Itchen Valley Russian Winter

Tulin Leskiseen Stonen pullouutuuksien perässä, mutta eivätpä olleet vielä näin pohjoiseen ehtineet. Etelässä niitä on kuulemma jo tänään vedetty kitusiin. Ehkä homenna? Nyt valikoitui juotavaksi real-pumpusta tämä ennen maistamaton brittiolut. Jonkinlainen stout on kai kyseessä, 5,3 % kun ei riitä imperial stoutiksi vaikka Ratebeer niin väittääkin.

Väri on hyvin tumman rubiininpunainen, liki musta. Kohtalaisen runsas, mutta jotenkin höttöinen vaahto ei ole parasta mitä riileiltä voi odottaa. Tuoksu on maltainen ja varsin puhdas, paahteista ohraa on saatu kohtalaisesti esille menettämättä pehmeyttä. Yrttistä humalointiakin on kohtuudella. Jälkimakuun nousee hieman karamellia ja keksiä sekä reilummin maitosuklaata. Pieni hedelmäinen sävykin tästä löytyy. Vähän nahkeaa happamuutta alkaa jälkimaussa olla, eli aivan parhaimmillaan tämä tuskin enää on. Sopivan täyteläinen suutuntuma kuitenkin miellyttää, pehmeä ja matalahappoinen olomuoto sopivat tyyliin. Varsin kelvollinen, talveen sopiva riili. Ei kuitenkaan herätä mitään suurempia intohimoja. PISTEET: 30/50

Russian River Consecration

Tänään on kuulemma joku yleinen juhlapäivä. Tilanne tuntuisi siis vaativan jotakin spesiaalia, joten päätin nauttia kaverilta saamani Russian River -panimon Consecrationin. Jenkeissä villihiivakokeilut ovat jo pitempään olleet muodissa, tässä yksi esimerkki. Consecration on Cabernet Sauvignon-viinitynnyrissä kypsytetty, vahva (10 %) sour ale, jonka valmistamisessa myös herukoilla on ollut oma mielenkiintoinen osansa.

Ulkomuodoltaan varsin kaunis, punertavan ruskea ja aavistuksen samea olut. Vaahto on varsin niukka, eikä hiilihappojakaan tuntuisi juuri olevan. Tuoksu muistuttaa selvästi marja/hedelmälambiceja ollen intensiivisen maitohappoinen, viinimarjainen, karviaismarjainen ja hapankirsikkainen. Mukana on kuitenkin myös makeampaa rusinaa ja aavistus sherryä. Hienostunut vaniljan vivahdekin erottuu, luultavasti tynnyrikypsytyksen ansiosta. Perusmaku on greippisen hapan ja loppua kohti tiivistyvän nahkainen ja maitohappoinen. Hyvin kuiva ja kevyesti katkera jälkimaku tuo brettaisuudessaan väistämättä mieleen Orvalin. Tässä on kuitenkin selvästi enemmän hapanta hedelmäisyyttä, erityisesti greippiä. Herukan, tai ehkä ennemminkin herukanlehtien, maku voimistuu loppua kohti, mutta kokonaisuus on selkeästi enemmän kuin "vain" marjaolut. Todella mielenkiintoinen, selvästi tupakanlehteä muistuttava ja puumaisen tanniinen fiilis maku nousee esiin vasta hyvin pitkän maiskuttelun jälkeen. Vastaava olen havainnut vain joissakin gueuzeissa. Runko on voltit huomioiden korkeintaan keskitäyteläinen, mutta liiallinen rotevuus ei ehkä sopisikaan tähän hienostuneeseen tyyliin. Herkullinen ja todella monipuolinen "pöpöolut". Tämän myötä onkin hyvä toivottaa lukijoille hyvää joulukuun 24. päivän iltaa! PISTEET: 42/50

Höss der Hirchbräu Holzar-Bier

Oulun tuore tsekkitulokas, Public House Pivo, tarjoaa pullosta entuudestaan maistamatonta, saksalaista kausiolutta Privatbreuerei Höss der Hirchräulta. Baarin listalla olut esiintyy nimellä Holgar, joten oikean identiteetin selvittämiseen meni hetki. Etiketin fonttivalinta oli kyllä perinteikäs, mutta kieltämättä aika kryptinen. Joka tapauksessa Holzar-Bier on RB:n mukaan Zwickel/Kellerbier/Landbier, eli suodattamaton lageria saksalaisittain. Tarkempaa jakoa suoritetaan ilmeisesti humaloinnin vahvuuden perusteella, mutta siihen minulla ei ole kykyjä harvojen verrokkien vuoksi. Vahvuutta löytyy varsin tavanomaiset 5,2 %.

