31.7.2010

Stadin Beata IPA


Maatilatorilta mukaan nappaamani Beata IPA on osa Stadin Panimon single hop -ipojen sarjaa. Tämä on siis humaloitu englantilaisella Beata-humalalla, joka on minulle uusi tuttavuus. Oluessa on voltteja maltilliset 4,5 %, joten ei tätä varsinaisena IPA:na kyllä voi oikein pitää. Katsotaan nyt kuitenkin.

Olut kaatuu tulppaaniin runsaan ja kuohkean, hieman kökkäreisen vaahdon kanssa vaalean meripihkaisena ja hieman utuisena. Tuoksu on aromaattisen humalainen, makeahkon kukkainen, hennon hedelmänektarinen ja pafryymisen saippuainenkin. Kevyesti terävempää pihkaisuutta on jossain taustalla. Melko kuiva maltaisuus ei tuoksussa erotu kovin voimakkaasti humaloinin takaa. Humalointi on miellyttävä, mutta tuoksu kokonaisuutena hyvin yksipuolinen maltaisuuden puuttuessa. Maku on pettymys. Mallasta on auttamattomasti liian vähän ja suutuntuma jää kovin ohueksi ja vetiseksi. Katkeroitakaan ole niin överipaljon, että yksin niissä olisi mitään juhlimisen aihetta. IPA:n pehmeä katkeruus jää tässä laimennoksessa saavuttamatta ja tulos on melko epätasapainoinen. Kiva tuoksu, muuten melko keskinkertainen olut. Pisteet: 25/50

30.7.2010

Nils Oscar Pils


Pils länsinaapurin malliin Alkon alkukesän uutuuksista. Nils Oscarilta en kovin montaa olutta ole maistanut, mutta melko laadukkaasta panimosta on kuitenkin kyse. Pilsit ovat keveinä ja puhtaina siitä herkullisia oluita juoda ja panna, että panimoprosessien onnistuminen ja raaka-aineiden laatu ovat niissä esillä kuin tarjottimella. Odotuksia Nilsin Pilssiä kohtaan on kohtalaiseti.

Vaalean kultainen pilsin väri, pitsistä vaahtoa on melko ohuelti ja sekin vähän hupenee vähiin ennen lasin loppua. Jokseenkin jyväinen, kuivakan maltainen tuoksu. Voimaista diasetyliä on kohtalaisesti. Jotain alkoholittomista tuttua hernerokkaista ja vierremäistäkin tuoksua on kylmänä mukana, mikä pistää vähän epäilemään ko. pullon laatua. Ruohoista humalaa erottuu kaadon jälkeen kohtalaisesti, mutta se tuntuisi vähän laimenevan ajan mittaan. Virhetuoksut hävisivät toisaalta samalla. Maku on kohtalaisen maltainen, jyväinen ja hieman leipäinen. Jälkimakuun jää vähän turhan paljon makeutta pilsiksi. Lopussa humala kyllä puraisee ruhoisesti, mutta kuivempaa maltaisuutta vähän odottelin. Suutuntumaltaan Nilssin Pilssi on keskitäyteläinen ja melko maltillisesti hiilihappoisena liukas ja helposti juotava. Jotenkin tämä ei silti oikein iske. Pisteet: 27/50

27.7.2010

Tampere - Helsinki 23. - 26.7.


Poikkeuksellisen vähäisellä ennakkosuunnittelulla toteutettu minikesäloma onnistui alun hankaluksista huolimatta lopulta loistavasti. Seuraavassa rankasti lyhennelty raportti reissun huipuista ja pohjista. Valitettavasi kuvaamien jäi säälittävän vähälle tällä reissulla. En itse omista kunnon kameraa ja seuralaisten kuvasaldokin jäi vaatimattomaksi niin määrissä kuin vähän laadussakin.

