA:lla on valmistajan mukaan haettu vastalääkettä makeiden ja mausteisten jouluoluiden perinteeseen. Tämän pitäisi olla kevyt, tasapainoisesti humaloitu ja raikas olut, jonka pitäisi sopia kuulemma ruokapöytää ja kuusen ympärillä sekoiluun. Koska ruoka ei nyt ole mielessä ja kuusileikeistäkään en perusta, aion nyt nauttia tämän ihan sellaisenaan.

Kirkas, punertavan meripihkainen olut, vaahto on hyvin pienikuplaista ja pitsistä sorttia. Todella raikkaasti humaloitu tuoksu sisältää runsaasti sitrushedelmää, havumetsän pihkaisuutta ja makeahkoa siitepölyä. Kevyt annostus karamellimaltaisuutta humalavyöryn taustalla. Suuhun päästyään Julehumle tarjoaa kuivan paahtoleipäistä, mutta aavistuksen keksistä ja karamellista maltaisuutta sekä herkullisen pehmeästi purevaa pihkaista katkerohumalointia. Loppuveto on katkera ja aavistuksen hedelmäinen. Lämmetessä jälkimaukuun kehittyy juuri ja juuri havaittavasti tunkkaista hernerokkaa, mutta eipä se haittaa jos juo oluen sopivan viileänä. Muutenkin ensihuuma vähän lässähtää lämpötilan noustessa, vaikka usein tapahtuu juuri toisin päin. Tämä johtunee Julehumlen yksinkertaisesta perusluonteesta: se ei tunnu kehittyvän oikein mihinkään ensihörppyjen jälkeen. Keskitäyteläinen, tuoreen kuohkea piristävän rapeasti humaloitu suutuntuma takaavat kuitenkin siinä määrin juotavuuuta, että kyllästymiseen asti tätä tuskin ehtii tuopissa hautomaan (varsinkaan jos ei samaan aikaan näpytä näitä blogitekstejä ja reittauksia...) Hyvän sessio-oluen elkeitä on siis ilmassa, mutta kovin vaarallinen on tuo 6 %:n alkoholipitoisuus. Kannattaa ehdottomasti testata, mikäli vastaan tulee. PISTEET: 38/50

Kotiolutta: Bland Lager?

2011-12-12T23:18:00.000+02:00

Bland Lager? alkaa olla valmis ensimmäiseen testiin, jonka olen perinteisesti tehnyt viikko pullotuksen jälkeen. Tässä vaiheessa olut ei yleensä ole vielä aivan parhaimmillaan, mutta hiilihapottumisen pitäisi olla suurinpiirtein valmis ja oluen siis "muodoltaan" kuten pitääkin. Muistutuksena sen verran, että Bland Lager? on vahvuudeltaan n. 5,8 % vaalea lager, jonka mallasrunko koostuu pils-, carapils ja biscuitmaltaista ja keittohumalointi Hallertauer Perlestä, Saazista ja Willametesta. Katkeroita pitäisi löytyä laskennallisesti ~50 IBU, mikä on kevyehkölle lagerille reippaasti (esim. humaloinnistaan tunnettu Pilsner Urquell = 34 IBU). Olut kävi vähän odotettua kuivemmaksi ja siten vahvemmaksi, mikä saattoi osittain johtua toimimattomaksi osoittautuneen Wyeastin Urquell-hiivakannan korvaamisella belgitoimittajan (Brewferm) S. uvarumilla. Oikeastaan tämä saattoi johtua x-määrästä tekijöitä, joita en (vielä!) tiedosta/kontrolloi. Tässäpä koko touhun suola pitkälti on. Joka tapaksessa olut lageroitui +2 asteessa kuukauden, jonka jälkimmäiselle puoliskolle se sai seurakseen vielä reilun satsin Hallertauer Mittelfrüh- ja Amarillo-humalia. Jännä tilanne tämä ensitesti on edelleen, vaikka jokusia satseja jo takana onkin.

Avattaessa sihahtaa sen verran, että happoja on selvästi muodostunut. Tuskin ihan täyttä määrää kuitenkaan. Suodattamaton olut on lasiin kaadettaessa hieman utuinen, mutta silti melko kirkas jo tässä vaiheessa. Väri on aavistuksen rusehtavan oljenkeltainen. Paksu, hyvin hienojakoinen vaahto jättää kutistuessaan lasin reunoille reilusti pitsiä. Tuoksua hallitsee aromaattinen ja hyvin raikas humalointi. Makeahkoa yrttisyyttä ja kukkaisuutta, hieman tuoretta ruohoa ja hunajaakin tästä löydän. Myös kuivahumaloinnin Amarillo tuntuu nyt tuovan aavistuksen sitrushedelmää mukaan. Pilsmaltaan puhdas viljaisuus erottuu humalien taustalla. Kesäisen raikas, puhdas ensivaikutelma. Maku on kautta linjan katkera, mutta pehmeästä vedestä johtuen ei kuitenkaan kovinkaan hyökkäävä. Reippaasti on humalan flavoria, joka ajoittain muistuttaa yrttisyydessään hieman minttua ja jopa mansikkaa. Toisaalta ehkä vähän keittovihanneksiakin oluen lämmetessä. Jännä cocktail joka tapauksessa. Maltaat tuovat katkeruutta tasoittavaa viljaisuuta, hieman hunajaista makeutta ja loppuun aavistuksen paahtoleipäisempää otetta. Viipylevän katkeruuden kuivattama, hedelmäinen ja yrttinen jälkimaku ei ehkä aivan täysin kätke korkeahkoksi noussutta alkoholipitoisuutta. Vielä hieman raa'alta ja siten karhealta vaikuttava suutuntuma on katkera laajalla rintamalla, happoja on sopivan kuohkeasti. Viikon-parin päästä tämän pitäisi kuitenkin olla jo selvästi elegantimpaa. Mitään yhdentekevää ja mautonta "bland lageria" tästä tuskin saa muuten kuin 50:50 lantraamalla, eli tehtävä on ns. suoritettu. Eipä tule heti mieleen mitään kaupallista vastinetta tälle sekasikiölle. Eräissä Imperial Pilseissä on ehkä ollut jotakin samaa, mutta kyllä tämä olut painii silti selkeästi kevyemmässä sarjassa etenkin mallasrungon osalta. Tykkään kyllä.

P.S. Pääsin tänään kotioluen tiimoilta osaksi kolmen mediapuolen AMK-opiskelijan harjoitustyötä. Tytöt tekevät jonkinsortin uutis- ja haastettelufilmatisoinnin projektia aiheenaan kotivalmisteiset alkoholijuomat. Olivat eksyneet tänne blogiin ja ottivat yhteyttä. Kävin tänään antamassa pikaisen videohaastattelun, jossa kysyttiin "mitä?miksi?milloin?"-tyylin peruskysymyksiä harrastuksen tiimoilta. Olisivat myös mielellään tulleet kuvaamaan ja haastattelemaan itse tekoprosessin aikana, mutta siihen eivät aikataulut nyt valitettavasti taipuneet. Seuraavaksi olivat menossa haastettelemaan jotakin kotiviiniharrastajaa. Heitä on kuulemma paljon helpompi löytää kuin kotiolutharrastajia, mitä en yhtään ihmettele laadukkaiden raaka-aineiden saatavuuden ollessa meillä varsin rajoittunutta. Toisaalta, eipä niillä jokaisesta marketista löytyvillä viinipakkauksilla mitään Burgundia aikaan saa, vaan vähintäänkin yhtä ankeaa maustettua kiljua kuin vastaavien kauppaketjujen olutuutteilla. Jotain tilanteesta kertonee myös se, että Oulussa viini- ja oluttarvikeita myyvävänä liikkeenä itseään mainostavan Pila-Palan henkilökunnalla ei ollut kiinnostusta osallistua tyttöjen projektiin. Tilataanpa siis vastakin tavaramme ulkomailta.

Harviestoun Mr Sno'balls

2011-12-11T18:16:00.001+02:00

Skotlantilainen Harviestoun oli yksi harrastuksen alkuaikojen suosikkeja lähinnä Old Engine Oilin ja Bitter & Twistedin ansiosta. Levikki oli Oulussakin kohtalainen, kun moottoriöljyä sai Alkoista ja B&T:tä ravintoloiden lisäksi myös joistakin maitokaupoista. Hyviä oluita ovat edelleen. Uudempi tuttavuus panimolta on talviolut Mr Sno'balls, jota on ainakin parin vuoden ajan näkynyt joulun tienoilla sekä maitokaupoissa että ravintolamyynnissä. Vuosi sitte tätä tuli kyllä maistettua, mutta arvio näkyy jääneen tekemättä. Tämä kevyehkö (4,5%) olut on RB:n luokittelussa bitter, ja tuotetiedoissa mainitaan karamelli- ja suklamaltaat sekä humalista challenger ja styrian golding.

Mr. Sno'balls on väriltään tumman meripihkanruskea ja kirkas. Ohuehko, mutta kermainen vaahto on sekin saanut hieman beigeä sävyä. Tuoksu on aromaattisen humaloitu, hieman sitruksinen, makean ruohoinen ja hieman mausteinen. Hedelmäistä, ehkä lähinnä kypsän luumuista hedelmää löytyy reilusti, samoin tummaa karamellimallasta. Paahteisuus on melko kevyttä, lähinnä paahtoleipäistä ja limpunkuorta muistuttavaa. Suklaamallasta lienee käytetty enemmänkin väriä kuin makua antamaan. Makeahkoon ja mukavasti maltaiseen perusmakuun sekoittuu hiivaista ja hieman marjaista hapokkuutta. Jälkimaku on kuivempi ja varsin raikkaasti katkera. Voltteihin nähden runsas suutuntuma on hyvin pehmästi hiilihappoinen ja melko liukas. Marjaisen hiivainen ja katkera loppuveto kestää kiitettävän pitkään. Varsin mainio talviolut kevyemmässä sarjassa. Luulisi sopivan joulupöydän yleisoluena amatöörininkin lasiin. PISTEET: 33/50

Mikkeller Snowman Ralph FI X-mas porter

2011-12-06T18:49:00.001+02:00

Leskisen hanassa taas uusi kausiolut, vähät tynnyrit kiertävät vauhdilla. Nyt saa vuoron Mikkellerin deProefilla teettämä jouluporter, joka on pantu erityisesti suomalaisten oluenhimoa tyydyttämään. Voimaa löytyy 5,5 % verran.

Sysimusta olut saa hanakäsittelyssä tiiviin kermaisen ja hyvin pienikuplaisen vaahdon. Tuoksu on aromaattisen hedelmäisesti ja aavistuksen pihkaisesti humaloitu, hieman paahtoleipäisen kuivasti maltainen ja paahteisen ohrainen. Aavistus hiivaista hedelmäisyyttä löytyy myös. Rehellisen maltainen, kuivahkon paahtoleipäinen maku kerää viimevetoihin runsaasti kuivaa ja hieman suklaisen kahvista paahdetta sekä kiitettävästi tuoretta ja aavistuksen pihkaista katkeruutta. Jotain aavistuksen kauramaista liukkautta ehkä, mutta olisiko tässä kuitenkaan kauraa? Pehmeän kuohkea ja oluen vahvuuteen nähden täyteläinen suutuntuma on mielestäni täydellinen, aivan äärimmäisen liukas ja juotava. Todellaan hyvä portteri Mikkelleriltä. PISTEET: 39/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Tummaa, makeaa ja vähän katkeraakin?

2011-12-04T16:54:00.001+02:00

Otsikosta varmaan voi varmaan arvata panohommia taas harrastetun viikonlopun aikana. Ja niinhän se on, että eilen laiton alulle graduohjaajani oluen, josta tuli jo aiemmin viikolla vähän kirjoitettua. Beer Smithillä reseptiä pyöritellessäni päätin viedä olutta vielä aavistuksen synkempään suuntaan kasvattamalla suklaa- ja mustamaltaiden osuutta. Lisäsin myös alunperin suunnittelemaani enemmän katkeroita. Painotin kuitenkin normaalia enemmän 30 min. lisäystä saadakseni pyöreämpää humalan flavoria kuin purevaa katkeruutta. Beer Smithin mukaan väriä pitäisi olla luvassa ~86 EBC ja katkeroita 60 IBU ja kantavierrettä 1,082 edestä. Panopäivä meni ilman isompia ylläreitä. Mäskäyslaatiokon uusi siivilä tuntuu todella pelittävän, ei tukkeutumisia tai mitään vastaavaa. Tehojakin tuntuisi löytyvän, sillä joiduin lopettamaan vierteen talteenoton jo 1.030:ssä astioiden puutteessa. Keittokapasiteetti on nyt todella vajaa, kun kaasukeittolevyä hyödyntävä 15 l. kattilan lisäksi vain pari säälittävää kippoa sopii uuden kämpän induktioliedelle. Täytyy näköjään jostakin hommata vaikka 10 l. kattila lisäksi. Käyminen oli startannut nopeasti ja nyt pönttö pullistelee nurkassa niin ettei vaahto meinaa sisään mahtua. Brittihumalien raikas aromi leijailee panimohuoneessa, joten lupaavalta vaikuttaa. Varsin kauas kuitenkin lopulta päädyttiin suunnittelun lähtökohdista, jotka oli enemmän barley winen suuntaista. Niinpä se usein tahtoo mennä. Onneksi ohjeistus oli kuitenkin varsin väljä, enemmänkin tyyliin "kyllä sinä tiedät mistä tykkään". Tuskin tästä liian paahteista tai katkeraa voi siis tulla tyyppille, joka tykkää mm. Koffin Portterista. Samalla saan hyvää harjoitusta suunnittelemaani imperial stoutia ajatellen. Tulevalla viikolla ajattelin kuitenkin panna vaihteeksi IPA:a tai Brown Alea. Hapan belgi pitäisi myös laittaa alulle. Nythän mulla on onneksi aikaa.

AleSmith Old Numbskull

2011-12-03T17:07:00.001+02:00

Panopäivän loppupuolelle sovimme kaverin kanssa pienet maistelut. Laatu korvasi tälläkin kertaa määrän, kun pöytään tärähti San Diegon kulttipanimon Old Numbskull-barley wine. Old Numbskull on AleSmithin ensimmäinen barley wine, jota on valmistettu vuosikertaperiaatteella ainakin vuodesta 1999 alkaen. Jämäkällä länsirannikon ohraviinillä potkua 11 %:n edestä ja tältä on maankolkalle ominaiseen tyyliin lupa odottaa myös voimakasta humalointia.

Olnd Numbskull hipoo ulkonäöllään täydellisyyttä: väri on syvän meripihkanruskea ja moniin tyylin lähes vaahdottomiin edustajiin verrattuna tämän kermainen ja pitsisen kestävä kuorrute on todella nätti. Tuoksu vakuuttaa välittömästi ollen todella raikkaasti humaloitu, mutta samalla voimakkaan maltainen. Humalarintamalta löytyy sitrushedelmiä, ananasta, makeaa siitepölyä ja raikasta havumetsän pihkaisuutta. Hiivan ja maltaan kombinaatiosta on syntynyt reilusti kypsää marjaisuutta sekä rusinaista kuivahedelmää. Jämäkkä, hieman paahtoleipäinen mallasrunko toimii todella jouhevasti välttäen liian makeuden. Voimakas katkeruus on hyvin tasapainossa mallasrungon kanssa. Jälkimakuun ilmestyy hieman happanmakeaa karamellimaltaisuutta ja aavistus pähkinää. Alkoholin lämmittää sopivasti, mutta ei maistu juurikaan. Suutuntuma on täyteläien ja samettisen pehmeä, jotenkin ylellisen oloinen. Todella herkullinen ja tasapainoinen barley wine talvea lämmittämään. PISTEET: 43/50

Orkney Dark Island Reserve

2011-11-30T20:36:00.001+02:00

Omaa tenttiahdistustani helpottamaan ja kumppanin ensimmäisen tieteellisen artikkelin julkaisun kunniaksi nappasin kaapista skottipanimo Orkneyn Dark Island Reserven, jonka olen tuliaispullona haltuuni saanut. Taannoin kokeilemaani ja varsin päteväksi havaitsemaani perusversiota selvästi tanakampi, pyöreät 10 % vahva Reserve on RB:n luokittelun mukaan barley wine. Tämä vahvempi versio on myös viettänyt kolme kuukautta Dalmore-viskitynnyrissä. Tyylikkäästi etiketöity, patenttikorkilla suljettu ja sinetöity 0,75 l pullo on täytetty melko tarkalleen vuosi sitten (25.11.2010). Ennakkokehujen perusteella tässä pitäisi olla aika herkku jaettavaksi.

Dark Island Reserva on väriltään synkän ruskea, niukka mutta kermainen vaahto on sekin rusehtava. Tuoksussa viskitynnyri ei onneksi ole dominoiva elementti, vaikka selkeästi erottuukin. Tasapuolisen vahvasti mukana on makeasti paahteista limpunkuorta, aavistus savua, kuivattua taatelia ja persikkaa sekä viinikumimaista hiivaisuutta. Huoneenlämpöön päästessään olut on tuoksu avautuu entisestään, ja aromilasia pyörittelemällä olin löytävinäni myös aavistuksen appelsiinikuorta ja karviaismarjaa. Luultavasti alkoholin ja paahteisuuden yhteisvaikutuksesta syntyy myös hieman lääkemäistä yrttisyyttä ja lakritsia. Tynnyrikypsytys tuo olueen hienostuneen puumaisen ja aavistuksen vaniljaisen säväyksen. Maku alkaa lakritsisen suolaisena ja samaan aikaan karamellisen makeana sekä paahteisena. Mitenkään yltiömaltainen tämä ei voltteihinsa nähden ole ja jälkimaku on yllättävänkin kuiva. Napakan puumainen ja viipyilevasti suklainen, aavistuksen kahvinen ja alkoholin ansiosta hieman lämmittävä loppuveto. Katkeroita on monien skottioluden tapaan niukasti. Lievä maitosokerisuus korostaa samettisen liukasta vaikutelmaa. Perinteisen "ohraviinimäinen" tämä ei ole, sillä suutuntuman täyteläisyys jää oppikirjojen siirappisia esimerkkejä ohuemmaksi. Sehän on kuitenkin vain keinotekoisen luokittelun, eikä itse oluen ongelma. Dark Island Reserve vaatii tiettyä perehtymistä ja pyörittelyä päästäkseen täysin oikeuksiinsa, mutta vaiva palkitsee mielenkintoisella ja monimuotoisella olutelämyksellä. Mitään sessiokamaa tämä ei siis ole. Kypsytyspotentiaalia luulisi kuitenkin löytyvän, mutta eipä ole mitä kypsyttää. PISTEET: 38/50

Reseptiikkaa, hiivanviljelyä ja makuanalyysiä

2011-11-29T21:21:00.001+02:00

Kiirettä pitää olutrintamalla ja varsinkin sen ulkopuolella. Perjantaina pitäisi onneksi helpottaa, kun saan lopputentin tehtyä ja 6,5 vuotta kestänyt yliopistotouhu loppuu toistaiseksi. Jos siis en kuse sitä tenttiä. No joka tapauksessa pian on taas aikaa olennaiseen. Uusi olutsatsi lähteekin tulille heti lauantaina. Tämä erä menee graduohjaajalleni, joka tykästyi taannoiseen barley wine -tyyliseen tekeleeseeni ja halusi jotain vähän vastaavaa juodakseen. Taitelijan vapauksiani hyödyntäen (ja koska vanhan reseptin toistaminen olisi tylsää) lähdin työstämään täysin uutta reseptiä vähän kuivemmasta ja paahteisemmasta lähtökohdasta. Suunnittelin mallaspohjan enemmän portterien ja stoutien suuntaan hukkaamatta toivottavasti kaikkea barley winen makeudesta, jota tältäkin oluelta kuulemma halutaan. Mitään palopommiakaan ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä, vaan enemmänkin kohtuullisesti paahtunut ja makeahko juoma. Tyyliltään siis joku sekasikiö tai epämääräinen strong ale. Vahvuutta tulee olemaan arviolta 8 %, joka on siis hieman vähemmän kuin barley winessäni oli (ja on edelleen, hyvältä maistuu). Humalointi on vielä pieni arvoitus, mutta valtavan katkeraa tästä ei tule. Aromipuolelle varasin East Kent Goldingsia ja Fugglesia. Hiivaksi valikoitui Wyeast London Ale III, jonka pitäisi jättää kohtalaisesti jäännössokereita ja antaa reilusti hedelmäisyyttä. Tein juuri hiivallle spraymaltaasta startterin, joten vierteelle pitäisi olla tarjolla oikein virkeää tavaraa.

Nappasin myös pienen näytteen viikon kuivahumalien kanssa muhineesta Bland Lager?:sta. Päädyin kuitenkin humalateen sijasta nakkaamaan 10g Amarilloa ja 30 g Hallertauer Mittelfürhia suoraan pönttöön. Vähän jännitti, onko tulos liian ruohoinen (niin ne jotkut isot pojat väittää lagereita kuivahumaoitaessa käyvän) ja miten hienostuneen yrttinen saksalainen ja reilummin sirushedelmäinen jenkki sopivat yhteen. Taisin jännittää turhaan, sillä tuoksu oli todella lupaava. Mittelfürhin makea yrttisyys oli voimakas, mutta kaukana ruohoisuudesta. Amarillon panos oli pienen näytteen perusteella vielä pieni kysymysmerkki, mutta siltä hainkin lähinnä kevyttä sitruksista sävyä. Olut vaikuttaa joka tapauksessa varsin lupaavalta. Viikko vielä, ja on aika pullottaa kuukauden lageroitumisen tulos.