Olut on väriltään tumman punaruskea, mutta varsin kirkas. Jokseenkin pitsinen perusvaahto on ehkä vähän saippuainen. Tuoksu on puhdas, reilusti viljaisen maltainen, makeahkon leipäinen ja ehkä aavistuksen karamellinen. Kuivan heinäistä humlan aromia, kevyemmin yrttisyyttä. Hedelmäisyyttä on luultavasti suodattamattomuuden ansiosta yllättävän reilusti, rusinaisia kuivahedelmän sävyjä lähinnä. Ehkä aavistus diasetyyliä, mutta se tuntuisi sopivan hedelmäisyyteen hyvin. Makeahkon viljainen perusmaku, ei kuitenkaan yhtä makeaa kuin esim. monet märzenit. Hedelmäinen, hieman kuivempi jälkimaku, katkeroita kevyesti. Varsin kelvollinen, keskitäyteläinen suutuntuma. Ehkä vähän lattea kuitenkin. Tuoreempaakin tämä voisi varmasti olla, kuohkeus ei ehkä ole aivan parhaimmillaan. Melko tasapainoinen, mutta vähän "sieluton" olut. PISTEET: 31/50

Perjaintai-iltapäivänä tunnelma baarissa oli leppoisa ja palvelu kohdallaan, suolapähkinöitäkin tultiin tarjoamaan. Hanavalikoima on edelleen kovin suppea, mutta pullorintamalla löytyy jo yhtä sun toista mielenkiintoista (mm. Black Tokyo* Horizon, 12 ja 30 v. Ola Dubh). Erityismaininta soittolistalle, joka risteili mielenkiintoisesti Rautavaasta hc-pnunkkiin.

Cantillon Rosé de Gambrinus

Suu vääntyy irveeseen ja sylkirauhaset anovat armoa pelkästä kohta nautittavan oluen ajattelemisesta! Cantillonin lambicit ovat kautta linjan todella happamia, mutta vadelmien kanssa naitettu Rosé de Gambrinus muistuu niistä ehkä ärhäkkäimpänä mieleen. Vadelmien luontaisesti voimakas hapokkuus ja vahva tuoksu tuntuvat kuitenkin sopivan lambicien vinksahtaneeseen makumaailmaan kuin nenä naamaan, ja Rosé de Gambrinus onkin yksi parhaita maistamiani tyylin edustajia. Tämän pikkupullon ostin suoraan panimolta vuonna 2008, jonka jälkeen se on saanut kypsyä rauhassa kaapin perukoilla. Brysseliin asti ei kuitenkaan tarvitse lähteä tätä metsästämään, sillä ainakin Helsingissä ja Turussa olen päässyt Rose de Gambrinusta maistamaan.




Kypsyneessä pullossa tuntuu olevan happoja selvästi enemmän kuin tuoreissa, sillä todella kauniisiti roseenpunainen olut vaahtoaa kaadettaessa yllättävän reilusti. Tuoksu on taattua Cantillonia. Voimakas, sitruksinen ja hieman vatsahappoja muistuttava tuoksu viimeistään pistää syljenerityksen käyntiin, mikäli mielikuvaharjoittelu ei vielä riittänyt. Todella raikasta, hienostunutta vadelmaistuutta, makeaa mansikkaa, raparperia ja tummempia hapankirsikkaisia säyjä. Rajusti maitohappoista ja sitruunaista otetta, lähes suuta raiskaavaa kuivuutta. Nahkainen ja jotenkin savuinen Brettanomyces on ehkä enemmänkin taustajokoissa kuin keitoksen päätähti. Loppuun ilmenee hento ja kummallisen maanläheinen, ehkä lahoavaa puuta tai multaa muistuttava aromi. Kaikkiaan tämä on niin erikoilaatuista tavaraa, että jälkimaun puhdas vehnäinen maltaisuus yllättää. Pitkään jatkuva marjamehumaisuus sopii nahkean kuivaan ja hieman puumaiseen suutuntumaan. Erikoinen, mutta herkullinen ja raikas juomakokemus. Ei ehkä kuitenkaan kannata tarjota aloittelijalle ilman ennakkovaroitusta. PISTEET: 41/50