23.7. klo 6:47 raahauduin kuolemanväsyyneenä junaan Oulussa. Edellisen illan töiden kyttäily ja sen myötä reilusti uudelle vuorokaudelle venynyt pakkaaminen verottivat unen muutamien tuntien piehtaroinniksi hikisissä lakanoissa. Lyhty sammuikin junassa välittömästi, mistä koitui yllättävän kallis lasku. Konnarin nimittäin hipsi tylysti herättämättä ja lippua leimaamatta ohitseni vastapekin rouvan todistaessa tapahtumaa. Kun sitten koomasta lopulta selvittyäni en hoksinut itse lippuani leimauttaa, napsahti seuraavalla tarkistuksella kohdalleni 80€ suuruinen pikavoitto VR:n perjantaiarvonnasta! Eipä siinä selittelyt ja rouvan todistelut/taivastelut paljoa auttaneet tarkastajan edessä. Kuulemma VR:llä on muka oikeus olettaa kaikkien matkustajien kusettavan ja yrittävän lunastaa leimaamattomat lippunsa rahaksi. Aika käsittämätöntä asennoitumista "asiakaspalvelua" harjoittavalta firmalta. Tästä lähtien asiakkaalla on vastaavan logiikan mukaisesti oikeus olettaa VR:n tahallaan jättävän nukkuvien liput leimaamatta ja keräilevän näitä 80 €:n tarkistusmaksuja. Keräävät varmaan jotain raksilistaa taukohuoneen seinälle, eniten käräytellyt saanee jonkin Kuukauden Konnari -palkinnon. Tapauksen seuraksena hintaa Tampere-Oulu välille tuli opiskelijalle reippaat 110 €, joten matkakassasta katosi melkoinen osa.

Tampereen helteessä ehdin Tuulensuun avautumista odotellessani pistäytyä Oluthuone Esplanadissa sekä O'Haras's Freehousissa. Ensimmäisessä nautittu De Molenin Amarillo pisti melkein unohtamaan junan vastoinkäymiset ja jälkimmisen mestan Dark Horse One Oatmeal Stout ja rupattelu leppoisan baarimikon kanssa saivat jo suupielen ylöspäin. Mukavia pubeja molemat, erityisesti O'Hara's, jossa Pikkulinnun maahantuomia jenkkejä oli kohtuudella tarjolla. Gastropub Tuulensuuhun rynnin pian avaamisen jälkeen. Harvoin on olutravintola Suomessa antanut heti kättelyssä yhtä vakuuttavan vaikutelman. Siistin ja valoisan ravintolan avarista tiloista oli melko ylellistä varata vain itselleen paikka kahden hengen ikkunapöydästä, josta avautui näköala Hämeenpuiston vilinään. Parisataa etupäässä Belgiasta ja Hollanista maahantuotua olutta olivat näyttävästi esillä jääkaapeissa ja lisäksi selkeästi menuun listattuna. Valinta oli helppoa palvelualttiin ja asiantuntevan henkilökunnan ansiosta. Syömäni rucola-pähkinäsalaatti oli maukasta ja oluet tarjoiltiin sopivissa lämpötiloissa. Liefmansin legendaarinen Goudenband ansaitsee erityismaininnan, samoin hollantilaisen Volendamin siirappisen paksu barley wine. Kovin pitkään sessioon ei ollut aikataulusyistä mahdollisuuksia, joten jatkoin ensivierailulle Plevnaan aikomuksenani poiketa Tuulensuussa vielä maanantain paluumatkalla (aikomuksesksi jäi). Plevna oli iso ja jotenkin kolkko paikka, johon en ehtinyt tutustua kuin hätäisesti. Maisteluannos muistaakseni entuudestaan tuntematonta pilsiä (tulipahan varmistettua) oli ihan onnistunut. Päämotivaationi Plevnaan tuloon oli maistaa Hannu Nikulaisen 10000:nen reittauksen kunniaksi tehty Siperia-imperial stoutin tynnytrikypsytetty versio ja sen sainkin maistettavaksi. Olihan se hyvää ja tynnyrin antamat aromit selkeitä, mutta kyllä normaalin Siperian rajumpi humalointi iskee silti enemmän. Tämän jälkeen olikin jo kiire junaan ja kohti Helsinkiä.