Joulu tuli Leskiseen

2011-11-29T00:13:00.000+02:00

Oulun henkireikä, Oluthuone Leskinen, on saanut viimeaikona elävyyttä valikoimiinsa erityisesti Pikkulinnun maahantuontien ansiosta. Trendi jatkuu onneksi myös jouluolutkaudella, ja herkkusuiden lahjalista löytyy kokonaisuudessaan täältä. Valtaosa pullouutuuksista tuli saataville tänään, joten yhdistimme naapuriblogin Arden kanssa voimamme ja kävimme maistelemassa harvinaisemmat vierailijat alta pois.

Makunystyröiden kalibroimiseksi otimme alkuun hanasta annoksen porilaista Beer Hunters Mufloni Huurupukkia. Kevyehkö, 4,5 % portteri on lähes musta ja vaahdoltaan kermainen. Tuoksu alkaaa kuivan paahteisena, hieman palaneen leipäisenä je kehittyy lopulta hennon suklaiseksi ja aavistuksen hedelmäiseksi. Kuiva ja melko paahteinen maku on aavistuksen hapahkolla otteella paahteinen ja kevyen katkeraan jälkimakuun ilmaantuu myös hieman pähkinää. Kevyt olut väistelee vetisimmät ojanpohjat kiitettävästi, eikä pehmeässä suutuntumassa ole juuri valittamista. Miellytävä olut kaikin puolin. PISTEET: 33/50.

Seuraavaksi askel vahvempaan suuntaan ohiolaisen Hoppin Frogin Frosted Christmas Alen (8,6%) merkeissä. Tämä jenkki ei ulkonäöllään kosiskele, sen verran mutaiselta punaruskea ja niukkavaahtoinen olut vaikuttaa. Tuoksua hallitsevat voimakas kanelisuus ja karamelli, mausteinen raparperipiiraka tästä ehkä tulee eniten mieleen. Maku mukailee tuoksua. Makeutta, jälkimakussa kitalaessa kihelmöivää inkivääriä. Ei juuri humalaa. Kuohkea juotavuus ja näennäinen keveys takaavat kuitenkin hyvän juotavuuden. PISTEET: 33/50.

Synkkyyttä uhkuu Suomen talvi, joten Imperial Stout on luonnollinen jatke edellisille. Kalifornialaisen Port Brewingin Santas Little Helper (10 %) on selkeasti talvikauden olut ilman maustekikkailujakin. Olut kaatuu lasiin öljyisen mustana, ohut vaahto on sekin tummemmasta päästä. Tuoksu on intensiivisen paahteinen, lähes palanutta limpunkuorta muistuttava ja siitä irtoaa reilusti kahvisia ja suklaisia aromeja. Makeaa maltaisuutta on myös reilusti, samoin kuivattujen luumujen tiivistettyä hedelmäisyyttä ja aavistus alkoholia. Makeahko maku on ylellisen maltainen, hieman mallassiirappinen ja lakritsaisen suolainen. Jälkimaun kohtalainen katkeruus tasapainottaa makeutta, mutta ei hallitse. Täyteläinen olut maistuu mainiosti, vaikka ei ehkä aivan monimuotoisimpia tyylinsä edustajia olekaan. PISTEET: 40/50.

Lopuksi vielä toimintansa lopettaneen tanskalaispanimo Ølfabrikkenin Winter Porter (11 %) vuodelta 2007. Tyyliltään tämä on balttilainen porter, ja pantu siis pohja (eli lager) hiivalla läntisemmistä sukulaisistaan poiketen. Harvoin näin ikääntyneitä oluita saa lasiinsa näillä nurkilta. Olut väriltään musta, ja beigeä vaahtoa muodostuu niukalti. Oluen ikä on aistittavissa tuoksun sherrymäisestä kuivahedelmäisyydestä, josta löytyy mm. rusinaa ja raikkaampia punaherkukkaisia ja kirsikkaisia sävyjä. Hieman suklaisuutta on säästetty myös oluen eläkepäiville, ja aavistus vaniljaista mausteisuuttakin on aistittavissa. Maku on alussa hieman siirappinen, lopussa lähes puumaisen kuiva ja hienostuneen hedelmäinen. Humalointi on odotetusti on jo kaikonnut miltei havaitsemattomiin. Lämmitystehoa on, mutta se kuuluu toki asiaan. Täyteläinen, sherrymäinen ja matalahiilihappoinen suutuntuma korostavat ikääntynyttä vaikutelmaa. Monimuotoinen ja ehdottomasti mielenkiintoinen olut, jota maistan mielelläni uudelleenkin, mikäli tilaisuus (eli jakoseura) järjestyy. PISTEET: 38/50.

Hintaa jakamillamme pulloilla (jenkit 0,66 l, tanskalainen 0,75 l.) oli varsin inhimilliset 16 €/kpl, joten kannattaa käydä kokeilemassa. Hienoa, että olutkultturi löytää pikkuhiljaa tiensä myös tänne periferiaan!

P.S. Tyrkkäsin Ardelle viekä lähtiäisiksi kouraan pullollisen Pale Birthday Alea, joten vähemmän subjektivisia arvioita tuoreimmasta panoksestani lienee lähiaikoina luettavissa.

Stadin Panimo Sörnator

2011-11-27T17:34:00.001+02:00

Olutkaappi saa piakkoin uutta täydennystä länsinaapurista, joten entisiä "täytyy" raivata tieltä. Juoksulenkin ja linssicurryn päälle teki mieli jotain suhteellisen mutkatonta hörpittävää, joten nappasin kaapista stadilaista tummaa tuplapukkia. Vahvuutta 6,8 %, katkeroitakin on käpyhumalilla saatu 40 IBU:n verran.

Sörnator kaatuu lasiin tumman punaruskeana kuohkean vaahtokukkasen kanssa. Tuoksu on rusinaisen hedelmäinen, reilusti viinikumimainen ja alkoholinenkin. Hapanta marjausuutta erottuu myös, samoin yrttisen arommikkaat humalat. Vaikka tuoksu jo vähän epäilyttikin, yllättää maun hapan marjaisuus ja lähes polttava viinaisuus: tämä yksilö taitaa olla pilalla. Kovin vaikea on ainakaan uskoa näin selvän happamuuden olleen tarkoituksena, varsinkaan kun se ei tähän perinteiseen oluttyyliin kuulu. Yleisilme on muutenkin ihmeen kuiva ja suutuntumakin ohut, mikä myös vahvasti viittaa kontaminaatioon. Neljäs hörppy oli jo liikaa ja päädyin viemäröimään oluen. Pilaantuneen oluen pisteyttäminen olisi järjetöntä, joten jätetään se tekemättä. Sepä siitä mutkattomasta hörpittävästä, prkl!

Beer Hunters Mufloni CCCCC

2011-11-21T19:35:00.001+02:00

Leskisen tuoreinta hanauutuutta ei löytynyt vielä edes taululta, mutta onneksi tuli kyseltyä tilannetta henkilökunnalta. Niinpä sain tämän porilaisen tupla-ipan eteeni, ja olenkin jo pidemmän aikaa halunnut tätä maistaa.

Utuisen punaoranssin oluen vaahto on ohutta ja kermaiseksi kalvoksi pinnalle kutistuvaa sorttia. Tuoksussa sitruksinen pirteys sekä makeamman mangoinen, siitepölyinen ja hieman marjainen hedelmäisyys ovat päällimmäisinä, mutta karamellista mallasta on myös reilusti mukana. Maussa makeus pysyy kohtuullisella tasolla ja hieman pihkaisena purevalle katkeruudelle jää tilaa jälkimaussa, jossa on karamellin lisäksi hieman kuivahedelmää. Jotenkin yksiulotteinen perusmaku ehkä kuitenkin on, vaikka toki varsin miellyttävä. Purevuuden kesto ei sekään ole aivan parhaiden juomieni jenkkiversioiden tasoa. Suutuntuma on kyllä pehmeä ja liukas, melkeinpä tyylin liikaakin. Nykyään tuntuvat hieman kuivemmat ja rapeammat oluet maistuvan paremmin, joten tältäkin odottelin vähän karskimpaa katkeruutta. Ei tämä onneksi kuitenkaan ole läheskään sokerisimmasta päästä tyylin edustajia. Mukavaa juotavaa, joka ei kuitenkaan räjäytä tajuntaa. PISTEEET: 32/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Kotiolutta: Pale Birthday Ale

2011-11-19T14:43:00.001+02:00

Lukijani synttäriolueksi taannoin panemani, ja kieltämättä täysin mielikuvituksettomasti nimeämäni Pale Birthday Ale on nyt ollut pullossa vajaat kolme viikkoa. Oluen lähtökohtana oli varsin simppeli ja perinteinen American Pale Ale ja avainsanoja Cascaden ja Amarillon aromit, keveys sekä helppo juotavuus. On siis aika korkata toinen testipullo. Viikko pullotuksesta avaamani yksilö ei ollut ilmesisesti täysin hapottunut ja vaikutti siten vähän keskeneräiseltä, mutta nyt jo pitäisi oluen todellisen potentiaalin olla arvioitavissa.

Pirteä sihahdus korkin auetessa kertoo hiilihappojen olevan nyt siellä missä pitääkin. Lasiin kaadettaessa olut näyttää utuisen oranssilta, aavistuksen punertavalta ja sen ohuehko vaahto on kermainen ja pitsinen. Hiilihappojen myötä humalien tuoksu on nyt ensimmäistä testiyksilöä vahvempi. Tutut ja turvalliset jenkkilajikkeet antavat sitruksisia ja hieman hunajamelonisen makeita hedelmän aromeja, mustaherukan lehteä muistuttavaa mausteisuutta ja aavistuksen pihkaa. Humalointi on tuoksussa pääosassa, mutta taustalta kurkkii kevyt karamellimaltaisuus. Maku alkaa kuivana ja yrttisen katkerana, loppua kohti kehittyy kevyttä paahtoleipäisyyttä ja keramellimaltaisuutta. Katkerohumaloinnin voima kasvaa hiipivästi ja jälkimaku jatkuu yrttisen katkerana kiitettävän pitkään. Aavistus jotain pähkinään viittaavaa paahdetta ilmaantuu katkeroiden sekaan oluen valahdettua kurkusta jo aikoja sitten. Kokonaisuus on reilusti humalapainotteinen, mikä oli tarkoituskin. Aavistuksen enemmän jäännössokereita ehkä kuvittelin saavani. Lähtökohtana oli kuitenkin selkesäti IPA:a kevyempi olut (tässä n. 5,6 %), joten eipä tältä toisaalta kovin täyteläistä otetta voinut odotellakaan. Itse kyllä pidän oluen kepeästä raikkaudesta ja viipyilevästä katkeruudesta, ja tämä taitaakin olla rapsakammasta päästä panemani oluita. Toivottavasti maistuu tilaajallekin.

Tilannepäivitystä myös Bland Lagerin osalta. Tilaamani Wyeast Urquell-hiiva osoittautui sudeksi, joten jouduin turvautumaan Brewfermin kuivahiivaan. Käyminen lähti onneksi nopeasti käyntiin uudella hiivalla ja olut on viettänyt jo pari viikkoa lagerointilämmössä (mun jääkaapissa ~ 3 astetta). Kuivahumalointia pitäisi lisäillä lähipäivinä. Vaihtoehtoisesti ajattelin käyttää "humalateetä", eli hauduttaa humalia teen tapaan kuumassa vedessä ja lisätä haudukkeen vasta lähempänä pullotusta. Katsotaan, kummalle kannalle vaakakuppi lopulta kallistuu.

Lopuksi mainittakoon juuri tekemäni tilaus ruotsin Humlegårdenista. Sieltä pitäisi saapua lähiaikoina reilu satsi humalia mm. Uudesta-Seelannista, jenkkilästä ja briteistä. Jokunen hiiva ja vesikemikaaleja tuli myös napattua. Samalla hamusin myös täydennystä mallasvalikoiman tummimpaan päähän, joten "Raksilan panimolta" on luvassa jotain todella synkkää lähitulevaisuudessa.

Beer Here Høst Citra

2011-11-17T19:32:00.001+02:00

Tanskalaisen Beer Heren syysolut löytyi kaverin kaapista jaettavaksi. Systembolagetin ohjelmistoon tämäkin kuuluu. Jonkinlainen Brown Ale tämän pitäisi etiketin mukaan olla, muodikasta Citra-humalaa on mukana. Citra on maistunut ainakin miedommissa ja vaaleammissa oluissa, joten sitruunaisen lajikkeen kyvyt on mielenkiintoinen testata tässä tummemmassa oluessa.

Väriltään Høst Citra on hyvin tumman rubiininpunainen, vaahto on ohuehko ja hyvin kermainen. Tuoksussa iskee ensin voimakkaasti pihkainen ja sitruksinen humalointi, josta lasia pyörittelemällä irtoaa myös kukkaisen makeita aromeja. Myös ylikypsää, luumuista hedelmäisyyttä ja tummia karamellin sävjä erottuu. Intensiivinen humalointi on kuitenki selvästi tuoksun hallitseva osapuoli. Maun alkuvaiheissa yhdistyvät pehmeä, aavistuksen paahteinen ja vain aavistuksen karamellinen maltaisuus. Vähän myöhemmin iskee rankka katkerohyökkäys, joka pihkaisena ja mahtavan sitruksisena valtaa koko suun. Humalailottelua kestää lähes loputtomasti, ja jostakin taustalta ilmestyy jälkimakuun vielä annos tummapaahteista kahvia ja pähkinäisyyttä. Silkkisen liukas, keskitäytäyteläinen suutuntuma on petollisen miellyttävä 7 % vahvaan olueen. Todella nautittava ja helposti juotava olut, todella piristävä poikkeus syysoluiden joukossa. PISTEET: 40/50

Jever Fun

2011-11-11T23:34:00.001+02:00

Alkoholiton versio tunnetusta saksalaispilsistä tarttui mukaan stokkalta. Onkohan tästä mihinkään?

Vaahto on ainakin varsin komea kuohkea ja se saa kultaisen oluen näyttämään houkuttelevalta. Tuoksua löytyy alkoholittomaksi varsin muhevasti ruohosen humaloinnin muodossa. Holittomille ominaista saunavihtaa ei tässäkään tapauksessa ole saatu vältettyä, mutta keskimääräistä paremmin se ehkä on piilossa. Kuiva, kevyen jyväinen ja hyvin neutraali maku päätyy aavistuksen metallisen katkerana. Vetinen tämä toki on, mutta muistuttaa sentään olutta. Samaa ei läheskään kaikista holittomista voi sanoa. PISTEET: 22/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Karhupanimo Musta Karhu

2011-11-04T21:33:00.001+02:00

Karhupanimon oluisiin en olekaan Oulussa ennen törmännyt, joten tartuin oitis tilaisuuteen Graalissa. Aiemmin olen tältä Sinebrychoffin Poriin unohtalamalta yksiköltä juonut Meskikämmen Extra Pilsiä, jonka äitelä ja keinotekoinen hunajaisuus tökki sen verran, että puolet tuopista jäi juomatta. Jonkinlainen schwarzbier tämän pitäisi olla, voltteja tasan 5 eikä yhtään yli.

Olut on colajuoman värinen, vähäinen vaahto on kermainen. Kylmänä tuoksu on mitätön, aavistuksen siirappinen ja paahteinen. Sattaa tässä jotain määrittelemätöntä yrttisyyttäkin olla, jos tarkasti nuuhkii. Lämpeneminen ei paranna tilannetta. Hyvin kevyt, jyväinen maku sisältää hieman suklaista paahdetta ja melassia, eikä sitten juuri muuta. Nahkea, kevyen hedelmäinen jälkimaku jää kovin tyhjäksi häipyen lopulta vetiseen tyhjyyteen. Täysin turha olut, jonka juominen loppuun olisi ajan haaskausta. PISTEET: 19/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Mikkeller Santa´s Little Helper 2011

2011-11-03T19:32:00.000+02:00

Jouluoluiden saapuminen Alkoon jaksaa aina piristää. Vuotuisesta tarjonnasta riippuen tulee ensimmäiseen ostosreissuun panostettua paljonkin, etteivät himotuimmat vain pääse loppumaan. Monet jouluherkut myös ikääntyvät hienosti jopa vuosikausia, joten tätäkin puolta täytyy huomioda ostoksia suunniteltaessa. Tänä vuonna Alkon valikoimiin kuuluu 23 jouluolutta, joista melkoinen osa on ennestään tuttuja ja toinen mokoma vähemmän kiinnostavia, mutta löytyy sieltä ostettavaakin. Niitä ruoditaan varmaan tässä lähitulevaisuudessa. Nyt kuitenkin Mikkellerin Santa´s Little Helperin kimppuun. Vuosittain vaihtuvasta resepistä on nyt tullut maistettua kahta edeltävää versiota, joista molemmat maistuivat hyvin. Tänä vuonna tuoteseloste lupailee kahta sokeria, mausteita ja vehnähiutaleita itsestäänselvyyksien lisäksi. Pantu tämä on tuttuun tapaan De Proefilla. Edellisistä vuosista poiketen olut on nyt saatavissa vain pienessä pullossa (hinta 6,19 €). Tästä on hyvä potkaista sesonki käyntiin.

Hyvin tumman rubiininpunainen olut kaatuu lasiin todella näyttävän, paksun kermaisen ja väriltään vaalean beigen vaahdon. Tuoksu on varsin makea, varsin sokerin vaalean suklaisuuden ja kahvin paahteisuuden siitä ensimmäisenä huomaan. Lisänä on reippaasti pihkaiseta aromihumalaa ja makean hedelmäistä belgihiivaa. Mausteitakin on selvästi käytetty, luultavasti ainakin appelsiininkuorta ja mahdollisesti jotakin lakritsista kuten anista tahi fenkolia. Mitenkään ylimaustettu tämä ei silti ole, sillä mausteisuutta saa haeskella muun runsauden alta. Maku on hyvin makea, hieman jopa sokerinen. Tummaa karamellisuutta on kevyeen rommimaisuuteen asti ja siihen sopii toistaalta hyvin rusinainen hedelmäisyys. Jälkimakuun latautuu mukavasti hapahkoa kahvia ja suklaisuutta. Hyvistä hetkistä huolimatta Santa´s Littele Helper ei täysin vakuuta. Maltaisuutta ei nimittäin ole selvästikään tarpeeksi. Maku tuntuu tulevan lähinnä sokereista ja on siltä osin kyllä varsin miellyttävä, mutta kunnon mallasrungon puute saa oluen vaikuttamaan vahvuuteensa (10,9 %) nähden kovin tyhjältä ja ohuelta. Jälkimaku varsinkin jää yksiulotteisen kahviseksi ja mausteilla kuorrutetun makeaksi, eikä keskivahvana kuvioihin ilmaantuva katkeruuskaan saa tuotosta enää lentoon. Muistikuvat edellisitä versioista ovat selvästi maltaisemmat ja muutenkin monipuolisemmat, joten pettymykseksi tämän vuoden versio selvästi muodostuu. Perusteet ovat ehkä päässeet vähän unohtumaan sokerien kanssa pelatessa. PISTEET: 33/50

Keittomäskäystä ja kuivahumalaa

2011-10-23T17:41:00.000+03:00

Eilinen tiivistyy aika hyvin noihin otsikon muutamaan sanaan. Panimomestarileikit siis jatkuivat, tällä kertaa pantiin lageria ja kuivahumaloitiin edellinen keitos.

Lager lähti liikkeelle Urquell:n tyylisestä, puhtaasti saaz-humaloidusta tsekkipilsin pohjalta, mutta kehitellessä ajauduin kuitenkin vähän eri linjoille. Halusin lisää syvyyttä ja monipuolisuutta mallasrunkoon, jota lähdin hakemaan korvaamalla osan pilsmaltaasta paahteisemmalla pale alemaltaalla ja lisäämällä vähän carapilsiä ja mausteeksi biscuitia. Tein kolmivaiheisen mäskäyksen, joista noston sakkarifikiaatiosta ulosmäskäykseen toetutin keittämällä. Jospa tuokin lisätyö palkittaisiin astetta herkullisemmalla mallasrungolla. Katkeruutta halusin kohtuullisen reippaasti ja annoin vetovastuun Hallertauer Perlelle. Aromihumaloiksi nakkasin Saazin lisäksi Willamettea, joka on hienon yrttinen lajike sekin. Käytämästäni vedestä puolet oli deionisoitua, joka vie vesijohtovettä vähän enemmän Pilsenin oloja muistuttavaksi ja auttaa toivottavasti löytämään haluttua pehmeyttä sekä humalointiin että maltaisuuteen. Hiivavalintana Wyeast Urquell Lager, mikäs muu. Osittain tuon akkuveden kanssa lotraamisen ja hörhöillä ajoittain ilmenevän lagereiden lähtökohtaisen dissaamisen vuoksi annoin tälle nimen Bland Lager? Toivottavasti nimi ei ole liian enteellinen. Asia selvinnee parin kuukauden päästä.

Kuva: Keittomäskäämisen ihanuus

Mäskäimen modaaminen tuntui onnistuneelta. Lämpö pysyi nyt ehkä vähän paremmin uuden eristekerroksen myötä, mutta piti sitä lämpöä vieläkin antaa kuumaa vettä lisäilemällä. Kai tuo on vain hyväksyttävä kun näin pieniä massoja yrittää pitää lämpimänä. Ollapa Uusi suodatinkin toimi, ei tukkeutumisia tai muutakaan ongelmaa. Hidastin myös vierteen laskemista litrasta lähemmäs puolta litraa/minuutti tehokkuuden nousun toivossa. Ja nousihan se selvästi. Enemmänkin olisin saanut vierrettä kuin olin laskenut, kattilat vain eivät riittäneet. Parempi silti näin päin.

Hikisen panourakan jälkeen siirsin vielä viikko sitten startanneen APA:n sekudääriin ja nakkasin perään Amarilloa ja Cascadea. Ominaispaino oli tippunut 1,012:een ja käyminen on lopussa. Mittaamisen yhteydessä otettu huikka nosti hymyn huulille, joten hyvältä vaikuttaa. Viikon päästä on sitten pullotushommia tiedossa.