Evan Rail: Good Beer Guide Prague & The Czech Republic

Lähden alkuvuodesta joksikin aikaa kiertelemään Eruooppaa. Vaikka tarkoitus on toki nähdä muutakin kuin olutravintoloiden seiniä, yritän tietysti kuljeskella myös mielenkiintoisten olutkohteiden kautta. Yksi reissun välietapeista on Tšekin Plzeň (eli Pilsen), jossa aion nauttia tuopin (tai pari) legendaarista Pilsner Urquell kvasnicovéa (johon on siis lisätty annos nuorta, vielä käyvää olutta). Prahan siltoja on myös tarkoitus tallata paremmin valmistautuneena kuin rapiat neljä vuotta sitten. Reissun suunnitteluavuksi tilasin otsikon mukaisen opuksen. Good Beer Guide Prague & The Czech Republic kuuluu CAMRA:n julkaisemien opaskirjojen sarjaan, jonka belgiosa oli korvaamaton kolmen vuoden takaisen reissun suunnittelussa. Tämä tsekkiversio on laadittu vuonna 2006, joten aivan tuoreeksi tätä uusintakaan laitosta ei voi enää kehua. Toimittja Evan Rail muutti Prahaan vuonna 2000, joten näkemystä on maan olutkulttuurista on varmasti kertynyt enemmän kuin pelkkänä olutturistina pyöriessä. Paikallista näkökulmaa ja asennetta nostetaankin usein kriittisestikin esille. Vesitetyt massalagerit ja niitä syytävät ylikansalliset megapanimot saavat ansiosta sapiskaa, kuten myös tuoppinsa sisällöstä välinpitämättömät tsekkikuluttajat. Mikorpanimoskenen noususta ja tyylikirjon laajnetumiseta osataan ollaan vähintään yhtä innoissaan kuin vanhojen klassikkojen säilymisestäkin.

Kirjan perusrakenne on belgioppaasta tuttu. Alussa esitellään ytimekkäästi ja mielenkiintoisesti alueen ja sen asukkaiden historiaa ja kehitystä nykyseksi Tsekin tasavallaksi ja kansaksi. Seuraavaksi on luvassa varsin kattava turistin infopaketti paikalla selviytymiseen ja liikkumiseen. "Asiaan" päästään olutturismia lyhyesti esittelevässä luvussa, jossa esitellään lyhyesti panimomuseot ja kalenterimuodossa tsekkiläisen olutvuoden tärkeimmät tapahtumat. Myös tsekkiläiset oluttyylit saavat oman lukunsa ja tyylie parhaista annetaan esimerkit. Lagerit luokitellaan noin karkeasti ottaen tummiin, puolitummiin ja tummiin, joiden sisällä kantavierrevahvuus (Balling-asteikolla) jakaa oluita edelleen. Erikoistyyleille on myös varattu jokunen rivi. Pintahiivoista esitellään erikseen vain pšeničné pivo eli vehnäolut. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä pintahiivoja pannaan tsekeissä häviävän vähän verrattuna lagereihin.

Kirjan parasta antia on yli 100 panimon ja niiden vakiotuotteiden (~450 olutta) esitteleminen, joka etenee 13 maantieteelliseen alueeseen jakautuen. Praha on ymmärrettävästi käsitelty omana kappaleenaan. Varsin kelvollisia karttoja ja kuvia tarjotaan runsaasti suunnistamisen avuksi ja silmän viihteeksi. Panimoiden historia, nykypäivä ja saavutettavuus käistellään tiiviisti, mutta informatiivisesti. Oluiden olemuksesta ei ymmärrettävästi ole voitu kovin laveasti runoilla, mutta jokusia adjektiiveja on kustakin yleensä saatu mukaan perinteisen tähtiarvioinnin lisäksi. Seuraavassa luvussa esitellään samaan tiiviiseen tahtiin vielä rapiat 100 valikoitua kuppilaa/ravintolaa Brnosta ja Prahasta. Lyhyen tunnelmakuvauksen, aukioloaikojen ym. perustiedon lisäksi esittelyissä mainitaan, minkä panimon oluiden perässä kyseiseen kuppilaan kannattaa suunnata. Tämä on tärkeä tieto oluenmetsästäjälle, sillä tsekkikuppiloissa on perinteissti tarjolla korkeintaan muutaman panimon tuotteita.