Helsingissä ei juuri olutäksöniä ollut perjantaille luvassa, sillä kaverin valmistujaiset haukkasivat loppuillan. Jotenkin sopeuduin yläkerran osalta juhlaporukallemme varattuun supercuuliin baariin (jonka nimeä en muista) kuin kuutio pyöreään reikään (no sai sieltä kuitenkin London Porteria), joten livahdin omille teilleni sateiseen yöhön. Kerkesin Mannerheimintien William K:hon saakka jättämään juomatta puoli tuopillista Karhupanimon mesikämmentä. En ole hunajan ystäviä ja tuolla myöhäisellä hetkellä oluen imelyys vähän puistattikin. Sitten hipsimmekin porukalla Munkkiniemeen juhlakalun kämpille uinumaan.

24.7. Herääminen Munkkiniemessä ja erittäin pätevä brunssi Koffinpuistossa, Fanny-nimisessä paikassa. Harvinaisen kattavan buffetin jälkeen liikekannallepano kesti hetken. Punavuoressa sekoiltuani (kalastusvälineliike Wobbleri kiinni) hankkiuduin Ruoholahteen jo edelliseltä reissulta tuttuun One Pint Pubiin. Kölsch-viikkojen antimia oli vielä kohtuudella jäljellä ja Korhosen Markku tiskin takana suunnitteli varastojen täydennystä Saksassa jo nyt kuluvalle viikolle. Parista laadusta sain viimeiset näytteet tuhottua. Hyviä ja tuoreen oloisia olivat: mahtavaa tasapainoa, humalan aromia ja juotavuutta. Maiston myös Berliner Kindl-Weisseä, joka vakuutti kevyen happamana ja raikkaana janonsammuttajana. Asiakkaita oli alkuiltapäivästä vähän, mutta olohuonemainen tunnelma lämmitti kuten viimeksikin. Formulaa ja pyöräilyä telkkarista, ilmeisiä vakkareita koirineen päivineen sohvilla... Olisipa naapurissa vastaava pubi. Metrolle kävellessä vielä pikainen maistelu Stadin Ruispilsneristä Oluthuone Amsterdamissa: ihan mukavan tuttavuus.

Seuraavaksi astetta hektisempää menoa keskustassa, jota kesti puolilleöin. Tämä vaihe sisälsi kavereiden morjestamista Teerenpelissä, kaksi erillistä keikkaa Kaislassa ja piipahduksen St. Urho's Pubissakin. Kaislassa nautitut Cuvée Saint Gilloise ja Lou Pepe Kriek Cantilloinilta jäivät postitiivisina mieleen, erityisesti huikean marjaisa Kriek. Täysin eri syistä lähes yhtä muistettava oli Teerenpelin kardemummalla ja ties millä yltiömaustettu ja surkean lattea/laimea "talon olut", joka jäi puoliksi juomatta. Sitten nukkumaan.

25.7. Puoliltapäivin Suomenlinnaan. Sää oli ihan oli ihan mukava, vaikka aurinko ei juuri paistellutkaan. Vierailu Suomenlinnan panimolla kuului asiaan, itselle uudet Coyet Ale:n ja Piper Wit:n maistoin. Coyet Ale ihan ok tulkinta brittibitteristä, Piper Wit valju yritelmä witbieristä. Piknikkiä vietettiin, leppoista oli ainakin yhtä paljon kuin turisteja. Eli aika leppoista.


Kuvassa osa Suomenlinnan panimon viihtyisää olutpihaa. Kuvan mustavalkoisuudella ei tavoitella mukataiteellista vaikutelmaa, vaan kuvaaja ei vain osannut käyttää kameraa. Pätee myös myöhempiin kuviin.