Public House Pivo - avajaiset

2011-10-23T12:24:00.000+03:00

Ouluun aukeaa sen verran harvoin edes laimeasti kiinnostavia baareja, että Public Housen Pivon avaaminen ylittää kirjoituskynnyksen komeasti. Café Miloun paikalla (Asemakatu 21) startannut pubi tulee omistajien mukaan olemaan rokkihenkinen tsekkibaari, josta löytyy laaja ja nopeasti vaihtuva olutvalikoima. Kuulosti sen verran kiinnostavalta, että pitihän paikka käydä avajaisiltana katsastamassa.
Porukkaa oli liikkeellä pienehkön pubin täydeltä. Tila oli rempattu ja sisustettu moderiksi, mustaa kiviseinää, nahkasohvia ja puiset arkut pöytinä. Baaritiskillä on tilaa useammalle tyypille istua, samoin pitkällä ikkunatiskillä. Rokki soi ja myös näkyy tiskin takana. Ne tärkeimmät, eli tarjottavat, olivat ymmärrettävästi vielä vähän keskeneräisessä tilassa. Kuudesta hanasta käytössä vain kaksi, niistä löytyi Urquell ja tumma Budvar. Pullovalikoimaa oli oululaisittan ihan hyvin, mm. Affligem Blond, Kwak, Chimay Blue, Anchor Steam ja Brew Dog 77 Lager. Ei kuitenkaan mitään todellista helmeä tai harvineisempaa kulkijaa mukaa. Pullolistaa en nähnyt, toivottavasti tilanne korjautuu. Belgeille löytyi sopivia pallolaseja ja Urquell laskettiin oikeaoppisesti nimikkolasiinsa. Hinnat parin pullon perusteella normaalia baaritasoa: Affligem Blond 6 €, Kwak 7,5 €.

Ihan peruspositiivinen fiilis paikasta jäi. Suhteemme eteneminen riippuu pitkälti valikoiman kehityksestä. Jos saavat yhteenkin hanaan tiuhaan vaihtuvaa laatukamaa ja elävyyttä sekä mielikuvitusta myös pullovalikoimaan, voi Public House Pivosta tulla mukava pistäytymispaikka.

Three Floyds Dreadnaught Imperial IPA

2011-10-22T20:52:00.000+03:00

Tupla IPA:a Indianasta, keveri toi pullon jaettavaksi. 9,5 % humalakeitto onkin juuri se, mitä ihminen hikisen kotipanimopäivän (josta juttua huomenna) jälkeen tarvitsee. Sen pidemmittä löpinöittä asiaan.

Vaalean meripihkainen olut on varovasti kaadettuna kirkas, vaahdon hienojakoinen kermaisuus ja kestävä pitsi ovat kuin oppikirjasta. Tuoksu on aluksi humalatarhoineen huumaavan pihkainen, mutta lämmetessään enemmän sitrushedelmiin ja mangoon sekä kukkaisnektareihin suuntautuva. Hieman karamellia ja keksiä pölähtää myös nenään. Tuore, raikas ja puhdas ensinuuhkaisusta alkaen. Todella pehmeä, kohtuullisen maltillisesti karamellinen mallasrunko antaa humalien juhlia antaen silti hienon selkärangan ylimakeuteen sortumatta. Dreadnaught ei ole katkerin tyylinsä edustaja, mutta sen humalointi on upean laaja-alaista ja jykevyydestään huolimatta pehmeästi purevaa. Suutuntuma on silkkaa samettia, upean kuohkea ja lopussa hieman kasviuutemaisen katkera. Eipä tästä enempiä jorinoita pysty säveltämään, hyvin yksinkertainen oluthan tämä lopulta on. Mutta samalla niin herkullinen ja äärimmäisen miellyttävä juotava. PISTEET: 43/50

Täyttä höyryä kotipanimossa

2011-10-17T00:02:00.000+03:00

Pitkään odoteltu viikonloppu alkaa olla takana. Reilun puolen vuoden ”pakkoloma” panimoleikeistä oli tarkoitus katkaista juhlavasti viettämällä sekä lauantai että sunnuntai kattiloiden äärellä. No, ihan kahteen panokseen en alla luettavista syistä yltänyt, mutta touhua riitti silti kiitettävästi. Kämpän nurkasta kantautuva pulina ja ilmassa leijuva jenkkihumalan aromi kertovat, että jotain sain aikaankin.

Lauantaina hyökkäsin blogin lukijan synttärioluen kimppuun. Tehtävänantoon kuului loihtia helposti juotava, kevyehkö olut Cascadehumaloinnilla. American Pale Alelta haiskahtaa ja sellaista lähdin myös ruuvaamaan. Reseptin pidin varsin simppelinä, mallaspuolelle pale alea, kahta karamellia ja pari vehnänjyvää. Katkerohumaloinnin pyöräytin Magnumilla ja aromia haettiin Cascaden lisäksi myös Amarilloa. Kuivahumalointia on jatkossa luvassa, lajikkeet C ja A käyttöön siihenkin.

Panopäivä meni suuremmitta ongelmitta. Sen verran piti kuitenkin kaivaa verta nekusta, että täytin keittokattilan vähän turhan optimistisesti. Tuloksena oli ansaitusti ”boiling over” sekunnin sadasosan sisällä ensimmäisen humalapelletin putoamisesta kattilaan. Siivoamista siis riitti. Enemmän kuitenkin huolestuttaa alhaiseksi jäänyt mäskäystehokkuus. En oikein keksi muuta syytä kuin mäskin huonon huuhtoutumisen, joka taas pistää epäilemään suodattimeni toimintaa. Jokunen litra jäätiin siis tavoitteesta, mutta pönttöön tuli sentään täytettä. Ja siellä se nyt pöhisee, tai on pöhissyt jo toista vuorokautta.

Sunnuntaina oli tarkoitus panna alkuun uusi lagerviritelmä. Koska en lauantaina ehtinyt hakea oluessa tarvitsemaani deionisoitua vettä, täytyi hommaa siirtää viikolla. Keittomäskäilyssä menee kuitenkin sen verran aikaa, että tuon panemiseen varaa mielellään koko päivän. Päätin kuitenkin rakentaa rakennella uuden suodattimen mäskäinlaatikkoon ja lisätä samalla vähän eristystäkin. Samalla sain haettua kaupasta Sitä Vettä, joka oli yllättävän tyyristä (lähes 1 €/l).

Jenkkilässä rst-sukasta tehdyt ratkaisut ovat suosittuja, joten päätinpä kokeilla. Tämä viritys on jotakuinkin hepoin mahdollinen.
Lähtökohtana on Kärkkäiseltä haettu 40 cm pitkä pesukoneen vesiletku (alle 6€) ja sopiva päätyhattu (alle 2 €).

Ensin katkaistaan letkun päädyistä turhat liittimet ja kiskotaan kuminen sisäletku ulos. Käteen jää tympeiden metallitikkujen lisäksi ontto, teräspunoksinen rst-sukka, joka siis läpäisee nestettä ja toimii suodattimena. Toisen pään kiinnitin klemmarilla vanhastaan laatikossa olleeseen nippaan ja avoimen pään tukin tulpalla. Valmista tuli.

Eristeeksi alumiinikerroksellista retkipatjaa (alle 6 €/180 cm), joka laatikon kylkeen jeesusteipattuna tuo koko hoitoon tiettyä tuhmuutta. Eri asia sitten, oliko näistä toimista yhtään mitään hyötyä. Jos tehokkuus ei nouse, pitää tosissaan alkaa pohtia tekemisiään.

Kotiolutta: First Encounter

2011-10-14T20:43:00.003+03:00

Pistin tuossa taannoin panovehkeitä kiertoon ja nyt palautuksen yhteydessä sain kouraani pullollisen poikien ensimmäistä täysmäskättyä keitosta maaliskuulta. First Encounter on belgityylinen IPA, luultavasti La Chouffen IPA Tripel on ollut tälle esikuvana mikäli yhtään toista panomiehistä tunnen. Belgihiivaa ja jenkkihumalaa on siis odotettavissa, tarkempia speksejä en kuitenkaan hoksannut kysyä. Sain vielä puhelimitse kehotuksen varata puoli tuntia pullon avaamiseen, sen verra eläväistä tavaraa kuulemma on luvassa. Suojalasit päähän ja hommiin... (ei oikeesti).

Ei siinä mennyt kuin vartti. Hissuttelun jälkeen sain lasiin hiivasen sameaa, kellanruskeaa ja voimakkaasti vaahtoavaa olutta. Jo availlessa nenään puskeneet humalan aromit ovat nyt paremmin tutkailtavissa. Reippaasti sitruksinen, aprikoosinen ja kohtalaisen pihkainen tuntuisi olevan. Selvästi erottuu myös kypsää marjaisuutta, joka on luultavasti hiivan tekosia. Voimakkaimipia belgihiivapläjäyksiä tämä kuitenkaan ole, ilmeisesti hiiva hukkuu humalien alle. Mallasrunko on hyvin kuiva ja ohuehko, mutta melko pehmeä. Vähän lisää jäämäsokereita ja pyöreyttä tämä kaipaisi. Oliko tässä muuta kuin perusmallasta? Asiaankuuluvasti katkeruuta on reippaasti, jälkimaku varsinkin on voimakkaasti pureva. Belgihiivan hapanta makua on sopivasti. Jotain pientä kitkeryyttä löytyy myös, mutta en yhdistä sitä humalointiin. Olisiko maltaista irronneita tanniineja? Eipä tuo juotavuutta juuri haittaa. Suutuntuma on jostain kevyen ja keskitäyteläisen väliltä, vähän tukevampikin voisi siis olla. Jämäkkä katkerus lopussa on kuitenkin nautittavaa. Tuoreena humaloinnin voima on varmasti ollut vielä luokkaa kovempi, mutta mukavan virkistävä humalakeitto tämä on vieläkin. Tästä on hyvä lähteä kehittelemään reseptiä eteenpäin. PISTEET: 33/50

Stadin Panimo Ultimator Vaalea Dopplebock

2011-10-08T18:59:00.000+03:00

Jatketaanpa StaPa:n koeajamista. Eiliseen Bismarckiin on varmasti hyvä vertailukohta tämä vaalea doppelbock (Arkadian Alko: 6,03 €/0,33 l). Odotettavissa on luultavasti leipäisempää menoa miedommalla humaloinnilla. Vitamiineja on peräti 9,4 %, mikä vähän pelottaa. Tuon määrän kätkeminen kun vaatii vaalealta oluelta jo melkoisesti ja liika makeus on väistämättä uhkana. Vaalea tuplapukki yltääkin vain harvoin jos koskaan tummempien versioiden monimuotoisuuteen, eikä tyyli suosikkeihini kuulukaan. Syksyn kausioluita nämäkin kuitenkin ovat, joten ei muuta kuin kahvatuoppi kouraan testaamaan.

Vaalea Ultimator on yllättäen vaalea, hieman utuisen kullankeltainen väriltään. Melko ohut vaahto osoittautuu jokseenkin kestäväksi ja kermaiseksi. Tuoksussa on paljon samaa kuin Bismarckissa, eli makeaa mallasta, aavistus karamellia sekä kohtuullisesti makean yrttistä humalaa. Rusinainen hedelmäisyys korostuu nyt kuitenkin selvästi ja alkoholikin on aistittavissa. Makeaa, leipäisen hedelmäistä jyvälientä, jossa katkerohumalaa on vain mausteena. Näin "isolta" oluelta olisi ehkä odottanut enemmän syvyyttä mallaspuolelta, mutta sitä lienee vaaleilla maltailla hyvin vaikea saavuttaa. Maltaan määrän huomioiden suutuntuma on yllättävän juokseva, eikä juurikaan alkoholin polttama. Kyllä tällä silti posket punaa, kuten kunnon doppelbockilla kuuluukin. Ihmeekseni makeus ja kevyt alkoholisuus eivät nouse liian hallitseviksi tai ala muutenkaan tökkiä, joten tasapainottelussa on taas onnistuttu ihan kiitettävästi. Varsin juotava olut kaikenkaikkiaan siis. Viltti niskaan ja parvekkeelle ihmettelemään auringonlaskua, siihen hommaan tämä doppelbock on omiaan. PISTEET: 32/50

Nils Oscar Rökporter

2011-10-08T00:21:00.001+03:00

Pitkästä aikaa kantabaarissa, keskustan remontin jäljiltä patiokin iskussa. Tarjolla jokusia uusia pikkulinnun herkkuja, joista nyt testissä länsinaapurin Nils Oscar Rökporter.

Syvä rubiininpunainen väri, niukka beige vaahto. Mehevän savuinen tuoksu, savukinkkua ja maltaista limpunkuorta. Olisiko jopa aitoa Bambergin savumallasta mukana? Tummaa kuivahedelmää, rusinoita ja rukiista happamuutta. Humalointi tuo mukaan yrttisyyttä, joka tasapainottaa mallasprofiilia. Leipäinen ote vie kohti suklaisen paahtunutta ja hapahkoa jälkimakua, joka säilyy pitkään miellyttävänä. Voltteihin (5,9 %) nähden täyteläinen maku, pehmeä hiilihappoisuus sopii kuvaan. Nautittava olut, tämän haluaisin syksyn riistaruokien kaveriksi ja miksei joulupöytäänkin. PISTEET: 37/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Orkney Dark Island

2011-10-07T19:57:00.000+03:00

Skotlannin tuliaisten maistelu jatkuu, tällä kertaa neste tulee Orkneyn saaren luoteiskulmalta. Orkneyn panimo on harrastajien varsin korkealle rankkaama, mihin lienee osittain syynä panimon miedompien oluiden kohtuullinen saatavuus paremmin varustelluista maitokaupoista. Myös nyt testaamani Dark Island on maitokauppalevikissä, mutta jotenkin on jäänyt maistamatta. Nythän tulee tämäkin virhe korjattua. Dark Island on 4,6 %:n vahvuinen Old Ale. Skotit osaavat erityisesti näiden hieman tummempien oluiden salat, joten melko kovin odotuksin tätä lähden maistamaan..

Olut on väriltään erittäin tumman rubiininpunainen, lähes musta. Beige vaahtorinkula on melko vaatimaton, mutta se vähä on kermainen ja pitsinen. Hieman liian kylmäksi jäähtyneestä oluesta ei aluksi tahtonut irrota muuta kuin hiiltynyttä, lähes savuista paahdetta. Vähitellen olut kuitenkin avautuu ja siitä alkaa löytyä yrttistä humalaa, skottihiivan marjaista fenolisuutta ja kermatoffeeta

Mallasrunko on kuivahko, hieman keksinen, tumman karamellinen ja siihen sulautuu tuoksun savuinen paahde sekä annos suklaata. Vanhaan hyvään malliin olut myös hieman hapan. Jälkimaussa on hyvin nautittava, hienostuneen paahtunut ja kuivahedelmäinen, katkeroitakin jää kohtuudella suuta kuivaamaan. Kuiva, nahkean hapako suutuntuma on hyvin matalahiilihapponen, mutta se sopii oluen makumaailmaan hyvin. Tässä saattaisi olla real-käsiteltynä todella nautittava olut. Hyvää tämä on toki pullostakin. Ehkä aavistuksen tukevuutta kaipaisin kuitenki lisää. PISTEET: 34/50

P.S. Sitä kaivattua täyteläisyyttä tarjoaa luultavasti oluen 10 %:n viskitynnyrikypsytetty Reserve-versio, jonka Hiivahommat testaa lähitulevaisuudessa.

Stadin Panimo Bismarck

2011-10-07T18:17:00.001+03:00

Bismarck on StaPa:n tulkinta imperial pilsistä, eli vahvasta (tämä 7 %) ja voimakkaasti humaloidusta vaaleasta lagerista. Tyyli on kiinnostava ja haastava, sillä vaalean lagerin puhtaan mallasrungon alle on vaikea kätkeä niin panimoteknisiä ongelmia kuin vahvuuden mukanaan alkoholisuutta. Aromaattinen humalointi on tässä tärkeässä osassa, mutta sekään ei saisi jyrätä maltaisuutta täysin alleen. Kuten niin usein, tasapaino on avainasemassa. Lagereiden lähtökohtaisesti puhtaampi luonne tekee kuitenkin tasapainon löytämisestä vielä haastavampaa kuin pintahiivaoluiden tapaiksessa. Pahimmillaan imperial pils voi olla yltiömakea ja alkoholinen "viinalager", parhamillaan taas voimakkaan katkera ja aromaattisen humalainen nautinto lagerin liukkaalla juotavuudella. Mikkellerin jenkkihumaloitu Draft Bear on edelleen suosikkini tässä tyylilajissa. StaPa:n versio on humaloitu saksalaisilla jalohumalilla, joita on lisätty myös kypsytysvaiheessa "kuivahumalointina" antamaan vielä lisää aromia. Panimon pullotuokset ovat ollee poikkeuksetta vähän pliisuja, toivottavasti Bismarck potkii terhakammin. Oman testiyksilönsä voi noutaa Arkadian Alkosta hintaan 5,98 €.

Bismarck on vaalean kuparinruskea väriltään, keskikoinen vaahto on hyvin kermainen ja houkuttelva. Tuoksu on käytetyille humalille tyypillisesti hienostuneen yrttinen, makeahko ja hieman kukkaisen hunajainen, ruohoinen ja jopa herukkainen. Myös selkeä maltaan makeus tuntuu nenässä vaikuttaen aaivistuksen karamelliselta. Ote on hento mutta houkutteva, eikä merkkiäkään epäpuhtauksista ole havaittavissa. Makukokemus alkaa voimakkaan maltaisena ja leipäisenä, mutta onneksi ei kovinkaan makeana. Katkerutta ei ole liiaksi, mutta kauttaaltaan riittävästi tasapainottamaan maltaan makeutta. Mallas kehittää bockeista tuttua hedelmäisyyttä, joka tässä tapauksessa menee lähelle kuivattuja viikunoita ja aprikooseja. Hedelmäisyyttä ikään kuin kuorruttaa kevyt karamellinen vivahde, joka ovelasti ilmaantuu myöhäisessä jälkimaussa. Alkoholi lämmittää lopussa kohtalaisesti, maistuukin hieman ja tekee suutuntumasta hieman nahkean, mikä on kuitenkin melko pieni kauneusvirhe kokonaisuuden ollessa muilta osin näin hyvin reilassa. Keskitäyteläistä suutuntumaa kuljettaa kuohkea hiilihapposuus, eikä panimon tuotteita vaivannut latteus onneksi vaivaa. Miellyttävä, selvästi mallaspainotteinen imperial pils, johon on saatu monimuotoisuutta luultavasti hyvin yksinkertaisilla raaka-aineilla. Kun vielä juotavuuskin on kohdallaan, ei tästä voi kuin tykätä. Viihtyy hyvin yksikseen, mutta varmasti myös tuhtien ruokien kaverina. PISTEET: 35/50

Arran Blonde

2011-10-06T21:04:00.000+03:00

Kotona Oulussa. Ja mikäpä on ollessa, kun kaappiin on ilmaantunut kuukauden aikana tuliaisoluita niin Skotlannista kuin Helsingistä. Reittaussuman purkaminen ei voisi tuntua juuri miellyttävämmältä tehtävältä Utsjoen tarjottavien jälkeen. Aloitetaanpa Arranin saaren nimikkopanimon 5 %:n golden/blond alella. Arranin panimon tuotteita ei ole ennen tullut vastaan, tislaamotuotteita sen sijaan on joskus tullut maistettua. Tuoteselosteen mukaan Blonden pulloversio sisältää tapetussa muodossa (pastöroitu + filtrattu) ohra- ja vehnämallasta. Luultavasti myös humalia, hiivaa ja vettä, vaikkei niitä mainitakaan.

Kullanoranssi olut on kirkas ja valkoista vaahtoa muodostuu kaadettaessa niukalti. Tuoksusta löytyy humaloinnin ja luultavasti osittain myös hiivan seurauksena hunajaista hedelmänektaria, aprkoosia, reilusti tuoretta ruohoa ja yrttisyyttä. Vehnän makeus erottuu myös selvästi. Ruohoinen makeus alkoi lähes tökkiä lasin puolivälistä alkaen. Maku on selvästi odotettua kuivempi, hieman paahtoleipäinen ja vehnän pyöristämä. Hedelmäisyys jatkuu hieman nahkean hiivaisena ja loppuun ilmaantuu aavistus pähkinää. Katkeruutta on kohtalaisen napakasti ja jälkimaun hedelmäisyys ja kuivuva maltaisuus sointuu siihen mukavasti. Aavistuksenomainen pahvisuus tässä ehkä tuntuu. Kesitäyteläinen ja hieman öljyinen, matalahiilihappoinen suutuntuma on aavistuksen ryhditön, mutta ihan miellyttävä. Varsin tasapainonen olut, vaikka meneekin hiivaluonteeltaan selkeästi maistamiani brittilän ja jenkkien golden aleja hedelmäisempään suuntaan. Pieni pahvisuus laskee vähän pisteitä ja makean ruohoinen humalointi alkoi lasin puolivälissä vähän kyllästyttää. Kelpo olut silti. PISTEET: 30/50

Laitilan Kukko Ale

2011-09-16T19:30:00.001+03:00

Ivalon k-marketista löytyi tämmöinen Laitilan uutuus testiin. 4,3 %:n pintahiivaolut sisältää niukan etiketin mukaan vettä, ohraa, hiivaa ja 20 EBU:n edestä humalia.