Tarkoituksellisen tiiviiksi opaspaketiksi tarkoitettu Good Beer Guide Prague & The Czech Republic on tarkoituksenmukasen rakenteensa lisäksi varsin viihdyttävästi kirjoitettu, minkä lisäksi runsas kuvitus keventää muuten tiukkaa asiasisältöä. Vaikka näiden oppaiden funktio onkin lähinnä selailussa ja tietojen tarkistelussa, jaksaa asiasta kiinnostunut varmasti tavata tämän kertaalleen kannesta kanteen. Minä ainakin jaksoin. Tässä on hyvä pohja reissun suunnittelulle ja paikan päällä kirja kulkee varmasti jatkuvasti mukana. Pientä tietojen nettipäivitystä esim. Ratebeeristä lienee kuitenkin syytä harrastaa ennen reissua painoksen iän vuoksi.

Hornbeer Julehumle

Mielenkiintoinen joulu-IPA tanskalaiselta Hornbeeriltä on löytänyt tiensä Oluthuone Leskiseen. Maustamattomalla 6 % vahvalla IPA:lla on valmistajan mukaan haettu vastalääkettä makeiden ja mausteisten jouluoluiden perinteeseen. Tämän pitäisi olla kevyt, tasapainoisesti humaloitu ja raikas olut, jonka pitäisi sopia kuulemma ruokapöytää ja kuusen ympärillä sekoiluun. Koska ruoka ei nyt ole mielessä ja kuusileikeistäkään en perusta, aion nyt nauttia tämän ihan sellaisenaan.

Kirkas, punertavan meripihkainen olut, vaahto on hyvin pienikuplaista ja pitsistä sorttia. Todella raikkaasti humaloitu tuoksu sisältää runsaasti sitrushedelmää, havumetsän pihkaisuutta ja makeahkoa siitepölyä. Kevyt annostus karamellimaltaisuutta humalavyöryn taustalla. Suuhun päästyään Julehumle tarjoaa kuivan paahtoleipäistä, mutta aavistuksen keksistä ja karamellista maltaisuutta sekä herkullisen pehmeästi purevaa pihkaista katkerohumalointia. Loppuveto on katkera ja aavistuksen hedelmäinen. Lämmetessä jälkimaukuun kehittyy juuri ja juuri havaittavasti tunkkaista hernerokkaa, mutta eipä se haittaa jos juo oluen sopivan viileänä. Muutenkin ensihuuma vähän lässähtää lämpötilan noustessa, vaikka usein tapahtuu juuri toisin päin. Tämä johtunee Julehumlen yksinkertaisesta perusluonteesta: se ei tunnu kehittyvän oikein mihinkään ensihörppyjen jälkeen. Keskitäyteläinen, tuoreen kuohkea piristävän rapeasti humaloitu suutuntuma takaavat kuitenkin siinä määrin juotavuuuta, että kyllästymiseen asti tätä tuskin ehtii tuopissa hautomaan (varsinkaan jos ei samaan aikaan näpytä näitä blogitekstejä ja reittauksia...) Hyvän sessio-oluen elkeitä on siis ilmassa, mutta kovin vaarallinen on tuo 6 %:n alkoholipitoisuus. Kannattaa ehdottomasti testata, mikäli vastaan tulee. PISTEET: 38/50

Kotiolutta lasissa: Bland Lager?