Illalla suuntasimme Puotilaan Pikkulintuun. Bitter & Sour -viikkojen oluista oli jo melkoinen osa hörpitty paremmin kartalla sijoittuneiden suihin, mikä ei kyllä ollut mikään ylläri. Tanska ja Belgia olivat kovasti muodissa oluvalinnoissa, kuten rajoja ylittävät yhteistyösopatkin. Illan aikana sain maistettua Struise Mikkellerin, Mikkeller Devine Rebelin sekä hanasta Cantillonin Lambicin. Sykähdyttävin tapaus tuli kuitenkin jenkkien länsirannikolta: Green Flash:n West Coast IPA oli juuri niin huikean huumaavasti humaloitua ja karamellilla silattua juotavuutta kuin osaan IPA:lta toivoa. Upea olut. Tytöt joivat Southern tier:n suklaakastiketta ja Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel-merkkistä kahvihuttua antaumuksella, minkä johdosta arvostan heitä entistäkin enemmän. Ristiseiskaa lätkittiin siinä maistelun sivussa. Saisi tämäkin baari sijaita vähän lähmepänä kotia.



Juuliastakin tulee varmasti oluthörhö, kun näin laadukkaat suklaakastikkeet uppoavat. Ilme liittynee enemmän tiukkaan korttikamppailuun kuin kastikkeen makuun.

26.7. Pakollinen käynti siellä kalastusvälineliikkeessä oli ensimmäisen luvassa. Sitten shoppailua maatilatorilla, hihaan tarttui ruokapuolen lisäksi Stadin Beata Ipa ja Huvila Malgård Dinkel. Maatilatori on kyllä loistava idea loistavalla paikalla ja vielä mukavasti toteutettuna. Kannatan! Ennen junaa vielä pikaisesti Kaislaan, jossa sosialisoimme Lindemansin Gueuze Cuvée Rene:n. Pätevä gueuze oli se, vähän kevyempi ja vähemmän ikeniä repivä ote sopi loistavasti helvetillisen kuumaan iltapäivään.

Junassa ei ollut edes kovin haikea olo, niin mukava reissu lopulta oli. Nukahtaessani viileän Pendolinon penkille näin utopistisia unia, joissa vaatimattoman saaristolaistönöni neljään ilmansuuntaan aukeavista ikkunoista näkyvillä naapuriluodoilla siintävät One Pint Pub Pikkulintu, Kaisla ja Maatilatori.

22.7.2010

Reissuun lähdössä

Huomenissa alkaa lyhyt, viiden päivä kesäloma. Heti aamulla hypin junaan, suuntana etelä. Harkinnassa on välipysähdys Tampereella, jossa voisi piipahtaa ainakin vasta rempasta valmistuneessa Gastropub Tuulensuussa ja syödä Plevnassa. Siitä sitten pks:n suuntaan, jossa ohjemaa riittää oluen merkeissa ja muutenkin. Pikkulintu, One Pint ja Kaisla tulee varmaan kierrettyä. Muusta ohjelmasta kaverin valmistujaiset, luonnontieteellinen keskusmuseo, kalastustarvikeliikkeet ja Suomelinna vievät suurimman osan. Takaisin pitää palata jo maanantaina. Rapsaa on luvassa ainakin reissun jälkeen, mahdollisesti myös reaaliaikaisesti.

15.7.2010

Kotiolutta lasissa: Uncommonly Pissed-Off Pils


Reilu viikko "äpärän" pullotuksesta, eli on testin aika. Tätä hetkeä tuli hekumoitua Ounasjoen pusikoissa rämpiessä eräänkin kerran...