Vaalea meripihkainen väri, vaahto on harvahko ja hieman limonadimainen. Kevyen yrttisesti humalainen ja hedelmäinen tuoksu vaikuttaa vähän vaisulta. Ehkä aavistus pähkinää jälkimaussa, myös panimolle tyypillinen vihannessekoitus pyrkii esille. Mallasrunko on periaatteessa ihan kiva; hieman karamellinen ja paahtoleipäinen eikä mitenkään toivottoman ohut. Loppu on sentään hieman vetinen. Katkeroa löytyy kohtuudella, ja kuivuva maltaisuus lisää rapeutta. Hieman öljyinen ja liukas koostumus on vähän kirpeä ja terävä, luultavasti karuhkon humaloinnin ansiosta. Kokonaisuus jää valitettavan vaisuksi. Kievari-sarjan tölkkidebytantit Humalainen ja Red Ale olivat selvästi luonteikkaampia oluita. PISTEET: 26/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Oscar Blues Dale's Pale Ale

2011-09-02T20:49:00.001+03:00

Katkerofestarin jämillä Leskisessä. Tölkillinen Coloradolaista pale alea vie toivottavasti sieniretken tuoman janon.

Utuisen oranssi väri, tölkkikaadoksi vaahto on ohuehko. Hedelmäinen tuoksu, sitrusta ja ehkä enemmän makeampaa aprikoosia. Vähän yrttisyyttäkin. Maku on vähän tukkoinen, ei kovin raikas. Karamellia melko reippaasti, katkeroa saisi olla tasapainon kannalta enemän. Jälkimakukin jää vähän latteaksi, yrttisen karamelliseksi. Suutuntuma on liukkaan öljyinen ja melko paksu, kuohkeampi ote sopisi paremmin. Ei nyt oikein iske. PISTEET: 31/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Pikopanimo tähyilee tulevaisuuteen

2011-09-01T14:51:00.000+03:00

Katselin jokin aika sitten "panovihkoani" ja totesin kaihomielellä edellisestä satsista vierähtäneen jo reilut puoli vuotta. Puoli pitkää vuotta tilanteessa, jossa kotiolut kotioluelta tärkeämmäksi kasvaneen harrastuksen toteuttamiseen ei ole ollut varaa entiseen malliin. Rakkaudella raksatut panovälineet ja vaatimattomasta kokemuspohjastani pusertamat neuvotkin lainasin kaveripiirin aloitteleville panimomestareille pois nurkista pölyttymästä. Antaa hyvän kiertää.

Sitten sain sähköpostiini pyynnön panna erän kustomoitua olutta lähiaikoina oululaistuvan blogin lukijan kekkereihin. Tällainen pyyntö oli mieluisa ja kohotti kotikokin mielialan lattioita nuoleksimasta. Hienoa, että kotiolutkulttuuriin riittää uskoa! Ja miksipä ei riittäisi, kun katsoo autotalleista ja keittiökomeroista maailmalle kirmanneen craft beer-kulttuurin kukoistusta vaikkapa Ison Veden takana Amerikassa. Eikä tarvitse mennä niinkään kauas, kun jo kotimaisten pienpanimoiden näkee porskuttavan eteenpäin ylikansallisten teollisuuslagereiden ristiaallokossa. Kotikaupungissakin on selvästi sähköisempää kuin vielä jokunen vuosi sitten, ja kuuleepa blogistin korva välillä melko jänniä porinoita. Jotain saattaa vielä tapahtua, ja ehkä sitä voisi itsekin olla mukana vielä siinä jossakin, vielä joskus? Kipinä elää. Ja halu oppia lisää.

Syyskuuksi sovitusta pohjoisen työkeikasta jäänee laskujen jälkeen jokunen lati taskuun, joten päätin ilman muuta hommata tarvikkeet "tilaustyötä" varten ja ehkä siinä samalla jotain pientä itsellekin. Jos sitä edes yhden erän raskisi, mielessä kun on puolen vuoden kuivan kauden aikana pyörinyt resepti jos toinenkin. Suurin uupelo on tietysti perusmaltaista, joita ei ikävä kyllä saa tarvittavia määriä kotimaasta kovin järkevästi hommattua. Vaikka Viking Malt Lahdessa onkin alan suuria nimiä, on näiden maltaiden saaminen Ouluun asti ihmeen vaikeaa ja kallista. Yritetty on. Siispä katse siirtyi taas kerran Ruotsiin ja edelleen Belgiaan. Ja sitten ostoskorista löytyi 50 mallaskiloa, hiivoja ja humalia. Jotain pientä itselle... Pitkä tovi puntarointia, käsien vääntelyä, itsesyytöstä, järkiperusteita ja tunnesyitä. Lopulta painoin tilausnappia. "Persaukisuus ei estä hurahtamasta..." tai jotain vastaavaa lukee jo blogin esittelytekstissä, joten eletään sitten kuten saarnataan! Mitäpä järkeä tässä olemisessa on, jos ei voi tehdä mitä haluaa. Minä haluan tehdä olutta. Ja tämän tilauksen jälkeen kattilat höyryävät raksilassa pitkään, kunhan vain pohjoisesta kotiudun. Sitten vain reseptejä vääntämään!

Slottskällans Red Ale

2011-08-31T20:00:00.000+03:00

Uppsalan Slottskällans panee kokeilujeni perusteella poikkeuksetta laadukkaita oluita. Ei välttämättä kovin hätkähdyttäviä, mutta tyylissään toimivia ja maukkaita suorituksia joka tapauksessa. Useampia panimon tuotteita on nähty myös Alkon hyllyllä. Levikki on tietysti paremmin kohdallaan lahden toisella puolella myös meille finjeveleille, jos Systembolagetissa vierailu ei ole ongelma. Myös nyt maistettava Red Ale kantautui tuliaispussissa Tukholmasta Pohjanlahden perukoille. Red alena myydään monentyylistä yrittäjää ja sekä hyviä että huonompia on tullut kokeiltuja. Tyyli ei välttämättä kuulu ihan suurimpiin suosikkeihini, vaikka kieltämättä esim. Sigtunan Red Ale:ssa oli sitä jotakin. Slottskällansin 5,0 % versio on RB:ssä luokiteltu Irish Aleksi, mutta toivottavasti siitä ei löydy liikaa Kilkennymäisiä piirteitä (eli vettä).

Olut on varsin nimensä värinen, eli rubiininpunainen pienellä mahonginruskealla vivahduksella. Vaahto on ohuehko, mutta upean kermainen ja pienikupalisena pitsinen. Tuoksu lupailee raakaa persikkaa ja mansikoita, myös yrttistä humalointia erottuu kohtuullisesti. Kuivahko, melko puhdas ohramaltaan maku, johon erityisesti jälkimaussa sekoittuu ruislimpun kuorta muistuttava paahteisuus ja yllättäen ripaus kahvia. Hedelmäisyys pysyttelee enemmän taka-alalla. Loppuveto on kuiva ja kevyen humalanpuraisun iskiessä vähän nahkea. Kevyttä hapokkuutta ehkä on, mutta ei mitään pilaantumiseen viittaavaa kuitenkaan. Vähän tuhdimpi ote ei olisi pahitteeksi, vaikka ei tämä varsinaisesti vetinen ole. Jälkimaku jää kuitenkin melko yksioikoiseksi ja laimeaksi. Suutuntuma jää samettisesta liukkaudesta huolimatta vähän latteaksi, ehkä juuri ohuehkon rungon takia. Red Ale ei yllä aivan parhaiden Slottskällansilta maistamieni oluiden tasolle, vaikka ihan mukava olut onkin. PISTEET: 32/50

Vakka-Suomen Prykmestar Wehnäbock

2011-08-24T21:18:00.000+03:00

Vakka-Suomen pirteän panimon tuorein uutuus Alkon hyllyssä on varsin mielenkiintoinen Wehnäbock. Tyyli on parhaimmillaan (lue: Schneider Aventinus) todellista herkkua, silkkaa samettisen pehmeää runsautta. Vakka-Suomen tulkinnassa on potkua pari piirua Aventinusta vähemmän eli 6,2 %,ja se on humaloitu perijenkkiläisellä Cascadella. Lieköhän tässä lähdetty jäljittelemään Schneiderin toista loistavaa weizenbockia, eli Alkossakin piipahtanutta Hopfenweissea, joka myös hödynsi jenkkihumalia? Weihnäbock on saanut varsin mukavia arvioita kanssaharrastajilta, joten kyllä tältä väkisin joutuu odottaamaan hyvää suoritusta.

Suodattamaton Wehnäbock on hyvin samea ja väriltään likaisen ruskeanoranssi. Vaahto on melko ohut ja lähes täysin katoava, mutta kestonsa ajan jokseenkin pitsinen. Tuoksussa erottuu aluksi vähän yllättäen reilusti raakaa omenaa (asetaldehydiä), joka kuitenkin onneksi häviää nopeasti. Tilalle astuu rasvaisen pullataikinainen maltaisuus ja makean hedelmäinen ja hieman neilikkainen hiivaisuus. Humalointikin pyristelee esille varsin raikkaan hedelmäisenä. Makeuttaa riittää lähes liiaksi asti, eikä se tunnut kääntyvän suussani haluaimaani kuivahedelmöisyyden suuntaan. Lopussa kohtalainen katkeruus taittaa siitä osan ja tuo soppaan lisäksi oman pähkinäisen vivahteensa. Suutuntuma on keskitäyteläinen, melko liukas ja matalahiilihappoinen. Vähän lattea kokonaisuus ehkä, kuohkeutta uupuu. Turhan yksioikoisen makeana tämä ei pääse Aventinuksen tai Hopfenweissen tasolle mitenkään. Ihan hyvä yritys silti, kannatti tämä maistaa. PISTEET: 31/50

Mikkeller Not Just Another Wit

2011-08-19T22:28:00.001+03:00

Kohta menneen kesän mielenkiintoisimpia uutuuksia Alkossa oli ehdottomasti Mikkellerin Not Just Another Wit. Kuten nimestä voi päätellä, tämä on hieman pidemmälle viety versio belgialaisesta witbieristä. Alkoholia löytyy peräti 7,6 %, joka on rapiat pari pykälää normaalia witiä enemmän. Humaliksi on valittu jenkkiläiset Cascade, Amarillo ja tsekkiläinen Saaz ja niitä lienee käytetty turhia säästelemättä. Perinteisempää witiä kunnioittaen keitos on maustettu korianterilla ja appelsiininkuorella. Witbier perinteisimmillään on raikas janonsammuttaja ja käyttöolut myös ruokapöytään vaikka kalan kanssa. Toivottavasti virkistävyys on saatu mukaan tähän vahvempaan variaatioon, sen verran veti reipas uintipyrähdys hapoille.

Oluen väri on hiivaisen oranssi, jonkin verran perus witbieriä tummempi. Valkoinen vaahto on upean kuohkea ja voimakkaasti pitsinen. Touksussa sekoittuvat jenkkihumaloitu belgiale (esim. La Chouffen Double Houblon IPA Tripel), saison, witbier ja saksalainen vehnäolut. Makean hedelmäinen, sitruksinen ja selvästi pihkainen humalointi ei jää huomaamatta. Witbierille ominainaiset appelsiininkuori ja hieman saippuainen korianteri sopivat näköjään hyvin yhteen jenkkihumalien kanssa. Hiivaisuus tuo mieleen sekä saisonit että perinteisemmät vehnät: melko selvää neilikkaisuutta voi erottaa ylikypsien hedelmien, mansikan ja pirteän pippurisuuden lisäksi. Melko kevyt mallasrunko on raikkaan vehnäinen ja voltteihin nähden yllättävän kuiva, mikä tässä tapauksessa toimii hyvin.

Jälkimaun kohtuullisen voimakas katkerohumalointi yhdessä hedelmäisen hapahkon hiivaisuuden kanssa muistuttavat Schneiderin loistavaa Hopfenweissea. Mausteet, lähinnä korianteri, jäävät suuhun pyörimään vielä katkeroiden häivyttyä. Suutuntuman raikas ja kepeä ote takaavat hyvän juotavuuden. Jotenkin hilpeä ja aurinkoinen kokonaisuus toimii vallan mainiosti, vaikka ei kovin säväyttävä välttämättä olekaan. Onnistunut vahva witbier vaikka piknikille, ruokapöytään, saunailtaan, puuhapussiin tai melkein mihin vain. PISTEET: 36/50

Evil Twin Soft Dookie

2011-08-06T20:31:00.000+03:00

Evil Twin Brewing on melko tuore tanskalainen yhden miehen sopimusvalmistaja. Nimistöllään lähinnä pissakakka-tematiikalla leikittelevistä oluista on vastuussa Jeppe Jarnit-Bjergsø, joka on sattumoisin Mikkelleriä luotsaavan Mikkel Borg Bjergsøn velipoika. Evil Twinin oluita on pantu ainakin Amagerilla, de Molenilla, Fanø Bryghusilla ja BrewDogilla. Soft Dookie on vaniljalla höystetty imperial stout, lähtöisin Amagerin laitteistoista. Aika surkuhupaisa nimi oluella. Haiskahtaa lähinnä jenkkimarkkinoille suunnatulta hommalta. Täytyy myöntää, että Soft Dookien chilillä maustettu versio, Burning Asshole Edition, sai vähän hymähtämään. Jos pökäleen perusversio kiinnostaa, niin Systembolagetista voi käydä omansa hakemassa.

Soft Dookien ulkonäkö on normaalia impyä: väri lähes sysimusta, beige vaahto ehkä aavistuksen tavallista kermaisempi ja runsaampikin. Ei kuitenkaan näytä nimeltään, kuten etiketissä vihjaillaan. Tuoksustakaan en pökälettä löydä, muuta vaniljaa onkin sitten reilusti. Ja selkeää savuisuutta, joka yhdessä vaniljan kanssa saa aikaan todella elävästi vaniljasikaria (tai mitä ne mustassa rasiassa tulevat sweetsit nyt on, joku sikaroiva voi ehkä valaista) muistuttavan aromin. Tummaa, kuivattua luumua muistuttavaa hedelmäisyyttä on havaittavissa. Lakritsi ja lääkehiili häilyvät jossain taustalla, mutta humalat peittyvät vaniljan alle. Maun alussa iskee alkoholi 10,4 %:n voimalla vain hukkuakseen lähes välittömästi voimakkaasti paahteisen, hieman hiiltynyttä imelälimpun kuorta muistuttavan maltaisuuden alle. Paahteinen, limppuisen makea maltaisuus ja lakritsin suolaisuus dominoivat aikansa, kunnes ruokatorven puolivälin vaiheilla tummien kuivahedelmien, erittäin tumman suklaan ja tummapaahtoisen kahvin aromit alkavat viedä juojaa vauhdilla kohti kuivuvaa ja katkeroituvaa jälkimakua. Lopulta kahvisuus sulautuu vaniljajäätelön pehmeyteen ja ripaukseen pähkinää katkeroiden kuivattaessa suuta ja alkoholin hieman lämmittäessä jossain alempana. Maku ja suutuntuma sekoittuvat makean kahvisen maitovaahdon kaltaiseksi kuohkeudeksi, jota öljyisen täyteläisenä juokseva mallasliemi kannattelee. Lopussa voimakas katkerohyökkäys muuttaa kaiken nautinnollisen kuivaksi ja lähes puumaiseksi hukkaamatta kuitenkaan maun hienoimpiakaan sävyjä. Pullo kuluu harvinaisen hitaasti ja silti pihistelemättä. Valtava kehitys tuoksun dominoivasta vaniljaisuudeta makumaailman aggressiiviseen, mutta saumattomasti toimivaan monimuotoisuuteen säväyttää. Aggressiivisuudella en tässä tarkoita hyökkäävyyttä, vaan nopeaita muutoksia suunnasta toiseen, joihin näin jälkikäteen haluan myös tuoksun odottelevan luonteen kuuluvan. Kiehtova ja vaikuttava olut ristiriitoineen kaikkineen. Voi olla, että huomenna tämä ei maistuisi lähellekään yhtä hyvältä. Pari viimeistä tuntia pelkästään lasin sisältöön keskitettyneitä ajatuksia ilmeisen oikeassa mielentilassa muistuttavat kuitenkin siitä, miksi juon olutta. Juokaa ihmeessä muutkin. PISTEET: 43/50

Black Isle Goldeneye Pale Ale

2011-08-05T19:04:00.001+03:00

Tuliaisia ruotsin Systembolagetista, tällä kertaa puhaltaa viskeistään paremmin tunneltulta pohjoisen Skotlannin ylämaalta. Panimo on minulle outo, oluita on Ratebeeriin listattuna kolmisenkymmentä laidasta laitaan. Valtaosa on luomua, niin myös nyt korkkaamani Goldeneye Pale Ale. Maltaat, vesi, humalat, hiiva - niistä syntyy tämä 5,6 % olut, joka RB luokittelee perinteiseksi aleksi.

Suodatettu, kirkkaan kuparinruskea olut kaatuu lasiin sormenlevyisen ja houkuttelevan kermaisen vaaahtokukan kanssa. Tuoksu on voimakkaasti makean hedelmäinen, ehkä lähinnä persikkainen ja vähän rusinainenkin. Kohtalaisen aromaattinen, mutta ei kovin voimakas humalointi vivahtaa enemmän yrtteihin kuin jenkkityylin sitrushedelmäisyyteen. Tuoksun hedelmäisyys lieneekin hiivan tekosia, sillä tietty belgialeista tuttu hapahko fenolisuus tästä huokuu. Hiivainen hedelmäisyys onkin selvästi esillä maussa. Vaaleaa, aavistuksen karamellista ja makean leipäistä maltaisuutta on ihan mukavasti, lopusta löytyy kuivahedelmiä ja kevyesti kuivattava katkerohumalointi. Modernien humalapommien ystävät kaipaavat varmasti enemmän katkeroa, mutta tämä onkin melko erilainen olut. Hiivainen happamuus on melko selvää, vähän yllätävästi näinkin kirkkaaksi filtrattuun olueen. Pieni liuotinmainen pistävyys vähän häiritsee kokonaisuutta, mutta pitkään jatkuva hedelmäisyys säilyttää fiiliksen positiivisena. Suutuntuma on pehmeästi hiilihappoinen ja pehmeä, lopussa hieman hiivaisen nahkea. Runko on kevyehkö, mutta ei varsinaisesti ohut. Mielenkiintoinen, valtavirrasta poikkeava pale ale. Virkistävyyttä ei ole humaloidumpien tapausten tyyliin, mutta tässä on ainesta sessio-olueksi hiivaisempien makujen ystävälle. PISTEET: 33/50

Russian River Pliny the Elder

2011-08-03T21:47:00.000+03:00

Kaveri kävi vaihteeksi konferenssissa rapakon takana ja muisti palatessaan taas meikäläistä pullolla. Kiitti Pete! Tälläkin kertaa sieltä saapui vähintäänkin legendaarinen olut, nimittäin Kalifornian Santa Rosan huippupanimon (Russian River) Pliny the Elder - tupla-IPA, joka on pitkään keikkunut Ratebeerissä tyylinsä arvostetuimpien joukossa. Luvassa lienee melkoinen humalapommi, sillä tupla-IPA:ksi kevyehkö (8 %) Pliny the Elder tuskin on liian ällömakea kätkemään katkeruuttaan.

Pliny The Elder on väriltään keskimääräistä tupla-ipaa selvästi vaaleampi, lähempänä oranssia kuin syvää merihkanruskeaa. Valkoista, melko pitsistä vaahtoa muodostuu melko niukasti. Tuoksu on todella jykevästi humalainen, päällimäisenä tiukka sitrushedelmäisyys, pihkaisuus sekä leppoisammat mango, mansikka ja hunajainen kukkaisuus. Lämmettyään kukkaisuus ja makeampi hedelmäisyys korstuvat tuoksussa pihkaisuuden kustannuksella. Sokerisuus ei tuoksussa jyllää, vaan humalointia tukevat hieman keksinen pale-mallas ja vain annos vaaleaa karamellia. Tupla-ipaksi kuiva, mutta voimakkaan maltainen maku on kauttaaltaan erittäin katkera ja pihkainen. Erityisesti jälkimaku on pistelevän kasviuutemainen ja lähes puisevasi pureva, mutta samalla pehmeä ja miellyttävän hedelmäinen. Suutuntuma on sokerisempia tyylin edustajia ohuempi, mutta raikkaus ja virkistävyys onkin sitten huippuluokkaa. Tuoreessa oluessa (pullotettu 29.6.2011) riittää vielä kuohkeutta ja raikkautta. Todella petollinen olut on kyseessä, sillä tätä kiskoisi tietämättään yhtä helposti kuin monta pykälää laimeampia humalapommeja. Hieno olut. PISTEET: 42/50

Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel

2011-07-30T14:07:00.001+03:00

Vanha tuttu imperial stout, Mikkellerin Nøgnella panema Beer Geek Brunch Weasel pääsee sulostuttamaan lauantaipäivää. Sivettikissan suoliston läpäisseellä vietnamilaisella kahvilla (ca phe chon) maustettu kauraimpy tuli maistettua ensikertaa Pikkulinnussa ja tätä sai myös Arkadian alkosta, josta myös nyt avaamani pullo on kotoisin. Tämä on ehdottomasti parhaita maistamiani imperial stouteja.