Bland Lager? alkaa olla valmis ensimmäiseen testiin, jonka olen perinteisesti tehnyt viikko pullotuksen jälkeen. Tässä vaiheessa olut ei yleensä ole vielä aivan parhaimmillaan, mutta hiilihapottumisen pitäisi olla suurinpiirtein valmis ja oluen siis "muodoltaan" kuten pitääkin. Muistutuksena sen verran, että Bland Lager? on vahvuudeltaan n. 5,8 % vaalea lager, jonka mallasrunko koostuu pils-, carapils ja biscuitmaltaista ja keittohumalointi Hallertauer Perlestä, Saazista ja Willametesta. Katkeroita pitäisi löytyä laskennallisesti ~50 IBU, mikä on kevyehkölle lagerille reippaasti (esim. humaloinnistaan tunnettu Pilsner Urquell = 34 IBU). Olut kävi vähän odotettua kuivemmaksi ja siten vahvemmaksi, mikä saattoi osittain johtua toimimattomaksi osoittautuneen Wyeastin Urquell-hiivakannan korvaamisella belgitoimittajan (Brewferm) S. uvarumilla. Oikeastaan tämä saattoi johtua x-määrästä tekijöitä, joita en (vielä!) tiedosta/kontrolloi. Tässäpä koko touhun suola pitkälti on. Joka tapaksessa olut lageroitui +2 asteessa kuukauden, jonka jälkimmäiselle puoliskolle se sai seurakseen vielä reilun satsin Hallertauer Mittelfrüh- ja Amarillo-humalia. Jännä tilanne tämä ensitesti on edelleen, vaikka jokusia satseja jo takana onkin.

Avattaessa sihahtaa sen verran, että happoja on selvästi muodostunut. Tuskin ihan täyttä määrää kuitenkaan. Suodattamaton olut on lasiin kaadettaessa hieman utuinen, mutta silti melko kirkas jo tässä vaiheessa. Väri on aavistuksen rusehtavan oljenkeltainen. Paksu, hyvin hienojakoinen vaahto jättää kutistuessaan lasin reunoille reilusti pitsiä. Tuoksua hallitsee aromaattinen ja hyvin raikas humalointi. Makeahkoa yrttisyyttä ja kukkaisuutta, hieman tuoretta ruohoa ja hunajaakin tästä löydän. Myös kuivahumaloinnin Amarillo tuntuu nyt tuovan aavistuksen sitrushedelmää mukaan. Pilsmaltaan puhdas viljaisuus erottuu humalien taustalla. Kesäisen raikas, puhdas ensivaikutelma. Maku on kautta linjan katkera, mutta pehmeästä vedestä johtuen ei kuitenkaan kovinkaan hyökkäävä. Reippaasti on humalan flavoria, joka ajoittain muistuttaa yrttisyydessään hieman minttua ja jopa mansikkaa. Toisaalta ehkä vähän keittovihanneksiakin oluen lämmetessä. Jännä cocktail joka tapauksessa. Maltaat tuovat katkeruutta tasoittavaa viljaisuuta, hieman hunajaista makeutta ja loppuun aavistuksen paahtoleipäisempää otetta. Viipylevän katkeruuden kuivattama, hedelmäinen ja yrttinen jälkimaku ei ehkä aivan täysin kätke korkeahkoksi noussutta alkoholipitoisuutta. Vielä hieman raa'alta ja siten karhealta vaikuttava suutuntuma on katkera laajalla rintamalla, happoja on sopivan kuohkeasti. Viikon-parin päästä tämän pitäisi kuitenkin olla jo selvästi elegantimpaa. Mitään yhdentekevää ja mautonta "bland lageria" tästä tuskin saa muuten kuin 50:50 lantraamalla, eli tehtävä on ns. suoritettu. Eipä tule heti mieleen mitään kaupallista vastinetta tälle sekasikiölle. Eräissä Imperial Pilseissä on ehkä ollut jotakin samaa, mutta kyllä tämä olut painii silti selkeästi kevyemmässä sarjassa etenkin mallasrungon osalta. Tykkään kyllä.

P.S. Pääsin tänään kotioluen tiimoilta osaksi kolmen mediapuolen AMK-opiskelijan harjoitustyötä. Tytöt tekevät jonkinsortin uutis- ja haastettelufilmatisoinnin projektia aiheenaan kotivalmisteiset alkoholijuomat. Olivat eksyneet tänne blogiin ja ottivat yhteyttä. Kävin tänään antamassa pikaisen videohaastattelun, jossa kysyttiin "mitä?miksi?milloin?"-tyylin peruskysymyksiä harrastuksen tiimoilta. Olisivat myös mielellään tulleet kuvaamaan ja haastattelemaan itse tekoprosessin aikana, mutta siihen eivät aikataulut nyt valitettavasti taipuneet. Seuraavaksi olivat menossa haastettelemaan jotakin kotiviiniharrastajaa. Heitä on kuulemma paljon helpompi löytää kuin kotiolutharrastajia, mitä en yhtään ihmettele laadukkaiden raaka-aineiden saatavuuden ollessa meillä varsin rajoittunutta. Toisaalta, eipä niillä jokaisesta marketista löytyvillä viinipakkauksilla mitään Burgundia aikaan saa, vaan vähintäänkin yhtä ankeaa maustettua kiljua kuin vastaavien kauppaketjujen olutuutteilla. Jotain tilanteesta kertonee myös se, että Oulussa viini- ja oluttarvikeita myyvävänä liikkeenä itseään mainostavan Pila-Palan henkilökunnalla ei ollut kiinnostusta osallistua tyttöjen projektiin. Tilataanpa siis vastakin tavaramme ulkomailta.