Pilsin vaalean kultainen väri, hieman utuista. Melko kirkasta kuitenkin. Vähän saippuainenja höttöinen vaahto. Tuoksu on alkuun melko mieto, California Common -hiivan hedelmäisyys on selkeiten esillä. Viinikumimaiseksi ja kevyen mausteiseksikin sitä voisi kuvata. Lämmetessä humalan vihreä yrttisyys lisääntyy. Maun perustana on kuiva pilsmallas. Diasetyyliä on kevyesti ja se saa aikaan vähän pullamaisen vaikutelman. Hiivan hedelmäisyys antaa oman makean lisänsä. Kuivankatkera ja pehmeä jälkimaku, jota humala ja mallas kantavat melko pitkälle. Hallertauerit antavat näköjään hyvin pehmeät katkerot. Suutuntuma on keskitäyteläinen, melko öljyinen ja sopivan napakasti hiilihappoinen. Vetisyys ei onneksi vaivaa myöhäisessä jälkimaussakaan. Juotavuus on kohdallaan, kuivuus ja katkeruus takaavat virkistävyyden. Tämäkin tuntuu vielä vähän nuorelta, maku siis pyöristynee vielä jossakin määrin.

Mukava, mutta ei erinomainen. Vähän ristiriitainen tuotos, pilsin kuivuus ja alen hedelmäisyys ottavat yhteen. Sehän oli tämän kokeilun tarkoituskin kyllä. Humalan aromin olisin toivonut erottuvan selvemmin, nyt hiivan tuotokset peittävät sen melko tehokkaasti. Raikaana kesäoluena tämä kyllä menee täydestä. Ainakin jos sattuu pitämään ko. hiivan luonteesta.

Kotiolutta: Kotiolut juhlisti kaverin esikoisen syntymää

Puolenyön aikoihin piippasi kännykkäni jossakin Ounasjoen rantatörmällä. Belgialainen kaveri sieltä ilmoitti esikoistyttönsä syntymästä. Siemaili kuulemma tyttönsä terveydeksi panemaani vähän Orvaltyyppistä belgialeani, joita keväällä tyrkkäsin tyypille kainaloon muutaman putelin verra Belgiaan vietäväksi. Hyvää kuulemma oli. Tuli kyllä hyvä fiilis, kun omat tekele saa olla juhlistamassa kaverin hienoa hetkeä. Belgiaspekti tekee asiasta jotenkin vielä erityisemmän meikäläiselle.

12.7.2010

Burton Bridge Burton XL Bitter

Leskisen tuorein real ale testissä. Melko tulisen kiinalaissapuskan jälkeen hienoimmat nyanssit voivat vaatia vähän kaivamista, mutta kokeillaan. Kuvaaminenkaan ei nyt onnistu.

Melko kirkas meripihkan väri, vaahto on kermainen kuten real-käsitellyltä oluelta odottaa sopii. Tuoksu on hyvin tuoreen oloinen, kevyen hiivanen ja "muheva". Maku tarjoilee raikasta hedelmää ja jälkimakuun mukavasti pähkinää. Reippaasti katkerohumaloitu loppu on virkistävän kuiva ja aavistuksen puinenkin. Suutuma jää vähän vetiseksi, mallasta kaipaisin lisää. Muuten kuohkeus on hyvää tasoa ja kokonaisuus mukavasti balanssissa. Hyvä riili kaikenkaikkiaan. Pisteet: 31/50

9.7.2010

Heineken Buckler Non-Alcoholic



Alkoholittomia oluita tulee ostettua harvoin, sillä ne eivät yleensä maistu juuri muulle kuin vedelle ja epämääräisen nahkealle hernekeitolle. Siis pahalle. Alkoholittomalle oluelle olisi kuitenkin käyttöä vaikka jano/ruokajuomana useinkin. Holstenia on pari 4-päkkiä tullut kumottua futista katsoessa. Aina silloin tällöin holittomia tulee muutenkin testattua kun uusi sattuu vastaan. Talvella innostuin testaamaan lähes kaikki Oulusta löytyvät alkoholittomat/ykkösoluet/kotikaljat ja sain niistä enemmän kuin tarpeekseni valikoiman suppeudesta huolimatta. Nyt nappasin kuitenkin lähikaupasta tölkin Buckleria, jota ei muistaakseni talvella maistanut.