Öljyisenä kaatuva olut on väriltään - yllätys yllätys - sysimusta. Vaahtokin on melko tumman beige. Erittäin voimakas tuoksu on täynnä paahteista mallasta, kauran huomaa tiettynä makeutena. Aromikas, hieman pähkinäinen kahvisuus on niin ikään voimakkaasti läsnä. Vaniljaakin tässä voisi kuvitella olevan. Tässä on todella upeaa, tummaa kuivahedelmäisyyttäkin, joka imperial stouteissa monesti hukkuu paahteisuuden alle. Tässäkin lakritsisuutta on, mutta melko kevyesti. Tuoksussa humalointi ei vaikuta kovin vahvalta, paahteisuus ja kahvi ovat selvästi pääosissa. Aavistuksen yrttinen vivahde kuitenkin löytyy. Viimeistään suuhun päästessään Brunch Weasel paljastuu todelliseksi herkuksi. Kauraisen liukas, jykevä ja makeahko mallasrunko on vaikuttava suoritus. Todella pehmeää, vivahteikasta paahteisuutta riittää ja kahvin hienostunut maku sopii kuvioon täydellisesti. Lopussa makeus väistyy voimakkaan katkerohumaloinnin tieltä ja mukaan tulee kahvin ja paahtomaltaan kevyt happamuus. Alkoholi hukkuu täysin jykevään maltaisuuteen, mutta kyllähän tämä henkii voimakkuutta joka osa-alueella. Suutuntuma on todella ylellisen pehmeä, samettisen liukas ja paksu. Aivan loistava imperial stout, jossa voimakkuudestaan ja monimuotoisuudestaan huolimatta on äärimmäisen pehmeä ja helposti juotava. Ehdottomasti parhaita ellei paras maistamistani Mikkellerin oluista. PISTEET: 44/50

Oppigårds Amarillo

2011-07-28T17:56:00.000+03:00

Ruotsin Systembolagetissa on hyvä valikoima oluita selvästi Alkoa järkevämpään hintaan. Erityisen hyvä valikoima löytyy Tukholman Regeringsgatanin myymälästä, jonne tietysti opastin Nellin tuliaisostoksille kun nyt kerran kaupungissa lähti käymään. Mielenkiintoisia oluita sieltä tulikin Ouluun asti. Aloitan niiden ruotimisen Oppigårdsin Amarillosta, joka on pantu panimon 7-v. juhlaolueksi keväälle 2010. Jenkkityylin pale ale, jälkihumalointi Amarillolla, katkeroita haettu Cascadella ja Centennialilla. Mallaspuolella 15 % on vehnää. Potkua passelisti 5,9 %. Urheilullisen liikehdinnän jälkeen luulisi tämän sammuttavan janoa sopivasti.

Oluen väri on vaalean meripihkanruskea ja vaahtoa muodostuu reilusti. Hyvin raikas, voimakkas humalointi sitrushedelmineen ja pihkaisine mäntymetsineen hallitsee tuoksua. Amarillon eksoottisenmakeasta tuokusta voi erottaa ainakin kiiviä, kuvivattuja aprikooseja sekä kukkaista hunajaa. Makeahkoa maltaan tuoksua pääsee humalaryöpytyksen läpi, ehkä tämä makeus tulee juuri vehnämaltaasta. Oluen lämmetessä alkaa taustalta hiipiä hieman pahvisuutta, mikä pistää epäilemään oluen tuoreutta. Maussa on kohtalaiseti maltaisuutta ja vehnä tekee siitä pyöreän ja kuohkean. Kovin makea tämä ei kuitenkaan ole, onneksi. Katkeroita on alussa varsin mukavasti ja riittää niitä vielä melko pitkälle jälkimakuuunkin. Jälkimaku on pyöreydestään ja katkeruudestaan huolimatta vähän tyhjä, haluaisin tähän selkeämmin pale-maltaan makua ja myös aavistuksen tummaa karamellisuutta tyylin klassikoiden (esim. Anchor Liberty Ale) tapaan. Vehnä ehkä pyöristää tätä liikaakin. Onneksi tuoksun pahvisuus ei kuitenkaan yllä makuun asti. Kuten sanottu, suutuntuma on hyvn pehmeä ja kohtalaiseen korkeasta hiilihapoisuudestaaan huolimatta miellyttävä. Helposti juotava, mutta myös helposti unohdettava olut. Miellyttävä, mutta vähän ponneton esitys siis. PISTEET: 34/50

Mikkeller It´s Alive!

2011-07-26T18:52:00.001+03:00

Varastokaappiin ilmestyi tuliaispullojen myötä täytettä, joten vanhemmasta päästä täytynee entisiä alkaa tyhjentää. Ensimmäisenä tartuin jo pitkään hetkeään odotelleeseen Mikkellerin It´s Alive! -puteliin, jonka sisältö on pantu (kuinkas muutenkaan) Belgiassa De Proefilla. Hommasin tämän aikoinaan Arkadian Alkosta. It´s Alive! on tribuutti trappistiklassikko Orvalille, joka lienee monien modernien brettaoluiden esikuva. Tyyliin kuuluvat mielestäni olennaisesti Brettanomyces-hiivan tuoma monimutkaisuus, kuivuus, näennäinen kepeys ja runsas humalointi. Itsekin kokeilin brettaa pariin kertaan ja kokeiluista syntyvät viikon välein Brett Like´s Proge ja Tripe Rancid, joista ensimmäistä pääsi ruotimaan Ardekin blogissaan. Mikkellerin versiossa on potkua 8 %, mutta melko pitkän pullosäilytyksen aikana sitä on kertynyt varmasti lisää. Selvästi enemmän joka tapauksessa, kuin esikuvassaan tuoreena (6,2 %).

Tekokorkki oli Mikkellerin oluille tyypillisesi juntattu sen verran tiukkaan, että usko meinasi loppua sitä ruuvatessa. Samalla pelotti ikkunoiden eheyden ja seinien siisteyden puolesta, brettaoluisiin kun tuppaa kertymään painetta usein vähän liikaakin. It´s Alive aukesi lopulta kuitenkin vain lähes olemattomasti kuiskaten, joten omaisuusvahingoilta vältyttiin. Esikuvansa nimikkolasiin olut kaatuu yllättävän niukkavaahtoisena. Nesteen väri on meripihkainen kuten Orvalissa, ehkä vähän tummempi kuitenkin. Olut ehti jäähtyä turhan kylmäksi, sillä nenä ei aluksi erota muuta kuin alkoholia ja makeaa marjaisuutta. Lämmetessä hedelmäisyys lisääntyy ja kääntyy tummempaan suuntaan, päätyen lähelle rusinaisuutta ja kuivattuja aprikooseja. Selvästi erottuu myös karamellista mallasta ja aavistus humalan yrttisyyttä. Brettaluonne jää kuitenkin vähän vaisuksi. Onhan tässä toki nahkainen, hieman hevosen hikeä muistuttava tuoksu, mutta kovin laimeana yksitoikkoisena Orvaliin verrattuna. Makukaan ei iske täysillä. Makeaa karamellia ja kuivahedelmää alussa, nopeasti kuivuvassa lopussa kohtalainen katkeruus on puisen kuiva ja miellyttävän yrttinen. Happamuutta on, mutta se tuntuu vähän nahkealta ja tunkkaiselta. Alkoholikin tuntuu melko selvästi. Orvalin kepeys ja raikkaus tästä uupuu. Pienoinen pettymys, mutta eipä tarvitse hävetä omia kokeilujani tähän verrattaessa. PISTEET: 33/50

Nøgne Ø Saison

2011-07-23T16:40:00.004+03:00

Saison kuuluu kesään, vaikka onkin perinteisemmin sadonkorjuuolutta kotiseuduillan Belgiassa. Hedelmäistä, mausteista, kuivaa, humaloitua... Parhaimmillaan Saisonit ovat erittäin maukkaita janonsammuttajia, joista löytyy vielä runsaasti luonnetta kylkiäisiksi. Alkon kesäolutvalikoimassa on tällä kaudella ilahduttavasti jopa kaksi saisonia, belgialainen De Ranke Saison de Dottignies ja otsikon norjalaisen panimon versio. Norski on kerännyt kehuja nettimaailmassa, mutta pystyykö se haastamaan belgialaiset klassikot, kuten Saison Dupontin? Murskaako se mielestäni onnistuneen Blitzkrieg Saisonini, jonka myös oululainen kanssaharrastaja Arde arvioi ihan päteväksi? Tästähän tuli varsinainen Saisoneiden taistelu! Ja sitten asiaan.

Tyylille ominaiseen tapaan Nøgne Ø Saison on erittäin näyttävä olut. Houkuttelevan samea kellanoranssi väri lupailee hedelmäistä raikkautta ja upea, pilvimäisen massiivinen vaahto saa oluen näyttämään vielä astetta paremmalta. Tuoksusta tunnistaa saisonhiivan tuoman hedelmäisyyden, jossa sekoittuu ananasta ja persikkaa. Käytetty vehnämallas erottuu yllättävän selvästi jo tuoksussa. East Kent Goldingsin kuivakan yrttinen humalantuoksu on miellyttävä, mutta enemmän sitä saisi olla. Mausteisuus ei ole voimakkaammasta päästä, mutta tuttu korianteri ja appelsiininkuori sielä löytyy kuitenkin. Pientä pippurisuutta voi ehkä aistia, mutta se voi hyvinkin olla myös hiivan tekosia. Maku on saisoniksi makeahko ja melko vehnäinen. Odottelin selvästi kuivempaa tapausta. Jotenkin tästä tulee ehkä enemmän mieleen tripel kuin saison, ehkä juuri täyteläisemmän maltaisuuden ansiosta. Kakeruutta löytyy jälkimausta, mutta makeus taitaa syödä siitä parhaan terän. Saisonhiivan mausteensekainen hedelmäpeli ei sekään tunnu pääsevän oikein kunnolla käyntiin. Alkoholikin maistuu turhan selvästi läpi. Keskitäyteläinen ja pehmeä suutuntuma on kohtalaisen miellyttävä, mutta katkeroiden ja hiivan pirstivää nipistelyä jäin kaipaamaan. Lupaavan aloituksen jälkeen selvästi lässähtävä meininki vähän harmittaa, sillä tässä olisi voinut olla yksi loppukesän suosikeistani. Tällä hetkellä vaaka kallistuu selvästi belgikalssiokoiden kannalle, eikä oma versionikaan mielestäni tälle häviä. Hyvä olut tämäkin toki on, mutta kovista odotuksista johtuen pieni pettymys hiipii silti puseroon. Taidanpa jatkossa tarttua De Ranken tuotokseen, joka oli mielstäni parempi (blogiteksti tulee jossakin vaiheessa). Ja lopuksi Nøgne Ø Saisonin PISTEET: 37/50

McAuslan Brewing Griffon Ale Rousse

2011-07-22T23:51:00.002+03:00

Toisena McAuslanin oluena nimestä päätellen jonkinlainen red ale. Kuva katosi valitettavasti bittiavaruuteen. RB:ssä olut esiintyy nimellä Griffon Brown Ale, sekavaa.

Niukahko, pitsinen vaahto. Oluen väri on lähinnä rubiininpunainen, mutta kirkas. Melko makea tuoksu, runsaasti karamellia ja kevyemmin marjaisuutta. Ei havaittavasti humalaa. Maku ei ole onneksi aivan yltiösokerinen, vaan varsinkin oluen lämmetessä melko miellyttävän toffeinen. Lopussa aavistuksen mielenkiintoisempia maltaan sävyjä, hieman keksiä ja ehkä aivan aavistus paahteisuuttakin. Kyllä tämä enemmän brown alelta vaikuttaa. Humalointi on melko kevyt, vaikka kuivuus lopussa lisääntyykin. Keskitäyteläinen suutuntuma on aavistuksen hapokas, mutta periaatteessa ihan ok. Ei yllä äskeisen pale alen tasolle. PISTEET: 26/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

McAuslan Brewing St. Ambroise Pale Ale

2011-07-22T23:05:00.001+03:00

Leskiseen on saapunut uusia kanukkioluita pullomuodossa. Ensimmäisenä testiin montrealilaispanimon pale ale.

Kohtalaisesti vaahtoava, meripihkanruskea olut. Tuoksu ei ole erityisen vahva, mutta perusvire on miellyttävä. Skottioluista tuttua toffeisen karamellista mallasta, hinostuneen hedelmistä/marjaista hiivaisuutta. Lisänä parfyymeihin ja yrtteihin viittaavaa humalaa. Maussa tummaa karamellia ja miellyttävää, hieman ikääntyneistä belgeistä tuttua kuivahedelmäisyyttä. Kuiva ja katkerahko loppuveto. Tuoksun tavoin maku on hillitty, mutta tyylikkään tasapainoinen. Kuohkea, pehmeä suutuntuma on keskitäyteläinen ja miellyttävästi loppua kohti kuivuva. Monet pitäisivät tätä varmasti tylsänä, mutta minä pidän oluen hillitystä luonteesta, josta kuitenkin löytyy vivahteikkuutta. Positiivinen yllätys. PISTEEET: 35/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Svaneke Session Pilsner

2011-07-22T20:39:00.005+03:00

Pilsin ystävänä tanskalaisen Svaneken panema Session Pils oli minulle yksi odotetuimmista Alkon kesäoluista. Kepeydessään raikas, kuiva ja katkeran aromaattinen pils on parhaimmillaan ehkä virkistävintä olutta kesäjanoon. Tai mihin muuhunkin janoon. Svaneken tulkinnassa on voltteja tasan viisi, se on suodattamaton ja vaikutteita pitäisi etiketin mukaan tulla sekä jenkkilästä että tsekeistä.

Session Pilsner on väriltään vaalean kullankeltainen ja suodattamattomuudesta johtuen hieman utuinen. Vaahto on todella kookas ja kuohkea, kestäväkin vielä. Tuoksu on melkoista humaloinnin juhlaa. Siinä jenkkilajikkeiden sitruksisuus, makea siitepöly ja hento pihkaisuus kohtaa tsekkien Saaz-humalan makean mausteinen yrttisyyden. Ohraa erottuu vain kevysti, mutta eipä se haittaa. Tuoksu on todella raikas. Maku jatkaa samaa rataa. Katkeruus iskee heti kieleen ja jatkuu pitkälle pihkaisen kuivaan jälkimakuun. Mallasrunkoa on enemmän, kuin tuoksu antoi olettaa. Jyväisen kuivan pilsmaltaan lisäksi erottuu makeampaa leipäisyyttä jälkimaussa aavistus toffeeta. Selvää crossover-meininkiä tosiaan. Muuten miellytävän pehmeään ja liukkaaseen suutuntumaan ilmantuu aavistus hiivaista nihkeyttä aivan lopussa. Pieni tunkkaisuus ei riitä pilaamaan kokonaisuutta, joka on helposti juotava ja raikas. Tämän näkisi mielellään Alkon vakiovalikoimassakin. PISTEET: 36/50

Saimaan Juomatehdas Marsalkka Vaalea Täysmallasolut

2011-07-21T22:14:00.001+03:00

Parin helteisen hikistä työpäivää Ounasjoen rannoilla pistää kummasti janottamaan. Koska vettä tuli jo tälle päivälle reilut kolme litraa lipiteltyä, nappasin vaihtelun vuoksi kaupasta Saimaan panimon vaalean Marsalkan. Pullomuodossa tämä tuli joskus juotua, mutta arviointi näkyy jäänen. Tuleepahan sekin nyt hoidettua.

Väri on tyylille lähes pakolliseen tapaan kullankeltainen, tölkistä kaadettua vaahtoa muodostuu mukavasti. Löysä koostumus saa vaahdon kuitenkin kutistumaan nopeasti. Ilahduttavan runsas aromohumalointi tässä on, yrttisen makea ja ruohoinen vaikutelma yllättää kyllä. Selvästi jyväinen pils-maaltaan tuoksukin vielä, eikä mitään tärkkelyksen pahviefektejä. Maku on puhdas, yllättävänkin leipäinen ja "rehevä" maltaisuudessaan. Saksan suunnan hellesit tässä tässä selvästi ovat esikuvina. Jälkimaussa on katkeruutta selvästi normibulkkia enemmän, mutta mistään överihumaloinnista ei toki ole kyse. Ihan tyylin sopivalla tasolla siis liikutaan. Aavistus karheutta on joistakin ilmaantunut jälkimakuun, eikä pieni lisätukevuuskaan haittaisi. Liukas ja tasapainoinen, kevyen ja keskitäyteläisen väliltä oleva suutuntuma toimii ihan hyvin kuitenkin. Kokonaisuutena selvästi suurpanimoiden kasvottomia tärkkelysräpellyksiä parempi vaihtoehto moneen käyttöön. PISTEET: 29/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Höss Doppel-Hirsch

2011-07-13T17:05:00.001+03:00

Graalista löytyi pari Höss der Hirschbräun olutta, testiin otin 7,2 %:n doppelbockin. Vehnää olisi myös ollut tarjolla.

Kirkas mahonkinen väri, kuohkea vaahto lässähtää melko nopeasti. Maltaanmakea, leipäinen tuoksu, jossa voisi kuvitella olevan hieman ruista. Lähes karamellinen vivahde, diasetyyliäkin juuri aistittavasti. Humalaa en tuoksusta löydä. Tukeva ja makea maltaisuus, hieman katkeroa lopussa. Ei mitään ihmeitä tarjolla, ei toisaalta virheitäkään. Melko tuoreelta vaikuttaa, suutuntumakin on pehmeä ja miellyttävä. Ruokaisa olut, jota juo kyllä mielellään. Ihan tyylin parhaiden syvyyttä ei kuitenkaan saavuteta. PISTEET: 34/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

BrewDog / Three Floyds: Bitch Please

2011-07-12T21:47:00.001+03:00

Kauppuri 5:n valikoimista löytyy myös tämä skotti- jenkki -yhteistyön hedelmä. Tynnyrikypsytetyllä barley winellä rehevät mitat: 11,5 %. Sateiseen iltaan pikkupullo on oikein sopiva kahdelle hengelle jaettavaksi.

Melko kirkkaan punaruskean oluen vaahto on hienojakeisen kermainen, mutta melko niukka. Viskitynnyrin turpeinen savuisuus iskee aluksi voimallisena, hieman pippurisena. Taustalla erottuu vahvan hedelmäinen humalointi. Ei yhtään hassumpi ensivaikutelma. Barley winelle ominainen hedelmäisyys, tässä lähinnä marjahilloinen, lisääntyy vähitellen. Makea, hieman siirappinen ja toffeinen maltaisuus saa mukavasti potkua kuivasta viskisavusta. Jälkimaku on katkera, savuinen, yllättävän kuiva ja reilusti tynnyrinen. Ei varsinaisesti huimaa monimuotoisuudellaan, mutta perusmeininki toimii. Ei täyteläisin tyylin edustaja, melko paksu silti. Matalahiilihappoinen, hieman alkoholin polttama suutuntuma. Hyvä, ei erinomainen. PISTEET: 37/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Beer Here Ammestout

2011-07-12T18:52:00.006+03:00

Pitkästä aikaa sateinen ja pimeä päivä Oulussa. Kun ei uloskaan jaksanut vaivautua, kaivelin kaappini kätköistä tanskalaisen Beer Heren Ammestoutin. Olut on pantu Søgaards Bryghusilla, kuten monet Beer Heren tuotteet. Valmistajan mukaan kyseessä on milk stout, RB luokittelee tämän sweet stoutiksi. Kahviakin on mukana, vahvuutta sopivasti 6,5%.

Sysimusta stout, melko öljyiseltä näyttää. Paksun kermainen ja poikkeuksellisen kuohkea vaahto näyttää mokkaisen beigeltä. Voimakkaan paahteinen tuoksu, vaikuttaa aluksi lähes suolaisen lakritsaiselta. Enin paahteisuus katoaa hetken lasissa huljuttelun jälkeen, hieman limppuisen makeaa maltaisuutta ja maitoista sokerisuutta nousee tilalle. Ilahduttavasti erottuu myös aavistus humalantuoksua. Maku alkaa aromaattisen kahvisena ja pehmeän paahtomaltaisena, lopussa maitosuklainen "vanukasmaisuus" hallitsee. Mallasrunko on yllättävän kepeä, lievästi karamellinmakea. Hieman tuhdimpaa meininkiä kaipaisin. Jälkimaku on kevyesti maitoisen hapan, katkerot pysyvät tyylin mukaisesti taka-alalla. Ei mitenkään hillittömän voimakas, vaan suutuntumaltaan "notkea" ja pehmeän silkkinen stout. Miellyttävyydestä huolimatta tästä uupuu koukku, johon tarttua. Ei siis säväytä, mutta palaan mieluusti asiaan jos tähän vielä törmään. PISTEET: 35/50

Mikkeller Burger & Bun L.A. Lager

2011-07-10T18:24:00.004+03:00

Tanskalaisen Mikkellerin belgialaisella De Proefilla tanskalaiselle Burger & Bun -hampurilaisbaarille panema olut. Monimutkainen kuvio kertonee aika hyvin sopimuspanimoiden/-panijoiden arjesta. Jännä juttu muuten, että tällainen yhdelle tanskalaisravintolalle räätälöity tuote päätyy Suomen alkoholimonopolin vakiovalikoiman tuotteeksi. No samapa tuo, Mikkelleriä näkee kyllä Alkon hyllyillä mielellään. Tämä jenkkityylin lagerin luulisi olevan omiaan juuri kaatosateessa heittämäni juoksulenkin jälkeen.