Harviestoun Mr Sno'balls

Skotlantilainen Harviestoun oli yksi harrastuksen alkuaikojen suosikkeja lähinnä Old Engine Oilin ja Bitter & Twistedin ansiosta. Levikki oli Oulussakin kohtalainen, kun moottoriöljyä sai Alkoista ja B&T:tä ravintoloiden lisäksi myös joistakin maitokaupoista. Hyviä oluita ovat edelleen. Uudempi tuttavuus panimolta on talviolut Mr Sno'balls, jota on ainakin parin vuoden ajan näkynyt joulun tienoilla sekä maitokaupoissa että ravintolamyynnissä. Vuosi sitte tätä tuli kyllä maistettua, mutta arvio näkyy jääneen tekemättä. Tämä kevyehkö (4,5%) olut on RB:n luokittelussa bitter, ja tuotetiedoissa mainitaan karamelli- ja suklamaltaat sekä humalista challenger ja styrian golding.

Mr. Sno'balls on väriltään tumman meripihkanruskea ja kirkas. Ohuehko, mutta kermainen vaahto on sekin saanut hieman beigeä sävyä. Tuoksu on aromaattisen humaloitu, hieman sitruksinen, makean ruohoinen ja hieman mausteinen. Hedelmäistä, ehkä lähinnä kypsän luumuista hedelmää löytyy reilusti, samoin tummaa karamellimallasta. Paahteisuus on melko kevyttä, lähinnä paahtoleipäistä ja limpunkuorta muistuttavaa. Suklaamallasta lienee käytetty enemmänkin väriä kuin makua antamaan. Makeahkoon ja mukavasti maltaiseen perusmakuun sekoittuu hiivaista ja hieman marjaista hapokkuutta. Jälkimaku on kuivempi ja varsin raikkaasti katkera. Voltteihin nähden runsas suutuntuma on hyvin pehmästi hiilihappoinen ja melko liukas. Marjaisen hiivainen ja katkera loppuveto kestää kiitettävän pitkään. Varsin mainio talviolut kevyemmässä sarjassa. Luulisi sopivan joulupöydän yleisoluena amatöörininkin lasiin. PISTEET: 33/50

Mikkeller Snowman Ralph FI X-mas porter

Leskisen hanassa taas uusi kausiolut, vähät tynnyrit kiertävät vauhdilla. Nyt saa vuoron Mikkellerin deProefilla teettämä jouluporter, joka on pantu erityisesti suomalaisten oluenhimoa tyydyttämään. Voimaa löytyy 5,5 % verran.

Sysimusta olut saa hanakäsittelyssä tiiviin kermaisen ja hyvin pienikuplaisen vaahdon. Tuoksu on aromaattisen hedelmäisesti ja aavistuksen pihkaisesti humaloitu, hieman paahtoleipäisen kuivasti maltainen ja paahteisen ohrainen. Aavistus hiivaista hedelmäisyyttä löytyy myös. Rehellisen maltainen, kuivahkon paahtoleipäinen maku kerää viimevetoihin runsaasti kuivaa ja hieman suklaisen kahvista paahdetta sekä kiitettävästi tuoretta ja aavistuksen pihkaista katkeruutta. Jotain aavistuksen kauramaista liukkautta ehkä, mutta olisiko tässä kuitenkaan kauraa? Pehmeän kuohkea ja oluen vahvuuteen nähden täyteläinen suutuntuma on mielestäni täydellinen, aivan äärimmäisen liukas ja juotava. Todellaan hyvä portteri Mikkelleriltä. PISTEET: 39/50