Väri on tavanomaiseen tapaan hyvin hailakka keltainen. Minimaalinen vaahto katoaa lähes kokonaan heti kaadon jälkeen. Tuoksua vaivaa vierremäinen makeus kuten kaikissa maistamissani alkoholittomissa. Jyäväystä mallasta on aavistus, jotain saunavastamaista erottuu myös, olisiko kenties humalaa? Maku on erittäin kevyt, makeahkon mallasmehuinen ja hieman pistävä. Humalaa ei kyllä erota, ellei pistävyys sitten synny siitä. Jälkimakua ei käytännössä ole ollenkaan. Onneksi mitään ihmeempiä virhemakuka ei tunnu. Suutuntuma ei ehkä ole aivan ohuimmasta päästä, jonkinlaista mallasrunkoa siis on olemassa. Happoja riittää pieneen nipistykseen saakka, mutta kohtalaisen juotavana se pysyy. Buckler on paremmasta päästä holittomien tarjontaa, mutta ei tästäkään kyllä ihmeempiä kiksejä saa. Nopeana janonsammuttajana tämä toimii limukoiden sokeria kaihtaville. Toisaalta, vissy sopii paremmin siihenkin tarkoitukseen ja on vielä halvempaakin. Pisteet: 14/50

6.7.2010

Kotiolutta: Pullotus ja ensihaistelut UP-OP:sta


Tulihan ainakin korni nimilyhennelmä Uncommonly Pissed-Off Pilsille. ~13 l erä höyryolut x pilsner -äpärää kävi 17 asteessa loppuu alle viikossa ja pääsi tänään reilun kahden viikon jälkeen pulloon. Oli mielenkiintoista seurata tämän spesiaalihiivan toimintaa ja lopputuloksia. Tällä hetkellä vaikutelma on hyvin aromaattisen hiivainen sekä melko hedelmäinen ja erityisesti jälkimaultaan kuiva ja katkerahko. Hyvin helposti löytää yhtäläisyyksiä Anchor Steamiin. Jälkimaun rapeutta lukuunottamatta kokonaisuus on ainakin vielä lähempänä aleja kuin lageria, mikä oli odotettavisssakin. Hiivan omaleimaisuus blokkaa humalan aromien esilletuloa ainakin näin ilman hiilihappoja. Eiköhän hapot tule nostamaan Hallertauerit lähemmäs nenää, sen verran reippaasti niitä tuli keiton loppuvaiheilla kattilaan heitettyä. Jälleen kerran voi mielenkiinnolla jäädä odottelemaan

2.7.2010

Kotiolutta lasissa: Blitzkrieg Saison


Tänään on vaihteeksi semmoinen jännä päivä, kun pääsee maistamaan ensimmäisen kerran uutta keitosta. Saisonin valmistusprosessi oli melkoista kivireen kiskomista, mutta nyt sitä pääsee lopulta maistamaan, reilun kuukauden odottelun jälkeen. Pullotin oluen viikko sitten, eli vähän tuorettahan se varmasti vielä on. Nyt on kuitenkin hyvä aika tarkistaa, onko hiilihapottuminen lähtenyt käyntiin kunnolla.

Korrkia raotettaessa kuuluva sihahdus jo paljasti hiilihapon läsnäolon, joten helpotus oli suuri aiempien käymisongelmien jälkeen. Valtaisan kuohkea "duvelmainen" vaahto laisissa löysäsi paineita enisestään. Samea kellanoranssi värikin on silkkaa saisoinia. Ulkoisesti siis kaikki kunnossa. Tuoksusa erottuvat selvimmin makeat hedelmänektarit: ainakin ananasta, persikka, hunajamelonia ja vähän mansikkaakin. Lykkäsin keitokseen myös melkoisesti mausteita ja niistä ainakin korianteri ja appelsiininkuori ovat erotettavissa. Mustapippuriakin käytin, mutta maun kevyen pippurinen nipistys voi olla hyvinkin myös saisonhiivan aiheuttamaa. Mallaspohja on suunnitelmien mukaisesti hyvin kuivaa pilsiä ja se pitää suutuntuman raikkaana. Katkeroita olisin kaivannut ehkä vähän reippaammin. Styrian goldingsien yrttinen aromi tulee kyllä kohtuudella esille. Jälkimaku on kuiva ja hiivaisen mausteinen kuten pitääkin. Vähän on vielä tuoreen oloista, mutta pieni makeus häipynee muutamassa viikossa. Kuivuus, näennäinen keveys (~ 7,5 %) ja raikas hedelmäisyys sopivat kesäiseen olueen.