Utuisen oranssi olut. Pitsisen kermaista vaahtoa ei ole paksulti, mutta vähät onneksi kestävät. Kuvia napsiessa meinaa hermo pettää, sen verra houkuttelvasti humalan aromit sinkoilevat lasista. Paskat, kamera nurkkaan ja nenä lasiin. Raikkaan sitruksista ja hieman aprikoosinmakeaa ja kukkaista humalointia, pihkaisuuttakin. Mallaspuoli jää tuoksussa jalkoihin, mutta maussa leipäistä ja hieman jopa keksistä, mutta melko kuivaa viljaisuutta on kohtuu mukavasti. Katkerahko jälkimaku viipyilee suussa pitkään ja kokonaisuus on raikkaasti tasapainoinen. Juotavuus on janoiselle vähintäänkin riittävän hyvä, eipä tainnut viittä minuuttia kauempaa pikkupullo vanheta. Mitäpä tästä turhaan enempää loruilemaan: konsteilematta maukas, virkistävä ja tasapainoinen nykylager janoon tai vaikka sen burgerin kylkeen. Hyvää oli. PISTEET: 37/50

Meantime Yakima Red

2011-07-04T18:01:00.001+03:00

Uusin hanatulokas Leskisessä on tutun brittipanimon amber ale. Vitamiineja 4%, väri utuisen meripihkanruskea. Kermainen vaahto näyttä houkuttelevalta. Tuoksu on melko kevyt, mutta raikkaan humalainen. Sitruksinen lähinnä, mutta ruohoista yrttisyyttäkin löytyy. Niin ja mansikkaisia käymisaromeja. Mallas maistuu vahvuuteen nähden kohtuullisesti: vaaleaa leipää, aavistus makeampaa keksiäkin. Lopusta löytyy ihan ryhdikäs humalointi. Kuohkean pehmeä suutumtuma on miellyttävä, jälkimaussa ehkä vähän ohut kuitenkin. Kokonaisuus on kuitenkin mukavan tasapainoinen ja virkistävä, eikä isompia moitteen sanoa tästä jaksa hakemalla hakea. Sessio-oluen elkeitä on selvästi havaittavissa. PISTEET: 32/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Cigar City Sea Bass

2011-06-30T19:42:00.004+03:00

Hapanta farmiolutta Floridan Tampasta. Meribassia on melko turha Alkon hyllystä haeskella, esim. saksanmaalla voi tärpätä paremmin. Panimo on kovassa maineessa, omia kokemuksia ei ennen tätä ole. Ennakko-odotukset on hilattu kohtuu korkealle joka tapauksessa.

Olut on väriltään hyvin tumman rubiininpunainen, pilvimäisen kuohkea vaahto meinaa väkisin pursuta yli tulppaanin reunojen. Tuoksu hurmaa välittömästi. Valtavasti makeanhapanta hedelmää ja herukkahilloa, lähes hunajaistakin meininkiä. Happamuus hyppää myös voimakkaasti esille, pientä maitohappoisuutta ja tallimaista maanläheisyyttä lambicien tapaan. Toisaalta hillomaista makeutta on reilusti tasapainottamaan happamuutta. Voimakkaan nahkainen ja lähes pistävä brettan maku kuitenkin hallitsee. Lisänä ylikäynyttä marjamehua ja upean kypsä, lähes tupakanlehteä muistuttava jälkimaku. Turhan lyhyeen tämä hupi kuitenkin loppuu, myöhäinen jälkimaku jää ihmeen tyhjäksi ja nahkeudessaan ohueksi. Ihan parhaiden "happoalejen" tai lambicien monimuotoisuuteen Sea Bass ei siis yllä. Juotavuus on kuitenkin ensiarvioisesti kohdallaan. Makeus ja happamuus ovat herkullisessa balansissa ja olut upposi helposti niin amatööriin kuin vähän kokeneempaankin maistelijaan. Kuohkean pehmeä ja mukavasti suutakuivaavan hapan suutuntuma tehostaa kepeähköä vaikutelmaa. Helppo ja laadukas kurkistus happamien alejen maailmaan, voin suositella. PISTEET: 38/50

Slottskällans Nelson

2011-06-28T21:27:00.001+03:00

Leskisen kaapista ruotsalaista lageria maustettuna uusiseelantilaisella muotihumalalla. Kirkkaan oranssi, niukkavaahtoinen olut antaa ensinuuhkaisulla varsin raikkaan, sitruksisen ruohoisen ja yrttisen vaikutelman. Maistelu tuo mukaan kevyen ja hieman keksisen maltaisuuden ja jälkimakuun kohtalaisen voimakkaan humaloinnin ohella pähkinäisyyttä. Pyöreä, melko matalahappoinen suutuntuma jää ehkä vähän ohueksi ja särmättömäksi, mutta kokonaisuutena Nelson on varsin pätevä sessio-olut. PISTEET: 32/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Mikkeller Pale Ale

2011-06-27T21:10:00.001+03:00

Blogi herää kuolleista Utsjoella vietetyn kuukauden jälkeen. Kamat kämpille, vartti unta ja ydinkeskustan esteradan läpi Leskiseen. Lähes helteistä iltaa virkistämään valikoitui hanasta Mikkellerin Pale Ale. Tuhruisen sameanoranssin oluen tuoksu on voimakkaasti humaloitu, yrttinen ja sitruksinen. Eksoottisempaa mangoa häivähtää mukana, ehkä vähän hiivaista tunkkaisuutta lopussa. Maltaisuus on kevyttä ja nautittavan kuivaa, tiukka humalointi pääsee oikeuksiinsa. Räväkkä, katkera ja hieman kuohuva suutumtuma säilyttää raikkauden kohtalaisesti kevyestä hapokkuudesta huolimatta. Kiva kesäolut, maistuu mannalta pirkka lagerin jälkeen. PISTEET: 35/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Kotiolutta: Erpan IPA

2011-05-20T15:45:00.004+03:00

Kun oma panimo on raha- ja aikapulan vuoksi telakalla, on hyvä maistella kavereiden tuotoksia. Nyt maistossa opiskelukaverin ensimmäinen panos, jossa on haettu jenkkiläistä IPA-tyyliä. Pohjalla on muistaakseni Coopersin IPA-uutepurkki, lisänä spraymallasta ja sokeria. Humalointia on terästetty Cascadella ja Amarillolla. Valmistusvaiheessa oli ongelmia ominaispainojen kanssa, jotka jäivät huomattavasti laskennallisista arvoista. Taisi lopulliset voltit jäädä jonnekin neljän huiteille. Yhdessä pähkäilimme syitä ja syyttävä sormi (ainakin minun) osoittaa uutepurkkia. Yksi uutteiden heikko puoli: koskaan ei tiedä tarkasti, mitä saa. Ehkä tältä ei siis kannata puhdasverisintä ipa-kokemusta odotella, mutta väliäkö sillä jos olut muuten maistuu.

Varsiltään olut on melko tumman meripihkainen. Pitsisen näyttävää vaahtoa muodostuu sormen leveyden verran. Tuoksusta löytyy reilu annos tuoretta jenkkihumalaa, melko selvää sitruunanmehua ainakin. Ruohoisuutta tuntuu enemmän kuin Amarillolta ja Cascadelta olen tottunut saamaan. Millä oli humaloitu se uutepurkki? Mansikkaista ja hieman persikkaita makua löytyy myös. Mallaspuolella kevyelti karamellia ja keksisyyttä. Puhdas maku, hiivaisuutta ei tunnu tippakkaan. Hieman uuteoluille tyypillistä karheutta jälkimaussa, mutta toisaalta myös mukavasti pähkinäistä paahteisuuttakin. Mallasrunko jää oletetusti turhan kevyeksi ollakseen ipaa, mutta pale alena tämä menee täydestä. Katkeruutta on kevyeen olueen sopivan napakasti, jälkimaku on kuiva ja hieman mausteisen pihkainen. Suutuntuma on juuri sopivan kevyesti hiilihapotettu ja keveydestään huolimatta hyvin pehmeä. Jos en tietäisi speksejä, veikkaisin tätä selvästi vahvemmaksi olueksi. Ei siis mitenkään yltiöohutta. Raikasta ja helppoa juotavaa, tästä on hyvä jaktaa ja siirtyä halujen mukaan vaikka osittaismäskäämään. Veikkaanpa, että harvalla ensimmäinen olut on näin hyvää. PISTEET: 29/50

Sierra Nevada Glissade Golden Bock

2011-05-13T23:03:00.001+03:00

Bock-olutta Chicon legendalta. 6,4 %, perinteiset humalat euroopasta. Mielenkiintoinen valinta Leskiseen ohjelmistoon ipoja komppaamaan.

Kultainen suodatetun lagerin väri, niukka ja hiljalleen katoava vaahto. Tuoksu on rehellinen, puhtaan maltainen maustettuna yrttisen ruohoisella humaloinnilla. Makeaa ohraa, lopussa kuivempaa ja pirteän katkeraa meininkiä. Ei liimaista makeutta tai muitakaan liikoja hedelmäisyyksiä. Keskitäyteläinen ja öljyisen liukas suutuntuma. Kelpo bock. PISTEET: 33/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Ægir India Pale Ale

2011-05-13T22:02:00.001+03:00

Onpa hienoa nähdä Leskisen valikoiman kehitys viimeaikoina! Erityisesti kantabaarin pullovalikoima tuntuu uusien importtisäätöjen myötä saaneen kunnon piristysruiskeen. Täällä kertaa uutuuksista valikoitui otsikonmukaista ipaa Norjasta.

Melko kirkas meripihkaan väri, vaahto mukavan kuohkea. Melko voimakkaan sitruksinen ja siitepölyisen hunajainen tuoksu vaikuttaa tuoreelta. Jopa niin tuoreelta, että pientä hiivaisuutta on varovaisesta kaadosta huolimatta havaittavissa. Hedelmää on, mutta se tulee esille jokseenkin liimaisena ja lopussa vihannesmaisena. Lopussa on napakka humalanpurenta, mutta mallaspuolella on toivomisen varaa. Karamellimallas ei tuo tarvittavaa syvyyttä, nyt tietty sokerisuus lisää liimaista vaikutelmaa. Suutuntuma on kuitenkin mukavan pehmeä ja kuohkea. Kokonaisuus jää silti pettymyksen puolelle. PISTEET: 32/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Port Brewing Hop 15

2011-05-11T21:27:00.001+03:00

San Marcosin Port Brewingilta on lukuisten kivenkovien kalifornialaispanimoiden tapaan lupa odottaa huippulaadukkaita oluita. Näin on erityisesti ipa-sukuisten humalapommien kanssa, joita myös "salaista" reittiä Saksasta Suomeen löytänyt Hop 15 edustaa. Panimon 15-v. juhlan kunniaksi pannusta tupla-ipasta löytyy vitamiineja 10 % ja röyhkeästi juhlavuoden mukainen määrä humalalajikkeita. Huhhuh.

Olut on väriltään utuisen oranssi, meripihkaan vivahtava. Ohut vaahto on kermainen ja pitsinen. Todella vahvan humalaisessa tuoksussa on reilusti trooppisen makeaa hedelmää ja myös yrttiviinojen lääkemäisyyttä. Persikkaa, mangoa, hieman luumuakin. Ja tietysti greippiä ja tiukkaa sitruksisuutta. Ehkä vähän vaniljaan ja jopa pippuriin vivahtavaa mauste-efektiäkin ja hyvällä tavalla maanläheistä kasvimateriaa. Pihkainen hartsisuus korostuu lopussa. Mallasrungossa on karamellia juuri sopivasti, eikä liika makeus pääse haittaaman. Jälkimaku on todella pitkä, lähes jäytävän katkera ja se tuo hienosti esille humaloinnin monipuolisuuden ja sopusuhtaisen maltaisuuden. Suutuntuman notkea kuohkeus päästää purevan katkeruuden salakavalasti kitalakeen, jonka jälkeen riemua riittää pitkäksi aikaa. Hop 15 tuntuu uskomattoman kevyeltä ollakseen 10 % alkoholia. Humalointi ja loistava mallasrunko pitävät juotavuuden vähintäänkin kohdillaan. Tässä taitaa olla paras juomani tupla-ipa. Kuinkahan hyvää Hop 15 voisikaan olla tuoreeltaan hanasta tarjoiltuna? PISTEET: 43/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Beer Hunters Mufloni Keirin Stout

2011-04-29T15:13:00.001+03:00

Porin laatupanimon tuotteita ei ole juuri pulloissa (tai muutenkaan) Oulussa näkynyt. Nyt kuitenkin Leskisen kaapista löytyi tämä japanilaisen pyöräilykisan mukaan nimetty stout. Mielenkiintoista.

Musta olut, vaahto on erittäin kermainen ja houkuttelevan beige. Harmi, että kuva unohtui ottaa. Voimakkaan paahteinen, jopa savuinen ja kahvinen tuoksu. Lakritsia, makeampaa hedelmäisyyttä, limppuista mallasta ja raikasta jenkkihumalaa. Makeahkona alkava maku kuivuu loppuun, jossa palkintona odottaa herkullinen kuivahedelmäisyys, annos kahvia ja maitosokeriakin. Kakeroita on juuri sopivasti, jotta huomio säilyy kokonaisuuden tasapainoisuudessa. Aavistus happamuutta tuntuu, mutta eipä se juuri häiritse. Liukas ja samettinen suutuntuma on hyvin miellyttävä kautta linjan. Todella toimiva stout. PISTEET: 37/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Nøgne Ø Bitter

2011-04-29T14:17:00.001+03:00

Leskiseen on vapun ratoksi saatu norjalaista bitteriä hanaan, nice. Etelän maitoisista kaupoista tätä on saanut, mutta eipä ole vain minulle vastaan kävellyt.

Samean oranssin oluen pinnalle muodostuu ohut kerros vaaleaa vaahtoa. Runsaan humaloidussa tuntuu kohtuullisesti sitrusta, yrttejä ja kuivan keksistä palemallasta. Kuiva, rapeasti katkera maku saa tasapainoa maaltaan keksistä. Tasapainoinen, sopivan kevyt suutuntuma säilyttää raikkauden hyvin. Rehellistä ja maistuvaa sessio-olutta, jota joisi mielellään useammankin. PISTEET: 34/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

St. Bernardus Tripel

2011-04-23T19:19:00.007+03:00

St. Bernard Brouwerij on yksi suosikeistani, ainakin mitä belgipanimoihin tulee. Korkea laatu, kohtalainen saatavuus ja soppeli hinta ovat yleensä menestyksen tae. Panimon Grottenbier ja Blanche vierailivat jopa Alkon hyllyllä. Nyt maistamani Tripel on kuitenkin ostettu Schipolin lentokentältä vuoden 2009 ensimmäisinä päivinä. Pullolla on siis jo ikää, mutta jostakin syystä korkkaus on aina vain venynyt. Hilloamisella on seurauksensa: tässä tapauksessa parasta ennen -päiväys pääsi lipsahtamaan ohi 26.11.2010. Vahvat belgioluet kyllä säilyvät, mutta tripelit eivät välttämättä kypsytyksestä juuri hyödy. Luulisi ainakin humaloinnin kärsineen tässä tapauksessa. Parempi silti myöhään jne. Vai?

Reilu suhahdus korkin avautuessa, tietysti pullon sisältö pyrkii vapauteen pitkän vankeuden jälkeen. Kokeneen belgifanin kavaluudella saan kuitenkin nopeasti lasin alle, eikä tippaakaan mene hukaan. Keveällä hiivasatsilla oluesta muodostuu utuinen, vaalean meripihkainen näkemys. Pilvimäistä vaahtoa syntyy oikein urakalla, mutta kaikki mahtuu täpärästi Chimay-pikariin. Tuoksun perusteella pilaantumista ei tarvitse pelätä. Upean ruohoinen ja erittäin kompleksisen belgihiivainen tuoksu siirtää ajatukset Bruggen kuppiloihin... Mausteinen hedelmäisyys muistuttaa hieman kuivaa sherryä, lisäksi erottuu ainakin raikasta mansikkaisuutta ja päärynää. Tämän panimon hiivakanta jaksaa aina sykähdyttää! Kuivaa pilsmallasta on kohtalaisesti, makeutta tuo hedelmäisen hiivan lisäksi kandisokerin lievä siirappisuus. Kuivassa jälkimaussa kohtalaisen voimakkaan, yrttisen humaloinnin lisäksi varttuneen oluen lähes puumaisen kuivaa hedelmäisyyttä. Hiivojen kanssa hedelmäisyys saa vielä piirun lisää monipuolisuutta, eikä humalointikaan kärsi kohtuuttomasti. Aika huikeaa! Alkoholi (8%) peittyy täysin maussa, mutta tuo suutuntumaan tiettyä potkua. Samettisen liukas suutuntuma hipoo näennäisessä kepeydessään täydellistä. Viimeaikoina belgioluet ovat lähinnä uutuuksien huonon saatavuuden takia jääneet vähälle, mutta tämä tapaus nostaa kuumeen taas enstisiin lukemiin. PISTEET: 43/50

Three Towns St. Eriks Pompona Porter

2011-04-23T18:38:00.005+03:00

Pääsiäisaterian päälle vaniljalla maustettua portteria länsinaapurista. Aiemmin testaamieni St. Eriks-oluiden tapaan tämäkin on pantu Slottskällansilla. Porterilta voinee odottaa melko paljon, mikäli laatu on samaa tasoa testaamieni pohjahiivojen kanssa.

Kaunis, hyvin tumman rubiininpunainen olut, herkullisen kermaiselta vaikuttava vaahto on sekin saanut vähän kevätaurinkoa hipiään. Tuoksu on voimakkaasti vaniljainen, jopa hieman pippurisella tavalla. Limppuinen ja paahteinen maltaisuus jää ainakin tässä vaiheessa melko pahasti jalkoihin. Maku on onneksi tasapainoisempi ja siirappisen limppuista mallasta on lopulta ihan kohtuullisesti. Paahteista happamuutta, kevyesti maitohapokkuuttakin ehkä. Vanilja saa keverikseen hiivaista hedelmäisyyttäkin. Lopussa aavistus luumuista kuivahedelmää ja kohtuullisesti hapokasta suklaisuutta. Lopussa maltaisuus kuivuu selvästi ja katkerot nappaavat vähän yllättäen kiinni ikeniin. Ilmeisesti tuoksun vaniljaisuus ja alun makeus peittivät humalointia. Varsin nautittava lopetus oikeastaan, selvästi oluen parasta antia. Suutuntuma on turhan hapokas ja terävä, mutta jälkimaussa on onneksi kestävyyttä. Kokonaisuutena ei välttämättä kovin tasapainoinen suoritus kuitenkaan. Vaikka vaniljan ystävä olenkin, olisin ehkä maistanut tätä olutta mieluummin ilman sitä. Tai ainakin annostellut vähän säästeliäämmin, nyt varsinkin tuoksu jää turhan yksipuoliseksi ja vaniljaisuus jotenkin korostaa myös maun makeutta liikaa. PISTEET: 29/50.

Kotiolutta: Neurosis Real Ale

2011-04-20T16:30:00.004+03:00

Foorumeilta tuttu Neurosis on oululainen olutharrastaja, joka myös panee jalojuomaa itse. Taannoin teimme pientä kimppatilausta ja siinä samalla tietysti vaihdettiin muutamat kotipanimoiden maistiaiset. Real Alen tarkkoja speksejä en ehtinyt kysellä, kun vaihto tehtiin sen verran kiireellä. Mielikuvani mukaan tämä on kuitenkin ainakin osittain uuteolut, nimi ainakin viittaisi Coopersin tiettyyn mallasuutekittiin. Lisänä lienee käytetty maltaita ja luultavasti humalaakin. Kokeillaanpa, miltä kollegan olut maistuu.

Olut on väriltään utuisen meripihkanruskea. Kermanvalkoista vaahtoa mudostuu kaadettaessa reippaasti. Tuoksussa erottuu reippaasti makeahkoa ja hieman purkkamaista hedelmäisyyttä sekä yrttistä ja kukkaisen saippuaista humalointia. Selvästi mukana on myös kevyttä paahteisuutta, joka tuntuu aavistuksen pähkinäiseltä. Mallasrunkoa on kohtuudella ja tunnelma leppoisen kuohkea. Humalaa lienee lisätty, sillä katkeruutta on lopussa varsin mukavasti. Jälkimaku jää vähän kevyeksi. Kuiva yleisilme hedelmäisyydestä huolimatta, eli brittibittereiden suuntaan tässä kallistellaan. Lopussa tuntuu uuteoluille tyypillistä karheutta, joka hieman peittää taustalta kurkkivaa, pähkinäisen keksistä jälkimakua. Suutuntuma heiluu kevyen ja keskitäyteläisen välimaastossa. Hiilihappoa on sopivasti ja juotavuuskin kohdillaan. Mukava olut. PISTEET: 30/50

Plevna Fingerpori

2011-04-16T21:20:00.003+03:00

Leskisen hanassa tämäkin Koskipanimon sarjakuvaolut. Vaalea, suodatettu lager on kyseessä. Toivottavasti jotakin tarttumapintaa löytyy.

Ulkonäkö on normaalia lageria, kultainen väri ja vaahto onneksi tavallista selvästi kermaisempi. Tuoksussa erottuu kohtuudella ruohoista humalaa,
helles-henkinen maltaisuus tuntuu hieman leipäiseltä. Katkeroita on juuri tarpeeksi, että peruslagerin illuusio särkyy. Juotava fiilis, kyllä tästä puhtaan maltaanmaun saa. Suutumtuma noudattelee normaalia lagerin meininkiä, eli ei juuri innosta. Kokonaisuutena normaalia bulkkia selvästi parempi lager, mutta jää auttamatta massojen mukavuusalueelle. PISTEET: 27/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Budels Meibock

2011-04-16T19:53:00.001+03:00

Leskisen hanatuote lienee samaa tavaraa kuin Alkon pullossa. Testataanpa silti, kun pulloversio on vielä maistamatta.

Normaali vaalean lagerin kultainen väri, ohut mutta kermainen vaahto. Tarjoilu todella kylmä, tuoksussa erottuu alussa lähinnä makeaa hedelmää ja alkoholia. Mallas on lämmetessään makeaa, hedelmäistä alkoholia tuntuu turhan paljon. Ruohoinen humalointi ei oikein pääse oikeuksiinsa. Syvyys jää uupumaan mallasrungosta. Karkea ja jokseenkin viinainen jälkimaku. Paksuhko ja jokseenkin öljyinen suutumtuma, mutta makeus estää enimmät nautinnot. Odotukset eivät olleet kummoiset, mutta ei ollut olutkaan. PISTEET: 25/30

Published with Blogger-droid v1.6.6

Brew Dog Punk IPA, real ale

2011-04-13T21:21:00.001+03:00

Leskinen tuo pumpuun vanhan suosikin, ja on kyllä todella mielenkiintoista testata real-käsiteltynä tätä modernia klassikkoa. Naapuriblogin Ardekin tuossa vieressä ihmettelee samaa tuotetta.