Published with Blogger-droid v1.7.4

Kotiolutta pöntössä: Utsjoen elinkautinen

Otsikosta varmaan voi varmaan arvata panohommia taas harrastetun viikonlopun aikana. Ja niinhän se on, että eilen laiton alulle graduohjaajani oluen, josta tuli jo aiemmin viikolla vähän kirjoitettua. Beer Smithillä reseptiä pyöritellessäni päätin viedä olutta vielä aavistuksen synkempään suuntaan kasvattamalla suklaa- ja mustamaltaiden osuutta. Lisäsin myös alunperin suunnittelemaani enemmän katkeroita. Painotin kuitenkin normaalia enemmän 30 min. lisäystä saadakseni pyöreämpää humalan flavoria kuin purevaa katkeruutta. Beer Smithin mukaan väriä pitäisi olla luvassa ~86 EBC ja katkeroita 60 IBU ja kantavierrettä 1,082 edestä. Panopäivä meni ilman isompia ylläreitä. Mäskäyslaatiokon uusi siivilä tuntuu todella pelittävän, ei tukkeutumisia tai mitään vastaavaa. Tehojakin tuntuisi löytyvän, sillä joiduin lopettamaan vierteen talteenoton jo 1.030:ssä astioiden puutteessa. Keittokapasiteetti on nyt todella vajaa, kun kaasukeittolevyä hyödyntävä 15 l. kattilan lisäksi vain pari säälittävää kippoa sopii uuden kämpän induktioliedelle. Täytyy näköjään jostakin hommata vaikka 10 l. kattila lisäksi. Käyminen oli startannut nopeasti ja nyt pönttö pullistelee nurkassa niin ettei vaahto meinaa sisään mahtua. Brittihumalien raikas aromi leijailee panimohuoneessa, joten lupaavalta vaikuttaa. Varsin kauas kuitenkin lopulta päädyttiin suunnittelun lähtökohdista, jotka oli enemmän barley winen suuntaista. Niinpä se usein tahtoo mennä. Onneksi ohjeistus oli kuitenkin varsin väljä, enemmänkin tyyliin "kyllä sinä tiedät mistä tykkään". Tuskin tästä liian paahteista tai katkeraa voi siis tulla tyyppille, joka tykkää mm. Koffin Portterista. Samalla saan hyvää harjoitusta suunnittelemaani imperial stoutia ajatellen. Tulevalla viikolla ajattelin kuitenkin panna vaihteeksi IPA:a tai Brown Alea. Hapan belgi pitäisi myös laittaa alulle. Nythän mulla on onneksi aikaa.

AleSmith Old Numbskull

Panopäivän loppupuolelle sovimme kaverin kanssa pienet maistelut. Laatu korvasi tälläkin kertaa määrän, kun pöytään tärähti San Diegon kulttipanimon Old Numbskull-barley wine. Old Numbskull on AleSmithin ensimmäinen barley wine, jota on valmistettu vuosikertaperiaatteella ainakin vuodesta 1999 alkaen. Jämäkällä länsirannikon ohraviinillä potkua 11 %:n edestä ja tältä on maankolkalle ominaiseen tyyliin lupa odottaa myös voimakasta humalointia.

Olnd Numbskull hipoo ulkonäöllään täydellisyyttä: väri on syvän meripihkanruskea ja moniin tyylin lähes vaahdottomiin edustajiin verrattuna tämän kermainen ja pitsisen kestävä kuorrute on todella nätti. Tuoksu vakuuttaa välittömästi ollen todella raikkaasti humaloitu, mutta samalla voimakkaan maltainen. Humalarintamalta löytyy sitrushedelmiä, ananasta, makeaa siitepölyä ja raikasta havumetsän pihkaisuutta. Hiivan ja maltaan kombinaatiosta on syntynyt reilusti kypsää marjaisuutta sekä rusinaista kuivahedelmää. Jämäkkä, hieman paahtoleipäinen mallasrunko toimii todella jouhevasti välttäen liian makeuden. Voimakas katkeruus on hyvin tasapainossa mallasrungon kanssa. Jälkimakuun ilmestyy hieman happanmakeaa karamellimaltaisuutta ja aavistus pähkinää. Alkoholin lämmittää sopivasti, mutta ei maistu juurikaan. Suutuntuma on täyteläien ja samettisen pehmeä, jotenkin ylellisen oloinen. Todella herkullinen ja tasapainoinen barley wine talvea lämmittämään. PISTEET: 43/50