Onnistui se siis sittenkin! Tässä taitaa olla yksi parhaita ellei paras panemistani oluita. Lopputulos on lähes täysin haluamani kaltainen kaikista ongelmista huolimatta. Saisonista tämä menee kyllä helposti. Eikä tarvitse hävetä kaupallistenkaan Saisonien rinnalla. Tälläiset onnistuneet projektit ovat kyllä kotiolutharrastuksen suola.

1.7.2010

Kotiolutta lasissa: Blitzkrieg Barley Wine


Helmikuun puolessa välissä Barley Wine oli ja on ensimmäinen yritelmäni tästä masiivisen maltaisesta tyylistä. Tuollon tuli maistettua muutama uusi tyylin edustaja ja pitihän sitä sitten yrtittää itsekin suhertaa. Into oli kova ja aiheen opiskelut jäivätkin melko vähälle. Puutteellisilla välineillä, tekniikoilla ja aineksilla en pystynyt kuin höyhensarjalaiseen. Ensimmäisten kuukausien aikaiset harvat maistelut eivä yllättäen oikein vakuuttaneet. Melko salmiakkisen makealta ja alkoholiselta se silloin maistui. Kypsytyspotentiaalia uskoin silti löytyvän, kuten monesti näissä vahvuuksissa on. Unohdin suosiolla korin kaappiin pohjimmaiseksi muutamaksi kuukaudeksi ja nyt on taas testin aika. Ennen maistelua vielä strategiset mitat: OG 1,090 ~9% ja ~90 IBU

Erittäin tumman punaruskea ja melko kirkas tämä on väriltään. Hienojakoisen kermaisessa kermaisessa vaahdossa on myös isompia kuplia ja se on väriltään vaalea beige. Tuoksussa on vahvasti makeahkoa mallasta, karamellia ja imperial stouteista tuttua salmiakkisuutta. Suklaamaltaan aavistuksen kitkerää tummaa suklaisuutta selvästi, rusinaista kuivahedelmääkin jossakin määrin. Humalointi on kevyen puisevaa ja ehkä yrttistäkin. Maku alkaa hieman suolaisena ja siinä voi asitia ne prosentit, mutta ei häiritsevän voimakkaasti. Jatkuu kohtalaisen karamellisena ja päätyy mielenkiintoisesti "puolikuivaa makeuteen", jota voisi kuvitella löytyvän sokerihuurretuista kuivahedelmistä. Humalointi antaa loppuun sen "puolikuivattavan" osan. Vähän pähkinäiseksikin sitä voisi ehkä kuvailla. Suklainen, kevyen karamellinen ja suklainen tunne kestää pitään suussa. Suutuntuma melko täyteläinen ja liukas, mutta jää paksuudessa tavoittelemastani. Huulet tahmaantuvat kyllä. Ei tämä silti ihan niin massiivinen ole kuin mitä ehkä barley wine:lta odottaisi ja kokonaisuus onkin lähempänä jotain niinkin epämääräistä kuin strong ale:a. Tiettyjä piirteitä esikuvista on kyllä tarttunut mukaan.

Pari viime kuukautta ovat saaneet aikaan paljon kehitystä. Salmiakkikossu on huomattavasti pehmentynyt ja makeammat hedelmän ja karamellin sävyt ja humalointi ovat nyt paremmin esillä. Tämä on miellyttävää jopa melko monipuolista juotavaa tällä hetkellä. Varmasti kehitys jatkuu vielä pitkään ja tuskin ainakaan huonompaan suuntaan. Onneksi tätä on vielä pulloa vaille kori jemmassa. Puoli vuotta lisää ja taas on "uusi" olut maistettavana.