Melko sameana pulppuaa tämä punkki tuoppiin. Vaahto on todella komea ja kuohkea. Tuoksu on huumaavan hedelmäinen, jenkkihumalien greippiä ja sitrusta ainakin tuntuu. Selvästi myös neulasmaista pihkaisuutta. Hanaversioon verrattuna tämä vaikuttaa makeammalta, karamelli korostuu ehkä ennemmän. Hiivaisen kypsä makeus sekoittuu hienosti humaloinnin raikkautteen. Jälkimaussa pihkainen kakero nipistää juuri sopivan reilusti. Loistavaa tavaraa tämä on käsittelystä riippumatta. Ei ihme, että olut hupenee caskista kuulemma ennätystahtia.

Published with Blogger-droid v1.6.6

Beer Here Hopfix

2011-04-07T19:21:00.003+03:00

Ajautuipa sattumoisin käsiini muutaman pullon erä ulkomaan herkkuja. Niistä pääsee ensimmäisenä testiin tanskalaisen Beer Heren Hopfix. Tyylisuuntana IPA, ohran lisäksi mukana ruista. Vahvuutta 6,5 %. Nimestä voisi päätellä myös päivittäisen humala-annoksen hoituvan.

Oluen väri on tumman maripihkainen ja hieman utuinen. Vaahtoa muodostuu melko säästeliäästi ja se vähä on osittain kermaista, osittain kuplivampaa. Tuoksu on voimakkaasti pihkaisen hartsinen, mäntyinen ja kohtalaisen sitruksinen. Myös makeampaa hedelmäisyyttä erottuu. Hieman raskas vaikutelma ehkä. Maku alkaa melko liukkaan ja pyöreän maltaisena, rukiin ominainen mausteisuus tuntuu. Humalointi iskee pienellä viiveellä kitkerän hartsisena. Lopussa taustalta nousee vielä annos karamellia ja harmikseni myös hieman tunkkaista vihannesmaisuutta. Liukas suutuntuma on hieman saippuainen, eikä kovinkaan kuohkea tai ryhdikäs. Kitkerä tunnelma jää suuhun pyörimään, vähän kuin olisi humalapelletin syönyt. Pieni pettymys kieltämättä hiipii puseroon, ei voi mitään. PISTEET: 34/50

Dark Star Hophead Citra

2011-03-30T21:17:00.001+03:00

Leskisen real-hälytys pirahti puhelimeen, joten ei muuta kuin pyörä alle. Laatupanimon mielenkiintoinen Citra-singlehopviritys jo normaalisti maukkaasta Hopheadista selvästi kiinnostavin tapaus vähään aikaan.

Harvinaisen kirkas real, väri vaalean kultainen. Todella raikas tuoksu, runsaasti sitruunankuorta, makeampaa appelsiinia ja kipakkaa pihkaa. Hieman hiivaista hedelmää, maltaisuus on kuivaa. Hieman keksiä ehkä. Runko kevyt, mutta ei vetinen. Katkerahko maku jää mukavan pihkaisena viipyilemään kitalakeen. Toimisi varmasti kesällä erityisen hyvin, mutta paha tästä on valituksen aihetta löytää maaliskuun lopussakaan. PISTEET: 35/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Mohawk Blizzard Imperial Porter

2011-03-19T17:18:00.005+02:00

Löysin lähikaupasta halvalla kunnon snifferilasin, joka pitää heti pistää testiin. Kaapista valikoitui Mohawkin Imperial Porter, jonka luulisi olevan parhaimmilaan juuri isosta snifferistä fiilisteltynä. Olut on pantu Sigtunalla, kuten aiemmatkin testaamani Mohawkit. Jos ovat aiemmat vakuuttaneet tuoteselosteillaan, niin tämä se vasta kovat kortit pöytään lyökin. Panimomestari ei ole tyytynyt kymmentä mallaslaatua vähempään ja humalalajikkeitakin on mukana peräti kahdeksan. Lisänä vielä raakasokeria ja hunajaa. Taitaa olla melkoinen makupommi luvassa.

Lähes musta portteri kuohuu melko voimakkaasti kaadetaessa ja beigeä vaahtoa muodostuu runsaasti. Ensinuuhkaisut antavat lakritsia, runsaasti tummaa hedelmää, pihkaisen yrttistä humalaa ja lupauksen todella tukevasti paahteisesta maltaisuudesta. Isoa lasia on mukava pyöritellä ja jahdata muitakin aromeja. Tummaa suklaata sieltä vielä löytyi. Mausta löytyy rutosti maltaista voimaa, mutta liikaan makeuteen ei onneksi sorruta. Hieman hapahkosti suklainen ja kahvinen paahteisuus tasapainottaa enimmät siirappisuudet ja mukavasti nipistelevä humalointi on sopivassa suhteessa maltaisuuteen. Muistuttaa joiltakin osin Slottskällans Imperial Stoutia. Suolaista lakritsisuutta on ehkä vähän turhan paljon makuuni, eikä alkoholisuuskaan pysy ihan täysin piilossa. Vähän monikerroksisempaa makua olisin toivonut tältä kymmenen maltaan keitokselta, nyt voimakkaan maltainen perusmaku käy loppua kohti vähän tylsäksi kun mitään uutta ei enää ole bongattavissa. Suutuntuma on ylellisen paksu ja tahmaavan maltainen ja sopii kyllä tyyliin kuin lasi kouraan. Hyvä olut, mutta ei erinomainen. PISTEET: 36/50

Nøgne Ø Sweet Horizon

2011-03-18T20:35:00.005+02:00

Horisontti on tänä iltana harvinaisen vaaleanpunainen. Tummanpunaisine käärepapereineen pinkein sydämin koristeltuun peltitötsään pakattu pikkuruinen pullo Sweet Horizonia on kyllä harvinaisen söpö ilmestys. Kyseessä on 14 % etyylialkoholia sisätävä imperial stout, johon on tuupattu sokereiden lisäksi kahvia. Nimen mukaisesti makeutta pitäisi riittää ja Sweet Horizon on siis lähinnä jälkiruokaolut. Onneksi tuli tänään syötyä joku leivänkannikka, joten korkkaaminen on oikeutettua toimintaa.

Sweet Horizon on tyylille uskollisesti väriltään lähes musta olut. Harvinaisen siirappisena juokseva olut muodostaa beigeä vaahtoa minimalistiseen tyylin pineksi rinkulaksi lasin reunoja kiertelemään. Tuoksussa erottuu kevytpaahteista ja makeaa kahvia, runsaasti siirappisuutta ja ylikypsiä marjoja. Lakritsia selvästi ja vaniljaa kevyemmin. Suuhun päästessään olut todellakin lunastaa nimensä: tämä taitaa olla makein koskaan juomani olut. Silkkaa sokerisuutta on todella runsaasti, eikä se tunnu kehittyvän oikein mihinkään. No joo, onhan siinä melassisuutta, mutta mistään rommimaisista sfääreistä ei kyllä voi puhua. Kahvisuus on vahvaa, mutta ote saisi olla paahteisempi. Käyneitä marjoja ja vahva tujaus alkoholia, portiviiinikin tästä tulee helposti mieleen. Lopussa tuntuu hieman lakritsia ja intiaanisokerista tuttua makua, jota on vaikea kuvailla. Syvyyttä alkaa siis pikkuhiljaa löytyä, joten ehkä kevytkin viilennys oli tälle oluelle liikaa. Humalointi peittyy makeuteen aika täydellisesti. Makupaletti jää yllättävän kapeaksi ja sokerisuus korostuu aivan liikaa. Hyvää barley winea jaksaa lipitellä isommankin pullollisen vaikka yksinään makeudesta huolimatta, mutta tätä siirappia lipittäessä jo 0,25 litraisen pullon tuhoamiseen ottaisi mielellään avuksi kaverin tai pari. Se kertoo jo jotakin Sweet Horizonin juotavuudesta, jota ei pelasta edes siirappisen paksu ja prosentit hyvin kätkevä suutuntuma. Aika kova pettymys. PISTEET: 32/50

BrewDog Zeitgeist

2011-03-11T18:20:00.004+02:00

BrewDogeja on tullut testailtua viimeaikoina, joten jatketaanpa samaa rataa. Zeitgeist on 4,9 % schwarzbier, elikä lagerhiivalla pantu tummanpuhuva tuotos. Hyvältä schwarzbieriltä odotan vahvaa ja kuivan paahteista maltaisuutta. Joskus sitä törmää schwarzbierinä myytäviin, mutta todella makeisiin tummiin lagereihin, joilla ei ole mielestäni juuri tekemistä schwarzien porukkaan. Toivottavasti Zeitgeist pysyy "kuivilla". Tämäkin testikipale tuli hommattua Systembolagetista.

Zeitgeist on väriltään syvän punertavanruskea. Ohuehko ja melko harva vaahto on myös saanut vähän variä beigeä väriä pintaan. Tuoksu on odotetun kaltainen. Paahteisuus on vahvaa ja se muistuttaa hiiltynyttä ruislimpun kuorta ja jopa tervaista savua. Hieman makeaa mallassiirappia, reilummin kuivakkaa jyväisyyttä ja mausteeksi kahvia. Ja yllättäen vähän hernekeittoa, onneksi vain todella vähän. Yrttinen humalointi ei ole järisyttävän vahva, mutta se antaa mukavan säväyksen tuoksuun. Maku on uskollinen tuoksulle. Limppuista mallasta on riittävän tukevasti ja hapahko paahteisuus on pehmeää ja miellyttävää. Jälkimaussa on mukavan kahvinen vivahde ja pieni humalan nipistys tasapainottaa hieman siirappiseen suuntaan taipuvaa leipäisyyttä. Keskitäyteläinen runko, lopussa paahteisuus tiivistyy jopa hieman tuhkaiseksi. Maukas olut, mutta jotain tästä puuttuu. Tai ehkä mieliala ei vain ollu schwarzbierille otollinen, tyyli kun ei muutenkaan kuulu suosikkeihini. PISTEET: 32/50

Kotipanimosta: Charoli Pale Ale

2011-03-11T16:57:00.005+02:00

Jatkossa kotioluiden maistelut löytyvät sitten Kotipanimosta -otsikon takaa ihan vain selvyyden vuoksi. Charoli Pale Ale on siis valmista, on itse asiassa ollut jo viikon ja jokunen pullo tuli jo testattuakin kavereiden avustuksella. Nyt on hyvä syventyä ja ruotia olutta vähän tarkemmin. Muistin virkistykseksi: Charoli Pale Ale on kevyt, karvan alle 4 % jenkkihumaloitu ja paahdetulla Charolipähkinällä maustettu vaalea ale. Panohommista löytyy lisää infoa ylempää linkin takaa.

Tämä tapaus kaatuu lasiin meripihkanruskeana ja hieman utuisena. Vaalea vaahto on kuohuvaa ja isokuplaista sorttia, mikä jo kielii liian korkeasta hapotuksesta. Kaataa saa varovaisesti tai useassa erässä, mikäli tämän meinaa saada mahtumaan pullokoolle mitoitettuun lasiin. Kuohu laskee kuitenkin aikanaan, jolloin nenän saa kastumatta lasiin. Humalointi on varsin ilmeinen: jenkkilajikkeiden sitruksisuus, makea kukkaisuus ja pihkaisuus nousee mukavasti esiin. Lisäksi erottuu hieman hiivaista marjaisuutta ja kevyelti karamellia. Maku on odotetusti melko kevyt. Siinä erottuu karamellisia ja hieman keksimäisiä maltaan makuja ja lopussa hieman pähkinäisyyttä. Katkeruutta on ihan mukavasti, mutta hiiva kannattaa ehdottomasti pitää pullossa mikäli humalista haluaa saada purevuutta irti. Kuivakassa jälkimaussa on varsin mukava humalan flavori. Pieni hiivainen maku ehkä vaivaa. Sen siitä saa, kun ei suunnittele hommia etukäteen ja joutuu tyytymään marketin paskaan halpishiivaan (Muntonsin pussihiiva, varokaa! Kyseinen epeli muuten lopetti jo toistamiseen sokerien syönnin liian aikaisin kuin seinään, joten tämä oli taatusti viimeinen kerta kun kyseistä laatua käytin). Suutuntuma ei ole toivottoman ohut näin kevyelle oluelle ja siinä tuntuu mallasvalinnoilla (mm. hieman vehnää) hakemaani pyöreyttä suunnitellusti. Liika hiilihappo on suurin ongelma, se saa kevyen oluen tuntumaan vielä kevyemmältä ja terävältä. Kannattaa näköjään pyöritellä lasissa enimmät pihinät reilusti pois, jolloin suutuntuma paranee oleellisesti.

Muutamasta kömmähdyksestä huolimatta Charoli Pale Ale jää kokemuksena plussan puolelle. Mallaspohjaan voi olla jopa tyytyväinen. Humaloinnissa ei taaskaan päästy tavoiteltuun intensiteettiin, mutta kyllä tästä idean saa. Pullotusvaiheessa lienee tapahtunut joku moka sokerin punnituksessa, muuten liikahapokkuutta on vaikea selittää. Onneksi sheikkaamalla pääsee pahimmista eroon. Hiiva aiheutti harmaita hiuksia käymisongelmineen, enkä juuri tykkää ko. kannan ominaismaustakaan. Varovasti kaatamalla suuriman osan saa onneksi jätettyä pulloon. Kokonaisuus on kuitenkin tärkein ja tässä tapauksessa se kevyt, melko raikas ja maistuvakin. Tästä olisi helppo jatkaa reseptin viilausta.

Schneider Weisse TAP5 Meine Hopfenweisse

2011-03-10T19:12:00.008+02:00

Saksalaisen Schneider Weissen nimihirviö on varmasti odotetuimpia Alkon uutuuksia tälle keväälle. Meine Hopfenweisse on 8,2 % vahvuinen vehnäbock, joka on tyylin perinteisemmistä edustajista poiketen humaloitu reippaalla kädellä. En ole ennen kyseistä nisua puraissut, mutta maine on kantanut Pohjanlanden perukoillekin jo aikoja ennen oluen tupsahtamista Alkon valikoimiin. Panimon TAP6 Unser Aventinus on Alkon yksi maistuvimpia oluita, mikä nostaa odotuksia entisestään. Olisiko tästä kevätkauden ykkösolueksi?

Hopfenweisse kaatuu vehnälasiin likaisen oranssina ihmeen harvan ja höttöisen vaahdon kanssa. Ei tämä ehkä kaunein juomani näkemäni olut ole. Tuoksu korvaa onneksi ulkonäölliset puutokset. Loistavan raikas, kukkaisen saippuainen, hyvin hedelmäinen ja makean ruohoinen humalan tuoksu sopii hiivan banaanisuuden ja mausteneilikan kanssa loistavasti yhteen. Aventinuksesta tuttu, jykevä vehnämaltaan tuoksu luo tyylille tutumpaa pohjavirettä. Tämä on ehdottomasti niitä oluita, joita voisi haistella vaikka loputtomiin. Siis jos pinna ei pettäisi ja olisi pakko ottaa reilua kulausta myös suun ihmeteltäväksi.

Ja suuhan tykkää. Makeutta on reippaasti sekä hedelmäisessä että maltaisessa muodossa. Katkeroa on tyyli huomioiden todellakin pirteästi ja saapa tästä jopa jokseenkin purevan vaikutelma maun loppupuolella. Kevyesti imelä ja liimamainen vaikutelma syntyy tästäkin katkeron ja hedelmäisen makeuden liitosta, kuten niin usein minun makunystyröilläni käy. Onneksi nämä aistimukset eivät liiemmin häiritse, joten suupielet pysyvät edelleen lähellä korvia. Varsinkin, kun jo hieman kuivahtaneen vehnämaltaiseen jälkimakuun ilmaantuu vielä humaloinnin tuomaa kuivaa jotakin, joka puumaisena ja samalla hennon pähkinäisenä voisi olla enemmän tuntumaa kuin makua... Alkoholikin hieman kurkkii ja pistää sisukset sopivasti hyrisemään. Suuhun jäävät lopulta välejään selvittämään hiivainen happamuus ja hedelmäinen makeus. Maltainen täyteläisyys ja koostumuksen öljyinen liukkaus yhdessä keventävän katkeruuden kanssa ovat voimakkaan, mutta lähes pelottavan hyvän juotavuuden taustalla. Enpä ole mitään vastaavaa ennen juonut ja täytyy myöntää, että uutuus iski melko lujaa. Kerrassaan hauska olut, jos nyt olueen voi tuon adjektiivin ylipäätään yhdistää. Kevättalven valkeneviin, mutta edelleen kylmiin iltoihin ei kai ole sopivampaa juomaa vaikka saunan jälkeen jäähytellessä tai ensimmäisten terassisessioiden aikaan nautittavaksi? PISTEET: 42/50

Three Towns St. Eriks Sommar Lager

2011-03-05T18:19:00.004+02:00

Ruotsista hoitamani lagerit ovat tähän saakka osoittautuneet oikein päteviksi oluiksi. Erityisesti St. Eriks Pilsner ylitti kyllä odotukset. Mielenkiinnolla maistankin nyt samaisen sarjan Sommar Lageria, joka 4,7 % vahvuinen ja etiketin mukaan täynnä kesää ja humalia. Ilmeisesti tämä on pantu edellisen kesän sesonkeihin, joten tuoreinta mahdollista makua lienee turha odotella. En kuitenkaan löytänyt pullosta mitään valmistus- tai parasta ennen -päiväystä.

Hailakan kullankeltainen, pilsin värinen olut. Vaahto näyttää herkullisen kuohkealta. Tuoksu pitää mitä etiketti lupaa, sillä humalaa on reippaasti. Raikasta sitruksisuutta on Pilsnerin tapaan, ehkä jopa enemmän. Kuivakan yrttinen ruohoisuus on niin ikään voimakasta, muistuttaa vähän saunavastaakin. Erottuupa makeampaa hedelmäisyyttäkin selvästi. Mallaspohja on melko kuiva, mutta selvästi pyöreämpi ja leipäisempi kuin Pilsnerissä. Olisiko munichmallasta heitetty pilsmaltaan kaveriksi? Katkeruutta on mukavasti, tosin jälkimakuun sitä kaipaisi vielä reilummin. Nyt kaikki kiva loppuu vähän turhan nopeasti. Kuohekutta ja raikasta juotavuutta kuitenkin piisaa, joten kyllä tämäkin olut nousee keskinkertaisuuksien suosta komeasti ylöspäin. PISTEET: 34/50

Mohawk Summer IPA

2011-02-25T18:31:00.006+02:00

Toinen Systembolagetista tilaamani Mohawkin IPA-viritelmä on myös pantu Sigtunalla. Nimensä mukaisesti Summer IPA on pantu mennen kesän kausiolueksi, joten aivan tuoretta tämä ei enää ole. Parasta ennen-päiväys tulee vastaan 20.3.2011. Alkoholia Summer IPA:ssa on Extra IPA:a kevyemmät 6,8 %. Magnum, Palisade ja Simcoe tuovat katkeruutta 63 IBU:n verran. Odotuksia tätä IPA:a olutta kohtaan on aika reippaasi, sen verran rapsakat muistikuvat Extra IPA:sta jäi.

Näyttävä olut on tämäkin. Väri on meripihkainen ja se säilyy varovaisesti kaatamalla hyvin kirkkaan ja houkuttelevan näköisenä. Kuohkeaa, hiukan pilvimäistä vaahto muodostuu reilusti. Tuoksu on hyvin raikas, jenkkityyliin sitruksinen ja myös melko ruohoinen. Myös leppoisan makeaa hedelmänektaria erottuu, mutta ei kovin paljon. Pihkaisuutta ei juuri tunnu. Maltaista karamellin huomaa helposti jo tuoksusta makean keksimäisenä. Maltaisuus jatkuu myös maussa ja runkoa onkin mukavasti. Katkerohumalointi on selvästi kepeämpi kuin Extra IPA:ssa, mutta kyllä tässäkin potkua riittää. Hieman karheutta tuntuu jälkimaussa, ehkä tämä ei tosiaan ole enää ihan parhaassa iskussa. Humalan aromit ja keksisen karamellimaltainen maku viipyilevät kuitenkin pitkään suussa ja fiilis on hyvin raikas. Suutuntumassa on mukavasti kuohkeutta ja melko maltaisesta rungosta huolimatta virkistävyys säilyy. Miellyttävä ja humalahampaan kolottelut paikkaava IPA, jota olisin mielellään maistanut myös hieman tuoreempana. PISTEET: 36/50

Oluthuone Parkkinen

2011-02-19T19:25:00.005+02:00

Oulun Itä-Tuirassa avasi eilen ovensa Oluthuone Parkkinen Takkahuoneen entisissä tiloissa. Itä-Tuira on jo ennestään tunnettua pubialuetta, sillä Valtatien varressa on vuosia ollut monenlasta kuppilaa. Paikkojen taso on melko kirjava ja tietyillä mestoilla on aika pinttynyt maine "alan ammattilaisten" kerääntymispaikkoina. Perus lähiöpubeja siis. Parkkisen takana häärii Oluthuone Leskisestä ja Jumprusta tuttua porukkaa ja paikasta on ennakkotietojen perusteella tarkoitus kehittää jonkinlainen Leskisen pikkuveli. "Laadukas lähiöravintola, johon ovat tervetulleet kaikki tasapuolisesti" lupaavat Leskisen nettisivut. Oulussa oluthuoneleimaa kantavan ravintelin aukeaminen on jo sen verran harvinainen tapaus, että päätin perjantain ratoksi taapertaa paikalle katsastamaan tilanteen.

Viralliset avajaiset ovat ilmeisesti vasta ensi viikolla, joten paikka on kaiketi vielä vähän vaiheessa. Ainakin ulkoasu on ikkunoiden nimitekstejä myöten vielä Takkahuoneen ajassa ja ovella olevassa lappusessakin mainitsevat vielä harjoittelevansa tämän viikonlopun. Sisällä näytti jo melko valmiilta. Tila on kohtuullisen kokoinen. Ovelta katsottuna etualaa hallitsee tummanpuhva baaritiski nahkajakkaroineen ja oikealle avautuvan pitkän tilan päässä on iso tanssilattia ja dj-pöytä. Oven ja tanssilattian välissä on sitten pääosa pöydistä, joiden välissä saa vähän puikkelehtia. Pelikoneet vievät turhaa tilaa yhdestä nurkasta. Lyhyempi tila ovelta vasemmalle on leppoisan looshimainen nahkasohvineen ja -nojatuoleinen, seinustalla on komea kaakelitakka ja siinä paloi tuli koko oleskelumme ajan. Sisustus on tummaa ja valaistuskin hämyisä: ihan viihtyisää mutta kuvien otto jäi yritykseksi. Vihreä ja musta hallitsevina väreinä, tehoa on haettu mm. punaisilla ovilla. Leskisestä tuttua graafista ilmettä tuovat julisteet ja takaseinän teksti, takan molemmille puolille on jostakin ihmeen syystä ripustettu pari Mannerheimia esittävää taulua. Vessa on perussiisti. Iso telkku löytyy, näyttävät siitä varmasti pelejä. Musiikki soi, kappalevalinnat melko laidasta laitaan. Musiikin volyymi oli ehkä aavistuksen kovempi kuin Leskisessä.

Ja sitten se tärkein, eli tarjoiltavat. Listoja en nähnyt, joten nämä täytyi selvitellä tiskille parkkeeranneiden selkien takaa. Hanoissa pääasiassa normaalia suomilageria eri vahvuukisssa plus lonkkua ja siideriä. Importeissa mennään tsekkilinjalla: tumma Velko ja Urquell. Yksi hana taisi olla vielä tyhjänä. Pullo-oluita rapiat kymmenkunta, ne olivat vitriinissä tunnistettavissa hyväsilmäisille. Saksalaisista Krombacher Weizen ja Pils sekä Ayinger Altbairich Dunkel. Suomalaisita tumma ja vaalea Kukko, briteistä Golden Pride, Ruddles Counnty ja Strong Suffolk, skotlannista Orkneyn Dragonhead ja belgeistä Lefebvren Blanche de Bruxelles sekä Belgian kriek. Joku muutakin taisi vielä olla, mutta enpä muista mitä. Eihän tämä valikoima varsinaisesti ilosta pistä itkemään. Jenkkityylisiä kaipaisin edes yhden pale alen/IPA:n verran, samoin jokunen konnon belgi parantaisi jo tilannetta reippaasti. Toivottavasti valikoimassa tapahtuu kasvua vielä roimasti kunhan saavat homman kunnolla käyntiin. Palvelu toimi ihan jouhevasti ja asiakkaalta jopa kysyttiin, onko halukas kaatamaan oluensa itse. Leskisen tapaan Urquell on hoidettu kunnialla ja käytössä on luonnollisesti oluen omat lasit.

Porukkaa oli liikkeellä jo alkuillasta melkoisesti ja tunnelma oli leppoisa. Asiakaskunta oli monenkirjavaa ja suurin osa tuntui olevan liikkeellä hyvällä mielellä. Leskisestä tuttuja naamoja oli bongattavissa sekä tiskin takaa että salin puolelta. Onnea ja menestystä Parkkiselle, toivottavasti saatte homman käyntiin ja lisää oluita valikoimiin. Täytyy tarkkailla tilannetta.

Brooklyn Black Chocolate Stout

2011-02-18T18:40:00.001+02:00

Keskikuraa parempaa muutto-olutta on tarjolla tänään. 10 % jenkkistout lämmittää jo mieltä kovasti arktisten kylmän päivän päälle.

Väri odotetusti sysimusta, beigeä kermavaahtoa muodostuu ohut kerros oluen pinnalle. Tuoksu on flunssassa tuhisevaan nenäänkin herkullisen maltainen, jykevän paahteinen ja tumman suklainen. Lakritsia on reippaasti, jälkimaku on tumman hedelmäinen, ehkä lähinnä luumuinen. Jotain maitosokerisuutta erottuu. Tumman suklaan hieman kitkerä happamuus yhdessä ohran paahteisuuden ja melko voimakkaan humaloinnin kanssa antaa todella upean tehon muutenkin täyteläiselle oluelle ja pitää makeuden kurissa. Kuohkea pehmeys takaa juotavuuden. Herkkua, jota saa länsinaapurista reippaalla parilla eurolla. Loistava hinta loistavalle oluelle. PISTEET: 42/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Brew Dog 5am Saint

2011-02-12T10:08:00.001+02:00

Kannatti taas pistäytyä Graalissa kun tämmöinen yllätys on pullossa tarjolla. Hanassa myös van Eecke Kapittel Pater, joka on vallan hyvä belgiale. No mutta, taas yksi Brew Dog toteutus vaaleasta, anteliaasti humaloidusta oluesta. Tämän on kai joku amber ale. Humalina Simcoe, Nelson Sauvin, Chinook ja Centennial. Ei siis pelkoa keripukista tätä juovilla?

Tumma meripihka on lähellä tämän oluen väriä, ohut vaahto on kermainen. Tuoksu on voimakkaasti sitruunainen, greippinen ja hieman myös makean eksoottinen. Kevyehkö ja melko kuiva mallaspohja, puhdasta pale ale-mallasta ja hieman karamellia. Ei paljoa hiivaisia makuja. Hyvin katkera suutuntuma, hieman pähkinäinen jälkimaku. Mukavan raikas humalapommi ilman tyrmäävää alkoholipitoisuutta. PISTEET: 38/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Mohawk Extra IPA

2011-02-10T18:19:00.007+02:00

Toinen tutustuminen Sigtunalla pantuun Mohawk -sarjaan. Extra IPA:ssa on voltteja passelisti 7,5. RB:ssä tämä on luokiteltu tupla-IPA:ksi, mutta vahvuuden puolesta menisi vielä normaalistakin. Odotuksia nostattaa tuoteselosteeseen printattu kuuden jenkkihumalan cocktail: neljän kivikovan C:n (Cascade, Columbus, Chinook, Centennial) ohella mukaan on mahdutettu myös Magnumia ja trendikästä Simcoeta. Mohawk ei säätele raaka-aineissa, minkä kyllä huomasi jo Stitch Porterin tapauksessa.

Olut kaatuu tulppaaniin melko kirkkaan meripihkanruskeana. Kuohkeaa vaahtoa muodostuu paljon ja se näyttää houkuttelevan pitsiseltä. Humalantuoksu pöllähtää nenään heti kaadettaessa. Herkullisen hedelmäisistä ensinuuhkaisuista irtoaa greippiä, siitepölyistä kukkaisuutta, makeaa persikkasosetta, mansikoita ja hieman pihkaisen kitkeriä lääkeyrttejä. Hiivojen lisääminen muuten lisää marjaisuutta. Selkeän puhtaasta tuoksusta myös maltaan ja kevyen karamellisuuden voi hyvin aistia maistamatta pisaraakaan. Mutta ei kauaa, sillä pakkohan tätä on pian maistaa :) Pehmeän maltainen maku on pitkä, melko hillityn kuiva ja hyvin tasapainoinen. Karamelli tuo sopivasti vastakaikua humaloinnille, mutta tupla-IPA:n makeusasteelle ei mennä. Ja se humalointi. Se on voimakas ja viipyilevä, mutta ei mitenkään aggressiivisesti hyökkäävä kuitenkaan. Katkeruus on vahvasti läsnä koko ajan, mutta se ikään kuin odotuttaa itseään hieman päästääkseen vasta loppua kohti lopullisesti irti ehtyvästä karamellisuudesta. Ja sitten katkeruutta riittääkin. Voimakkaasta katkeruudesta (tai melkeinpä voi jo puhua kitkeryydestä) tulee mieleen joku kasviuute tai katkero. Sitähän tämä melkein onkin, sillä humalia on varmasti kulunut gramma jos kohta toinenkin. Kuitenkin pysytään hop headille nautinnollisissa rajoissa, mikäli niitä on edes olemassa. Oluella on mallasrunkoa sopivasti, jotta potkua riittää ja toisaalta virkistävyys säilyy. Herkku livahtaa kurkusta samettisena ja liukkaana, kunnes katkeruus valtaa koko suun. Kerrassaan kelvollinen IPA. PISTEET: 38/50

Sunnuntain yllärikeitokset

2011-02-07T08:56:00.005+02:00

Tuli pantua eilen olutta ihan hetken mielijohteesta. Rupesi vain joskus puolen päivän jälkeen tuntumaan "siltä" selaillessani alan opuksia. Mäskivedet kuumenemaan, siinä laitteita kasaillessa sitten nopea mallaspohjan suunnittelu ja jyvät myllyyn. Kolmen aikaan oli jo mäskäys menossa ja samalla laskeskelin humalointia. Hyödynsin kaapissa jo turhan pitkään pyörineitä jämähumalia, joten monet pussinpohjat piti punnita ja ynnäillä yhteen. Kaikki meni vauhdikkuudesta huolimatta yllättävän putkeen, eikä kiireessä tullut edes kohelletua mitään. Koko homma reseptiikasta ja laitteiden kasaamisesta loppusiivoukseen oli ohi reilussa kuudessa tunnissa, eli ennätystahtia mentiin. Nyt jo vesilukko pulisee. Oli vaihteeksi mukava sessio ex tempore ja eiköhän oluestakin tule ihan hyvää. Ainakin vierre vaikutti lupaavalta.

Niin ja se resepti. Työn alla on kevyt, n. 4 %:n pale ale. Humalina Amarillo ja Cascade, katkeroita reippaasti. Kuivahumalointikin on vielä tarkoitus tehdä samoilla lajikkeilla. Mallasvalinnoilla ja melko korkealla mäskäyslämmöllä yritin hakea kevyeen olueen hieman lisää runkoa ja toisaalta pähkinäistä makua. Sen verran piti tietysti kikkailla, että lisäsin keiton loppuminuuteilla kattilaan juuri paahtamiani Charolipähkinöitä. On muuten aika loistava tuoksu ja maku noissa pähkinöissä paahdettuna. Saa sitten nähdä siirtyykö pähkinäisyys olueen asti. Siitä joka tapauksessa oluelle nimi: Charoli Pale Ale.

BrewDog Trashy Blonde

2011-02-04T20:34:00.004+02:00

Ja vaihteeksi pintahiivojen pariin. Trashy Blonde on skottipanimon hauskasti nimetty ja kevyehkö (4,1 %), ilmeisen vahvasti humaloitu vaalea ale. Tyyliltään kai siis jonkin sortin golden ale. Haaparannan maitokaupasta hommasin myös Svea-mammalle sopivaan, 3,4 %:n anoreksiaan rääkätyn (?) version kun halvalla sain, mutta en nyt jaksa alkaa näitä rinnan maistelemaan. Originaali pääsee kuitenkin testipenkkiin.

Utuisen oranssinkultainen olut näyttää hyvin raikkaalta lasissa. Vaahtokin on komeaa kokoluokkaa, hyvin hienojakeinen ja pitsinenkin vielä. Vahvasti humaloitu tuoksu on niin ikään hyvin raikas. Siinä erottuvat Amarillon appelsiininkuori, persikat ja aavistuksenomainen saippuaisuus sekä selvästi myös Motoekan tuoma yrttinen ruohoisuus. Humalavalinnat huomioiden ei ole ihme, että Trashy Blonde muistuttaa tuoksun osalta kummasti La Chouffen Houblon Dobbelen IPA Tripeliä, ilman belgihiivan aromeja tietysti. Tuoksu siis jo enteilee hyvää, mutta maku pääsee silti vähän yllättäen potkaisemaan perseelle. Katkeruus kun suorastaan hyökkää kitalakea ja kieltä nipistelemään. Aavistuksen keksinen maltaisuus könyää perässä voltteihin nähden yllättävän tomerasti ja mukaan ehtii vielä tasoittava annos karamelliakin. Ihailtavasti on saatu luonteikkuutta oluen melko kepeään mallasrunkoon. Lopussa hieman puumaisesti pureva, mutta silti hedelmäinen humalointi varastaa shown ja jaksaa ilahduttaa kiitettävän pitkään viipyilevänä jälkimakuna. Raikas, reipas ja tietystä rajuudesstaan huolimatta erittäin juotava olut katkeruutta pelkäämättömille. Enemmän tässä on munaa kuin Tactical Nuclear Penquinissa, jossa kuitenkin on alkoholiakin melkein 30 pykälää enemmän. Kelpaisi tätä ostaa, jos vain saisi jostakin järkevän matkan päästä. PISTEET: 37/50

Nynäshamns Ladsort Lager

2011-02-04T19:08:00.004+02:00

Nynäshamnilla panimolla ollaan ilmeisen kotiseuturakkaita. Tämä lager on nimetty Nynäshamnin kunnasta löytyvän Landsortin kylän mukaisesti. Kylä sijaitsee pienellä Öjan saarella ja on mitö ilmeisimmin tunnettu ikivanhasta majakastaan, joka somistaa myös oluen etikettiä. Oluen valmistuksessa on käytetty Bambergin pils- ja karamellimallasta, humaliksi on valittu Perle, Tettang ja Saaz. Juu ja tietty "är den opastöriserad - och bryggd med omsorg oc kärlek". Vaikuttaa hyvältä, ei auta muu kuin maistaa.

Oljenvärinen olut on kyseessä, vaahto on melko niukka mutta mukavan pitsinen. Tuoksussa jalohumalien miellyttävän ruohoinen ja hieman yrttinen tuoksu tulee hyvin pintaan. Tuoreen viljaista pilsmaltaan tuoksua, hieman makeutta karamellista. Vaikuttaa herkältä ja tasapainoiselta näin tuoksun perusteella. Eikä maku juuri muuta tilannetta. Kuivakkaa viljaa ja kevyelti leipäistä imelyyttä. Ehkä aivan aavistus diasetyyliä erottuu jälkimaussa, tai sitten sotken sen karamellin kanssa. Humalointi on melko kevyt, mutta nostaa sopivasti päätään kuivattaen maltaita vaikutelmaa. Ei virhemakuja tai yksittäisten elementtien ylikorostumista. Rehellinen, pehmeän maltainen meininki siis kautta linjan. Suutuntumassa on liukkaasti mallasta, hiilihappoisuus piristää suutuntumaa. Monet pitävät Landsort Lageria varmasti hyvin tylsänä tapauksena ja sitähän se tavallaan onkin verrattaessa kinkkikaupan mausteseoksilla ja Stokkan Herkun tuoreosastolla paisutettuun, kolmessa viskitnnysissä kypsytettyyn superolueen. Landsort Lagerissa ollaan perusasioiden äärellä. Ja jos perusasiat on hoidettu laadukkaasti, on lopputuloksen maistaminen on silti mukava kokemus. Niin nytkin. Joskus sitä vaan haluaa tuopillisen kunnollista lageria. Sellaisen saaminen tuntuu vain Suomessa olevan yleensä kohtuuttoman vaikeaa. PISTEET: 34/50

Brewdog 77 Lager

2011-02-02T20:52:00.004+02:00

Länsinaapurin tuomisten ruotiminen jatkuu. Kotikokkailujen tukemiseksi tuli tilattua useampiaki pohjahiivaoluta, joita myös otsikon olut edustaa. Tätä Skotlannin poikien pilsiä en ole ennen maistanut, mutta nyt tulee tämäkin tikki hoidettua. Nimi juontanee panimon tuntien juurensa punkin hullusta vuodesta 1977. Tuotetiedoissa luvataan luomuraaka-aineita, kokonaisia käpyhumalia, suodattamattomutta ja reippaasti makua. Ja tietysti normaalit massalagereiden ja niiden panijoiden morkkaamiset päälle. Maistetaanpa.

Pilsiksi melko syvän kultainen olut on suodattamattomuudesta johtuen hieman utuinen. Komean kokoinen vaahto laskee melko nopeasti, mutta jättää jälkeensä melko mukavan pitsin lasin reunoille. Aluksi tuoksu on jotenkin vaisu, vaikka olut ei ole edes kovin kylmää. Vähitellen se alkaa kuitenkin aueta ja sitruunaruohoinen ja hieman makean nektarinen humalointi alkaa erottua. Kevyttä leipäisyyttä ja hiivaista marjaa nousee myös esille, mutta kokonaisuutena tuoksu jää jotenkin valjuksi. Maku on melko pyöreän maltainen ja siinä tuntuu kevyttä leipäisyyttä. Pilsiksi tämä ei ole mielestäni tarpeeksi kuiva, vaikka karamellimallasta ei maistukaan sen käytöstä huolimatta. Katkeruutta on ihan mukavasti ja se jää jälkimakuun viipyilemään melko hedelmäisenä, mutta purevuutta puuttuu. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kuohkean happoinen, mikä yhdessä kohtuullisen humaloinnin kanssa takaa hyvän juotavuuden. Kiva lager, joka ei kuitenkaan millään osa-alueella oikein yllä vaikkapa hiljattain testaamani St. Eriks Pilsnerin tasolle. Saunajuomaksi tai ruokapöytään silti varsin passeli olut. PISTEET: 31/50

Three Towns St. Eriks Pilsner

2011-01-29T18:15:00.004+02:00

Osa Systembolagetin tilauksissta oli saapunut ja ne noukittiin kyytin kalareissun yhteydessä Haaparannalta. Kaikki jenkit olivat vielä matkalla, nyt saamassani erässä oli parin Brew Dogin lisäksi lähinnä ruotsalaisia oluita. Länsinaapurin uusista tuttavuuksista ensimmäisenä testattava on ruotsalaisen Three Towns -panimon nimissä Slottskällansilla pantu St. Eriks Pilsner. Arde testasi oluen joulukuussa ja kehui kovasti, enpä tätä olisi muuten hoksannut tilata. Samalla hommasin pari muutakin St. Eriks-olutta. Tyylikäisiin pulloihin nämä on pakattu, lähes vastaavia käytetään Meantime-panimolla.

Vaalean kultaisena helmeilevä, pudas pilsin väri. Melko runsas ja isokuplainen vaahto. Erittäin raikkaan humalainen tuoksu pitää sisällään reilusti sitrusta, hieman makean parfyymistä yrttisyyttä ja korren tai kaksi kuivaa heinää. Kuiva, puhtaan ohrainen mallaspohja, jälkimaussa aivan aavistus makeutta. Humalointi on todella maukas, melko hedelmäinen ja pehmeä. Lopussa on pehmeydestä huolimatta potkua. Humalainen maku ja sen mukanaan tuoma suutuntuma jatkuvat pitkään nautinnollisina. Suutuntuman on katkera, melko liukas ja pehmeän hiilihappoinen. Sopivan kepeä tunnelma ei latistu vetisyyteen tai tunkkaisuuteen missään vaiheessa. Puhdas ja virheetön, ehdottmasti maukas pils. Ei tätä turhaa ole kehuttu. PISTEET: 35/50

Nøgne Ø God Jul 2008

2011-01-28T20:42:00.004+02:00

Nøgne Ø:n hyvänjouluntoivotus on Grimstadin panimon niitä oluita, jolle pieni kypsytys ei tee välttämättä tee hallaa. Tuoreena reilun paahtomaltainen ja makeahko humalapommi toimi vallan mainiosti, ei siinä mitään. Vuoden iässsä aromihumalointi menettää otettaan, maltaisuus kuivuu ja saa syvempiä sävyjä. Parivuotiasta 2007-vintagea olen juonut kerran, siinä kehitys oli jatkunut edelleen kuivempaan suuntaan. Pullo rapiat kolme vuotta sitten pantua vuoden 2008 erää (batch 385, pantu 060108) päsee nyt testiin.

Mustanpuhuva olut kaatuu aromilasiin todella näyttävänä paksun kermaisen vaahdon kanssa. Paahteinen tuoksu on herkullisen suklainen, aavistuksen savuisen hiiltynyt ja lakritsinen. Makeutta voisi aavistaa olevan vielä kohtuullisesti, sillä tummaa karamellimaltaan makeuta erottuu nuuhkiessa. Aromihumalat ovat jo häipyneet melkein olemattoimiin. Maussa on jykevästi tummaa maltaisuutta, limppua ja hieman maitosokerista happamuutta. Melkein voisi kuvitella tässä olevan vaniljaa. Suussa sulavan pehmeää suklaisuutta esiintyy alusta loppuun, sitä tasapainottaa lakritsinen suolaisuus juuri sopivasti. Jälkimaun tukeva, mutta uskomattoman pehmeä ja pitkä maltaan maku on todella miellyttävää. Tummaa, makeaa hedelmäisyyttä erottuu vielä. Katkeroakin on jäljellä sen verran, että tasapaino säilyy. Aivan myöhäisessä jälkimaussa maistuu hämmästyttävän tuoreella tavalla vaalea ohramallas, joka saa kaverikseen kahvinpapujen ja suklaamaltaan hieman happaman rasvaista makua sekä humalan pihkaisuutta. Suutuntuma on silkkaa samettisen rikasta maltaan juhlaa, näin voimakkaan makuiseksi ja täyteläiseksi olueksi God Jul on erittäin leppoista juotavaa. Kauniisti kypsynyttä herkkua, jonka soisi palaavan Alkon valikoimaan taas ensi jouluna varastojen ylläpitämiseksi. Pisteet nousevat hieman tuoreena juodusta 2007 vuosikerrasta. PISTEET: 41/50